Politiikassa on perinteisesti käytetty kovaa kieltä vastustajista. Taidekriitikot eivät kaihda ankaraakaan arvostelua paljastaessaan arvioimansa teoksen puutteita ja heikkouksia. Kaikkiin ohjaussuhteisiin kuuluu, että ohjattava saa myös kielteistä palautetta voidakseen parantaa suoritustaan.
Kielteisellä palautteella voidaan tavoitella monia asioita. Oppositiopoliitikon tavoitteena on heikentää hallituksen kannatusta tai lisätä omaa uskottavuutta äänestäjien silmissä. Kriitikoiden epäillään pyrkivän kompensoimaan omaa taiteellista kyvyttömyyttään mollaamalla niitä, jotka osaavat. Ohjaaja voi salaisesti pelätä ohjattavansa kehittyvän itseään paremmaksi, ja korvaa siksi kehut puutteiden luettelemisella.
Aivan erityisen negatiivisen palautteen antamisen lajin muodostaa uskonnollisesti motivoitu toisen ihmisen käsitysten, ratkaisujen tai elämäntavan arvosteleminen. Retorisesti sille on tyypillistä raamatunkohdilla höystetty paatos. Raamattuun vetoamalla puheena oleville huomioille annetaan jumalallinen auktorisointi ja arvostelun esittäjälle valtuudet puuttua muiden elämään. Sanomalle saadaan aivan erityinen sävy, kun kohteelle esitetään vaatimus muuttua ajatuksiltaan ja muuttaa elämäänsä kadotukseen joutumisen uhalla. Tyypillistä puhetavalle on, että sen motiiviksi esitetään huoli lähimmäisestä ja rakkaus tätä kohtaan. Tällaiselle kielteisen palautteen antamiselle on oma nimikin, se on hengellistä nuhtelemista.
Nuhteleminen muistuttaa tosiasiaväitteitä, joita ei voida falsifioida. Falsifioitumattoman väitteen esittäjä voi aina vedota johonkin seikkaan, joka osoittaa jokaisen vastaväitteen pätemättömäksi. Myöskään hengellistä nuhtelemista ei voida torjua millään perusteella. Jos nuhtelun kohde pyrkii kiistämään nuhtelijan moitteet, hän osoittaa ainoastaan sanan sattuneen; vastaväitteet ovat torjunnan merkki. Jos hän puolestaan syyttää moittijaansa julmuudesta, hän on paatuneisuuttaan sulkenut sydämensä parannuksen mahdollisuudelta. Nuhdellussa heräävät negatiiviset tunteet osoittavat nuhtelemista aiheelliseksi, eihän rakkaus voi herättää sen kohteessa mitään kielteistä.
Nuhdesaarnaajat ovat monien parodioiden kohde, mutta humoristinen vastaiskukaan ei tehoa heihin, koska nauru ei tarjoa heille paluuväylää tekopyhyydestä puutteellisten yhteisyyteen vaan pilailu tulkitaan ennemminkin merkiksi Jumalan valittujen osaksi tulevasta pilkasta.
Arvostelun kohteeksi joutuminen on harvoin helppoa silloinkaan, kun kohde pystyy myöntämään sen oikeutetuksi. Loukkaantuminen ja torjunta ovat tyypillisiä ensireaktioita. Suotuisassa tapauksessa ne vaihtuvat palautteen harkintaan perustuvaan arvioimiseen. Kritiikistä voi silloin omaksua kehittymisen kannalta hyödylliset osat ja muun voi panna syrjään.
Hengellinen nuhtelu ei näytä kuitenkaan tarjoavan edellytyksiä harkittuun punnintaan. Koska sen esittäjä on toiminut jumalallisen valtuutuksen varassa, nuhtelusta ei voida omaksua jotain osaa oman harkinnan perusteella, vaan se on hyväksyttävä ehdoitta, kuuliaisesti ja totellen. Arvostelusta voi omaksua sen, mitä pitää itse tarpeellisena, hengellinen nuhtelu on hyväksyttävä nuhtelijan esittämässä muodossa, onhan se rakkaudesta kumpuava lahja.
Onko rakkaudellinen kadotustuomio tai sillä uhkaaminen käsitteellisesti mielekäs vai sisältääkö se ristiriidan, joka paljastaa, että se on pohjimmiltaan tuomitsemista eikä varsinaisesti rakkautta? Rakkauden välttämättömiin ehtoihin kuuluu se, että se etsii kohteen hyvää. Kohteen hyvää voi toteuttaa vain kunnioittamalla sen erillisyyttä. Rakastamisen ja tuomitsemisen välinen perustava ero tulee näkyviin objektimuodossa, jonka verbit saavat suomen kielessä. Tuomitseminen järjestyy genetiivi- mutta rakastaminen partitiiviakkusatiivilla. Rakkaus ei määrittele kohdettaan vaan säilyttää sen itseyden. Toisen totalisoiva asenne on tuomitsemista silloinkin, kun sille pyritään antamaan rakkauden nimi.