Vaihtokertomus, UiT Norges arktiske universitet, Norja, syksy 2019

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

UiT Norges arktiske universitet on maailman pohjoisin yliopisto. Sillä on kymmenen kampusta, joista eteläisin on Mo i Ranassa ja pohjoisin Huippuvuorilla. Minä olin Nordplus-vaihdossa Tromssassa, jossa opiskelin pohjoismaisia kieliä ja kirjallisuutta, eli käytännössä norjan kieltä ja kirjallisuutta.

Ennen lähtöä

Vaihtohaun ensimmäinen vaihe oli mutkaton, ja hakemuksen tekeminen Mobility Online -portaalissa helppoa. Sain helmikuun lopussa tietää, että minut oli valittu, ja alkoi seuraava vaihe. Maaliskuun loppupuolella sain käyttäjätunnuksen SøknadsWeb-hakuportaaliin, jossa täytin hakemuksen vaihtoyliopistoon. Tämäkin vaihe sujui hyvin, ja vaihtoyliopistosta saadut ohjeet olivat selkeät. Muistutuksia dead linesta ja muuta tietoa hakuprosessin etenemisestä tuli pitkin huhti- ja toukokuuta. Toukokuun lopussa tuli myös tietoa ja ohjeita Nordplus-apurahaan liittyen. Kesäkuun alussa tuli vihdoin kauan odotettu tieto vaihtoyliopistoon hyväksymisestä. Paikka piti vielä hyväksyä SøknadsWeb-portaalissa. Heinäkuun loppuun mennessä piti ilmoittaa saapumisajankohtansa ja ilmoittautua orientaatioviikolle. Saavuin Tromssaan 12. elokuuta, ja orientaatioviikko alkoi seuraavana päivänä.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Pohjoismaan kansalaisena minulla ei oikeastaan ollut mitään alkubyrokratiaa hoidettavana. Minulla oli mukanani kaksi Letter of confirmation -dokumenttia (yksi Helsingin yliopistolle ja toinen Nordplusille), joihin piti saada allekirjoitus vasta vaihdon lopussa. Vaihdon alussa en tarvinnut mitään allekirjoitusta mistään, eikä minun tarvinnut täyttää mitään papereita vaihtoyliopistolla. Kaikki tarvittava oli jo hoidettu hakuprosessin aikana SøknadsWeb-portaalissa. Pohjoismaan kansalaisena minun ei myöskään tarvinnut ilmoittautua kaupungin asukkaaksi tai poliisille, sillä vaihtoni oli alle kuuden kuukauden pituinen. Verovirastolla täytyi käydä vain, jos olisi työsuhteessa. Ainoa asia, jota alkubyrokratiaksi voisi kutsua, oli UiT:n opiskelijakortin saaminen. Sen sai yliopistolla näyttämällä passia ja vaihtoyliopistolta saatua Letter of admission -dokumenttia. Sitten otettiin valokuva, joka tuli opiskelijakorttiin, minkä jälkeen kortti tulostettiin saman tien.

Asuminen

Asuntohakemus kannattaa tehdä niin pian kuin mahdollista. Täytin asuntohakemuksen opiskelija-asuntolaan maaliskuun lopussa heti sen jälkeen, kun olin täyttänyt hakemukseni vaihtoyliopistoon. Asuntohakemus tehdään Norges arktiske studentsamskipnadenin sivuilla. Hakemukseen pystyi laittamaan kymmenen eri asuntovaihtoehtoa. Hakemus piti ohjeiden mukaan uusia joka toinen kuukausi, ellei ollut saanut siihen vastausta. Uusin hakemukseni toukokuun lopussa. Tämän jälkeen minun piti uusia se toisen kerran jo kuukauden kuluttua eli kesäkuun lopussa. Kannattaa siis tarkkailla hakemusta omalla tilillään Samskipnadenin sivuilla, ettei uusimispäivämäärä mene ohitse huomaamatta.
Kun vaihdon alkamiseen oli enää kolme viikkoa, sain tiedon asunnosta. Otin minulle tarjotun asunnon vastaan ja allekirjoitin vuokrasopimuksen saman tien. Sain huoneen Mortensnesistä noin kahden kilometrin päästä yliopistolta, mikä oli yhdeksäs vaihtoehtoni hakemuksessa. Samalla käytävällä oli kahdeksan 12 neliön huonetta, yksi yhteinen keittiö ja neljä kylpyhuonetta. Vuokra oli noin 400 euroa kuukaudessa.

Käytävälläni asui niin norjalaisia kuin muita vaihto-opiskelijoita. Viihdyin todella hyvin, ja minusta ja viereisessä huoneessa asuvasta vaihto-opiskelijasta tuli todella hyviä ystäviä. Minulla kävi todella onni asumisen suhteen, sillä kaikki paitsi yksi siivosivat omat jälkensä ja pitivät hyväkuntoista ja hyvin varustettua keittiötä siistinä. Näin ei ollut jokaisessa keittiössä Mortensnesissä. Kaikki keittiöt eivät myöskään olleet yhtä hyvin varustettuja. Meiltä löytyi jopa kaikki tarvikkeet, joita leipomiseen saattaa tarvita, ja leivoin ystävieni kanssa melko usein. Talo, jossa asuin, oli myös hyvin hiljainen. Toisella suomalaisella vaihto-opiskelijalla, joka asui Breivikassa yliopiston välittömässä läheisyydessä, tilanne oli aivan toinen. Siellä oli meteliä joka ilta, eikä kukaan piitannut keittiön siisteydestä.

Mortensnesin opiskelija-asuntola
Opiskelu ja opetus

Opiskelin pohjoismaisia kieliä ja kirjallisuutta. Kurssit olivat siis norjan kielellä, ja ne käsittelivät norjan kieltä ja norjalaista kirjallisuutta. UiT:ssa opintoihin ei Helsingin yliopiston tapaan sisälly kursseja muilla pohjoismaisilla kielillä. Tämä on mielestäni hyvin valitettavaa paikallisten opiskelijoiden puolesta, mutta ei haitannut minua, sillä olin lähtenyt Tromssaan opiskelemaan nimenomaan norjan kieltä. Yhdellä kurssilla oli toinenkin vaihto-opiskelija, mutta muuten kaikki olivat norjalaisia.

Kampusaluetta

Olin oppinut ymmärtämään sekä puhuttua että kirjoitettua norjan kieltä jo lapsena, ja olin harjoitellut puhumista Helsingin Pohjoismaisen kulttuuripisteen järjestämässä pohjoismaisessa kielikahvilassa ennen vaihtoa. Kieli ei siis aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia. Suoritin kaksi 10 opintopisteen kurssia, ja työmäärä opintopistettä kohden oli huomattavasti vähäisempi kuin HY:ssä. Toisella kursseista lopputentin ja muut tehtävät sai vaihto-opiskelijana suorittaa myös ruotsin tai tanskan kielellä. Pelkällä ruotsin kielen taidolla siis pärjää hyvin, ainakin jos suorittaa sellaisia kursseja, joilla tentin saa suorittaa myös ruotsiksi ja jos pystyy ymmärtämään norjaa. (Jos opiskeltava aine ei ole kieliaine, pärjää hyvin pelkällä englannilla.) Toinen kursseistani ei suoranaisesti ollut tarkoitettu vaihto-opiskelijoille, ja suorituskielenä oli vain norja. Siinä ei ollut kirjallista lopputenttiä, vaan kurssin lopussa pidettiin 20 minuutin esitelmä kurssilla käsitellystä aiheesta. Arvosteluasteikko oli kyseisellä kurssilla hyväksytty-hylätty, joten esitelmän suhteen ei tarvinnut stressata. Valitsin esitelmäni aiheeksi pohjoismaisen kielipolitiikan, ja vertailin kaikkien pohjoismaiden kielipolitiikkaa, vaikka kurssilla pääpaino oli ollut Norjan kielipolitiikassa. Lisäksi kurssin aikana piti kirjoittaa tiivistelmä yhdestä luentokerrasta.

Opetuksen laatu oli mielestäni HY:tä huonompi. Luennoilla opettaja tavallisesti luennoi, ja opiskelijan ainoa tehtävä oli tiedon vastaanottaminen. Kaipasin keskusteluja ja paritehtäviä, mutta niitä oli hyvin vähän. Kirjallinen lopputentti oli kuuden tunnin pituinen ja se kirjoitettiin samankaltaisin järjestelyin, joihin Suomessa on totuttu ylioppilaskirjoituksissa. Esitelmän pitäminen toisen kurssin suoritustapana oli miellyttävää vastapainona kirjalliseen tenttiin.

Kirjat ovat Norjassa kalliita, ja onnekseni minun ei tarvinnut ostaa niitä enempää kuin yksi. Kurssilla, jolla oli kirjallinen tentti, oli kaksi kurssikirjaa. Toisen niistä sain lainattua yliopiston kirjastosta ja toisen minun piti ostaa noin 60 eurolla. Toisella kurssilla kaiken tarvitsemansa materiaalin sai opettajalta.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Norja on tiettävästi kallis maa, mutta siitä huolimatta Nordplus-apuraha sekä opintotuki riittivät kattamaan kaikki kuluni. Yliopiston ruokalassa söin vain kerran, kun en ehtinyt laittaa ruokaa. Opiskelijalounas maksoi 6–8 euroa, joten tuli halvemmaksi kokata itse.
Tromssa ja sen ympäristö on hyvin kaunis, ja kannattaa käydä vaeltamassa vuorilla. Vaeltamaan voi mennä yksin, kaverin kanssa tai opiskelijoiden urheilujärjestö TSI:n kanssa. Lähdin heti ensimmäisellä viikolla TSI:n kanssa vaeltamaan Tromsdalstindenin huipulle (1238 mpy.). Myöhemmin sain kuulla sen olevan yksi seudun haastavimmista vaellusreiteistä, ja olinkin aika lailla poikki. Sen jälkeen muiden huippujen saavuttaminen olikin helppo homma.

Yliopisto, keskusta ja miltei kaikki opiskelija-asuntolat sijaitsevat Tromsøyan saarella. Jos haluaa nähdä muuta, saarelta kulkee busseja sekä viereiselle Kvaløyalle että mannermaalle. Julkinen liikenne on Suomeen verrattuna kallista, eivätkä saaren ulkopuolelle menevät bussit kulje kovinkaan usein. Kannattaakin vuokrata auto porukassa ja lähteä pidemmälle retkelle esimerkiksi Senjan kansallispuistoon. Hienoja vaelluskohteita on kuitenkin myös saaren lähistöllä, kuten Tromsdalstinden.
Tromssassa ei ole mahdollisuutta valuutanvaihtoon, joten kannattaa vaihtaa rahaa Suomessa ennen lähtöä. Toisaalta ilman käteistäkin pärjää, sillä kaikissa paikoissa pystyy maksamaan kortilla.

Tulet varmasti näkemään revontulia!

Näkymä Tromsdalstindeniltä

Vaihtokertomus, Koç University, Turkki, syksy 2019

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Vietin 2019 syyslukukauden Istanbulissa, Kocin yliopistossa. Sain ilmoituksen hyväksynnästä, minkä jälkeen täytyi vielä hakea itsenäisesti. Ennen lähtöä yliopisto järjesti infotilaisuuden verkossa, missä sai esittää kysymyksiä vaihtoon liittyen. Sähköpostitse myös pystyi ottamaan yhteyttä paikallisiin liikkuvuus palveluihin.

Minulle luotiin tunnukset moodlen tapaiselle sivustolle, missä pystyi valitsemaan kursseja. Päätin, että asun yliopiston kampuksella ja vuokramaksu asunnosta täytyi maksaa jo ennen lähtöä. En pystynyt osallistumaan orientaatioviikolle, mutta olin yhteydessä paikalliseen tuutoriin, joka auttoi minua oleskeluluvan hankinnassa ja sopeutumisessa.

Alkubyrokratia

Vaihto-opiskelijoiden täytyy hankkia oleskelulupa ja luvan hankinnan hankaluus on hyvin tilannekohtaista. Itselläni ei ollut kuitenkaan mitään ongelmia oleskeluluvan hankinnan suhteen. Luvan hankinnassa on erilaisia vaiheita, mitkä tehdään yhdessä tuutoreiden kanssa. Omassa tapauksessa paperityö oli valmiina parissa päivässä ja sain oleskeluluvan noin kuukauden sisällä. Paikallinen tuutori opasti minua hakemuksen täyttämisessä ja oli seuranani kun vein hakemuksen käsiteltäväksi. Mukanani piti olla passi ja täytetty hakemus. Matkavakuutus myös täytyy olla, muuten ei voi saada oleskelulupaa. Sain yliopistolta opiskelijakortin, minkä avulla saa pääsyn kampukselle ja muun muassa opiskelija-alennusta museoihin ja julkisessa liikenteessä.

Asuminen

Asuin yliopiston kampuksella ja jaoin huoneen paikallisen opiskelijan kanssa. Kampus on hyvin siisti, sillä tilat siivotaan viikoittain. Asutus kampuksella pystyi viettämään aikaa esimerkiksi kuntosalilla, opiskelijaravintolassa tai vaikkapa uima-altaalla. Yliopistolle saavuimme yliopiston bussilla, joka vei suoraan asutus kampukselta yliopistoon noin 5 minuutissa.

Opiskelu ja opetus

Lähdin opiskelemaan kulttuurien tutkimusta, joten minulla oli hyvin laaja valikoima kurssien valinnassa. Opiskelin muun muassa historiaa sekä kieliä. Miltei kaikki opettajat puhuvat englantia hyvin ja Koçin yliopisto on tunnetusti Turkin parhaimpia. Opetus on kuitenkin hyvin erilaista verrattuna Helsingin yliopistoon, sillä se on luotu amerikkalaisen mallin mukaisesti ja opiskelijoita valvotaan enemmän.

Opintojen suunnittelu sujui samaan malliin kuin Helsingin yliopistossa. Kurssien arviointimenetelmä on kuitenkin erilainen kuin täällä, minkä takia sain opintosuorituksista “hyväksytty”. Koin, että opiskelu oli vähemmän haastavaa suhteutettuna Helsingin yliopistoon. Yliopistolla on myös oma terveydenhuolto, minkä kautta saa helposti ja vaivatta apua jos tarvitsee.

Yliopiston pienoismalli

Yliopistokampus on pienen kylän kaltainen alue, missä löytyy muun muassa ravintoloita, kahviloita, kirjasto, liikuntakeskus ja jopa luistelukenttä. Mielestäni Kocin yliopisto on itsessään jo yksi Istanbulin nähtävyyksistä. Yliopisto sijaitsee Sarıyerin alueella, minne pääsee noin 15 minuutissa. Sieltä löytyvät myös ruokakaupat ja ravintoloita ja sieltä pääsee laudalla Istanbulin eri kaupunginosiin.

Opiskelijaelämä ja vapaa-aika

Vapaa-aikaa oli riittävästi ja kävin usein Istanbulin keskustassa. Osallistuin yliopiston tuutoriryhmän järjestämille matkoille Cappadociaan ja Bursaan. Lisäksi matkustin itsenäisesti Izmiriin ja Antalyaan. Yliopistolta pääsee helposti bussilla metroasemalle, minkä kautta pääsee suoraan Istanbulin keskustaan. Matka yliopistolta Istanbulin keskustaan kestää yhteensä noin 2 tuntia. Julkinen liikenne toimii suhteellisen hyvin ja tapa päästä paikasta toiseen löytyy aina.

