Feminismistä on tullut muotia ja se näkyy niin katukuvassa kuin somessa. Feministin sloganein varustelluista t-paidoista on tullut trendikäs valinta. Pikamuotiin erikoistuneella H&M:lla on mallistossaan feministisiä paitoja, Monki (joka kuuluu H&M -ketjun omistukseen) normalisoi kuukautisverta ja karvoitusta. Paidat julistavat naiseuden moninaisuutta ja jokaisen naisen oikeutta itseilmaisuun ja olemassaoloon. Feministi-ikoniksi nousseella Beyoncélla on uusimpaan Lemonade-levyynsä liittyviä fanituotteita ja -vaatteita. Beyoncén keskeinen sanoma on, että jokainen (nainen) voi tuntea itsensä arvokkaaksi syntyperään, rotuun, uskontoon, kansallisuuteen, seksuaalisuuteen, sukupuoleen tai vammaisuuteen katsomatta. Kantaaottavin sloganein varustellut paidat on kuin tehty instagrammattavaksi: kantaja voi kertoa arvoistaan ja kokea yhteisöllisyyttä globaalilla tasolla. Feminismin valtavirtaistuminen on hienoa silloin, kun tasa-arvon ideaalit ulottuvat näyttävästä insta-kuvasta mainontaan ja tuotantoketjun alkupäähän. Mutta onko näin? Tiedätkö, kuka ompelee asennepaitasi?
Ajankohtaisin feminismin muoto on intersektionaalinen feminismi, jota inspiroi esimerkiksi Beyoncén mustan naisen kokemukseen keskittyvä feminismi. Beyoncén feminismiä tulkitaan erityisesti mustaksi feminismiksi: Beyoncén Lemonade levy sanoma on suunnattu mustalta naiselta mustille naisille. Rotu ja sukupuoli ovatkin intersektionaalisen feminismin keskeisiä risteyksiä (intersektioita). Muita voivat olla esimerkiksi köyhyys, uskonto tai seksuaalisuus. Sukupuoleen liittyvät ongelmat ja mahdollisuudet ymmärretään kontekstisidonnaisina. Risteyksien tunnistaminen ja niiden huomioiminen nivoutuu syrjivien rakenteiden kritiikkiin. Intersektionaaliset feministit ovat kritisoineet länsimaista, valkoisten keskiluokkaisten naisten feminismiä. Kritiikin mukaan puhuessaan ”naisten ongelmista” valkoiset feministit puhuvat vain heitä koskettavista asioista ja omivat ”naisten äänen” itselleen, vaikka todellisuudessa naiset ja naisten (tai sukupuolivähemmistöjen) ongelmat ovat moninaisia. Sukupuoleen perustuva syrjintä koskettaa aivan eri tavalla esimerkiksi Suomessa elävää korkeasti koulutettua valkoihoista työssäkäyvää naista, samassa maassa elävää päihdeongelmaista naista, puhumattakaan esimerkiksi Papua-Uudessa-Guineassa elävän kuuron ja köyhän naisen ongelmista. Yhteiskunnalliset valtasuhdehierarkiat toiseuttavat vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä eri tavoin, eikä naisten kokemusta voi tästä näkökulmasta universalisoida. Globaali solidaarisuus, mahdollisuuksien tasa-arvo, moniäänisyys ja syrjivien rakenteiden poistaminen ovat intersektionaalisen feminismin keskiössä. Mahdollisuudet hyvään elämään tulisi ulottaa kaikille. Länsimaissa asuvien naisten korkea elintaso ei voi perustua köyhimpien valtioiden naisten (taloudelliseen) riistämiseen.
