Islaminuskoiset kohtaavat Suomessa vihaa ja ennakkoluuloja. Heitä kyräillään rappukäytävissä, tönitään kassajonoissa ja uhkaillaan Facebook-päivityksissä. Mitkä ovat muslimeihin kohdistuvan torjuvan ja vihamielisen asenteen ainekset? Mitä tällaisten asenteiden omaksumisesta seuraa?
Käsittelin edellisessä kirjoituksessani Syrjintä, polarisaatio, nuoriso ja väkivaltainen radikalisoituminen -hankkeen (SYPONUR) väliraportin tuloksia. Väliraporttia varten haastatellut Suomen muslimit kertovat kohtaavansa aiempaa enemmän syrjintää ja vihamielisyyttä. He kuvailevat Suomessa olleen jo 1990-luvulla rasismia ja ennakkoluuloja, mutta ei vihaa islamia ja muslimeja kohtaan.
Haastateltujen mukaan julkisilla paikoilla katsotaan nykyisin arvostelevasti tai vihamielisesti, tullaan uhkaavasti lähelle, huudetaan ja nimitellään. Monen ystävät ja tuttavat, jotka eivät ole muslimeja, ovat alkaneet kyseenalaistaa islaminuskoa tai ottaneet etäisyyttä.
Islamiin ja muslimeihin kohdistuvat vihamieliset asenteet vaikuttavat yleistyneen Yhdysvaltain vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen. Haastatellut muslimit kokevat ilmapiirin kiristyneen entisestään äärijärjestö Isisin nousun jälkeisenä aikana.
Narratiivi yleistää ja etäännyttää
Islamin mustamaalaamisella on Euroopassa pitkä historia. Jo keskiajalla kristittyjen oppineiden kirjoituksissa vääristeltiin Koraanin jakeita ja kerrottiin vääräuskoisilla olevan jumalattomia tapoja. Luomalla muslimeista raakalaismainen kuva oikeutettiin heihin kohdistuva väkivalta ja sorto.
Kauhukuvat vahvistavat myös nyky-Suomessa islamiin liitettävää toiseuden narratiivia. Tämä narratiivi eli kollektiivinen kertomus kuvaa islamin perustavanlaatuisesti toisenlaisena verrattuna juutalais-kristilliseen uskontoperinteeseen.
Islamin toiseus ei ole neutraalia, vaan kielteisesti värittynyttä. Kaikki muslimit ovat uskontonsa perusteella toisia, joiden kanssa ei jaeta yhtäläistä ihmisyyttä. Narratiivi on yleistävä, leimaava ja uskonnollistava: se ei tunnista islamin monimuotoisuutta eikä yksilöiden identiteettien ja ominaisuuksien kirjoa.
Vain osa ei-islaminuskoisista suomalaisista on omaksunut toiseuden narratiivin. Kertomuksen piirteet tunnistetaan kuitenkin laajalti, koska sitä toistavat ryhmät ovat saaneet paljon julkisuutta. Narratiivin kollektiivisesti omaksuneet ryhmät vahvistavat sen avulla sisäistä koheesiotaan.
Vieraannuttaminen rapauttaa yhteistoiminnan edellytyksiä
Toiseuden narratiivin islamiin liittävä suomalainen voi suhtautua muslimeihin torjuvasti tai vihamielisesti. Suhtautumistavoissa on aste-ero, mutta molemmat ovat eettisesti ongelmallisia.
Torjuva asenne perustuu pikemminkin tiedon puutteelle ja ennakkoluuloille kuin käsitykselle islamista pahana. Julkisen keskustelun perusteella monet pitävät islaminuskoisuutta ja suomalaisuutta yhteen sopimattomina, eivätkä siten suo muslimeille täysivaltaista asemaa yhteiskunnassa.
Torjuvan asenteen omaksuminen on vahingollista, koska siihen perustuva toiminta on ulos sulkevaa. Muslimit saavat olla, mutta heitä vain suvaitaan, ei kunnioiteta tasavertaisina toimijoina.
Torjuva asenne voi muuttua vihaan perustuvaksi suhtautumiseksi, jos ennakkoluulot korvautuvat muslimien väkivaltaisuutta ja hegemoniapyrkimyksiä koskevilla uskomuksilla. Islam leimataan pahaksi. Keskeinen vihamielisen asenteen rakennusaine on uskomus, jonka mukaan muslimit eivät jaa samaa ihmisarvoa kuin ”länsimaalaiset”, ”kristityt”, tai ”me” – mihin kohtaan keinotekoinen jakolinja vedetäänkään.
Vihamielisesti asennoituneelle muslimit eivät siis ole toisia ainoastaan suhteessa myyttiseen, kulttuurisesti yhtenäiseen ”suomalaisten” ryhmään, vaan toisia kuin inhimilliset ihmiset. Vihamielisen asenteen omaksuminen on erityisen vaarallista siksi, että sen varassa toimiva ei kunnioita muslimien ihmisarvoa.
Toiseuden narratiiviin perustuvat asenteet estävät luottamuksen syntymisen. Suhtautumalla muslimeihin torjuvasti tuhotaan edellytykset toimia heidän kanssaan vastavuoroisessa ja tasavertaisessa suhteessa. Vihamielisesti asennoitumalla horjutetaan ihmisten edellytyksiä luottaa siihen, että eri tavoin ajattelevat ja uskovat ihmiset voivat elää Suomessa rauhassa. Kummankaan asenteen varassa ei rakenneta hyvinvoivaa ja turvallista yhteiskuntaa.
Katariina Väisänen, TM, on kiinnostunut etiikan ja politiikan rajapinnoista.
Kuva: Mikko Leino