15 miljoonan kaupungissa elämä on hyvin eloisaa ja hektistä. Hinnat ovat halvempia kuin Suomessa ja ulkona tuli usein syötyä turkkilaisia herkkuja, kuten baklavaa ja lokumia. Yliopistossa voi osallistua erilaiseen järjestötoimintaan, aivan kuten Helsingin yliopistossakin.

Sopeutuminen

Olin ainoa suomalainen koko yliopistossa, mikä vaikutti omaan sopeutumiseen. Tutustuin muihin vaihto-opiskelijoihin kuitenkin ajan myötä. Ystävystyin myös muutamaan paikalliseen opiskelijaan, joiden kautta sain mahdollisuuden tutustua maan kulttuuriin syvemmin. Olin vaihdossa yhteensä 4 kuukautta ja ensimmäiset 1,5 kuukautta olivat hyvin jännittävää aikaa, sillä uusi kulttuuri, ruoka, luonto ja lämmin ilma kiehtoivat kovasti. Ajan myötä kuitenkin tottuu uuteen ympäristöön ja alkaa huomioida kaupungin ongelmat, kuten kodittomat katulapset ja oman henkilökohtaisen tilan puuttuminen.

Turkin kulttuurissa on monia eroja verrattuna Suomeen ja ihmiset ovat paljon puheliaampia ja sosiaalisempia. Opiskelin turkin kieltä ja pystyin kommunikoimaan kaupassa tai ravintolassa, mikä helpotti hyvin paljon. Itse en kokenut oloani turvattomaksi Istanbulin kaupungissa, mutten kuitenkaan suosittelisi liikkumaan yksin pimeillä kujilla. Yliopisto- ja asutus kampukset kuitenkin ovat 24h vartioituja ja niiden alueella on turvallista kulkea milloin tahansa.

Muita vinkkejä
  • Ei kannata ottaa liikaa paineita arvosanoista, vaan nauttia vaihtokokemuksesta kokonaisuutena, johon kuuluu myös matkustelua ja uuden kulttuurin antimiin tutustumista.
  • Kun tutustuu paikallisiin, niin oppii myös kulttuuria uudella tavalla. Ei kannata jäädä vaihto-opiskelijakuplaan.
  • Hanki paikallinen pankkikortti — rahan nostaminen on tuolloin paljon halvempaa.
  • Kun matkustaa julkisella liikenteellä joka päivä, niin kannattaa hankkia Istanbul card- opiskelija-alennuksella. Tuolloin matkustelu on halvempaa ja sillä pääsee bussilla, ratikalla ja metrolla.

Vaihtokertomus, Tartu Ülikool, Viro, kevät 2019

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Puolitoista vuotta Tartossa

Tässä kertomuksessa käsitellään sekä vaihto-opiskelua Tarton yliopistossa keväällä 2019 että työharjoittelua Tartossa lukuvuonna 2019-2020.

Yliopiston uusi Delta-rakennus Emajõen äärellä
Hakuprosessi ja alkubyrokratia

Hain Nordplus-vaihtopaikkaa Viroon Tarton yliopistoon kevääksi 2019. Opiskelen teoreettista filosofiaa, ja hakiessa kohtasin ensimmäisen ongelman siinä, että varsinaisen alani sijaan minun piti merkitä hakemukseen käytännöllinen filosofia, jotta löytäisin kohdeyliopiston vaihtoehdoista. Tartosta minulle kirjoitettiin syyskuun alussa, jolloin minun tuli täyttää heidänpuoleinen hakemus marraskuun alkuun mennessä. Kommunikaatio oli melko hidasta, jouduin lähettää sähköposteja toistamiseen, kun minulla oli kysymyksiä. Nyt vaihdon jälkeen ymmärrän, että asioita otetaan rennosti, eikä luultavasti ole syytä murehtia. Kuitenkin joulukuisessa lähtöorientaatiossa lähtöön pääsyäni ei oltu vielä varmistettu, eikä minulla lisäksi ollut tuutoria, joten olin suhteellisen paniikissa. Tammikuun alussa lähtö kuitenkin varmistui lopullisesti; suosittaisinkin järjestämään asiat niin, että jos vaihto tuntuu epävarmalta, on kuitenkin sillä mielin, että on lähdössä, joskaan en tiedä, onko tämä neuvo hyvä näinä poikkeustila-aikoina.

Kun muutin Tarttoon viikkoa ennen orientaation alkua helmikuun alussa, olin katsellut yliopiston opintosuunnitelmaa. Kursseille rekisteröinti alkoi ehkä pari päivää ennen orientaatiota, ja vasta silloin sain lopullisen selvyyden siitä, miltä tarjonta oikeasti näyttää. Tarton yliopistossa ainakin filosofian ja semiotiikan kurssit olivat joko 3 tai 6 op laajuisia — suurin osa 3 op. Tämä tarkoitti sitä, että täyttääkseni stipendin ehdot, minun tuli valita aika monta kurssia, joista kaikki kestivät koko kevään. Työmäärä oli suuri, mutta löysin onneksi sekä oman tutkinnon kannalta pakollisia kursseja (ne olivat 6 op, jolloin hyväksilukeminen 5 op kursseiksi onnistui vaivatta) että monta muuta mielenkiintoista täyttämään minimi-op-määrää. Stipendin sain vasta Tarttoon muuton jälkeen eli siinäkin oli hieman stressiä. Liikkuvuuspalveluissa minua kuitenkin autettiin, sain heidän kauttaan tietää, milloin stipendi oli saapumassa.

Tässä vaiheessa lienee olla hyvä mainita, että puhun viroa sujuvasti, joten puolet ottamistani kursseista opiskelin viroksi. Vaikutti kuitenkin siltä, että englanniksikin opiskellessa saa opintopisteet täyteen; mukaan voi ottaa kielikursseja ja sen sellaista. Kieliosaaminen oli eduksi myös muuten paikallisessa elämässä, eniten asioiden järjestelyn tasolla.

Koulumatkan varrella oleva ylämäki, jota kutsutaan hitaaksi kuolemaksi
Opiskelu

Opiskelu Tartossa oli melkoisesti raskaampaa kuin Helsingissä. Lukukausi kestää helmikuun puolivälistä kesäkuun loppuun, mutta todellisuudessa kaikki luennot ja seminaarit loppuivat jo toukokuun aikana. Eräs vaihtokaverini Suomesta muutti takaisin kotiin jo ennen vappua. Toukokuusta eteenpäin oli vuorossa esseiden kirjoittaminen ja tentit.

Tartossa kursseille rekisteröityminen toimii sillä periaatteella, että parin viikon ajan kurssin alettua voi päättää, haluaako osallistua vai peruuttaa ilmoittautumisensa. Kahden viikon jälkeen peruuttaminen ei enää ole mahdollista, mutta vaihto-opiskelijoihin se ei vaikuta mitenkään, sillä hylättyjä kursseja ei laiteta opintosuoritusotteeseen. Joihinkin kursseihin voi ilmoittautua vain, jos on aiemmat kurssit systeemissä. Tällöin vaihto-opiskelija voi kysyä opettajalta, kenelle tulisi lähettää sähköpostia, jotta saisi itsensä kirjoille.

Opiskelin Tartossa 33 opintopistettä, jotka jaottuivat kahdeksaan kurssiin. Onnistuin järjestämään itselleni vain kolmipäiväisen opiskeluviikon, eli pääsin halutessani viettämään täyden viikonlopun Helsingissä. Tiistaisin minulla oli neljä peräkkäistä luentoa/seminaaria, keskiviikkoisin yhden kurssin tuplatunti ja torstaisin kolme luentoa, 2 tuntia taukoa ja yksi luento illalla. Viikottain sain neljä kotiläksyä, joihin kuului pohdintaa, kysymysten keksimistä ja käsitteenmäärittelyä. Pidin keskimäärin kerran viikossa esitelmän, ja lisäksi kaikilta kursseilta tuli luettavaa. Kotitehtävien tekeminen oli rankkaa, siihen en ollut Helsingissä tottunut. Periaatteessa siis myös lyhyemmistä päivistä tuli täysiä opiskelupäiviä.

Rakennus, jossa kaikki filosofian ja semiotiikan kurssit pidettiin

Opiskelumetodit olivat toisinaan tuttuja, toisinaan ällistyttävän vieraita. Jotkin opettajat pitävät yllä sellaista auktoriteettia, jota olin viimeksi kohdannut yläasteella jos sielläkään. Kurssiohjelma oli niin tiukka, että vapaamuotoista pohdiskelua ei sallittu. Toisaalla seminaarit olivat sitä luokkaa, että opettaja kysyy kysymyksen, johon kukaan ei vastaa, tai sitten harvasanaisia ryhmäkeskusteluja, joiden tulokset esitellään lopulta kaikille. Kuulin, että taloustieteen opiskelijat tekivät koko ajan ryhmätöitä, joten metodit riippunevat alasta, kuten aina.

Lukukauden lopuksi (älkää säikähtäkö) olin kirjoittanut 7 esseetä, yhden elokuva-arvostelun, yhden taiteellisen työn ja kaksi kirjallista tenttiä. Kolmeen esseeseen liittyi suullinen tentti, joka oli — toisin kuin pelkäsin — antoisa palautteenantotilanne, johon liittyi pari kysymystä, mutta jossa pääsi keskustelemaan esseensä aiheesta, mikä oli oikein mukavaa. Hyväksiluku on omalta osaltani häpeällisesti vielä kesken, sillä minun täytyy täydentää muutamaa 3 op:n kurssia ylimääräisellä esseellä.

Asuminen

Asuin yksiössä, sillä satuin löytämään juuri kelan asumislisän maksimin hintaisen asunnon. Tässä on plussat ja miinuksensa. Tarton Raatuse -kimppakämppätalo on vaihto-opiskelijoiden place to be, suurin osa hengailusta ja etkoista tapahtuu käsittääkseni siellä, joten muualla asuessa saa nähdä enemmän vaivaa vaihto-opiskelijakuplassa olemisen eteen. Toisaalta Raatusessa huoneet ovat jaettuja ja kalliita (muistaakseni parisataa euroa kahden kesken jaetussa huoneessa ja tuplasti, jos maksaa yksin koko huoneesta), ja eräs vaihtokavereistani sanoi, että vaikka hänen kämppiksensä on upea ja loistotyyppi, ei hän silti kestä asua hänen kanssaan samassa huoneessa jokapäiväisesti, ja että vaihtokokemuksen jälkeen hän ei enää koskaan aio asua jaetussa huoneessa. Yhteenvetona siis: vaihtoehtoja löytyy jaetuista soluista puulämmitteisiin asuntoihin. Vapailta markkinoilta asuntoja voi etsiä sivustolta kv.ee. Kaupungissa on myös muita opiskelijakämppiä kuin Raatuse. Ne ovat edullisempia, mutta harvemmat kansainväliset opiskelijat asuvat niissä.

Yliopiston uusi Delta-rakennus
Yleisiä vinkkejä

Käsittääkseni Virossa ei kukaan oikein välitä, onko ilmoittautunut asuinpaikkansa asukkaaksi vaiko ei. Minä kuitenkin tein niin. Asia hoitui verkossa, ja siihen tarvitsi henkilökortin (ID-kaart) sekä kopion vuokrasopimuksesta. Orientaatiossa meille tuputeltiin tuota virolaisen henkilökortin tekemistä, ja vaikka sellaisen omistan, en ole ihan vakuuttunut, onko se tarpeellinen vaiko ei. Korttia käytetään kaikenlaiseen verkkoasiointiin ja siihen voi liittää esimerkiksi yliopiston kirjaston käyttöoikeuden. (Yliopiston kirjasto on oikein mukava työskentelypaikka, jossa on paljon kasveja.)

Suosittelen hankkimaan ISIC-opiskelijakortin tai lisenssin mobiilisovellukseen; Tallinnasta kulkevissa junissa sitä tarvitsee alennusta saadakseen ja liput tarkistetaan. Busseissa myydään nuorisolippuja (26-v asti ja mukaan lukien).

Terveydenhuolto on asia, jonka kanssa — noloa myöntää — en jaksanut säätää. Käsittääkseni systeemi toimii niin, että lääkäreiden listasta (englantia osaavat on tuotu esille) voi valita oman lääkärin, jonka kirjoille ilmoittautuu ja johon sitten ottaa yhteyttä, jos ilmenee oireita. Tällä hetkellä Virossa koronatestaus tapahtuu käsittääkseni tämän niin kutsutun perhelääkärin kautta, eli suosittelen hommaamaan lääkärin. Sairaalapäivystys on avoinna kaikille. Tartossa seksuaalineuvonta on ilmaista 26-vuotiaille ja nuoremmille.

Unicafen tapaista opiskelijaravintolaa ei periaatteessa ole, mutta ravintolat tarjoavat suunnilleen femman lounaita, joita voi etsiä päevapakkumised.ee -sivulta. Toinen vaihtoehto on ostaa jotain syötävää ruokakaupasta. Kasvisruokaa on valitettavan vaikea löytää, vegaanit ruoat ovat harvinaisia niin ravintoloissa (en ole varma, tarjoaako tällä hetkellä yksikään ravintola vegaania lounasta) kuin kaupoissakin, mutta mahdollisia.

Hintataso on Tartossa hyvä. Raaskin ostaa kulttuuritapahtumiin lippuja huomattavasti enemmän kuin Helsingissä. Pärjäsin tuilla ja stipendillä sopivasti ja rahaa riitti usein Helsingissä käymiseen ja ravintolassa syömiseen (suosikkini ovat Aparaaditehasen Kolm Tilli -ravintolan pitsat). Se, että elämä Tartossa on taloudellisesti mukavaa, vaikutti myös päätökseeni jäädä koko 2019-2020 lukuvuoden ajaksi työharjoitteluun. Kerronkin vielä siitä lyhyesti lopuksi.

Tarton keskusta yliopistorakennuksien välittömässä läheisyydessä
Vapaa-aika

Vaikka tapahtumakulttuuri lienee muutoksessa, kirjoitan silti jotakin myös siitä, mitä kaupungilla tapahtuu. Orientaatiosta lähtien Erasmus-porukalle oli tarjolla kaikenlaista ohjelmaa, josta jaettiin tietoa muistaakseni facebook-ryhmään. Tapahtumat vaikuttivat minusta jokseenkin geneerisiltä opiskelijatapahtumilta, joten en itse osallistunut niihin juurikaan. Tapahtumien järkkääjät mainitsivat monen monta kertaa Tarton Möku-baarista, minkä viihtyvyyden aliarvioimista ehkä tällä hetkellä kadun. Baarin yhteydessä on Genialistide Klubi, joka normaalioloissa järjestää tapahtumia melkein joka päivä; on dj-tä mutta myös keikkoja ja jami-iltoja. Genklubin tapahtumista vain harvoista tiedotetaan facebookissa, joten paikan päällä pyörähtäminen taitaa olla paras tapa pysyä kärryillä. Kyseisessä paikassa järjestettiin myös queer-bileitä — jos etsii queer-yhteisöä, suosittelisin hakeutumaan sinne, koska yleisesti queer-jutut eivät ole tapetilla oikeastaan millään tavalla.

