Valtiot takaavat kansalaisilleen perusoikeuksia, ja kaikille ihmisille kuuluvat ihmisoikeudet on määritelty kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Perus- ja ihmisoikeudet koskevat ihmisten välisiä suhteita. Mutta onko ihmisellä oikeuksia suhteessa Jumalaan?
Luovuttamattomat oikeudet
Ihmisoikeuksissa on kyse kaikille ihmisille kuuluvista oikeuksista, joita ei tarvitse ansaita ja joita ei voi menettää. Ne on määritelty kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Perusoikeudet ovat puolestaan valtion kansalaisilleen myöntämiä oikeuksia. Ihmisoikeudet ja perusoikeudet turvaavat osittain samoja asioita. Henkilöllä voi olla esimerkiksi oikeus sananvapauteen niin Suomen kansalaisena perusoikeuksien myötä kuin ihmisenä ihmisoikeussopimusten perusteella.
Ihmis- ja perusoikeuksilla määritetään ihmisten välisiä suhteita eli sitä, mikä on luvallista ja mikä ei suhteessa toisiin ihmisiin ja millaisia velvollisuuksia ihmisillä on toisiaan kohtaan. Joel Feinbergin mukaan oikeuksiin voi vedota häpeilemättömästi ja nolostelematta, sillä ne eivät ole armopaloja tai lahjoja. Oikeudet kuuluvat ihmiselle riippumatta siitä, mitä hän on tehnyt. Esimerkiksi 77 ihmistä tappanut joukkomurhaaja Anders Behring Breivik voi häpeilemättä haastaa Norjan valtion oikeuteen sen vuoksi, että olot vankilassa ovat hänen mielestään olleet epäinhimilliset. Kun hän voittaa oikeusjutun, norjalaiset voivat iloita siitä, että heidän oikeuslaitoksensa on riippumaton.
Oikeus tulla Jumalan lapseksi
Perus- ja ihmisoikeuksiinsa voi siis vedota toisten ihmisten edessä, mutta onko ihmisellä oikeuksia suhteessa Jumalaan? Kristillisen teologian näkökulmasta näyttää siltä, että joitakin oikeuksia on – nimittäin lapsen oikeuksia, jotka kuuluvat ihmiselle Jumalan valtakunnan kansalaisuuden perusteella. Näistä oikeuksista puhutaan Raamatussa. Johanneksen evankeliumissa (1:12) sanotaan, että kaikki, jotka ottivat Jeesuksen (eli todellisen valon) vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi. Roomalaiskirjeen (8:15) mukaan ne, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, ovat saaneet Hengen, joka antaa heille lapsen oikeuden ja jonka turvin he huutavat ”Abba! Isä!”.
Mielenkiintoinen on myös Luukkaan evankeliumin (11:5–13) kohta, jossa Jeesus kehottaa uskovia pyytämään Jumalalta hellittämättä sitä, mitä tarvitsevat. Raamatun alkukieliä tuntevat (kiitos muun muassa Jussi Junnille) ovat minulle kertoneet, että hellittämättömyys liittyy alkukielessä häpeämättömyyten. Näyttäisi siis siltä, että Jeesus kehottaa uskovia pyytämään häpeilemättömästi ja lupaa, että Isä antaa ”taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät”.
Jumalan valtakunta myöntää ”perusoikeuksia”
Voisiko ajatella, että Jumalan lapsen oikeuksissa on kyse eräänlaisista perusoikeuksista, jotka Jumalan valtakunnan kansalaiselle kuuluvat? Oikeuksien sisältö on toki näissä eri valtakunnissa erilainen. Siinä missä perusoikeudet takaavat uskonnonvapauden, Jumalan valtakunnan kansalaisella on oikeus Pyhään Henkeen. Siinäkin Jumalan valtakunnan perusoikeudet eroavat maallisten valtioiden suomista perusoikeuksista, että ne kuuluvat myös niin sanotuille vajaavaltaisille ihmisille. Perusoikeusjärjestelmä asettaa ikärajan esimerkiksi äänioikeudelle. Jumalan valtakunnassa (jossa kaikki ovat vajavaisia), lapset kuitenkin nostetaan esikuvaksi (kiitos Eriikka Jankolle tästä huomiosta).
Yhtäläistä näille eri valtakuntien perusoikeuksille on kuitenkin se, että molempiin voi vedota häpeilemättä ja riippumatta siitä, mitä on tehnyt. Voisiko siis kristillisen teologian näkökulmasta ajatella, että ihminen voi vedota Jumalan lapsen oikeuteensa Jumalan edessä samaan tapaan kuin Breivik haastoi Norjan valtion oikeuteen epäinhimillisestä kohtelustaan vankilassa? Voiko oikeuksiin vedota suoraselkäisesti yksinkertaisesti siksi, että ne kuuluvat ihmiselle?
Ei ihmisoikeuksia, vaan lahjoja ihmisille
Vaikka Jumalan valtakunnan kansalaisella olisikin kristillisen teologian mukaan “perusoikeuksia”, näyttää siltä, ettei ihmisellä ole Jumalan edessä kuitenkaan “ihmisoikeuksia” eli oikeuksia, jotka kuuluvat jokaiselle ihmiselle riippumatta siitä, onko hän Jumalan valtakunnan kansalainen vai ei. Vaikka Jumala olisikin kristillisen teologian mukaan hyvä ja armollinen, ei ihminen voi välttämättä vaatia pelkän luotuisuutensa, siis ihmisyytensä, perusteella häneltä mitään. Ihminen voi kyllä saada Jumalalta hyviä asioita, mutta hän saa ne kristillisen teologian mukaan lahjana ja armona, joka ei ”kuulu” kellekään. Kyse ei siis ole oikeuksista, joihin voi Joel Feinbergin mukaan vedota suoraselkäisesti, vaan lahjoista, jotka ihminen voi ottaa nöyrästi vastaan. Voisiko siis kristillisen ihmis- ja perusoikeuslogiikan suhteessa Jumalaan muotoilla seuraavasti: kun ihminen ottaa vastaan Jumalan lahjan – johon ei siis voi vedota – hän saa myös oikeuksia, joihin hän voi Jumalan edessä nöyristelemättä vedota?
Kirjallisuutta:
Feinberg, Joel. (1973). Social Philosophy. Foundations of Philosophy Series. New Jersey: Prentice Hall.