Äänen ja näkyvyyden antaminen erilaisille naisryhmille heidän emansipaationsa ja itsekunnioituksensa näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää. Vähemmistöjen asemaa ei voi parantaa, jos he ovat näkymättömiä, ja jos he eivät voi tai saa sanoittaa omaa todellisuuttaan. Suomessa esimerkiksi Koko Hubaran Ruskeat tytöt -media puuttuu tähän epäkohtaan ja antaa rodullistetuille naisille äänen. Myös esimerkiksi suosikkisarja Skamissa nuoren muslimitytön, Sanan, aikuistumisen seuraaminen on avannut monelle ikkunan islamiin ja Sanasta on tullut roolimalli. Intersektionaalisen feminismin ilmentymänä suomalaisessa mediassa voi pitää myös vaakakapinaa. Erilaisten ja erikokoisten vartaloiden näkyminen (sosiaalisessa) mediassa on tärkeää. Samaistumisen kohteet ovat merkittäviä oman identiteetin rakentumisen kannalta. Toisaalta vähemmistöjen näkyvyys, esimerkiksi rodullistettuihin naisiin tai ei-normatiivisiin vartaloihin liittyen lieventää ennakkoluuloja empatian ja samaistumisen kautta. Feministisessä teoriassa keskeinen toteamus, jonka mukaan yksityinen on julkista, onkin Instagrammin aikakautena konkreettista. Naisten oikeuksista puhuminen on tärkeää, mutta yhtä merkityksellistä on, millaisista naisista puhutaan ja millaiset naiset puhuvat. Moniäänisyys avaa ikkunoita uusiin maailmoihin.
Feministiset t-paidat ovat aidosti tärkeitä naisten ja sukupuolen moninaisuuden näkökulmasta. T-paitojen funktio on näyttää feminismin monet kasvot. Ne antavat kantajalleen oman äänen, kokemuksen yhteisöön kuulumisesta ja nostavat esiin tärkeitä teemoja katukuvassa ja somessa. Ne kertovat ylpeydestä ja itsekunnioituksesta samaan tapaan kuin pride-viikkona liehuvat sateenkaariliput. Instagrammin ansiosta voi seurata samanmielisiä ihmisiä ympäri maailmaa ja olla osa globaalia liikettä, joka kantaa huolta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta.
Toteutuvatko feministiset arvot kuluttamissamme tuotteissa? Rodullistetut naiset ja toisinaan ei-normatiiviset vartalotkin ovat mukana mainoskampanjoissa siksi, että se myy. Kuluttajat haluavat itsensä näköisiä tuotteita ja myös nähdä itsensä valveutuneina ja yhteiskuntakriittisinä kansalaisina. ”One size fits all” -mentaliteetti ei enää toimi. H&M:n kaltaiset ylikansalliset yritykset ovat valjastaneet feministiset arvot talouskasvun moottoriksi kapitalismin hengessä. Feministisiä sloganeita käytetään vaatteiden myymiseen vain silloin, kun se on se trendikästä. Vaikka H&M markkinoi ”body positive” hengessä, sen malliston koot ovat melko pieniä ja plus-mallisto keskittyy perusvaatteisiin. Vaikka H&M käyttää Ashley Grahamia plus-koon mallina, erilaisia, ei normatiivisten kauneusihanteiden mukaisia vartaloita mainoksissa ei juuri näy. Pikamuotiketjut syyllistyvätkin feminismin appropriaatioon.
Toisaalta yritysten ensisijaisena tavoitteena on tuottaa voittoa, eikä siinä ole sinänsä mitään vikaa, kunhan voitontavoittelu on eettisesti kestävällä perustalla. Mutta tuotetaanko vaatteet tavalla, joka ottaa huomioon naisten oikeudet myös valmistusmaissa? Globaalin vaateteollisuuden työntekijöistä kolme neljästä on naisia, joten pikamuoti ja halpavaatetuotanto ongelmineen koskettaa nimenomaan heitä. Pikamuodin ja halpavaatetuotannon ongelmat on tiedetty jo 90-luvulta alkaen. Kuluttajien takaraivoon on iskostettu, että vastuullinen henkilö tarkistaa kuluttamansa tuotteen alkuperän. H&M onkin lukuisten skandaalien jälkeen parantanut toimintaansa ja kehittää yhteiskuntavastuutaan. Ongelmatonta tuotanto ei vieläkään ole.