Tapahtumia löysin lähinnä facebookin kautta. Kävin jonkin verran konserteissa, mutta suosikikseni muodostuivat jokaviikkoiset lautapeli-iltamat (en aikaisemmin ollut pelannut lautapelejä) Forrest -baarissa sekä kerran kuukaudessa pidettävä Tantsuklubi eli perinne- ja seuratanssien ilta. Jälkimmäiseen rohkaisen ehdottomasti osallistumaan, jos järjestämistä jatketaan jatkossa. Tanssiopetusta ei juurikaan ole, joten kannattaa vain mennä pyytämään jotakuta tanssiin ja oppia tanssiessa. Tanssit ovat helppoja! Jos omistaa soittimen, voi myös osallistua (duuripitoiseen) säestykseen. Lisäksi voisin vinkata vuoden 2024 kulttuuripääkaupungin suunnitteluun liittyvät tapahtumat, jota kautta voi löytää mielenkiintoista tekemistä. Ja tietysti kaikenlaiset museot ja galleriat, joita kaupungilla on. Syksyisin ja keväisin on ollut tapana järjestää Tarton opiskelijapäivät eli Tartu Student Days / Tartu tudengipäevad.

Paikalliseen elämään sopeutumiseen meni aikaa. Yritin hakea kontaktia muihin opiskelijoihin, mutta vastaukset olivat harvasanaisia ja luentojen alut ja loput hiljaisia. Sain sellaisen kuvan, että paikallisilla opiskelijoilla joko on omat kaveriporukkansa tai sitten niitä ei ole ollenkaan. Käsitys osoittautui kesän koittaessa jokseenkin virheelliseksi: jonkinlaista ”luokkahenkeä” saattaa kyllä löytää, mutta Helsingissä tottumaani Kuppala-hengailun vertaista en Tartossa yksinkertaisesti kohdannut. Siinä mielessä voisin suositella Erasmus-kuplaa. Nyt Tartossa puolisentoista vuotta asuneena olen kerännyt siellä muutaman henkilön lähipiirin ja muuten tavannut helsinkiläisiä ystäviä Kuppalassa suoraan laivalta tullessa. Olen törmännyt pöllämystyttävän konservatiivisiin asenteisiin, mutta kohdannut onneksi myös asioista perillä olevia ihmisiä.

Työharjoittelu

Olin Viron kansallismuseossa työharjoittelussa syyskuusta toukokuun loppuun. Valitsin kyseisen kohteen, sillä heidän verkkosivuillaan, kuten myös muiden museoiden verkkosivuilla, oli selkeät ohjeet työharjoittelusta kiinnostuneille. En saanut museolta palkkaa, mutta ulkomailla tapahtuvaa työharjoittelua varten sain Erasmus+ -stipendin. Stipendiä varten tuli olla kunnossa vastuuvakuutus, joka oli Virossa kaikille aivan vieras, mutta lopulta vaihtopalvelut neuvoivat minulle hankkimaan verkosta missä tahansa Euroopassa pätevän vakuutuksen, joten sain senkin asian kuntoon. En ollut aikaisemmin opiskellut mitään museoihin liittyvää, ja harjoittelu oli avartava kokemus. Ohjaajani tuki työskentelyäni kunnolla. Kannustan ehdottomasti harkitsemaan myös työharjoittelua ulkomailla sekä käymään Viron kansallismuseossa 😉

Vaihtokertomus, Universitetet i Bergen, Norja, lukuvuosi 2019–2020

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Lille Lungegårdsvannet – kevättä keskustassa
Ennen lähtöä

Hakeminen Bergenin yliopistoon sujui ongelmitta. Kotisivujen englanninkieliset ohjeet olivat varsin selkeät ja kattavat, ja sähköpostitiedotus hakuprosessin etenemisestä oli hoidettu hyvin. Oman yliopistosähköpostin seuraaminen tarpeeksi tiiviisti ja eri vaiheisiin ajallaan reagoiminen onkin paras tapa itse vaikuttaa hakuprosessin sujuvuuteen. Bergenin yliopiston yleisten vaihto-oppilasasioiden sähköpostiosoitteeseen lähettämiini kysymyksiin myös vastattiin varsin nopeasti. Yksittäisiä kursseja koskevia asioita tosin piti tiedustella eri osoitteista, ja ainakin yhdessä tapauksessa jouduin odottamaan vastausta hieman pidempään.

Alustavat kurssivalinnat piti tehdä jo keväällä Søknadsweb-järjestelmässä, jonne norjan kielikurssit tosin ilmaantuivat valittaviksi vasta kesäkuussa. Lukuvuosirekisteröityminen ja varsinainen ilmoittautuminen kursseille tapahtui myöhemmin kesäkuussa erillisessä Studentweb-järjestelmässä. Norjan kielikursseille ilmoittautuminen tosin oli mahdollista vasta elokuun alussa, ja sen kanssa kannattaakin olla erittäin tarkkana, sillä ryhmät täyttyivät niin nopeasti, etten aluksi päässyt haluamallani kurssille muistaessani asian vasta ensimmäisen ilmoittautumispäivän iltana. Minkäänlaista jonotuslistaa täysille norjan kursseille ei ollut myöskään käytössä, mutta tuurilla onnistuin myöhemmin lisäämään itseni yhteen ryhmistä vapaan paikan avauduttua.

Vaikka Norja onkin tuttu ja turvallinen pohjoismaa, ja olin käynyt Bergenissä useamman kerran aiemminkin, ulkomaille lähtö pitkäksi aikaa toki jännitti. Käytännön asioiden järjestely vei myös aikaa ja energiaa, etenkin kun jouduin luopumaan Helsingin asunnostani ja laittamaan kaikki tavarani varastoon. Lähdin kuitenkin Bergeniin elokuun toisella viikolla innokkain mielin.

Kevätpäivä Nubbevatnetilla
Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Ennen opetuksen alkua oli orientaatioviikon hulinoiden lisäksi useita infotilaisuuksia, joissa käytiin kattavasti läpi vaihto-opiskelijoilta vaadittavat toimenpiteet. Opiskelijakortin (joka toimii myös yliopiston kulku- ja kirjastokorttina) hankkiminen onnistui kampuksen Studentsenteretissä ongelmitta, joskin jonotusta aiheutti se, että valokuva korttia varten otettiin paikan päällä.

Pohjoismaalaiset eivät tarvitse Norjassa erillistä oleskelulupaa, mutta yli puoli vuotta maassa asuvien on rekisteröidyttävä väestötietojärjestelmään. Tämä tapahtui tulostamalla ja täyttämällä maahanmuuttolomake ja varaamalla aika verotoimistoon (Skatteetaten), jossa piti käydä todistamassa henkilöllisyytensä sekä esittämässä vuokrasopimus ja yliopiston hyväksymiskirje.

Pärjäsin hyvin käyttämällä suomalaista pankkitiliäni ja puhelinliittymääni, sillä Norjassa miltei kaikkialla käy kortti, eikä oma palveluntarjoajani ainakaan laskuta ylimääräistä liittymän käytöstä muissa Pohjoismaissa.

Asuminen

Ohjeet asunnon hakemiseen opiskelijoiden hyvinvointisäätiö Sammenin kautta tulivat sähköpostitse jo keväällä. Sammenin sivuilla oli mahdollista tutustua eri asuntoloihin ja listata kolme toivomaansa kohdetta/asuntotyyppiä. Sainkin ykkösvaihtoehtonani olleesta Løbergsveienin asuntolasta huoneen omalla kylpyhuoneella ja keittiöllä, kuten olin toivonutkin. N. 400 euron vuokra sisältäen sähkön, veden ja nettiyhteyden ei myöskään tuntunut pahan hintaiselta.

Asuntoni oli remontoitu hiljattain ja täten hyväkuntoinen, mutta ilmeisesti osa asuntolan huoneista oli kehnommassa kuosissa. Asunnossa oli valmiina sänky, työpöytä- ja tuoli sekä kaappitilaa niin vaatteille kuin keittiötarvikkeille, mutta omiakin hankintoja joutui tekemään tyynystä ja muista petivarusteista verhoihin ja keittiötarvikkeisiin. Tässä voivat olla avuksi tuttujen Ikean ja Clas Ohlsonin lisäksi myös käytetyn tavaran kauppa Fretex sekä Tori.fi:tä vastaava FINN.no.

Asuntolan sijainti oli mukava, sillä vieressä oli vehreä hautausmaa ja lähistöllä Løvstakkenin vuori lenkkipolkuineen. Rakennuksen edestä tiheään kulkevalla bussilla pääsi kampukselle n. vartissa, eikä keskustan ja lentokentän välillä yömyöhään liikennöivän raitioreitin (Bybanen) varrelle ollut myöskään pitkä kävelymatka. Hieman yli satahenkisen asuntolan yhteisissä infotilaisuuksissa ja illanvietoissa tuli tutustuttua moniin muihin asukkaisiin, ja asuntolan Facebook-ryhmää seuraamalla pysyi ajan tasalla sekä sai hyviä käytännön neuvoja.

Sammen pyörittää myös opiskelijoiden terveydenhuoltoa, kuntosaleja ja kampuksen ruokaloita. Näistä ei itselleni tullut kokemusta, mutta ainakin ruokailu kampuksella näytti olevan selkeästi Unicafen hintoja kalliimpaa. Mahdollisuus käyttää Sammenin kuntosaleja ja Studentsenteretin uima-allasta n. 110–120 eurolla lukukaudessa sen sijaan vaikutti varsin hyvältä diililtä.

Talvinen näkymä Ulriken-vuoren huipulta
Opiskelu ja opetus

Alkuperäiseen kurssisuunnitelmaani tuli muutoksia, sillä yksi kursseista meni kielikurssini kanssa päällekkäin, kun toista taas ei keväällä järjestettykään, mutta kiinnostavat vaihtoehtoiset kurssit löytyivät helposti. Halutessaan Studentwebissä saattoikin ilmoittautua useammalle kurssille kuin mitä aikoo suorittaa, ja käydä sitten ottamassa hieman tuntumaa kurssien ensiluennoilla, sillä lukukauden opintosuunnitelman lukkoon lyömiseen oli jätetty muutama viikko aikaa.

Selkein ero opiskeluun Suomessa oli kursseista saatavien opintopisteiden määrä. Suurin osa vaihto-opiskelijoille tarjotuista kursseista olivat 10–15 opintopistettä, ja sainkin lukuvuoden 60 pinnaa kasaan neljästä kurssista. Opetuksen määrässä tämä ei näkynyt, vaan suorittamieni Norjan taidetta ja kulttuuria sekä pohjoismaista kirjallisuutta käsitelleiden kurssien luentoja oli korkeintaan kerran viikossa. Luettavaa aineistoa kummallakin kurssilla tosin oli yli tuhat sivua, joten painotus oli itsenäisessä opiskelussa. Myös suoritustavat olivat haastavampia kuin mihin olin tottunut, sillä ensimmäisen tentti oli koesalissa kuudessa tunnissa kirjoitettava essee, ja toisen kurssin päätteeksi oli viikon mittainen ”take-home exam”, jossa piti tuottaa 10–12-sivuinen essee.

Norjan kielen kurssien kohdalla 15 opintopistettä tuntui etenkin liioitellulta, sillä n. kolmen tunnin rupeama kahdesti viikossa läksyineen ei hirveästi eronnut kielikeskuksen 3–5 pisteen alkeiskursseista, eikä kurssin tentti ollut kovin vaikea. Toki pohjalla ollut ruotsin osaaminen teki omasta oppimisestani huomattavasti helpompaa. Ryhmissä oli sekaisin niin vaihto-opiskelijoita, koko tutkintonsa Bergenissä suorittavia kansainvälisiä opiskelijoita kuin maahanmuuttajiakin.

Läsnäolopakkoa ei ollut kuin kielikursseilla, joissa tehtiinkin paljon suullisia harjoituksia. Opetus luennoilla oli pääasiassa laadukasta ja innostavaa, joskin vierailevien luennoitsijoiden taso vaihteli. Kurssien luentomateriaalit ja käytännön tietoa löytyi Moodlea vastaavasta Mitt UiB -portaalista, tentit suoritettiin digitaalisesti Inspera-järjestelmässä ja arvosanat tulivat Studentwebiin. Koronatilanteen iskiessä päälle Mitt UiB sekä Zoom olivatkin kovassa käytössä, mutta eipä ennen sitäkään kampuksella tarvinnut käydä kuin korkeintaan kolmena päivänä viikossa. Kaikkien kurssieni opetus tapahtui keskustan kampuksen vierekkäisissä rakennuksissa.

Kurssit arvosteltiin skaalalla A–F, jossa F on hylätty. Loppuarvosana perustui täysin tenttiin, joskin esim. kielikurssien mittaan oli myös kirjoitustehtäviä, joiden palauttaminen oli pakollista, jotta tenttiin sai osallistua. Arvostelun ankaruudesta on hankala sanoa yleisemmällä tasolla, sillä varsin tyytyväisenä palauttamallani esseellä arvosanaksi tuli C, kun taas toisella kurssilla hieman epävarmemmin mielin viimeistelemäni kirjoitelma sai A:n.

Vapaa-aika
Bogstifossenin vesiputousta ihailemassa

Norjassa kannattaa etenkin nauttia maan upeasta luonnosta. Bergenin kaupunkia ympäröivät vuoret ovat helposti saavutettavissa julkisilla tai kävellen, ja opasteita löytyy sen verran paljon, että todellinen eksyminen on hankalaa. Suoraan keskustasta pääsee Fløyen-vuorelle kävellen n. tunnissa tai maksullisella funikulaarilla, ja huipulta eteenpäin lähtevistä lukuisista kävelyreiteistä nauttiakseen ei tarvitse olla kokenut patikoija. Myös Bergenin korkeimmalle vuorelle Ulrikenille kulkee Ulriksbanen-köysirata. Yksi ehdottomasti mainitsemisen arvoinen ulkoilualue lähellä keskustaa on Svartediketin tekojärven ympäristö, josta löytyy mm. Bogstifossenin komea vesiputous sekä vanhojen maatilojen raunioiden läpi kulkeva Kulturminneløypen. Jo pelkästään Bergenin alueella riittää koluttavaa luonnonystävälle vaikka kuinka, ja reitti-inspiraatiota voi Google Mapsin lisäksi hakea esim. UT.no-sivustolta. Opiskelijoiden ulkoiluyhdistys BSI Friluft myös järjestää yhteisiä luontoretkiä, ja norjalainen vaellusyhdistys DNT tarjoaa monenlaisia palveluita. Ajan viettäminen luonnossa onkin suosittua norjalaisten keskuudessa, mutta etenkin jos arkena on mahdollista lähteä luontoon, saa siellä olla hyvinkin rauhassa.

Opiskelijoille suunnattua yöelämää tuntui Bergenissä olevan etenkin lukukausien alussa, mutta itse en orientaatioviikon rientoja lukuun ottamatta siihen erityisemmin tutustunut. Opiskelijavapaaehtoisten pyörittämissä paikoissa kuten kampuksen humanistipubi Ad Fontesissa ja keskustan Det Akademiske Kvarterissa (tai lyhyemmin pelkkä Kvarteret) tuli tosin vietettyä paljon aikaa, sillä molemmat soveltuvat hyvin rentoon seurusteluun ja ovat opiskelijan lompakolle helliä. Vapaaehtoistoiminta edellä mainituissa tai keikkapaikka Hulenissa voikin olla oiva tapa tutustua uusiin ihmisiin, harjoitella kieltä ja nauttia vieläkin huokeammista hinnoista.

