On tammikuun loppu, ja siten aktiivisin uudenvuodenlupausten toteuttamisen aika. Ainakin toistaiseksi yliopiston kuntosalilla tuntuu olevan enemmän vilskettä kuin viime vuoden lopulla. Hyvä niin, tietysti. Ehkä itse ei ole tehnyt mitään lupauksia, mutta niihin liittyvältä keskustelulta tuskin voi välttyä.
On hyvä kysyä, minkälaisia uudenvuodenlupaukset ovat luonteeltaan. Lupaus sisältää tietysti pyrkimyksen johonkin parempaan. Tavallisesti se parempi on jokin itseen liittyvä kehittämisprojekti; jotain on tehtävä toisin. Tavoitteena on parempi ja varsinkin onnellisempi minä.
Pyrkimys onnellisuuteen itsen kehittämisen kautta ja siihen keskittyvä diskurssi ei liity ainoastaan uudenvuodenlupauksiin, vaan sitä vyörytetään joka puolella: aikakauslehdissä, ylipäätään populaarikulttuurissa, kuten tv-sarjoissa ja kirjallisuudessa, poliittisessa keskustelussa ja työelämässä. Onnellisuuteen ja kehittämiseen keskittyvä diskurssi kiteytyy itsensä toteuttamisen sanonnassa, josta on muodostunut jokseenkin vakiintunut ilmaus kuvaamaan elämän, jos ei syvintä, niin ainakin olennaista merkitystä. Tavoitteena on toteuttaa itseään unelmiaan tavoittelemalla ja erityisesti löytämällä todellinen minä.
Taustalla on nykyaikaa leimaava niin sanottu terapeuttinen kulttuuri, joka on tarjonnut länsimaissa välineet selittää, mitä normatiivisten uskontojen selityksistä vapautuneiden ihmisten on elämässään tavoiteltava. Modernin psykologian tuottama tieto on tarjonnut tavan ja kielen jäsentää itseä, omaa vointia ja omaa toimintaa sekä ylipäätään elämän reunaehtoja.
Modernin psykologian tuottama tieto ja sen hyödyntäminen on tietysti sinällään lähtökohtaisesti positiivinen asia. Hyvää on myös se, että ihmisen mieltä koskevaa tietoa käytetään hyödyksi yhteisen toiminnan kehittämisessä vaikkapa työelämässä tai muussa kontekstissa.
Uudenvuodenlupauksissa ilmenee kuitenkin terapeuttiseen kulttuuriin liittyviä piirteitä, joihin on syytä kiinnittää huomiota. Terapeuttista kulttuuria leimaa individualistinen itseen keskittyminen. Ihminen ymmärretään jatkuvasti edistettävänä projektina, jossa tavoitteena on maksimoida henkilökohtainen onnellisuus. Itsen kehittäminen tapahtuu psykologisen tiedon ja kielen avulla. Intensiivinen individualismi myös vääristää ihmisten todellisten tarkoitusperien ymmärtämistä. Ihminen on sosiaalinen ja toimii myös sosiaalisten syiden perusteella.
Individualistisen lähtökohdan lisäksi terapeuttisessa kulttuurissa on arveluttavaa se, että itsen psykologisen kehittämisen diskurssi on korvannut eettisen keskustelun. Ihmisen toimintaa ei selitetä moraalisena kysymyksenä, vaan psykologisista ominaisuuksista juontuvana käytöksenä. Myös mielipide-erojen ja toisistaan poikkeavien ajattelutapojen voidaan tulkita johtuvan psyykkisistä seikoista. Selitystä voidaan käyttää perusteena olla kuuntelematta toisella tavalla ajattelevia.
Terapeuttinen kulttuuri on moniulotteinen ilmiö, jonka kuvaaminen ja arvioiminen on haastavaa. Tutkimusdebattia on käyty 1950-luvulta lähtien, mutta Suomessa aiheesta ei ole juuri keskusteltu ainakaan mediassa. Individualismille valjastettu psykologinen käsitteistö ei ole ainoa ikkuna ihmisyyteen. Uudenvuodenlupauksissa oman psykologisen hyvinvoinnin kehittämiseen keskittymisen voisi kääntää vaikkapa toisiin vaikuttavien tekojen ja toiminnan arviointiin.
Kirjoittaja Isto Peltomäki on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava.