Lääketieteellinen tiedekunta
Olin vaihdossa Delhin yliopistossa syyslukukaudella 2022. Opiskelin maisteritason psykologiaa sekä sosiaalityötä.
Saapuminen Delhiin oli mielenkiintoista jo sinänsä. Ympäristösyistä halusin päästä niin pitkälle kuin mahdollista lentämättä. Pakkasin siis reppuuni teltan ja makuupussin ja lähdin liftaamaan kohti Intiaa. Valitettavasti reitti ei lopulta vienyt suoraan perille, vaan Iranista matka jatkuikin Keski-Aasiaan, josta lopulta oli sittenkin pakko lentää Delhiin. Saavuin Delhiin 5.8. kahden kuukauden matkan jälkeen.
Saavuin varhain aamulla ja varasin ensin erään hostellin läheltä lentokenttää, koska en tuntenut olevani vielä valmis täyttämään kaikkia niitä lomakkeita, jotka oli tarkoitus täyttää majoituspaikalleni saapumisen yhteydessä. Varaamani hostelli ei löytynytkään kartalta eikä muutenkaan omalla nimellään ollut olemassa, mutta onneksi klo 5:30 aamulla naapuristossa liikuskelivat auttoivat minua sen löytämiseksi. Herättyäni lähdin pitkälle metromatkalle Pohjois-Delhiin kohti yliopistoaluetta ja majoituspaikkaani. Huoleni papereiden täyttämisestä osoittautui turhaksi – kukaan ei kaivannut papereita ainakaan seuraavaan pariin kuukauteen.
Majoituksen nimi oli International Students House for Women. Olin ennen saapumista vierastanut hostellin ideaa – rakastan yksityisyyttä ja yhteinen majoituspaikka, jossa on vartijoita ja joka on vain naisille, tuntui erittäin omituiselta. Se oli kuitenkin yliopiston puolesta järjestetty majoitus, joka oli lisäksi melko halpaa, muistaakseni n. 150e/kk. Hostelli osoittautui kuitenkin erittäin mukavaksi. Suurin osa siellä asuvista naisista oli Aasian tai Afrikan maista, mm. Sri Lankasta, Bangladeshista, Fijista, Mauritiukselta, Nepalista, Iranista, Indonesiasta, Vietnamista, Mongoliasta, Botswanasta, Tansaniasta, Nigeriasta, Sudanista, Jemenistä tai Syyriasta. He olivat saaneet stipendit suorittamaan tutkinnon Intiassa. Ikähaarukka oli n. 19-40v, sillä moni tulikin Delhiin tekemään tohtoritutkintoa. Hostelille tulivat myös viisi eurooppalaista suorittamaan niin ikään vaihdon. Paikka oli todella puhdas ja kaunis – täynnä viherkasveja! – ja meillä oli jopa oma puutarha ja puutarhuri, joka piti siitä hyvää huolta. Jokaisella oli oma huone parvekkeineen, ja jokaisessa kerroksessa oli ainakin 12 suihkua, kerroksia oli neljä. Käsittääkseni hostellissa oli paikkoja noin 90 ihmiselle, mutta vaihtoni aikana ehkä vain noin 35 ihmistä asui siinä. Neljä kertaa päivässä sai hyvää ja terveellistä ruokaa hostellin kanttiinista (vegaaniruokaa oli aina saatavilla ja tietyt päivät olivat kokonaan kasvispäiviä), minkä lisäksi jokaisessa kerroksessa oli vielä oma keittiö omaa ruuanlaittoa varten. Siivoojat siivosivat niin yhteisiä tiloja kuin pyydettäessä huoneitakin ja ”pesuneiti” oli hoitanut asukkaiden vaatteiden pesun. Tuntui kieltämättä kummalliselta ja ehkä jopa väärältä, että ympärillä on niin paljon “palvelijoita”. Hostellissa oli lisäksi oma kirjasto, kerhotiloja, tietokonehuone ja kuntosali.