Elävää musiikkia on Bergenissä normaalisti tarjolla viikoittain, joskin itselleni mieluisamman raskaan musiikin osalta tapahtumia on selkeästi vähemmän kuin mihin olen Suomessa tottunut, vaikka Bergen onkin Norjan toiseksi suurin kaupunki, joka on maailmalla tuttu etenkin black metal -ympyröistään. Elokuussa järjestettävä Beyond the Gates -festari tosin vastasi tähän kysyntään, ja useita upeita keikkoja tuli vuoden mittaan nähtyä niin kaapelitehdasmaisessa USF Verftetissä, vanhaan pommisuojaan rakennetussa Hulenissa kuin monia erikokoisia tapahtumatiloja tarjoavassa Kvarteretissa. Myös pienempien baarien ja keikkapaikkojen – kuten Inside Rock Cafe, Skur 14, Victoria, Statsraaden, Røverdatter ja Lyst & Fryd – tarjontaa kannattaa seurata Facebookissa, jos elävä musiikki kiinnostaa.

Sandviksbatteriet – Graffitoitua sotahistoriaa
Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Norjassa on käytössä oma kruununsa. Saapuessani kymmenen kruunua vastasi suunnilleen yhtä euroa, mutta kevään koronakriisin myötä kruunun kurssi hieman laski alentaen mukavasti mm. vuokraa. Hintataso on siltikin korkeampi kuin Suomessa. Vaikka tämä ei ruokaostoksissa hirveästi näykään, esim. alkoholi, ulkona syöminen ja tapahtumaliput ovat selkeästi kalliimpia. Kannattaa kuitenkin katsoa, missä ruokaostoksensa tekee: ainakin Kiwi, Extra ja REMA 1000 ovat edullisempia vaihtoehtoja kuin esim. Bunnpris ja Meny. Opiskelijakorttia näyttämällä saa myös usein alennusta – muuallakin kuin opiskelijapaikoiksi profiloituneissa baareissa ja ravintoloissa – joten kannattaa rohkeasti kysyä asiasta.

Julkinen liikenne Bergenissä pelaa hyvin, ja Skyssin reittiopas on hyvä apuväline liikkumisessa. Opiskelijahintaiset kuukausiliput ovat kalliimpia kuin Helsingissä, mutta lippujen matkustusalue on myös laaja kattaen niin lentokentän kuin monia luontokohteita kaupungin ulkopuolella. Koronan myötä lipunmyynti busseissa meni katkolle, joten asia kannattaa hoitaa Bybanen-pysäkkien automaateilla, Skyss-applikaatiolla tai bussiaseman infopisteellä. Matkakortin aktivoituaan ei sitä tarvitse bussissakaan näyttää, mutta lipuntarkastajia näkyi julkisissa jonkin verran. Jos lipun matkustusalueella käyttää junaa, on hyvä tietää, ettei junista löydy kortinlukijoita, vaan lipuntarkastajalle on näytettävä kuittia, josta näkyy matkakortin kauden voimassaolo.

Kaupungissa oli turvallinen olo liikkua öiseenkin aikaan, eikä julkista juopumusta erityisempää häiriökäyttäytymistä tullut todistettua, mutta terve varovaisuus kannattaa toki pitää mukana. Norjan hieman tiukemmista laeista on myös hyvä olla tietoinen, sillä esim. alkoholin nauttiminen julkisella paikalla on kiellettyä, ja siitä on ainakin teoriassa mahdollista saada mojova sakko.

Lukuvuoden alussa kuullut varoittelut norjalaisten hiljaisesta luonteesta tai runsaasta alkoholinkäytöstä aiheuttivat suomalaisessa lähinnä ymmärtävää hymähtelyä, mutta paikkansa ne jokseenkin pitävät. Monet vaihto-opiskelijat kokevatkin, että norjalaisiin on vaikea tutustua, ja päätyvät viettämään aikaa lähinnä muiden vaihtareiden kanssa. Norjalaisten kielitaidosta tämä tosin ei jää kiinni, sillä pääasiassa Norjassa puhutaan parempaa englantia kuin Suomessa. Itse onnistuin tutustumaan useisiin norjalaisiin mm. orientaatioviikon aikana ja keikoilla käydessä, ja hillitty norjalainen sosiaalinen kulttuuri tuntui aidolta ja luontevalta. Vapaaehtoistoimintaan tai opiskelijayhdistyksiin mukaan lähteminen voivat myös olla hyviä tapoja tutustua natiiveihin.

Lopuksi on mainittava, että Bergenissä sataa keskimäärin yli 200 päivänä vuodessa, joten kosteaan keliin kannattaa varautua. Talvet ovat myös Etelä-Suomea leudompia, mutta muilta osin ilmasto on suhteellisen samankaltainen, ja lumesta on kuitenkin mahdollista nauttia lähivuorilla varsin säännöllisesti syksystä pitkälle kevääseen.

Auringonlasku Bergenin yllä

Vaihtokertomus, University of Toronto, syksy 2019

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Olin jännittänyt kielitestiä ja motivaatiokirjeen tekemistä, mutta hyväksymisestä eteenpäin oli enää vain vähän tehtävissä. Postin ja kissani siirsin vanhemmilleni. Ostin lentolippuni ajoissa, mutta hinta silti nousi harkitessani, jäisinkö jouluksi Torontoon. Jos olisin ostanut liput heti, olisin saanut ne vielä selvästi halvemmalla, mutta kuukauden harkitseminen nosti heti hintaa.

Lähes kaikkeen byrokratiaan sain hyvät ohjeistukset yliopistolta. Meitä muistutettiin etenkin yhteisen Toronton vaihto-opiskelijoiden Facebook-ryhmän kautta käytännöistä ja tarvittavista asiakirjoista, tarvikkeista ja tulevasta säästä, ja tuutorimme olivat tavoitettavissa hyvin helposti. En työskennellyt vaihtoaikanani, joten en hankkinut varsinaista viisumia työtä varten, mutta hankin pakollisen ETA:n ja maksoin yliopiston sivujen kautta sairasvakuutuksen (jonka hyödyllisyyttä avaan pian myös). ETA:n, yliopiston hyväksymiskirjeen ja passin lisäksi muita dokumentteja ei lentokentällä enää kysytty. ETA:n suhteen kannattaa muuten välttää huijaussivustoja. Näiltäkin saa käyttökelpoisen ETA:n, mutta kun kuulin poikaystäväni maksaneen tästä lopulta 70 dollaria itse maksamani 8 dollarin sijasta, huomasimme, kuinka lähes täysin samannäköiset sivut vaativat ihan eri hintoja ETA:sta. Poikaystäväni maksoi siis 62 euroa pelkästä paperinkäsittelystä aivan turhaan. Lisäksi poikaystäväni joutui suuremmin mielenkiinnon kohteeksi lehtokentällä ja häneltä kysyttiin paljon kysymyksiä, kun omalla kohdallani passini tarkastanut virkailija ensin käänteli passia ihmeissään, sitten hymyili leveääkin leveämpää hymyä ja totesi äänekkäästi ”Welcome Finland!”

Asuminen

Koska huomasin nopeasti, millainen pula Torontossa oli asunnoista, aloin etsimään asuntoa varsin aikaisin. Oli pian selvää, että halvalla ei kaupungista löytäisi hyvää. Törmäsin netin kautta asuntoihin, joiden oven lukkona toimi riippulukko, pelkkiin huoneisiin, jotka maksoivat 1900 dollaria kuukaudessa ja asuntoihin, joiden omistajiin ei mitenkään tuntunut saavan yhteyttä. Minulle oli kuitenkin lähetetty linkki Toronton yliopiston vaihto-opiskelijoiden Facebook-ryhmään, josta löysin asiallisen ilmoituksen ranskalaiselta opiskelijalta, joka etsi kämppäkavereita tulevalle lukukaudelle.

Minä ja ranskalainen lyöttäydyimme yhteen muutamien viestien ja Whatsapp-puhelun jälkeen ja koska neljälle kuukaudelle oli vaikeaa löytää varsinaista vuokra-asuntoa, etsimme lopulta asuntomme Airbnb-sivustolta. Tämäkään ei edennyt ongelmitta. Kaksi viikkoa ennen vaihtoa saimme viestin, että vuokramme kämpästä on peruttu ja minulle oli palautettu koko vuokrasumma. Kuulemma asunto vaati pikaisesti remonttia (meille ei missään vaiheessa selvinnyt miksi) ja emäntämme oli oikeutettu peruuttamaan varauksemme vielä tässä vaiheessa ilman mitään korvauksia. Mitään hintahaarukkaamme sopivaa asuntoa ei enää löytynyt, mutta törmäsin Airbnb-sivustolla asuntoon, jossa oli viisi makuuhuonetta ja joka viidelle ihmiselle jaettuna sopi meille paremmin kuin hyvin. Asunto oli Scarborough’ssa, eli aika kaukana Toronton keskustasta, mutta meillä oli kiire. Saimme nopeasti pari kämppistä lisää, ja oikeastaan meihin otti yhteyttä kymmeniä ihmisiä vailla asuntoa, ja jouduimme valitsemaan asuintoverimme.

Itse asuntoon saapuminen oli helppoa, vaikkakin pitkän metromatkan päässä aina Pearsonista toiselle puolelle Torontoa. Asunto oli juuri sitä mitä olimme toivoneetkin, joten sain huokaista helpotuksesta heti alkuunsa: kuvat olivat pitäneet paikkaansa. Myös vuokranantaja osoittautui kultaakin kalliimmaksi. Hän auttoi kaikessa, toi meille ylitse jäänyttä ruokaa, kyyditsi meitä kauppaan, antoi vinkkejä kaupungissa kulkemiseen, toi meille jopa joulukuusen jouluksi. Kuulin myöhemmin muilta vaihto-opiskelijoilta, että kaikki eivät olleet asunnon suhteen yhtä onnekkaita. Jotkut asuivat lähellä yliopistoa, mutta heidän huoneensa oli erotettu kirjahyllyllä olohuoneesta ja vierailuajat olivat tiukat. Joillakin oli asunnossaan torakoita (niihin kuulemma kyllä tottui..). Skotlantilainen kaverini taas tuijotteli iltaisin kosteusvaurion peittämää, vuotavaa kattoa. Oli vaikea uskoa näitä kauhutarinoita asunnoista, mutta ymmärsin, että vältin näitä ongelmia, koska olin valmis asumaan muualla kuin ydinkeskustassa.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähtijöille

Vaikeudet eivät toki jääneet sydämentykytyksiä aiheuttaneisiin asumisjärjestelyihin. Kävi pian selväksi, että Huawei-puhelimet olivat mahdottomuus mantereella, boikotti ei ollut vitsi. Mikään puhelinyhtiö ei tarjonnut puhelimeeni liittymää. Puhelinliittymät olivat lisäksi niin kalliita, että jouduin lopulta tyytymään käyttämään nettiä vain wifin tarjoavissa paikoissa. Onneksi Airbnb-asunnossamme oli kolme moitteetonta liittymää ja yliopistolla toimiva nettiyhteys.

Opiskelijakortin hakeminen osoittautui myös haasteelliseksi. Jonotimme uuden israelilaisen ystäväni, johon olin tutustunut orientaatiopäivänä, kanssa yli kaksi tuntia kortit saadaksemme, vain saadakseni kuulla, että minua ei löydy heidän ohjelmistostaan. Minut lähetettiin ensin väärään paikkaan selvittämään asiaa – St. Michael’sin Collegeen, joka vastasi siis oman tiedekuntani asioista. Todellisuudessa, minkä huomasin, kun asia ei collegessa selvinnyt, minun olisi kuulunut ottaa aina kaikissa ongelmatilanteissa yhteyttä ensin vaihto-opiskelijoiden asioita käsittelevään CIS-keskukseen (Center of International Experience). Siellä he selvittivät kaiken, mutta eri toimistojen aukioloajoista ja välimatkoista johtuen minulta meni lopulta kolme päivää ravata paikasta toiseen ja vihdoin saada opiskelijakorttini.

Suurimmaksi haasteekseni osui kuitenkin elämäni ensimmäinen pyörtymiseni syyskuun ensimmäisillä viikoilla. Ambulanssikuljetus, verikokeet – koko hoito sekä vielä viikoittaiset tarkastukset yliopiston lääkärin toimesta menivät kaikki sairasvakuutukseni piikkiin.

Opiskelu ja vapaa-aika

Vaikka olin viikon pois yliopistolta, mikä harmitti minua, koska luennot ja olivat uskomattoman antoisia ja kasvattivat intohimoani omaa alaani kohtaan, sain kaiken mahdollisen tuen. Professorini olivat kaikki huolissaan ja antoivat minulle lisäaikaa kaikkiin tehtäviin. Koska tehtäviä oli kuitenkin paljon, kävin vielä opintojeni loppuvaiheessa Accessibility Services -nimisessä yliopiston järjestämässä palvelussa, joka vastaa opiskelijoiden erityistarpeista. Sain aivotärähdykseni vuoksi lisäaikaa esseisiin ja lisäaikaa tenteissä, joihin minulle järjestettiin lisäksi silmiä säästävä valaistus. Accessibility Services’n kautta tämä onnistui virallisesti jopa nopealla aikataululla, vaikka usein kehotetaan ottamaan palveluun yhteyttä aikaisin lukukauden alussa erityisjärjestelyjä toivottaessa.

Paranin aivotärähdyksestäni hitaasti, mutta sain tukea myös muilta opiskelijoilta. Opiskelimme yhdessä yliopistolla ja kahviloissa, vuokrasimme auton ja kävimme ihastelemassa Kanadan metsien ihanaa ruskaa ja jaksoin silloin tällöin olla paikalla usein alkubileiden aikaan, vaikken myöhään yöhön bileitä yleensä jatkanutkaan. Opiskelijoiden tapahtumat tuntuivat loppuvan aina aikaisin kaikkialla muualla paitsi sateenkaarialueena tunnetun The Villagen alueella, jossa pääsi jatkamaan halutessaan aamuyöhön asti.

Vapaa-aika oli usein kortilla, mutta opimme tapaamaan toisia opiskelijoita yliopistolla ja opiskelemaan yhdessä ja oli ihanaa huomata, kuinka opiskelun haasteiden edessä lähennyimme entisestään. Opiskelijoille oli tarjolla erilaisia kerhoja harrastusten mukaan, mutta osa täyttyi niin nopeasti, että itse en päässyt omia harrastuksiani tukeviin kerhoihin. Vaihto-opiskelijaystäväni pääsi kuitenkin yliopiston kuoroon sopraanoksi ja vaihto-opiskelijoille suosittu kerho järjesti paljon patikointi- ja telttaretkiä.

Jäin paitsi kerhoista, mutta sain uuden kipinän opintoihini minulle uusien inspiroivien professorien kautta ja pääsin opiskelemaan aiheita, joita ei oman yliopistoni kurssitarjonnasta löydy. Opiskelu Toronton yliopistossa oli haastavaa ja tehtävien määrä oli shokki kaikille vaihto-opiskelijoille, joihin tutustuin. Vaikka opiskelun haasteet tuntuivat ensin musertavilta, itselleen pitää olla armollinen ja antaa aikaa löytää sopiva opiskelutapa uudessa ympäristössä. Lopulta suurin kulttuurishokkini oli palata takaisin Suomeen ja jättää elämäni Torontossa.

