Tuskin kukaan osasi odottaa, että islamistinen radikalismi muodostuisi niin laajaksi uhaksi sekä länsimaille että muslimienemmistöisille maille kuin on kuluvalla vuosituhannella tapahtunut. Suuressa osassa muslimienemmistöisiä maita maallistuminen oli edennyt melko pitkälle jo 1900-luvulla. Yhtenä keskeisenä taustatekijänä radikalismin kasvulle näyttävät puolestaan olleen sekä läntisten että itäisten maallistuneiden valtioiden epäonnistumiset, mutta tärkeässä osassa on ollut myös uskontulkinta.
Radikalismin nousu Iranissa ja Egyptissä
Uskontoja ja konflikteja elämäntyönään tutkinut kalifornialaisen Santa Barbaran yliopiston professori Mark Juergensmeyer nostaa kirjassaan Global Rebellion: Religious Challenges to the Secular State, from Christian Militia to Al Queda (2008) käänteentekeväksi esimerkiksi islamilaisen vallankumouksen Iranissa vuonna 1979. Tuolloin länsimyönteinen ja länsimaiden sotilaallisestikin tukema šaahi Mohammad Reza Pahlavi joutui väistymään Ajatollah Khomeinin johtaman teokraattisen hallinnon tieltä.
Egyptissä tapahtui samoihin aikoihin vastaavaa islamilaista radikalisoitumista. Sheikki Omar Abdul-Rahman, entinen islamilaisen oikeuden professori, oli keskeinen hahmo verrattain maallistuneen presidentti Anwar Sadatin vuonna 1981 murhanneessa liikkeessä. Sittemmin esimerkiksi Afganistanissa ja Yhdysvalloissa vaikuttaneesta Abdul-Rahmanista muodostui vaikutusvaltainen globaalin islamistiradikalismin puolestapuhuja.
Militantti jihad globalisoituu
Islaminuskossa keskeistä jihad-käsitettä militantisti tulkitseva radikalismi sai entistä globaalimman luonteen 1990-luvun lopulla. Yhdysvaltojen suurlähetystöihin Keniassa ja Tansaniassa tehdyt iskut vuonna 1998 olivat al-Qaida-verkoston merkittävä voimannäyte ja viimeistään terroriteot Yhdysvalloissa vuoden 2001 syyskuussa veivät militantin jihadismin täysipainoisesti globaalille tasolle. Juergensmeyr nostaa esiin nämä 9/11-iskut, niitä seuranneen Yhdysvaltain pääosin epäonnistuneen vastaiskun Afganistaniin ja uuden tietoliikenteen mahdollistaman islamistisen propagandan kolmeksi ilmeisimmäksi syyksi uuteen globaalin jihad-radikalismin aaltoon.
Juergensmeyr kiinnittää kuitenkin erityistä huomiota näiden syiden taustalla vaikuttaneeseen laajaan, vuosikymmeniä jatkuneeseen islamistien luottamuspulaan sekulaareja valtiota kohtaan. Esimerkiksi Irakissa he olivat jo pitkään vastustaneet sekä presidentti Saddam Husseinin maallistunutta diktatuuria että globaalin maallistumisprosessin imperialistista airutta Yhdysvaltoja. Kun Yhdysvallat sitten tuhosi Saddamin hallinnon vuonna 2003, mutta ei kuitenkaan jäänyt itse kontrolloimaan tilannetta, islamistiradikaaleille aukesi uudenlaisia mahdollisuuksia laajentaa valtaansa.
Ääri-islamistisissa terrori-iskuissa ei siis Juergensmeyrin mukaan ole pääsääntöisesti kyse vain yksittäisten häiriintyneiden ihmisten epätoivoisista teoista. Kyseessä on myös globaalin mittakaavan jihadistinen liike, joka käy omasta näkökulmastaan kosmista taistelua sekulaaria valtajärjestelmää vastaan. Tässä liikkeessä uskonnollinen käsitys valkeuden taistelusta pimeyttä vastaan kytkeytyy militanttiin tulkintaan jihadista.
Suvaitsevaisen islamin jäljillä Turkissa ja Brysselissä
Länsimaisessa mediassa muistutetaantuon tuostakin aivan oikein, että ylivoimainen valtaosa muslimeista sanoutuu selvästi irti militantista jihadista. Tästä huolimatta moni sellainen islamtaustainen liike, jonka piirissä nähdään paljon vaivaa militantin islamin kumoamiseksi sekä teologisesti että käytännössä, jää yhteiskunnalliseen merkitykseensä nähden vähälle mediahuomiolle.