Koska Delhissä oli tuohon aikaan erittäin kuuma (vaatteet kastuivat hiestä heti kun ne laitettiin päälle) eikä huoneissa ollut ilmastointia, lähes kaikki hostellin asukkaat siirtyivät nukkumaan yhteisiin tiloihin, joissa ilmastointia oli. Esimerkiksi kirjaston täytti n. 15 vierekkäin olevaa patjaa. Itse maksan minkä hinnan hyvänsä, ettei vain tarvitse jakaa huonetta, joten jäin nukkumaan huoneeseeni kuumuudesta huolimatta. Se oli siedettävää, sillä huoneessa oli tuuletin. Kuitenkin sääsket aiheuttivat päänvaivaa eikä niistä meinannut millään päästä eroon ovien alla olevien rakojen takia. Yhteisiä tiloja käytettiin silloinkin, kun jollain asukkaalla oli syntymäpäivä. Silloin muut asukkaat saapuivat keskiyöllä huoneen ovelle syntymäpäivätoivotuksineen viemään syntymäpäiväsankarin tietokoneluokkaan, joka oli koristeltu ilmapalloin ja jossa tanssittiin ja syötiin kakkua aamuun asti.
Lukukauden oli tarkoitus alkaa heinäkuussa, mutta tähän mennessä en ollut saanut tietoa, milloin se tuleekaan alkamaan. Korona-aikaisen täyssulun jälkeen yliopisto yritti parhaansa mukaan saada kiinni menetetystä ajasta. Kaikki lukukaudet siirtyivät ja opiskelijoiden lomat peruuntuivat ymmärtääkseni useammaltakin vuodelta. Yliopiston lukujärjestys oli tässä kohtaa niin sekaisin, ettei oikein mikään tiedekunta meinannut pysyä aikatauluissa. Yritin selvittää koulun alkua useammalta taholta ja menemällä yliopistolle usein, siellä sain vaihtelevaa ohjeistusta enkä koskaan selkeää vastausta. Koko elokuun koulu ei alkanut. Sen sijaan paperien täyttämistä riitti. Byrokratian määrä oli valtava ja joka ikiseen asiaan oli saatava eri ihmisten allekirjoitukset ja leimat. Koulun puutteessa aloitin lisäksi yksityisessä koulussa Hindin kielen opiskelun.
Pitkän odotuksen jälkeen psykologian opinnot alkoivatkin syyskuun lopussa, kaksi kuukautta ilmoitetun aloituspäivän jälkeen, ja sosiaalityön opinnot sitäkin myöhemmin lokakuun alussa. Ihailen koko henkilö- ja opiskelijakuntaa, että pystyivät tähän, pidettyään aikataulujen myöhästymisen johdosta vain parin päivän kesälomat. Koska koulun oli loputtava noin 15.12., oli koko lukukauden asiat käytävä noin 11 viikossa eikä syyslukukautenakaan pidetty lomia (joskin ihmiset silti lähtivät kotiin esim. Diwali-festivaalille). Sanoisin, että tietty avoin ja ei-ehdoton suhtautuminen aikatauluihin on Delhin yliopistossa tärkeää, joskin tämä voi riippua tiedekunnasta. Kun sosiaalityön tiedekunnassa ei lukukauden alun myöhästymisen lisäksi tullut muuta yllättävää, psykologian laitoksella tunnit siirrettiin ja peruttiin usein, silloinkin kun olimme ehtineet jo tunnin odottaa tuntia luokassa. Samaan aikaan tiukka poissaoloseuranta aiheutti välillä päänvaivaa, kun yritin sovittaa kahden tiedekunnan opetusta. Toisaalta ihmiset olivat erittäin joustavia ja ystävällisiä. Deadlineista harvoin pidettiin kiinni ja nekin koko ajan siirtyivät. Lisäksi sosiaalityön johtava lehtori vaihtoi koko vuosikurssin aikataulut pari päivää ennen lukukauden alkua, jotta saisin tunnit sopimaan aikatauluihini.