 

Vaihtokertomus, Zagrebin yliopisto, Kroatia, syksy 2019

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Suoritin vaihtohakuprosessin keskellä kandikiireitä ja hyvin stressaantuneena. Mielestäni MobilityOnline oli hyvin sekava, mutta tämä saattoi johtua alentuneesta suorituskyvystäni. Suosittelen kuitenkin kysymään apua aiemmin vaihdossa olleilta ja liikkuvuuspalveluilta.

Kroatian päässä oli vaikeuksia jo alusta alkaen, ja viimevuotisia sähköposteja selatessani palautuu mieleen kaikki sähläämiset. Yhteyshenkilö väitti esimerkiksi, ettei nimeni ollut hakijoiden joukossa, vaikka olin edellisenä päivänä saanut viestin yliopistolta. Lisäksi hyväksymiseni vahvistettiin ilmoitettua myöhemmin, mikä tuntui hyvin rasittavalta.
Yliopisto hankkii kroatialaisen sosiaaliturvatunnuksen (OIB) opiskelijan puolesta, mutta sitä varten on täytettävä valtakirja. Näitä asioita ei kuitenkaan kannata stressata. Asiat kyllä hoituvat, vaikka se ei olisikaan aina kivaa.

Asuminen

Asunnon sain kaupungissa asuneen kaverin kautta, ja vuokran suuruus – 216 euroa – oli mielestäni oikein reilu. Asuin alivuokralaisena keskustassa, ja vuokra sisälsi sähkön, veden
ja lämmityksen. Moni tapaamani vaihto-opiskelija kertoi asuvansa aika epämukavasti, ja maksoi vieläpä samansuuruista vuokraa. Aluksi minua harmitti, etten kiireisen kevään vuoksi
tajunnut hakea majoitusta yliopistolta, mutta ajatus huoneen jakamisesta jonkun tuntemattoman kanssa ei minua syksyllä enää kiinnostanut. Kuulin paikan päällä kuitenkin, että opiskelijamajoitus maksoi vajaa 60 euroa kuussa.

Facebookissa on erilaisia ryhmiä, joista moni on löytänyt asunnon. Lisäksi voi käyttää Njuškalo -sivustoa, jonka kanssa kuitenkin kannattaa olla nopea. Itseltäni menivät kaikki sopivat asunnot ohi, kun en heti ottanut yhteyttä. Kokemuksia on varmasti hyvin paljon erilaisia, mutta oma käsitykseni on, että vuokranantajat Zagrebissa tuntuvat olevan hyvin mukavia, ja saattavat ostaa asuntoon vaikka mikroaaltouunin, jos sellaista kysyy. Toinen mahdollisuus on tietenkin se, että vessassa on
hometta, ja vuokranantaja katkaisee netin riitatilanteessa.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Lukuvuosi-ilmoittautuminen tehdään vielä paikanpäällä yliopiston toimistossa, ja syyslukukauden ensimmäisistä päivistä muistan yliopistorakennuksen aulan mutkittelevan
jonon. Wifi ja käyttäjätunnukset yliopiston koneille oli helpompi saada. Siihen meni noin viisi minuuttia.
Ilmoittautumisen yhteydessä otettiin kuva iksicaa eli opiskelijakorttia varten. Se tulee olla mukana opiskelijaravintolassa, koska sillä saa subvention aterialleen. Kortilla on joka toinen viikko noin 400 kunaa (53 euroa), ja se alentaa ruokakustannuksia mukavasti. Opiskelijaravintolassa on tarjolla lounas ja illallinen, joten päivän jälkeen voi kotimatkalla
vielä käydä syömässä.

Kroatia on EU-maa, mutta yli kolmen kuukauden maassaoloon vaaditaan oleskelulupa. Sitä varten yliopisto antaa todistuksen opiskelusta. Tulojen todistamiseen riittää kuvakaappaus
verkkopankista. Oleskeluluvasta puhuttaessa voi sanoa, että Kroatia ei nyt varsinaisesti ole mikään maahanmuuttomaa. Ruuhkaa poliisiasemalla kuitenkin aiheuttavat joko ihmiset, joilla on Saksan tai Itävallan kansalaisuus tai sitten Bosniasta tai Serbiasta muuttaneet ihmiset. Lisähaasteita oleskelulupa-asioissa toi myös varsin suppea aukioloaika, joka on yhdeksästä
yhteen. Yhdentoista jälkeen ei ollut enää mitään mahdollisuutta päästä tiskille. Kuukautta myöhemmin, kun menin hoitamaan oleskelulupa-asiani loppuun, sain tietää, että poliisit
olivat hukanneet dokumenttini, jotka löytyivät kuitenkin seuraavana päivänä.

Opiskelu ja opetus

Zagrebissa oli kyllä käytössä sähköinen kurssi ilmoittautuminen, mutta vaihto-opiskelijat joutuvat vielä käyttämään indeksejä . Indeks on kirjanen, johon kirjataan suoritetut kurssit. Kurssin päättyessä opettaja allekirjoittaa kurssin suoritetuksi.
Vaihdossa opiskelin kroatian kieltä, jonka lisäksi kävin englanninkieliset kurssit Kroatian historiasta ja kroatialaisesta yhteiskunta. Kieliopintoja suoritin toiseksi korkeimmassa
tasoryhmässä, ja se oli itselleni sopiva monessa mielessä. Ryhmä oli hyvin heterogeeninen, ja kaikki puhuivat kroatiaa jo sujuvasti. Tämä mahdollisti keskustelut hyvinkin
monimutkaisista aiheista. Kokeilin myös suorittaa sivuaineopintoja, mutta kielitaitoni ja jaksamiseni eivät riittäneet tähän. Sitä voi kuitenkin pitää hyvänä kokemuksena.
Suomalaiseen täsmällisyyteen tottuneena jäi mieleen se, että opettajat saattoivat tulla jopa vartin myöhässä, ja se oli aivan normaali asia. Myös opiskelijat tulivat myöhässä, koska
Zagrebissa ei ollut meille tuttuja akateemista varttia tai välituntia. Luento saatettiin lopettaa viisi minuuttia etuajassa, jotta opiskelijat ehtisivät seuraavalle luennolla.

Tulostettaessa tai kurssimateriaaleja hakiessa täytyi mennä yliopistorakennuksen kellariin, jossa sijaitsi Fotokopirnica ´tulostamo´. Tämä tuntui hieman hankalalta. Mielenkiintoista oli
kuitenkin muutaman tuntemani jatko-opiskelijan tapa jättää tulostamon työntekijöille kokonainen kirja kopioitavaksi, minkä he sitten seuraavana päivänä hakivat tulostettuna. Muistaakseni kirjan kopiointi maksoi noin 6 euroa. Kansilla se oli 8 euroa. Lukukausi alkaa vasta lokakuun ensimmäisellä viikolla ja päättyy tammikuun lopussa, joten suomalaisen vaihto-opiskelijan näkökulmasta se saattaa olla mukavaa, kun syyskuussa on vielä väljää, ja helmikuussa ehtii oleskella vaihtomaassa vielä kuukauden ennen kuin palaa
kotiin nelosperiodia varten. Huonona puolena voi halutessaan pitää sitä, että syyslukukaudella on kahden viikon joululoma, jonka vuoksi paluu kotiin voi tuntua tarpeelliselta. Moni toiselta mantereelta tullut vaihto-opiskelija tosin vietti joululoman joko
rannikolla tai Keski-Euroopassa kierrellen.

Vapaa-aika ja opiskelijaelämä

Zagreb muistuttaa kulttuurielämänsä puolesta Helsinkiä. Kaupungissa on useita elokuvateattereita, museoita ja kirjakauppoja. Elokuvaharrastajana hankin yhden
elokuvateatterin kanta-asiakaskortin, jolla pääsin halvemmalla elokuviin. Marraskuussa järjestetään myös Interliber-nimiset kirjamessut, ja joulukuussa on joulumarkkinat. Aluksi rupesin miettimään, että jäinköhän jostain paitsi, kun en mennyt vaihto-opiskelijoille suunnattuihin rientoihin, mutta eipä tuo haitannut.

En hirveästi viihtynyt muiden vaihtoopiskelijoiden
kanssa. Osittain sen takia, että monet opiskelijat olivat minua neljä–viisi vuotta nuorempia. Aika monen vanhemmat tai isovanhemmat olivat Saksaan lähteneitä vierastyöläisiä, enkä oikein saanut yhteyttä näihin juuriaan etsiviin nuoriin. Saksalaisten, puolalaisten ja espanjankielisten kanssa seurustelua vaikeuttaa myös se, että heillä on tapana muodostaa omia ryhmiään, joihin ei kielitaidottomana pääse oikein mukaan.

Hyvä tietää

Kannattaa varautua siihen, että asiat eivät tule sujumaan yhtä jouhevasti kuin Suomessa. Ei kannata myöskään ihmetellä, jos sinulle sosiaaliturvatunnusta hoitava henkilö lähettää
sähköpostia kello yksi yöllä henkilökohtaisesta sähköpostistaan, ja kaksi päivää myöhemmin ilmoittaa, että tarvittavat dokumentit pitääkin lähettää word-tiedostona pdf:n sijasta.

Ruoka Kroatiassa on lähes yhtä kallista kuin Suomessa. Pientä kevennystä kuluihin toi opiskelijaravintola, jossa sai lounaan halvimmillaan 80 sentillä. Lämmin ruoka on kuitenkin aika ravintoköyhää, ja keittäjät annostelevat ne valmiiksi. Kasvissyöjät ja vegaanit ovat aika huonossa tilanteessa. Yksi suuri virheeni oli budjetin tekemättä jättäminen. Stipendi ja opintotuki riittivät hyvin vaihdossa, ja minulla oli myös paljon töistä kertyneitä säästöjä. Säästötili alkoi kuitenkin
tyhjentyä matkaillessani varsin huolettomasti Venetsian kaltaisiin kohteisiin. Zagrebin maantieteellinen sijainti on hyvä, ja bussi näppärä kulkuneuvo. Monet kaupungit, kuten Wien, Budapest, Trieste ovat viiden tunnin ajomatkan päässä. Kroatialaisista kohteista voin suositella rannikolla sijaitsevaa Rijekaa, jota voisi luennehtia keskieurooppalaiseksi
kaupungiksi Välimerellä. Toinen mielenkiintoinen kohde on Split, jossa sijaitsee Rooman keisari Diocletianuksen palatsi. Talvella kannattaa käyttää tilaisuus hyödyksi, ja käydä Dubrovnikissa, joka on matkailusesongin ulkopuolella lähes tyhjä. Helmikuussa rannikolla järjestetään karnevaaleja. Junat ovat hitaita, ja niillä kannattaa matkustaa vain lyhyitä matkoja, jolloin voi nauttia maisemista.

Maassa maksetaan vielä aika paljon käteisellä, ja korttimaksaminen ei onnistu joka paikassa. Esimerkiksi opiskelijaravintolassa ateria maksetaan vasta poistuessa käteisellä. Ei myöskään kannata odottaa liikoja. Tärkein oppimani asia oli ehkä kärsivällisyys.

Vaihtokertomus, Università degli Studi di Firenze, Italia, kevät 2019

Humanistisen  tiedekunnan opiskelija

Firenzen kaupunki näkymä
Ihana Firenze!
Ennen lähtöä

Sain vaihtoyliopistoni virallisen vahvistuksen vaihtoon pääsystä vasta muutamia kuukausia ennen lähtöäni. Tätä ennen kaikki oli tuntunut vielä epävarmalta, ja lähtö aiheutti stressiä, sillä kaikkien käytännön asioiden järjestäminen jäi viime tippaan. Aika ennen vaihdon alkua menikin jonkinlaisessa sumussa. Olin kuitenkin todella innoissani yhden suuren unelmani toteutumisesta ja aloin tutustua Firenzeen jo etukäteen. Uuteen kaupunkiin oli huomattavasti kivempi saapua, kuin tiesi suurin piirtein, mitä missäkin on.

Asuminen

Suurinta huolta ennen lähtöäni tuottivat asumisjärjestelyt: piti löytää vuokralainen Helsingin asuntoon sekä etsiä vaihtoasunto Firenzestä. Kumpikin projekti oli lyhyen vuokra-ajan takia hieman haasteellinen, mutta varsinkin sopivan asunnon löytäminen Firenzestä osoittautui yllättävänkin vaikeaksi. Italiassa on vilkkaat vuokramarkkinat ja lähes kaikki vuokranantajat edellyttivät takuuvuokran maksamista etukäteen Suomesta käsin. Huijareitakin valitettavasti tuli vastaan. Osa vaihto-opiskelijoista etsi asunnon vasta Firenzeen saavuttuaan, mutta itse halusin, että minua odottaisi Firenzessä jokin osoite, johon voisin heti asettua, sillä vaihdon alku tuntui joka tapauksessa kaoottiselta.

Päätin kysyä asuntoasiaa eräästä Italiassa asuvien suomalaisten Facebook-ryhmästä, ja sainkin nopeasti paljon vastauksia. Oli ilahduttavaa, kuinka moni halusi auttaa. Törmäsin sattumalta kiinnostavaan asuntoon, ja oli suuri helpotus, kun eräs Facebook-ryhmäläinen tarjoutui tarkastamaan sen puolestani. Soitimme videopuhelun, jonka kautta sain nähdä sekä vuokralla olevan huoneen että mahdollisen vuokranantajani. Kaikki näytti olevan kunnossa ja uskalsin solmia vuokrasopimuksen sitovasti viiden kuukauden ajalle. Tämä vaati tietysti myös rohkeutta ja itselläni kävi tuuri, sillä sekä asunto että sen sijainti olivat kaikin puolin täydellisiä. Bonuksena sain mahtavat kämppikset, joiden kanssa pidämme edelleen yhteyttä.

Vuokrat ovat Firenzessä suhteellisen korkeita, etenkin, jos haluaa majoittua kaupungin keskustassa. Keskusta-asumisessa on kuitenkin sellaiset puolensa, että hieman korkeampi hinta kannattaa ehkä maksaa: Firenzen keskustassa etäisyydet ovat lyhyitä ja kävellen pääsee helposti joka paikkaan. Kympillä kuussa saa käyttöönsä myös kaupunkipyörät, jotka toimivat Firenzessä todella hyvin kännykkäsovelluksella.

Pinkki talo veronassa
Veronan idyllisiä katuja Erasmus-porukan päiväretkellä.

Veronalainen katu

Ilmasto ja pakkaaminen

Vasta vaihtoon lähtiessäni huomasin, kuinka paljon suunnittelua vaatii, kun puoli vuotta on saatava mahtumaan yhteen matkalaukkuun. Onnistuin pakkaamisessa ihan hyvin, mutta yhtä asiaa en tullut ajatelleeksi: myös Italiassa voi olla keväällä todella kylmä. Olin mielessäni varautunut lämpöön, mutta kevät olikin varsin viileä. Erasmus-porukan kanssa Venetsian karnevaaleilla oli kylmempi, kuin helmikuussa Suomesta lähtiessäni; edes kolme päällekkäistä villapaitaa ei pelastanut tilannetta.