Yksi tällainen liike on gülemismi, turkkilaisen imaamin Fethullah Gülenin inspiroima dialogi- ja koulutus- ja hyväntekeväisyysliike. Sekulaarit kommentaattorit sekä Turkissa että länsimaissa ovat suhtautuneet siihen usein kaksijakoisesti. Yhtäältä sen on katsottu edistävän suvaitsevaisia ja demokraattisia uskontulkintoja. Toisaalta liike itsessään on nähty jossain määrin lahkomaisena toimijana. Erityisesti Turkissa se on myös nähty kilpailijana sekulaarille vallalle.
Itse osallistuin tietääkseni ainoana suomalaisena gülenistien järjestämään konferenssiin Brysselissä vain viikkoa ennen siellä tapahtuneita pommi-iskuja. Forest-kaupunginosassa oli tuolloin (15.3.) käynnissä poliisin terrorijahti, jossa sai surmansa 35-vuotias Mohamed Belkaid, välillä useita vuosia Ruotsissa asunut Algerian kansalainen. Kyseinen Countering Violent Extremism: Mujahada and Muslims’ Responsibility -konferenssi tarjosi puolestaan runsaasti aineksia rauhanomaisille tavoille tulkita islamin keskeisiä lähteitä ja historiaa.
Turkin itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdoğan kääntyi gülenistejä vastaan vuonna 2013. Tämän voi nähdä lisäävän heidän suvaitsevaisuusviestinsä uskottavuutta. Vaikka gülenistit olivat alkujaan Erdoğanin liittolaisia ainakin siinä mielessä, että molemmat haastoivat tahoillaan turkkilaisen sekularismin, niin autoritaarisen islamistiseksi muotoutunut Erdoğanin politiikka ei siis enää ole Gülenin kannattajille kelvannut.
Uusi islamtaustainen julistus vähemmistöjen oikeuksista
Toisena laajasti vaikutusvaltaisena islamtaustaisena suvaitsevaisuusliikkeenä mainitsen tässä Yhteisen sanan (A Common Word) -liikkeen. Sen perusdokumentin A Common Word Between Us and You (2007) laatijana on pidetty Jordanian prinssiä Ghazi bin Muhammad bin Talalia. Kyseinen avoin kirje korostaa käskyä rakastaa sekä Jumalaa että lähimmäistä keskeisenä eettisenä lähtökohtana niin kristinuskossa kuin islamissakin.
Yhteisen sanan liike on osaltaan innoittanut äskettäin laadittua Marrakechin julistusta (2016) uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksista. Julistukseen johtaneeseen Marokon kuninkaan Mohammed VI:n suojelemaan konferenssin osallistui muslimioppineita ja intellektuaaleja jopa 120 maasta.
Rakentavat uskontulkinnat eivät ole itsestäänselvyys
Ääri-islamistinen radikalismi kumpuaa varsin monenlaisista taustoista. Ei ole mitään syytä vaieta siitä, että osittain taustalla vaikuttavat nimenomaan uskontulkinnat. Vaikka islaminoppineet ympäri maailmaa korostavat yhä uudestaan, että Islam on rauhan ja oikeudenmukaisuuden uskonto, on muistettava radikaalistien pyrkivän jatkuvasti tulkitsemaan islamin lähteitä myös aivan toisin.
Tällöin on edelleen muistettava, että radikaalit militantit uskontulkinnat kytkeytyvät usein sekulaarien valtioiden ja ideologioiden vastustamiseen länsimaissa, Lähi-Idässä ja toisinaan muuallakin. Koska sekulaarit valtiot eivät ole aina olleet mallikelpoisia rauhan ja oikeudenmukaisuuden lähettiläitä, radikaaleille islamisteille tarjoutuu tässä mahdollisuus edistää asiaansa myös poliittisen historian tulkinnan kautta.
Kaikki tällaiset näkökohdat jäävät huomiotta, jos islamilaistaustaisten terroristien tekoja käsitellään vain häiriintyneiden yksilöiden päähänpistoina. Monesti terroritekojen syihin voi aivan keskeisesti sisältyä myös esimerkiksi sosiaalinen syrjäytyminen. Tästä huolimatta tarvitsemme yhä perusteellisimpia analyyseja siitä, millaisia rooleja on yhtäältä uskontulkinnalla ja toisaalta sekulaarien valtioiden epäonnistuneilla poliittisilla ratkaisuilla ääriradikaalin islamismin taustalla.
Ville Päivänsalo, TT, on teologisen etiikan ja sosiaalietiikan dosentti, globaalin teologian, maailmankuvien ja aatevirtausten apulaisprofessori
Kuvat: Kirjoittajan kuvia konferenssimatkalta Brysselistä