Ihailen valtavasti intialaisia opiskelijoita, jotka todella korkeista paineista ja vaatimuksista huolimatta osoittivat kovaa itsekuria ja tarmokkuutta. He opiskelivat päivät yöt, valmistelivat annettuja projekteja ja kävivät samalla harjoittelussa ja kenttätöissä. Minulla itsellä oli vain neljä kurssia – kaksi psykologian puolelta (Psychotherapeutic Interventions ja Community Mental Health) ja kaksi sosiaalityön puolelta (Urban Community Development ja Conflict Mitigation and Peace Building). Psykologian kampus oli Faculty of Arts kampuksen yhteydessä ja sosiaalityö aivan eri rakennuksessa Delhi School of Social Workissa (DSSW). Molemmat paikat olivat n. 1,5 km meidän hostellista, hieman eri suuntiin. Paikalle pääsi joko jaetuilla rikshoilla muiden opiskelijoiden kanssa (10 INR per matka), bussilla (jotka olivat koko Delhissä naisille ilmaisia mutta kulkivat välillä hieman arvaamattomin väliajoin) tai kävellen.
DSSW oli minulle erityisen rakas paikka. Opettajat olivat hyvin päteviä ja opetus oli todella mukaansatempaavaa. Koululla oli oma piha ja opetus tapahtui joskus pihalla. Lisäksi luokkaan on tilattu milloin mitäkin – välillä joku opiskelija on lähetetty hakemaan kakun toisen opiskelijan syntymäpäivälahjaksi, välillä toista lähetettiin hakemaan kokonaisen teekannun chaita viereisestä chaikojusta iltapäiväkevennykseksi. Kurssini olivat valinnaisia ja kummallakin oli n. 16 oppilasta, joten päästiin jatkuvasti elävään keskusteluun. Konfliktikurssilla käytiin läpi erilaisia pitkittyneitä konflikteja ympäri maailmaa ja päästiin tutustumaan myös Intian poliittiseen ympäristöön. Urban Community Develepment -kurssia puolestaan veti vanhempi ja lyhyt viiksikäs professori, joka teki kaikkensa, jotta ihmiset oikeasti sisältäisivät oppimaansa ja suunnitteli kurssin sisältöä opiskelijoiden toiveiden mukaan. Muistan tähän asti kaikki hänen neuvonsa siitä, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota sosiaalista ympäristöä arvioidessa ja millä eri tavoin rakenteellisesti ylläpidetään huononosaisuutta Intiassa. Opettaja myös suositteli laadukasta materiaalia, jonka kautta pääsin syvällisesti oppimaan Intialaisen urbanisaation historiasta aina kolonialismiajoista. Sama opettaja oli myös järjestänyt vierailut paikalliseen slummiin, jossa päästiin hiomaan neuvottelutaitojamme paikallisen johtajan kanssa.
Arki kului lähinnä opiskellen, sillä tein samalla useamman kurssin etänä Helsingin yliopistolle sekä aloin luonnostelemaan gradua. Jos voisin palata ajassa, lopettaisin stressaamisen Suomessa olevien asioiden parissa ja keskittyisin paikkaan, jossa olin, sekä siellä oleviin ihmisiin. Olin lähes kaiken vapaa-ajan huoneessani työskennellen jättäen väliin kaikki ihmiskontaktit, mitä en suosittele. Onnistuin tästä huolimatta saamaan kutsun luokkakaverin häihin. Oli kyllä erinomaista, kun 12 ihmistä tunkeutui yhteen rikshaan matkalle Uttar Pradeshiin. Olen näiden ihmisten kanssa edelleen yhteyksissä ja ylpeä siitä, mitä kaikkea he ovat saavuttaneet.
Arkeen kuuli myös jatkuvaa ruokapaikkojen etsimistä koulupäivän aikana. Katuruokien määrä ja laatu Intiassa on erinomaista ja koulun lähellä oli useampikin kodikas katuruokakoju sekä pieniä kahviloita, tee- ja mehukioskeja sekä hedelmäkärryjä. Lisäksi koulussa oli kanttiini, josta sai n. 20 sentillä lounasannoksen. Toisaalta oli päiviä, jolloin antaisin kaiken, ettei vain enää tarvitsisi syödä intialaista ruokaa. Iltapäivät usein vietin kirjastossa kauniilla kampuksellamme, joka oli aurinkoinen ja täynnä kasveja, ja jossa sai opiskella myös ulkona penkeillä. Iltaisin kävin usein kävelyillä. Se onnistui vaihtelevasti, koska kävelykadut olivat täynnä mitä ihmeellisimpiä asioita. Mm. kävelykadun keskelle kasvaneeseen puuhun oli eräs parturi kiinnittänyt peilin ja leikannut siellä ohikulkijoiden hiuksia. Toinen kauppias on taas pinottanut kadulle akvaarioita ja päätyi myymään kaloja. Kävelylenkit olivat siis jatkuvaa väistämistä, mutta rakastin Delhin värikästä elämää.