Kannattaa siis ehdottomasti pakata mukaan myös lämpimiä vaatteita, ettei kivojen asioiden kokeminen jää ainakaan tarkenemisesta kiinni! Lisäksi kannattaa huomioida se, ettei Italiassa yleensä lämmitetä asuntoja yhtä lämpimiksi, kuin Suomessa. Selvitäkseni Italian öistä tarvitsin untuvapeiton, lämpökerraston, villasukat ja peiton alle laitettavan kuumavesipullon pitkälle kevääseen saakka. En enää muista, mistä sain idean pakata tuon kuumavesipullon matkalaukkuuni, mutta se osoittautui parhaaksi asiaksi, joka kotimaasta tuli otettua mukaan. Näin siis talviaikaan. Kesällä ongelmat olivat päinvastaiset. Touko–kesäkuun vaihteessa lämpötila nousi nopeasti lähelle 40 astetta, pysytellen samoissa lukemissa koko loppuvaihtoni ajan. Edullisemmissa vuokra-asunnoissa ei yleensä ole ilmastointilaitteita, ja jos sellainen onkin, täytyy siitä lähes poikkeuksetta maksaa tuntuvaa lisähintaa. Omassa asunnossani ilmastointia ei ollut saatavilla edes lisämaksusta. Öistä selviämiseksi olivatkin käytössä kaikki keinot: kylmät suihkut, kostutetut lakanat ja jäädytetyt pullot tuulettimen edessä. Mikään näistä vaihtoehdoista ei tosin auttanut paria tuntia pidempään, joten yöunet olivat kesäaikaan melko katkonaisia.

Alun byrokratia

Tiesin etukäteen, että Italia on hyvin byrokraattinen maa. Tästä huolimatta oli erikoista huomata, miten monien mutkien kautta asiat tosiaan hoituivat. Alussa kannattaa varautua jonottamaan toimistoissa ja toimittamaan fyysisesti papereita sinne sun tänne. Kannattaa myös huomioida, että toimistojen aukioloajat saattavat olla hyvin rajalliset ja kaikkia opiskelijoita ei välttämättä ehditä palvella saman päivän aikana. On siis hyvä olla ajoissa liikkeellä, sillä ei ollut ollenkaan tavatonta, että jono aukioloajan loppupuolella laitettiin poikki ja monta tuntia jonottaneita pyydettiin tulemaan seuraavana päivänä uudelleen.
Opintoja varten oli hankittava niin kutsuttu libretto universitario, eli opintosuoritusote, johon professori kirjasi suoritusmerkinnän tentin päätteeksi. Vaihtokevään päätyttyä opintosuoritusote piti toimittaa takaisin opintotoimistoon, jonka perusteella virkailija kirjasi kurssit suoritetuiksi rekisteriin. Korttia ei kannata hukata, sillä se on ainoa todistus suoritetuista opinnoista!

Italiassa on hankittava muun muassa vuokrasopimuksen solmimista varten niin kutsuttu codice fiscale, eli veronumero. Numero haetaan lähimmästä Agenzia delle Entrate -toimistosta, jossa täytetään tarvittavat paperit jonotuksen aikana. Aikaa ei voi varata etukäteen, joten taas kerran kannattaa varautua jonottamaan. Täytetyt paperit esitetään palvelutiskillä, jonka jälkeen varsinaisen numeron saaminen hoituu nopeasti.

Itse keräsin ennen vaihtoon lähtöä kaikki tarvittavat paperit yhteen kansioon. Kannattaa siis selvittää etukäteen, mitä kaikkia papereita vaihdossa tarvitsee, ja tulostaa ne jo Suomessa. Italiassa tulostaminen voi olla huomattavasti monimutkaisempaa, joten ennakointi on järkevää. Kannattaa huomioida, että esimerkiksi kuntosalia varten tarvitsee lähes poikkeuksetta lääkärintodistuksen ja mahdollisesti jopa sydänfilmin (kyllä!). Lääkärintodistuksesta saattaa Italiassa joutua maksamaan paljonkin, ja ilman sitä kuntosalille tuskin pääsee. Mikäli siis haluaa kuntosalille vaihdon aikana, on hyvä hoitaa asia jo Suomessa!

Ponte Vecchio silta
Kuuluisa Ponte Vecchio on Firenzen ainoa silta, joka selvisi toisen maailmansodan räjäytyksistä.
Opiskelu ja opetus

Omat kurssini Italiassa järjestettiin suurina massaluentoina. Niiden aikana riitti, kun oli paikalla ja kuunteli. Omasta opiskelurytmistä oli tärkeää pitää kiinni, sillä kukaan ei missään vaiheessa kysellyt perään. Itse suoritin opintoni pääasiassa italiaksi, mikä toi tietenkin lisähaastetta opiskeluun. Professorit kuitenkin suhtautuivat meihin vaihtareihin positiivisesti ja kannustavasti.

Italiassa tentit ovat enimmäkseen suullisia. Itse jännitin tenttitilanteita vähän liikaakin, mutta jälkikäteen on kuitenkin todettava, että suulliset tentit olivat ohi jopa helpommin ja nopeammin, kuin perinteiset paperitentit. Myös kuulustelijat tiesivät, että suullinen tentti jännittää tottumatonta. Tentin jälkeen olikin voittajafiilis!

Opiskelussa kannattaa tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Oman kokemukseni mukaan kaikki haluavat auttaa toisiaan. Onkin järkevää jakaa muistiinpanoja ja ajatuksia, se helpottaa monista tilanteista selviämistä.

Niin ja mikäli vaan mahdollista, kannattaa ottaa vaihdossa myös kielikursseja! Vähäinenkin italian kielen taito on iso etu monessa tilanteessa ja auttaa saamaan vaihdosta enemmän irti.
Vapaa-aika Firenzessä vaihtareille järjestettiin monenlaista toimintaa opiskelijajärjestöjen puolesta. Tämä oli hyvä tilaisuus päästä tutustumaan toisiin vaihtareihin ja solmimaan kaverisuhteita. Etenkin alussa kannattaa mennä moneen rientoon rohkeasti mukaan, sillä verkostoituminen tekee vaihtokokemuksesta huomattavasti kivemman. Vapaa-ajalla kannattaa lisäksi tutustua rauhassa uuteen kotikaupunkiin, sillä on mahtavaa, kun oppii tuntemaan paikat jo alussa. Tällöin liikkumisesta tulee sujuvaa.

Vaihdossa on hyvä muistaa, ettei koko aikaa tarvitse olla menossa jossakin. Uusia asioita tulee pienessä ajassa niin paljon, että niitä on hyvä ehtiä myös sulatella. Opiskelijajärjestöt tekevät Italian sisällä monenlaisia reissuja, niille kannattaa osallistua! Reissut tarjoavat edullisen ja huolettoman tavan nähdä Italiaa monipuolisemmin ja tutustua samalla toisiin vaihtareihin. Pienenä vinkkinä vielä opiskelijaystävällisiin illallisiin: kannattaa tutustua Italian aperitivo-kulttuuriin. Monista paikoista saa ihan mahtavan buffet-illallisen pelkästään yhden, vapaavalintaisen juoman hinnalla.

Vehreä puisto
Firenze on täynnä vehreitä puistoja, joissa ihmiset viettävät aikaa.
Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Etenkin kesäkuukausina Italiassa on yleensä todella kuuma. Firenzestä on merenrannalle jonkin verran matkaa, mutta kaupungissa on useita maauimaloita, jotka virkistävät ihanasti kuuman kauden aikana. Myös niiden pääsymaksut ovat kohtuullisia. Opiskelija-alennuksia ei Italiassa ole yhtä paljon, kuin Suomessa, mutta niitä kannattaa kuitenkin aina kysyä! Kannattaa myös tutustua Firenzen taidemuseoihin, niistä nuoret saavat tuntuvan alennuksen.

Italiassa on hyvä huomioida, että pankkikortti käy maksuvälineenä yleensä vain ketjuliikkeissä tai suurempien ostosten yhteydessä. Niinpä kannattaa kantaa käteistä mukana jatkuvasti. Jäi kyllä mieleen tilanne, jossa yritin ostaa kupillista kahvia melko monesta paikasta Firenzen keskustassa, mutta se ei onnistunut, sillä kolikot olivat päässeet loppumaan. Mikäli vain mahdollista, käteistä kannattaa nostaa mukaan jonkin verran jo Suomessa, sillä Italiassa automaatit yleensä veloittavat siitä lisämaksun.

Italiassa pärjää parhaiten, kun muistaa rennon asenteen! Kannattaa varautua siihen, että monien asioiden hoitaminen vie enemmän aikaa kuin Suomessa. Etenkin monet byrokraattiset toimet tuntuvat erikoisilta, mutta niistäkin selviää, kuin muistaa, että vaihtokokemus on ainutlaatuinen tilaisuus katsella asioita uudesta näkökulmasta. Kun ei lataa mihinkään mitään odotuksia, vaan asennoituu niin, että kaikki käy, säilyttää parhaiten mielenrauhansa Italian vaihdon aikana. Todennäköisesti vaihto on joka tapauksessa sellainen asia, jota tulevina vuosina muistelee kaivaten. Ei siis kannata antaa pienten vastoinkäymisten lannistaa, vaan nauttia ajasta mahdollisimman paljon!

Vaihtokertomus, Universidade de Lisboa, Portugali, lukuvuosi 2018-2019

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Sain melko myöhään ohjeet yliopistoon hakemiseen. Nettisivuilla oli kuitenkin alustava lista papereista, joita tarvitaan ja siten voi jo etukäteen valmistautua. Suosittelen lämpimästi liittymään Facebookissa Erasmus Lisbon-ryhmiin, sillä niissä jaetaan tärkeää tietoa hyvistä paikoista etsiä asuntoa. Kannattaa opetella perussanastoa, esimerkiksi sanomaan kiitos ja tervehtimään sekä eri kahvien ja leivosten nimet, sillä niillä ei ole englanninkielisiä nimiä ja siten kahvilassa ja ravintolassa tilaaminen helpottuu.

Asuminen

Lissabonissa on tällä hetkellä hankala asuntotilanne. Asuminen keskustassa ja sen läheisyydessä on todella kallista lisääntyneen turismin takia. Lisäksi liikkeellä on paljon huijauksia.

Asuin itse kolmessa eri asunnossa, joista ensimmäisen hankin jo Suomesta käsin Uniplaces-sivustolta, jota mainostettiin luotettavana ja jonka kautta monet yritykset vuokraavat asuntoja ja huoneita. Uniplaces on tarkoitettu ulkomaisille opiskelijoille ja se toimii muissakin Euroopan suurkaupungeissa. Parhaat asunnot menevät sieltä kuitenkin nopeasti ja monesti suurin osa on todella kalliita. Tilanne onkin hankala, sillä syyskuun alussa on vaikea löytää hinta-laatu suhteelta hyvää asuntoa paikanpäältä, mutta Suomestakaan käsin ei ole hyvä idea maksaa mitään näkemättä asuntoa. Suosittelisin, että joko maksaa enemmän ja vuokraa Uniplacesilta tai sitten ottaa ensimmäiseksi kuukaudeksi jonkin väliaikaismajoituksen ja Lissabonista käsin etsii lopullisen asunnon, kun tilanne rauhoittuu ja tuntee paikat.

Kaksi seuraavaa asuntoani löysin kavereiden kautta. Jos olet koko lukuvuoden vaihdossa, tämä on erinomainen tapa löytää kevääksi täydellinen asunto, koska silloin tietää varmasti mitä saa ja että vuokranantaja on luotettava.

Firmojen kautta vuokrattavissa huoneissa on yleensä todella tarkat säännöt ja sääntöjen rikkomisesta tulee sakkoa. Lue siis vuokrasopimus huolella ja jos et osaa portugalia, vaadi se englanniksi. Ja ylipäätään vaadi vuokrasopimus, sillä kaikki yksityiset vuokraajat eivät edes tarjoa sitä. Kun saavut huoneeseen, ota huoneesta valokuvia ja tarkista, ettei mikään ole rikki.

Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että kaikissa asunnoissa on jotain ’’vikaa’’ suomalaisien standardien mukaan. Monessa paikassa on ongelmia kuuman veden kanssa, joskus ei ole uunia, mikroa tai pesukonetta, sähköt saattavat katkeilla jatkuvasti, ei ole lämmitystä, kadulta tulee jatkuvasti meteliä, vuokranantajat eivät jousta tai ovat todella tiukkoja.

Opiskelu ja opetus

Opiskelin Universidade de Lisboan humanistisessa tiedekunnassa. Koska opiskelen portugalin kieltä, kaikki opintoni olivat portugaliksi ja tästä syystä minulla oli runsaasti kurssivaihtoehtoja, sillä suurin osa tiedekunnan opetuksesta on portugaliksi. Ennen lukuvuoden alkua meille kuitenkin lähetettiin lista kursseista, joiden opetus on englanniksi. Myös yliopiston nettisivuilla on kaikkien kurssien tiedot ja opetusajankohdat todella selkeästi.

Kirjastokortin hankkiminen vaati hieman monimutkaisempaa prosessia, ja itse en lopulta sitä päätynyt hankkimaan, vaan ostin itselleni kirjallisuuskurssien kirjat. Kirjastoon päästäkseen tarvitsee kuitenkin myös sirullisen kortin, joka rekisteröidään kirjaston aulassa. Sirullisia kortteja jaetaan lukuvuoden alussa tiedekunnan päärakennuksen aulassa. Eli se kortti, jolla kirjastoon mennään sisään ei oikeuta lainaamiseen, vaan nämä ovat kaksi erillistä toimintoa. Lainaamiseen oikeuttavan kortin hankkimiseen sai kuitenkin ohjeet kirjastosta. Noin keskivaiheilla lukuvuotta saimme sähköpostin, jossa ilmoitettiin, että meidän pitää maksaa 20 euron vero yliopistolle. Tästä ei ollut ilmoitettu missään vaiheessa, joten kannattaa seurata yliopiston sähköpostia. Jos tätä maksua ei käy suorittamassa, ei opintosuorituksia rekisteröidä.

Kurssille ilmoittautuminen toimi siten, että paperiselle lomakkeelle haettiin jokaisen opettajan allekirjoitus kurssin alussa. Jos olet koko lukuvuoden, myös kevään kursseille on haettava hyväksyntä opettajalta jo syksyllä. Tätä varten tarkistin opinto-oppaasta kevään kurssien opettajien nimet, kurssit mitä he opettavat syksyllä ja menin käymään heidän luonaan luentojen päätyttyä hakemassa allekirjoitukset. On hyvä huomioida, että koska Erasmus-opiskelijat ilmoittautuvat kursseille vasta kun ne alkavat, ne saattavat jo olla täynnä ja suunnitelmia pitää muuttaa vielä ihan viime tipassa. Kursseilla saa myös käydä ns. kokeilemassa ja ilmoittautumisia saa vaihtaa vielä kokeilun jälkeen. Itselläni Learning Agreement ei lopulta kovin paljoa muuttunut, kymmenestä valitsemastani kurssista yhdeksän järjestettiin, joista yhdelle en mahtunut. Löysin kuitenkin hyvät korvaavat kurssit näille, joten ongelmaa ei ollut.

Arvostelu tapahtuu asteikolla 0-20, jossa arvosanalla 10 pääsee läpi. Opiskelutahti vastasi melko tarkasti oman aineeni opiskelutahtia Suomessa. Opetus oli kuitenkin erilaista siinä, että ryhmätöitä ja keskustelua ei ollut juurikaan, vaan opetus perustui opettajan kuuntelemiseen ja muistiinpanojen tekemiseen. Oppilaan myös oletetaan tekevän muistiinpanoja, sillä suurin osa opettajista ei käytä minkäänlaisia oheismateriaaleja, vaan ainoastaan puhuvat ja kirjoittavat avainsanoja taululle.

