Radiotoimittaja Sari Valto juonsi elokuussa 2019 radio-ohjelman, jonka hän oli otsikoinut nimellä Älä ripustaudu toivoon (ohjelman voi kuunnella osoitteessa https://areena.yle.fi/1-50202076 ). Ohjelman tausta-aineistona toimittaja Valto on käyttänyt amerikkalaisen Mark Mansonin loppukesästä 2019 suomeksi ilmestynyttä kirjaa Kaikki menee päin helvettiä (Everything Is Fucked: A Book about Hope, 2019). Manson on sen nimen vastaisesti onnistunut ainakin siinä, että jo hänen vähän aiemmin julkaistusta opuksestaan Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (The Subtle Art of Not Giving a Fuck, 2016) tuli maailmanlaajuinen bestseller.
Mansonin kirjojen synkänsävyiset ja defaitistiset – ehkä myynnin edistämiseksi muotoillut – nimet luovat väärän kuvan siitä, mitä Manson tahtoo sanoa. Hänen tavoitteensa ei ole lietsoa epätoivoa eikä kieltää asioiden merkityksellisyyttä. Hänen lähtökohtansa on länsimaiseen nykykulttuuriin pesiytyneen onnellisuuspakon kritisoiminen. Mansonin mukaan kaiken kattava positiivisuusmania on väärä lähtökohta elämälle, koska se on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Elämä ei ole jatkuvaa noususuhdannetta vaan monella tavalla vajavaista ja puutteellista. Ankara rajallisuus määrittää ihmisen todellisuutta, ja jokainen kohtaa vääjäämättä kärsimystä. Asiaa ei voida muuttaa päättämällä asennoitua kaikkeen myönteisesti.
Ensimmäisessä kirjassaan Mark Manson kehottaa luopumaan pakkomielteisestä onnellisuuden tavoittelusta ja keskittymään olennaisiin asioihin. Toisessa kirjassa hän laajentaa näkökulmaa muihin ihmisiin. Hän kritisoi nyt elämäntapasuositusten kestokorostusta, jonka mukaan mielekkään elämän resepti on se, että pitää itseään ainutkertaisena ja elämäänsä äärimmäisen merkityksellisenä. Maailmankaikkeuden mittakaavassa yksilö on mitätön ja omien tekemisten merkityksellisyys pelkkä kuvitelma. Vaikka Manson kritisoi itseapuoppaita, jotka muotoilevat mielekkyysreseptejä, hänen omakin tuotantonsa edustaa self help –kirjallisuutta. Hänenkin kirjoittamansa oppaat pyrkivät ohjaamaan lukijoita elämään parempaa elämää.
On kiinnostavaa, että Mansonin tarjoamat neuvot muistuttavat perinteisiä moraalisen itsekasvatuksen ihanteita. Mansonin mukaan toivo, jonka varassa voi elää, ei kumpua kääntymisestä omaan itseen eikä ahneudesta hankkia lisää tavaraa ja enemmän kokemuksia. Hänen mukaansa on lakattava pitämästä onnellisuutta toiminnan tavoitteena, hyväksyttävä elämään kuuluva kipu ja kärsimys ja pyrittävä tulemaan moraalisesti paremmaksi ihmiseksi. Manson tukeutuu Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin toiseen muotoiluun: ihmisiä ei saa kohdella pelkkinä välineinä. Elämän edessä on opittava nöyryyttä.
Mansonin raflaavasti kirjoitetut kirjat leviävät suurina painoksina ympäri maailmaa. Syvällisemmin ja hienostuneemmin samanlaisista asioista voi lukea Risto Saarisen vastikään ilmestyneestä teoksesta Oppi toivosta (Gaudeamus 2020) ja Sami Pihlströmin kirjasta Ota elämä vakavasti: negatiivisen ajattelijan opas (Ntamo 2018). Kumpikaan niistä ei ole resepti parempaa elämään, mutta jos pitää valita Mansonin ja niiden välillä, suosittelen Saarista ja Pihlströmiä.
Kirjoittaja Jaana Hallamaa on Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori