Kansalaisten perustamat kilpailevat katupartioryhmät ovat alkuvuonna täyttäneet kaupunki- ja mediatilaa. Niitä voidaan pitää yhteisöllisyyden ilmauksena. Yhteisöllisyyttä kaivataan poliittisissa puheissa erityisesti, kun turvallisuudentunne säröilee. Silti partiot on tuomittu paheksuttavana rasistisena toimintana, mitä ne monessa tapauksessa ovatkin. Mitä tekemistä rasistisilla katupartioilla on ihanan ja kaivatun yhteisöllisyyden ja toisten vapaaehtoisen auttamisen kanssa?
Katupartiot ovat yhteiskunnallisen turvallisuuden ongelma. Niiden tavoitteena on ollut turvallisuuden lisääminen paikkakuntien asukkaiden ennakoimaa turvapaikanhakijoiden luomaa uhkaa vastaan. Joillakin paikkakunnilla on ryhdytty vastatoimiin parodioimalla valkoisen Suomen puolesta partioineita ryhmiä tai perustamalla vastakkaisten arvojen tai tavoitteiden ohjaamia ryhmiä.
Rasistisen katupartiotoiminnan yhteiskunnallinen arviointi ja tuomitseminen ovat perusteltuja. Toiminnan tarkastelu pelkkänä aatteellisena ilmiönä jättää kuitenkin pimentoon sen sisäisen mielekkyyden siihen osallistuville. Katupartiointi on me-tilaista yhteistoimintaa, joka tarjoaa siihen osallistuville monia muitakin hyviä kuin julki lausutun tavoitteen, ulkoisen turvallisuuden lisäämisen, edistämisen.
Odinin sotilaat – tuttu tapaus?
Otetaanpa tarkasteluun Odinin sotilaat -järjestö, joka on perustanut katupartioita eri puolille Suomea. Skandinaavisesta mytologiasta ammentava nimi vahvistaa tunnetta kuulumisesta johonkin isompaan ja merkitykselliseen joukkoon. Tämä voi vahvistaa ryhmän jäsenten identiteettiä ja uskomusta itsestään suuremmalla asialla. Järjestöllä on selkeät kriteerit sille, keitä ryhmään hyväksytään (vain täysi-ikäisiä miehiä). Myös ryhmän tarkoitus ja toimiala on muotoiltu julkiseksi (taistelu valkoisen Suomen puolesta), samoin sovitut toimintatavat eli keinot, joilla tavoitteita edistetään: katupartiointi, naisten, lasten ja suomalaisten auttaminen, voimakeinoja vain tarvittaessa, omaan ryhmään kuuluvien huomioiminen. Järjestö vaatii jäseniltään ehdotonta luottamusta ja lojaaliutta.
Järjestön eetoksessa ja toiminnassa on historiaa tuntevalle jotakin tuttua. Se muistuttaa vahvasti Kansallissosialistista puoluetta 1930-luvun Saksassa. Natsikortin esiin vetämisen ei ole nyt tarkoitus lopettaa keskustelua: yhtäläisyyksiä löytyy ryhmittymien ideologisten tavoitteiden lisäksi niiden keinoista sitoa ihmisiä yhteen ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Lojaaliuden tukeminen tai vaatimus, yhteiset tavoitteet, selkeästi määritelty kansankunnan hyvää ylläpitävä toiminta tulevat selkeästi esiin propagandaelokuvassa Thriumph des Willens (1935), joka on kuvattu Nürnbergin puoluepäivillä. Poliittisissa puheissa vahvistettu ja kuvattu yhdessä tekemisen ja maan ja kansakunnan rakentamisen meininki sekä hurmoksellinen yhteisöllisyyden tunne kahdeksan vuosikymmenen takaa ovat edelleen aistittavissa.