Kokeet tehdään yliopiston omille papereille, jotka opiskelijan pitää itse ostaa kampukselta. Kampuksella on myös kopiointi- ja tulostuspalveluita (repografía), joihin opettajat jättävät materiaalit kurssin nimellä ja joista opiskelijan täytyy itse käydä ostamassa kopiot.

Kampuksen yhteisestä kanttiinista on saatavilla lounasta 2,5 euron hintaan ja lisäksi pelkästään oman tiedekunnan rakennuksessa oli 3 kahvilaa, joista sai lounasta (5-6 eurolla), patonkeja, limua ja kahvia, sekä pieni kauppa, josta sai lehtiä, karkkia ja koepapereita. Itse toin aina omat eväät, sillä kampuksella oli mikrot käytettävissä, joten en osaa sanoa millaista ruokaa kanttiinista ja kahviloista saa. Kampuksella myytiin myös uusia ja vanhoja kirjoja. Humanistisen tiedekunnan rakennus oli todella vanha, joten siellä oli talvisin todella kylmä ja kesäisin kuuma ja suurin osa vessoista ei toiminut ja paperia ja saippuaa ei aina ollut.

Yliopisto järjestää eritasoisia portugalin kursseja, jotka maksavat 75 euroa. Kurssista saa 6 opintopistettä ja virallisen kielitaitotodistuksen. Kurssi vaatiikin läsnäoloa ja itsenäistä työtä, mutta on tehokas.

Humanistinen tiedekunan päärakennus

Hyödyllistä tietoa vaihtoon lähteville
  • Tutki asuntomarkkinoita etukäteen, mutta älä maksa mitään ennen kuin olet paikan päällä
  • Lue vuokrasopimus huolellisesti! Tätä ei voi tarpeeksi korostaa
  • Jotta saa opiskelija-alennuksen matkakorttiin, tarvitaan yliopistolta leimattu todistus. Tämän lisäksi korttia varten tarvitaan passikuva sekä metroasemilta saatava lomake täytettynä. Kortteja tehdään vain muutamalla metroasemalla ja syyskuussa jono on noin 3-4 tuntia, kannattaa siis mennä joko heti kun pisteet aukeavat tai varata reilusti aikaa
  • Lissabon on yleisesti ottaen todella turvallinen kaupunki, mutta runsaan turismin takia siellä on paljon taskuvarkaita, joten metrossa ja iltaisin baareissa kannattaa olla todella varovainen tavaroidensa kanssa
  • Asunnoissa ei ole lämmitystä, joten kannattaa ostaa loppusyksyä/talvea varten pieni lämmitin, ne maksavat noin 12-20 euroa ja kannattaa myös pakata lämpimiä yöpukuja
  • Metro toimii todella hyvin ja on kätevä, sen takia on hyvä vaihtoehto etsiä asuntoa myös vähän kauempaa keskustasta, kunhan se on metron varrella
  • Liikenne on ajoittain äärimmäisen ruuhkautunut, joten bussit ovat harvoin ajoissa ja lyhytkin matka bussilla saattaa kestää tunnin. Myös esim. Uber ja Bolt ovat todella halpoja, ja niitä kannattaa käyttää öisin
  • Portugalilaiset puhuvat todella hyvää englantia, joten sillä pärjää hyvin
  • Ulkona syöminen ja juominen on todella edullista, ruokakaupatkin ovat vähän edullisempia kuin Suomessa
  • Kasvis- ja vegaaniruokaa on välillä todella vaikea saada, joten tämä kannattaa ottaa huomioon, jos on menossa ulos syömään
  • Lissabonin ESN on todella aktiivinen ja heidän järjestämillään retkillä pääsee edullisesti näkemään Portugalia ja tutustumaan muihin vaihtareihin
  • Itselläni oli hyvä matkavakuutus, joten käytin vain yksityisiä lääkäriasemia ja sairaaloita. Yleisesti ottaen Portugalissa on kuitenkin hyvin toimiva julkinen terveydenhuolto, enkä koskaan kuullut siitä mitään huonoa
  • Lissabonissa on loputtomasti nähtävää ja tehtävää ja Portugalin sisällä välimatkat ovat suhteellisen lyhyitä. Kannattaa siis nauttia tilaisuudesta ja matkustaa esimerkiksi Madeiralle, Azoreille, Portoon tai vaikka Espanjan puolelle Sevillaan tai käydä Lissabonin ulkopuolella (noin 30 minuutin junamatkan päässä) rannalla surfaamassa
  • Portugalissa on systeemi, jonka mukaan veroja maksetaan vähemmän, mikäli kulutat enemmän rahaa maan sisällä. Tämän takia jokaisessa kaupassa, ravintolassa ja muussa palvelussa myyjät kysyvät haluatko veronumeroa (número de contribuinte) laskulle/kuitille. Tästä ei kannata kuitenkaan hämmentyä, vaan voi ainoastaan vastata, että tämä ei ole tarpeen
  • Kannattaa aina pitää mukana käteistä, sillä kaikkialla ei voi maksaa kortilla ja useissa paikoissa on viiden euron minimi kortilla maksamiseen

 

 

Vaihtokertomus, Doshisha University, Japani, syksy 2019

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Ennen lähtöä oli paljon hoidettavaa pitkin vuotta. Doshishan yliopiston hakemusta varten piti hankkia terveystodistus, varallisuustodistus, kielitaitotodistus, kuvat opiskelijakorttiin, sekä uusi passi, koska edellinen olisi vanhentunut ennen vaihdon loppua. Yliopistohakemuksen yhteydessä haettiin myös asuntolaa ja stipendiä. Onneksemme Doshishan yliopistolta tuli hyvin yksityiskohtaiset ohjeet hakemuksen tekoon, joten ongelmia ei juuri ollut. Hyväksymispäätös Doshishaan tuli jo toukokuun lopussa, ja kesäkuun alussa saapui kirje, jossa oli lisää ohjeita loppuvaiheen paperihommiin ja ensimmäisiin askeliin Japanissa. Tuntui, että yliopisto oli todella panostanut näihin ohjeisiin, sillä niistä löytyi kaikki aina paikallisen lentokentän kartasta lähtien. Kesän aikana piti hoitaa vielä Suomen asunnon ja puhelinliittymän irtisanominen, lentojen hankkiminen, rokotukset, matkavakuutus ja viisumi. Itse päätin hankkia myös luottokortin matkaa varten.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Ensimmäisen viikon aikana tuli käydä oman kaupunginosansa virastossa ilmoittamassa osoitteensa ja hankkimassa japanilainen vakuutus. Vaikka työntekijät eivät juuri puhuneet englantia, olivat he tottuneet neuvomaan ulkomaalaisia, ja kaikki sujui ongelmitta. Ensimmäisellä viikolla piti myös maksaa mm. ensimmäisen kuun vuokra. Oma osoite kannattaa opetella ulkoa tai pitää paperilapulla mukana, sillä sen joutuu ensimmäisten viikkojen aikana kirjoittamaan eri papereihin lukemattomia kertoja.

Asuminen

Hain halvimpaan asuntolaan, jota yliopisto meille tarjosi. Mielestäni hinta-laatusuhde oli hyvin kohdillaan. Rakennus oli vanha, mutta kodikas ja ikäänsä nähden hyväkuntoinen. Huoneita oli alle 30. Huoneesta löytyi välttämättömimmät huonekalut; sänky, naulakko, jääkaappi-pakastin, kirjoituspöytä ja säilytyslaatikoita. Dormissa ei ollut ollenkaan wifiä. Jos sellaisen halusi, piti hankkia oma reititin. Muita miinuksia oli, että jaoimme vessat, ahtaan keittiön ja suihkut muiden asukkaiden kanssa. Lisäksi rakennuksessa ei ollut ollenkaan kylpyä! Japanilaisen kylpykulttuurin tuntien tämä oli melkoinen yllätys. Kylminä talvi-iltoina teki monesti mieli päästä upottautumaan kuumaan kylpyyn. Korttelin päässä oli kuitenkin lähin julkinen kylpy, jossa sai muutamalla sadalla jenillä kylpeä sydämensä kyllyydestä.

Kaiken kaikkiaan olin asumisjärjestelyyn hyvin tyytyväinen. Ympäröivä alue oli rauhallista, ja asuntola sijaitsi kampuksen kupeessa, vain 10 minuutin kävelymatkan päässä. Asuntolan katolla sai vapaasti oleskella ja ihmetellä ympäröivää kaupunkia. Myös Kamo-joki oli vain kivenheiton päässä dormistamme. Sen rannat sopivat hyvin niin lenkkeilyyn kuin piknikkeilyynkin.

Opiskelu ja opetus

Ohjelma koululla alkoi alkuorientaatiolla ja kielitaitotestillä. Testin perusteella meille osoitettiin taso, jolta saimme valita japaninkielisiä kursseja. Koska opiskelijoita tulee ympäri maailmaa erilaisilla opiskelutaustoilla, lienee opiskelijoiden jakaminen haastavaa. Jotkut kokivat heille osoitetut kurssit liian helpoiksi tai vaikeiksi, mutta omalla kohdallani taso meni aivan nappiin. Tuntui, että opinnot olivat suoraa jatkoa sille mihin Suomen opinnoissa jäätiin.  Ainoa osio, jossa jäi hieman toivomisen varaa, oli kanjit. Materiaaleissa ei tullut kovin montaa uutta merkkiä, eikä Doshishalla ollut tarjota erillisiä kanjikursseja. Toisaalta tehtävät keskittyivät Suomen kursseja enemmän tekstin tuottamiseen, mikä paitsi kehitti ilmaisukykyä, myös kannusti opettelemaan uusia merkkejä kirjoittaessa (lähes kaikki tehtävät tehtiin käsin).

Kursseille ilmoittautuminen oli tarkkaa puuhaa. Tietyn linjan kurssit olivat valittavissa vain yhtenä päivänä, seitsemän tunnin ajan. Jos ei tänä aikana pyrkinyt kursseille, ei niille ollut enää mitään mahdollisuutta päästä. Muille kursseille ilmoittautumisaika oli muutaman päivän mittainen, eli ei kovin pitkä sekään. Kannattaa siis olla ilmoittautumisaikojen kanssa tarkkana! Myös kurssien peruminen oli monivaiheinen prosessi. Ensin täytyi pyytää vastuuopettajalta peruutuslomake, johon täytyi täyttää kurssin tiedot ja syy perumiselle. Tiedot käytiin opettajan kanssa läpi, ja opettaja antoi luvan perumiseen. Sen jälkeen piti vielä itse käydä tiettynä päivänä perumassa kurssi koulun nettisivuilla. Vaihto-opiskelijana ei kuitenkaan haitanne, vaikka kurssin peruminen unohtuisi, sillä ainoa seuraus on hylätty arvosana kyseisestä kurssista. On kuitenkin kohteliasta aina ilmoittaa opettajalle, mikäli aikoo virallisen perumisajan jälkeen keskeyttää kurssin.

Vaikka kielikurssien vaikeustaso oli juuri sopiva, osoittautuivat ne yllättävän työläiksi. Peruskielikurssia oli yksi oppitunti joka arkipäivä, ja joka tunti saimme läksyksi parin sivun edestä kirjoitettavaa, jotka piti olla valmiina seuraavan päivän tunnille. Jo näiden tekemiseen upposi useita tunteja joka päivä, ja päälle oli vielä muiden kurssien tehtävät. Suurin osa opettajista oli kuitenkin ymmärtäväisiä ja antoivat tehtäville lisäaikaa. Siinä missä Suomessa monilla kursseilla suoritukseen oli kuulunut vain luennoilla käynti ja lopputentti ja/tai -essee, oli Japanin yliopiston työskentelymalli enemmän lukiotyylinen, joka tunnilta tuli oma läksynsä seuraavaa tuntia varten. Jokapäiväiset läksytehtävät olivat alkuun pieni kulttuurishokki, mutta pian siihenkin tottui, ja toisaalta jatkuva työnteko merkitsi sitä, etteivät kaikki paineet kasautuneet lukukauden loppuun. Kurssien ajankohdat vaihtelivat linjoittain, omalla linjallani tunnit alkoivat joka päivä klo 9 ja painottuivat aamupäivään, kun toisella linjalla oli enemmän kursseja iltapäivällä ja illalla.

Japaninkielisillä kursseilla kaikki oli materiaaleja myöten täysin japaniksi. Vain harvoin saattoi opettaja antaa jonkun sanan englanniksi ja kiinaksi, jos emme muuten ymmärtäneet. Koin todella hyödylliseksi, että kaikki selitykset olivat japaniksi, sillä niistä oppi ns. ”aitoa” käyttökieltä ja samalla myös itse selittämään asioita japaniksi. Englanninkielisiä kursseja oli tarjolla paljon, mutta (osin pieleen menneen ilmoittautumispäivän takia) kävin itse niitä vain yhden. Kurssilla käyty asia oli melko yksinkertaista, sillä osallistujien englannin kielen taso vaihteli laidasta laitaan, mutta arvostelu suoritettiin loppuesseellä, jossa pääsi näyttämään omat taitonsa. Muiden opiskelijoiden puheen perusteella englanninkielisten kurssien taso vaihteli melko reilusti, eikä tätä voinut aina etukäteen ennustaa, joten voi olla hyvä idea ottaa yksi tai kaksi kurssia varalle, jos joku kursseista yllättääkin vaativuudeltaan (tai tylsyydeltään).

Sairaalakokemukset Japanissa

Jos lähdet vaihtoon, huolehdi, että vakuutuksesi ovat kunnossa! Itse pääsin hyödyntämään vakuutustani heti saapumisiltana. Asuntolaan päästyämme löin isovarpaani ovenkarmiin niin kovaa, ettei se tällin jälkeen liikkunut enää ollenkaan. Pelkäsin sen murtuneen (mitä se ei lopulta ollut, onneksi).

Omalla vakuutusyhtiölläni ei ollut sopimussairaaloita Japanissa, ja vakuutusvirkailijan kanssa tuli muutama kommellus. Ensin sain ohjeet yhteen sairaalaan, mutta minua auttanut paikallinen epäili sen jo olevan kiinni päivältä, joten päätin odottaa aamuun. Onneksi, sillä parin tunnin päästä tuli vakuutusyhtiöstä viesti, ettei kyseinen sairaala ottanut maksusitoumusta vastaan. Sain uuden sairaalan nimen, johon voisin mennä seuraavana aamuna. Hetken päästä tuli uusi viesti, että anteeksi, väärän sairaalan nimi. Tästä viisastuneena suosittelen selvittämään jo etukäteen lähialueen sairaaloita, ja onko niistä saatavilla palveluita englanniksi.

Oikean sairaalan löydyttyä sujui loput hyvin. Heti ovella oli vastassa kaksi englannin kielen tulkkia, jotka johdattivat minua ympäri sairaalaa ja selittivät mitä seuraavaksi tapahtuu. Japanilaisessa sairaalassa asiointi oli jo kokemus sinänsä, sillä asiat toimivat melko eri tavalla kuin suomalaisessa sairaalassa. Ensin täytettiin esitietolomake, jossa piti henkilötietojen lisäksi kertoa, mihin sattuu. Esitietojen käsittelyn jälkeen mentiin uuteen odotushuoneeseen, jossa hoitaja kävi arvioimassa tilannetta, ja siitä taas röntgenhuoneeseen, jonka jälkeen toinen hoitaja kävi tutkimassa ja vääntelemässä varvasta odotushuoneessa. Pienen odottelun jälkeen päästiin lääkärin puheille, joka puhui sujuvaa englantia, eikä tulkin tarvinnut kuin istuskella. Lääkäri totesi, ettei varvas ole rikki ja määräsi pari päivää lepoa. Tämän jälkeen tulkki saattoi minut sairaalan ovelle ja asia oli sillä selvä. Koska olin sopinut käynnistä etukäteen vakuutusyhtiön kanssa, ei maksusta tarvinnut huolehtia. Mikäli olisin marssinut suoraan sairaalaan, olisi byrokratian hoitaminen ollut luultavasti hankalaa.

