Itsenäisyyspäivää vietetään perinteisesti kokoontumalla lipunnostoon, juhlajumalanpalvelukseen, paraatiin, soihtukulkueeseen, puhetilaisuuksiin ja – ainakin television välityksellä – presidentin juhlavastaanottoon. Viime aikoina itsenäisyyspäiväperinteeksi on muodostunut myös mielen ilmaiseminen. Anarkistiryhmät ovat monena vuonna olleet liikkeellä eliittiä vastaan ja nyt nähtiin myös kansallismielisiksi itseään kutsuvien marssi.
Perustuslaki suojaa ihmisten kokoontumis- ja ilmaisuvapautta. Näiden vapauksien varassa voi ryhtyä monenlaiseen toimintaan, järjestää esimerkiksi mielenilmaisun. Itsenäisyyspäiväjuhlia ja joulukuun kuudennen päivän puhetilaisuuksia ei kutsuta mielenilmaisuiksi, vaikka molemmissa ilmaistaan arvostusta, iloa ja kiitollisuutta mutta voidaan esittää myös kritiikkiä ja tarjota vaihtoehtoja valituille toimille. Mielenilmaisuista puhuminen on varattu toisenlaisten tapahtumien kuvaamiseen.
Pienen lapsen kanssa kommunikoiminen edellyttää hoivaajalta kykyä tulkita lapsen ääntelyä ja ruumiin kieltä, jotka ovat hänen mielenilmaisujaan. Rauhallinen vauva on tavallisesti oloonsa tyytyväinen mutta joskus tyyneys on merkki siitä, että lapsen verensokeri on vaarallisen alhaisella tasolla. Parkuvan pienokaisen viesti ei koskaan ole samalla tavalla kaksitulkintainen. Raivon pohjalla on aina lapsen tunne, ettei kaikki ole hyvin. Viesti on voimakas ja pakottaa muut – jo pelkästään oman mukavuutensa takia – puuttumaan tilanteeseen.
Lapsen varttuessa hoivaajat muuttuvat kasvattajiksi. Kasvattajat edellyttävät, että lapsen itkun ja vimman taustalla on jokin hyväksyttävä syy. Huoltajan perusteettomana pitämää raivoa ja parkua kutsutaan kiukutteluksi. Lasta moititaan, jos havaitaan, että hän käyttää negatiivisia ilmaisukeinoja saadakseen tahtonsa läpi. Kasvattaja ei hyväksy, että häntä yritetään kiristää, vaikka voikin itse turvautua kiristykseen pakottaakseen lapsen toteuttamaan kasvattajan asettamia päämääriä.
Suotuisasti etenevään kasvamiseen kuuluu, että lapsi oppii ilmaisemaan itseään sanallisesti. Hän voi kertoa, mikä häntä vaivaa ja oppii myös ehdottamaan, kuinka tilanteen voisi korjata tai kuinka sitä voisi parantaa. Kehittymiseen kuuluu myös sen ymmärtäminen, että erilaisia kiusoja ja vaivoja täytyy oppia sietämään, ettei kaikkea voi saada, että usein on oltava kärsivällinen ja odotettava ja että kaikki ei tule valmiina vaan monien asioiden eteen on myös itse nähtävä vaivaa ja ponnisteltava.
Edustukselliseen demokratiaan perustuvassa yhteiskunnassa vaikuttavan oletuksen mukaan kansalaiset toimivat aikuisella tavalla. Ihmiset keskustelevat rakentavasti, yhdistyvät samanmielisten kanssa poliittisiksi puolueiksi, yhdistyksiksi, eturyhmiksi ja muiksi yhteenliittymiksi ajaakseen yhteisiä etujaan ja hyvinä pitämiään asioita. Vaaleihin osallistumalla he voivat joko itse tai valtuuttamansa puolueen ja sen edustajien välityksellä ajaa asioitaan. Ammattiyhdistyksen kautta voidaan edistää työn ja toimeentulon kannalta keskeisiä etuja. Demokraattisen yhteiskunnan ideaan kuuluu myös, että tällaiset keinot ovat riittäviä ja että paras argumentti voittaa ajan myötä ja ryhmäetujen rinnalla myös yhteinen etu edistyy.
Todellisuus on monella tavoin rosoinen ja epätäydellinen siihen määrään saakka, että on epäilty, toimiiko edustuksellinen demokratia enää ollenkaan. Järjestelmän kipuilun aste näkyy siinä, kuinka paljon ihmiset turvautuvat mielenilmaisuihin muiden vaikutusyritysten sijaan. Mielenilmaisun keskeinen sisältö on vastalauseen esittäminen, protestin esiin tuominen ja syvän tyytymättömyyden julki tuominen. Joukkovoimaan perustuva mielenilmaisu on päättäjille suunnattu kollektiivinen EI.
Yhteiskuntaa ei voida rakentaa ein varaan, vaan tarvitaan jokin positiivinen vaihtoehto. Mielenilmaisut ovat merkki päättäjille: meitä ei ole kuultu. Vastalauseen pitäisi riittää siihen, että asiaa harkitaan uudelleen tai että päätökset perustellaan paremmin. Mielenilmaisut voivat kuitenkin houkuttaa vastaamaan eihin toisella eillä. Silloin ajatellaan, että mielenilmaisu on kiukuttelua, jota vastaan pitää pysyä tiukkana. Asenteet jyrkkenevät ja puheenvuorot kovenevat. Syntyy tarve turvautua yhä kovempiin keinoihin.
Koska mielenilmaiseminen on luonteeltaan kielteistä toimintaa, siihen voidaan turvautua ainoastaan keinona jonkin positiivisena pidetyn päämäärän toteuttamiseksi. Mielenilmaisemisen ohella olisi mietittävä paitsi omia tavoitteitaan myös yhteistoiminnan ehtoja: miten valitut mielen ilmaisemisen tavat muuttavat ja muokkaavat edellytyksiä jatkaa ratkaisujen etsimistä muiden, erimielisten osapuolten kanssa?
Jaana Hallamaa, TT, sosiaalietiikan professori , Helsingin yliopiston Opettajien akatemian perustajajäsen
Kuva: “Anti-government protest helsinki2015” by Arto Alanenpää – Oma teos.