Yhteistoiminta yhteisöllisyyden rakennusaineena
Odinin sotilaiden ja kansallissosialistien propagandakoneiston kuvaama toiminta ovat oivia esimerkkejä Raimo Tuomelan määrittelemästä me-tilaisesta yhteistoiminnasta. Sen edellytyksenä on, että toimijat jakavat ryhmän eetoksen ja ovat siihen sitoutuneita siitä syystä, että se on ryhmän eetos. Me-tilaisen ryhmän jäseniä yhdistää myös kokemus samassa veneessä olemisesta, jäsenten kohtaloiden ja tavoitteiden toteutumisen vääjäämättömästä yhteisyydestä.
Ryhmässä yhtenä tavoitteena sen jäsenille on siksi jäsenyyden ja yhteistoiminnan jatkuminen. Kuuluminen yhteen toisten kanssa on jäsenille itsessään merkittävää, tavoiteltava hyvä. Siksi me-tilainen yhteistoiminta synnyttää yhtenäisyyttä, yksittäisten toimijoiden mukautumista ryhmän yhteisiin arvostuksiin ja normeihin.
Me-tilaista toimintaa ja sen synnyttämiä asenteita ja yhteenkuuluvuutta voidaan kutsua myös yhteisöllisyydeksi. Yhteisöllisyyden tuomia hyviä voidaan havainnollistaa tarkastelemalla sen staattisia ja dynaamisia puolia. Staattisessa yhteisöllisyydessä puolustetaan tai ylläpidetään jotakin hyvää pitäytymällä toiminnasta tai tukeutumalla olemassa oleviin rakenteisiin ja asioiden järjestykseen. Dynaaminen yhteisöllisyys kuvaa ihmisten yhteenliittymien pyrkimystä saada aikaan jokin muutos tai kehityskulku, mikä vahvistaa yhteistoimijoiden käsitystä itsestään aktiivisina yhteistoimijoina, jotka edistävät jotakin hyvää.
Yhteisöllisyyden monet hyvät?
Kun katupartioita tarkastellaan toimintana, huomataan paitsi partioiden toiminnan tarjoamat hyvät myös yhteisöllisyyden vahingollinen varjopuoli. Halusta puolustaa tai edistää jotakin yhteiseksi hyväksi miellettyä tavoitetta voi seurata vahvaa me-tilaista yhteistoimintaa, jolla todella saadaan aikaan tuloksia tehokkaasti. Sitä, miten yhteinen hyvä vaikuttaa muihin ihmisiin ja heidän elämäänsä, ei yhteisöllisyyden ilmeneminen vielä kerro.
Katupartiot tarjoavat jäsenilleen yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä osana pientä paikallista ryhmää että ryhmän eetoksen mukaan osana kansakuntaa. Toiminta ”toisten suomalaisten puolesta” voi olla yritys vahvistaa kenties entuudestaan heiveröistä käsitystä itsestä toisten hyvää ajattelevana sekä hyvää tekevänä yhteistoimijana. Minä olen kunnon kansalainen, kunnon ihminen, joka välitän ja toimin heikompien hyväksi. Vaikka toiminnalla vahvistuva käsitys itsestä voi olla valheellinen monen ”toisen” näkökulmasta, tarve nähdä itsensä toisen hyvää edistävänä ihmisenä on silti yleisinhimillinen.
Pelkkä rasististen ryhmittymien tuomitseminen ei siis välttämättä saa niissä toimivia ihmisiä muuttamaan asenteitaan tai toimintaansa, sillä yhteisöllisyyteen kuuluva yhteistoiminta tarjoaa monia muitakin hyviä kuin hyvänä pidetyn aatteen edistämisen. Miten yhteistoiminnan ja kuulumisen tarpeet voitaisiin saada Suomen lainsäädännön eetoksen mukaiseen ja yhteiskuntarauhaa tukevaan yhteistoimintaan, joka silti tarjoaisi ihmisille mahdollisuuden saada yhdessä aikaan ja kuulua joukkoon eikä syrjäyttäisi ketään?
Taina Kalliokoski on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava, joka tutkii yhteisöllisyyden käsitettä ihmisen hyvän ja yhteistoiminnan näkökulmasta.
Kuva: Jake Hills. [https://unsplash.com CC 0]