Entä Beyoncé, aikamme ikoni? Sain ajatuksen tähän blogiin, kun olin aikeissa tilata Beyoncén uusimman levyn Lemonaden fanituotteita. Pari crop-toppia ja hupparin. Tapani mukaan yritin etsiä sivuilta yritysetiikasta ja yhteiskuntavastuusta kertovaa osastoa. Ei löytynyt. Meilasin vaatteita myyvälle taholle (Merch direct). Kerroin periaatteistani ja pyysin selvitystä alkuperästä. Ensin minulle kerrottiin, että tuotteet printataan Yhdysvalloissa, mutta että vaatteet valmistetaan eripuolilla maailmaa. Voisin halutessani kysyä tuotteista jotka minua kiinnostavat. Toimin näin. Minulle kerrottiin tuotteiden valmistusmaat (Vietnam ja Kiina). Vastasin, että valmistusmaan kertominen ei kerro siitä, ovatko työolot inhimilliset. Vasta nyt minulle kerrottiin, että tuotteet on WRAP-sertifioitu. Ei ihme, että tietojen lypsämisessä kesti, sillä WRAP on huonomaineinen sertifikaatti, jota pidetään yrityksille edullisena minimitason auditoijana. WRAP ei aseta mitään velvoitteita yrityksille, vaan tarkkailee sitä, noudattavatko tavaraa toimittavat tehtaat maidensa kansallista lainsäädäntöä (ja tässäkin on havaittu puutteita). Kansallisen lainsäädännön taso työolojen ja palkan suhteen vaihtelee maittain voimakkaasti. Toisin kuin vastuulliset sertifikaatit, WRAP ei noudata Maailmanpankin ohjeistusta elettävästä palkasta (livable wage), vaan vahtii ainoastaan minimipalkkaa (minimum wage), jolla ei välttämättä tule toimeen. WRAPin auditoimilta tehtailta on löydetty myös merkittäviä puutteita.
Kuinka moni itsensä feministiksi määrittelevä henkilö ostaisi näitä tuotteita, jos tietäisi olot, joissa ne on valmistettu? Erityisesti Beyoncén kohdalla olen hämmentynyt: olin vähällä tilata tuotteet ja jättää yleensä harrastamani utelut väliin, koska olin niin varma, että Beyoncén kaltaisen artistin fanituotteet olisivat eettisesti kestävällä tasolla.
Jos paitasi julistaa feminismiä, mutta sen olemassaolo perustuu naisten sortamiseen toisella puolella maailmaa, on jossain tapahtunut suuri virhe. Tarkoitukseni ei ole masentaa feminismistä innostuneita syyllistämällä, vaan pikemminkin osoittaa, kuinka monimutkaisia eettisiä kysymyksiä yhden paidan ostamiseen voi liittyä. Tuotantoprosessin on oltava läpinäkyvä ja reilu sen kaikille osapuolille valmistajasta vaatekauppaan. Valitettavasti taustatyö jää yhä kuluttajan harteille, koska globaali valvontakoneisto on puutteellinen.
Feminismin tarkoitus ei ole tukea vastuutonta kulutusjuhlaa, vaan pyrkiä muuttamaan yhteiskunnan alistavia rakenteita niin, että kaikki ihmiset, sukupuolesta ja muista intersektioista riippumatta, voivat osallistua yhteisten hyvien ja vastuiden jakamiseen yhteisönsä täysivaltaisina ja arvostettuina jäseninä globaalisti. Jatkuvan talouskasvun malli on rasite paitsi luonnolle, myös yhteiskunnalle, koska voitontavoittelussa ihmisoikeudet ovat tavanneet jäädä toisarvoiseen asemaan.
Toisaalta Instagrammissa ja Facebookissa on sekin hyvä puoli, että sieltä voi löytää helposti ja vaivattomasti pienyrittäjiä, joiden toiminta on feminististä ja juuri siksi eettisesti kestävällä perustalla.