Kokeet olivat 23.-28.12., jouluaattonakin. Kokeet olivat mielestäni ihan kohtuullisia. Kurssien arvosteluperusteet olivat minulle kuitenkin alusta asti epäselviä. Mitä tulisi tehdä parhaan suorituksen saamiseksi? Mitä halutaan, että vastataan? Mitä halutaan, että luetaan? Toisilla kurssilla tämä oli selkeämpää kuin toisilla. Suurin vastuu materiaalien lukemisesta oli opiskelijoilla, esim. annettua kurssikirjaa ei ollut. Opettajat kävivät tunneilla läpi jotain (yleensä hyvin selkeää) ja suosittelivat jotain (yleensä paljon monimutkaisempaa), kuitenkin opiskelijoiden oli usein itse valittava aiheeseen liittyvät artikkelit ja kirjallisuus. Joskus suositeltua lukemista oli niin paljon, että oli kirjaimellisesti mahdotonta ehtiä lukea kaikkea. En silti tiennyt, mikä voisi olla eniten relevantti. Yritin parhaani mukaan opiskella kokeisiin. Kuitenkin arvosanani olivat jostain syystä erittäin huonoja enkä ollenkaan osaa sanoa, minkä perusteella. Arvosanat lisäksi ymmärtääkseni määräytyivät muiden opiskelijoiden suoriutumisen mukaan eikä absoluuttisesti. Olen erittäin kiitollinen siitä, että arvosanat muuttuvat Helsingin yliopistossa hyväksytty/hylätty-asteikoksi, joten ainakaan keskiarvon huonontumisen pelon takia ei tarvinnut jättää vaihtoa väliin.
En usko, että mikään varsinaisesti yllätti, ei ehkä suoraan. Olin jo aiemmin asunut Nepalissa ja käynyt Delhissäkin, joten tiesin, mitä odottaa. Toivon olevani aika avoin eikä minulla ole etukäteen paljon oletuksia. Ehkä se oli uutta, ettei käteistä Delhissä käytä lähes kukaan, vaan kaikki on siirtynyt UPI-nettimaksuihin. UPIa ei kuitenkaan saa toimimaan ilman intialaista pankkitiliä ja pankkiautomaatti ei anna kuin isoja seteleitä. On siis varauduttava jatkuvaan vaihtorahan etsimiseen. Vaihtoon lähtijän lisäksi kannattaisi huomioida hakea opiskelijaviisumi ehdottomasti vielä Suomessa ollessaan. Minä en ollut vielä kesäkuun alussa (jolloin lähdin matkalle) saanut vaihtoyliopistolta tarvittavia dokumentteja viisumin hakemiseen ja vain todella hyvällä tuurilla ei tarvinnut palata Kirgisiasta viisumia varten Suomeen.
Vaihdosta palasin Suomeen tammikuun alussa valitettavasti kokonaan lentäen aikataulullisista syistä. Olen paluusta lähtien opiskellut hindiä jo aiemmin opiskelemaani nepalin kielen lisäksi. Kurssit arvostettiin kesäkuussa, noin puoli vuotta Intiasta paluun jälkeen. Olen suostunut tämän blogin kirjoittamiseen kirjoittamisinhostani huolimatta, koska toivon vilpittömästi, että mahdollisimman moni hakisi vaihtoon Intiaan. Intia on itselle erittäin rakas paikka. Se on erinomaisen värikäs ja kaunis maa, ja meillä kaikilla on niin paljon opittavaa intialaisten tavasta elää.