Pääsin sairaalareissulle toisenkin kerran kipeän viisaudenhampaan vuoksi. Tällä kertaa etsin omatoimisesti lähialueelta hammasklinikoita, jotka mainostivat englanninkielistä palvelua. Varmistin puhelimessa, että klinikalla käytetään nykyaikaisia välineitä ja puudutusta (huhujen mukaan japanista löytyy myös perinteisiä vanhoja klinikoita, jotka eivät käytä). Asiointi sujui hyvin englanniksi, mutta hampaani osoittautui hankalaksi, minkä vuoksi sain lähetteen hammaskirurgiaan erikoistuneelle klinikalle. Tällä klinikalla ei ollut englanninkielistä palvelua, mutta onnistuin asioimaan japanintaidoillani, ja hammaskirurgi puhui jonkin verran englantia. Hammas lähti, ja Japanin vakuutuksen korvaaman osan jälkeen hinta oli hyvin edullinen.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Vaikka yhä useampi kauppa ja ravintola hyväksyy nykyään korttimaksuja, kannattaa aina varata käteistä mukaan. Porukalla esimerkiksi ravintolaan mentäessä on tapana tilata ruoat yhdessä, ja jokainen maksaa oman osansa käteisellä, joten pikkurahalle on aina tarvetta. Lisäksi löytyy liuta paikkoja, jotka eivät edelleenkään ota ollenkaan korttimaksuja, tai hyväksyvät vain tiettyjä (japanilaisia tai kansainvälisiä) kortteja. Monet isommatkin kaupat, jotka mainostivat korttimaksumahdollisuutta, hyväksyvät vain luottokortteja. Rahaa saa onneksi nostettua niin debit- kuin credit-kortillakin lähes jokaisesta konbinista. Kaikkien pankkien kortit eivät toimi kaikkien kauppojen masiinoissa, joten jos noston kanssa on ongelmia, kannattaa kokeilla toisen ketjun kauppaa tai esimerkiksi postikonttoria.

Japanilaisen vakuutuksen ottaminen on pakollista. Kannattaa huolehtia vakuutusmaksujen maksaminen ajoissa, ja varmistaa että saat varsinaisen vakuutuskortin väliaikaisen vanhettua. Japanilaista vakuutusta kysytään heti alussa esimerkiksi sairaalassa käydessä, ja voimassaolevalla vakuutuskortilla lähtee heti yli puolet pois varsinaisesta hinnasta. Japanilainen vakuutus ei kuitenkaan korvaa kaikkea, joten kannattaa huolehtia, että myös Suomen pään vakuutusasiat on kunnossa.

Kioton julkinen liikenne on muuhun Japaniin nähden melko kallista, ja kaupungin keskusta on melko kompakti, joten suosittelen ehdottomasti pyörän hankkimista. Kaupunki on täynnä pyöräliikkeitä, joista saa myös käytettyjä menopelejä kohtuuhintaan. Pyörällä pääsee liikkumaan ympäri kaupunkia melko kätevästi. Kannattaa kuitenkin opetella paikalliset liikennesäännöt hyvin ja tarkistaa ennen lähtöä, mihin pyörän voi saapumispaikassa jättää. Suurin osa yleisistä pyöräparkeista on Kiotossa maksullisia. Kaupungilla kulkee myös paljon pyöräpysäköinninvalvojia, jotka kärräävät luvattomasti jätetyt pyörät pyörävankilaan. Sinne joutuneen pyörän saa takaisin n. 20 euron suuruista maksua vastaan.

Kannattaa pyrkiä tutustumaan paikallisiin opiskelijoihin heti kuin mahdollista. Doshishalla ei ollut ollenkaan tuutorioppilaita, joten paikallisten yhteyksien löytäminen oli kokonaan omalla vastuulla. Suosittelen lämpimästi käymään läpi oman yliopistosi klubit ja harrastekerhot ja liittymään sinua kiinnostavaan sellaiseen. Kaikki kerhot eivät välttämättä ota vaihtareita jäseniksi, mutta varsinkin circleissä (サークル, saakuru) pitäisi löytyä monia, joihin pääsee mukaan. Kampuksella oli myös jonkun verran kansainvälisille opiskelijoille suunnattua toimintaa, mutta niistä piti itse ottaa aktiivisesti selvää.

Ulkona syöminen on Japanissa reilusti Suomea halvempaa. Halpoja ketjuravintoloita löytyy kaikkialta, mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan lähialueen pikkuravintolat läpi, sillä niistä voi löytyä melkoisia helmiä. Kaikista ei välttämättä löydy englanninkielistä menua, mutta rohkeasti vaan sisään, työntekijät kyllä auttavat parhaansa mukaan.

Ruokakauppojen hinnoissa voi olla isojakin eroja. Luonnollisesti lähikonbinien ruoat ovat paljon kalliimpia kuin isommissa marketeissa. Me löysimme halvimmat hinnat ja parhaan valikoiman lähimmältä kauppakadulta (商店街、shoutengai), joita löytyy pitkin kaupunkia. Siellä oli vierekkäin useampi ruokakauppa, joilla oli jokaisella omat erikoisuutensa.

Vegaaninen ruoka ei ole kovin suosittua Japanissa. Kiotosta löytyy muutamia vegaanisia ravintoloita, mutta ne tarjoavat yleensä vain länsimaalaistyylistä ruokaa, ja tavallisissa ravintoloissa ei usein edes tiedetä, mitä vegaaninen ruokavalio tarkoittaa. Kaupoista löytyy kyllä vihanneksia hyvään hintaan, mutta kasviproteiinit ovat tofua lukuun ottamatta kiven alla ja tavallisista kaupoista löytyy yleensä vain jälkiruokaan tarkoitettuja makeita säilykepapuja. Monista länsimaalaisiin ruokiin erikoistuneista ruokakaupoista voi tehdä vegaanisia löytöjä. Itse löysin lähistön kaupoista mm. kikherneitä, linssipastaa ja ravintohiivahiutaleita. Kuiva-aineita voi shoppailla myös netistä, itse tilasin Amazonin kautta 3 kiloa linssejä melko edullisesti.

Toinen asia japanilaisessa ruoassa, joka voi muodostua ongelmaksi on kuidun vähyys. Tyypillinen japanilainen nykyruoka sisältää yleensä valkoista riisiä tai vehnänuudelia, (usein uppopaistettua) lihaa ja vähän tai ei ollenkaan kasviksia. Itse ratkaisin tämän syömällä paljon sobaa, kaupasta löytämiäni täysjyvämuroja ja konbinien salaatteja sekä tekemällä ruokaa itse. Kuitupitoiset tuotteet ovat kasvattamassa suosiotaan, joten etsimällä niitä kyllä voi löytää. Kiotosta löytyy jopa suomalaistyylinen leipomo, josta saa ruisleipää!

 

Vaihtokertomus, Ritsumeikan University, Kioto, Japani, lukuvuosi 2019-2020

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Matchan suurkulutusta, hanami, henkinen nousu ja korona

Kirjoittaessani tätä vaihtokertomusta olen Korona-pandemiasta huolimatta edelleen Japanissa ja vaihtoa on jäljellä enää vaivaiset kaksi kuukautta. Pohdiskellessani menneitä yhdeksää kuukautta pienessä 20 neliön kiotolaisessa asunnossani, en voi kuin hämmästellä mihin aika on kiitänyt. Koti-ikävä, johon olen usein melko taipuvainen ja josta moni aikaisemmin vaihdossa ollut varoitteli, ei ole vielä ilmaantunut, ja oikeastaan ikävöin Japania jo nyt. Vaihto on ollut minulle äärimmäisen kasvattava kokemus, ja uskon että paikallinen tukiverkostoni on auttanut minua pääsemään yli yhdestä elämäni vaikeimmasta ajasta ja päätöksestä. Kuten elämä yleensä, opiskelijavaihto ulkomailla ei varmasti ikinä suju täysin mutkattomasti. Jopa ylitsepääsemättömän vaikeistakin asioista voi kuitenkin selvitä. Omassa tapauksessani juuri vaihtoon lähtö saattoi olla se mikä pelasti minut totaaliselta romahdukselta, joka oli alkanut nostaa päätään jo vuonna 2018.

Ennen lähtöä

Kevät-kesällä 2019 sain sen ihanan ja odotetun uutisen. Pitkän hakuruljanssin ja jännittämisen jälkeen minut oli hyväksytty vaihtoon Kioton Ritsumeikanin yliopistoon. Tätä varten olin tsempannut numeroitani samalla kun keräsin rahaa puuduttavassa kassatyössäni kaikki ne hetket, kun en ollut kirjoittamassa esseitä ja pänttäämässä kanjeja. Seuraavaksi tuli lukea läpi ohjeet, neuvot ja vinkit, joita vaihtoyliopistoni onneksi lähetti vinon pinon, joka kattoi kaikkea asukkaaksi rekisteröitymisestä kurssivalintoihin, sekä kampuksen resursseista Kioton ruokakulttuuriin. Ensiarvoisen tärkeää oli myös hakea viisumi mahdollisimman pian, sillä vaikka sen normaalisti saa melko nopeasti, omassa tapauksessani alle kahdessa viikossa, ennen kuin tämä tärkeä paperi on kädessä, lentoja ei kannata alkaa varailemaan, vaikka mahdollisimman halpa lippu houkuttaakin. Itse marssin suurlähetystöön heti haettuani Ritsumeikanin lähettämät tarpeelliset dokumentit Kaisa-talosta.

Kun byrokratia kotimaassa oli saatu kuntoon, varasin lentolippuni ja aloin etsiä asuntoa. Olin jo kauan sitten päättänyt, että haluan vuokrata oman asunnon opiskelija-asuntolan sijaan. Olin kuullut paljon hyvää Ritsumeikanin asuntoloista ja huomattavasti halvempi vuokra oli houkutteleva, mutta omaa rauhaa ja varmuutta omasta keittiöstä ja kylpyhuoneesta varten olin raatanut niska limassa jo pari vuotta Suomen päässä. Pitkän etsiskelyn ja vertailun jälkeen löysin Kiotosta parikin luotettavan oloista vuokran välittäjää, jotka puhuivat englantia ja olivat halukkaita tekemään joustavia sopimuksia kalustetuista asunnoista ulkomaalaisten kanssa. Useat japanilaiset vuokranantajat saattavat nimittäin olla nihkeitä vuokraamaan ulkomaalaisille tai sopimuksen vähimmäispituuden vaatimus on useissa tapauksissa kaksi vuotta. Itse Jouduin etsimään kaksi asuntoa, sillä lopullinen asuntoni oli saatavilla vasta kuukausi maahantuloni jälkeen ja se asunto, jossa vietin ensimmäisen kuukauteni oli yhteen suuntaan yli puolentoista tunnin matkan päässä kampukseltani. Vuokrasin molemmat asunnot samalta yhtiöltä ja sain alennusta takuu- ja siivousmaksuissa. Kokemukseni kyseisestä firmasta on erinomainen ja he ovat erittäin alttiita auttamaan Japanissa asumiseen liittyvissä käytännön asioissa ja kysymyksissä, jos vastaus ei löydy jokaisessa asunnossa olevasta ohjekansiosta.

Ennen Japaniin lähtöä suosittelen tutustumaan keskilämpötiloihin ja pakkaamaan harkiten. Itse jouduin pakkaamaan erittäin huolellisesti, sillä olen jo suomalaisten keskipituuteen verrattaessa luokkaa hongankolistaja, ja kenkiä olen joutunut ostamaan erikoiskaupoista tai ulkomailta. Oli hyvin epätodennäköistä, että pystyisin Japanista löytämään helposti mieleisiäni vaatteita. Lyhyemmille lähtijöille samankaltaisia ongelmia on varmasti vähemmän. Mukaan kannattaa pakata myös tarvittava elektroniikka ja jos adapteria ei vielä löydy ja se unohtuu hankkia suomen päässä, vähääkään isommat tavaratalot ja elektroniikkakaupat kyllä tarjoavat niitä. Japani on kosmetiikkaa pursuava maa, mutta jos tietää omat ehdottomat suomesta saatavat suosikkinsa, niitä kannattaa ottaa mukaan sen verran kuin uskoo tarvitsevansa, kunhan matkalaukun painoraja kestää. Itse otin mukaan myös pieniä kotimaan tuliaisia, kuten suomalaisia makeisia, sillä niitä tämä kulttuuri rakastaa ja on mukava antaa pieni pala omaa maata ja kulttuuria uusille ystäville. Pakollisen salmiakin jälkeen on hyvä olla jotain vähemmän eksoottista kuten Fazerin suklaata tarjottavaksi anteeksipyyntönä.

Alkubyrokratia ja asuminen

Saavuin Osakan kansainväliselle lentoasemalle 6.9.2019. Kaikki sujui kutakuinkin niin hyvin kuin mahdollista. Loputtoman tarkistelun jälkeen kaikki tarpeelliset paperit olivat käsillä, mikä vähensi stressiäni huomattavasti. Kentällä ennen tulleja saatavan oleskelulupa kortin yhteydessä on tarjotun työskentelyluvan, jolla opiskelija saisi tehdä 28 tuntia viikossa töissä. Tähän mennessä en itse ole sitä tarvinnut, mutta maahan tullessa luvan saa heti kättelyssä ja myöhemmin sen hakeminen olisi monimutkaisempi prosessi, jos vaikka päättäisikin opiskelujen lomassa hieman tienata. Asunnolle pääseminen oli suhteellisen mutkatonta, sillä olin tutustunut vaihtoehtoihini etukäteen ja matka taittui julkisilla kivuttomasti. Toista se olikin sitten kuukautta myöhemmin uuteen asuntoon muuttaessa liikenneonnettomuuksien vuoksi.

Japaniin saapumisen jälkeen tulee kahden viikon sisällä ilmoittautua kaupungin, ja vielä tarkemmin tietyn kaupunginosan asukkaaksi. Tämänkin prosessin jouduin käymään läpi kahdesti, sillä kaupungintaloilla oleskelulupakorttiin kirjattavien osoitetietojen tulee olla ajan tasalla ja kortin aina mukana. Ritsumeikanin yliopisto on erittäin auttavainen vaihto-opiskelijoitaan kohtaan kaikenlaisissa asioissa, ja myös asukkaaksi kirjautumiseen niin kuin pankkitilien avaamiseen oli nimetty avustamaan japanilaisia SKP-Buddy oppilaita, jotka toimivat tukena ja neuvovat vaihto-oppilaita koko vaihdon ajan, yhdessä yliopiston kansainvälisen keskuksen työntekijöiden kanssa. Itse pääsin tapaamaan kaikki avustavat tahot vasta kolmisen viikkoa Japaniin saapumisen jälkeen, koska en asunut asuntolassa, joten jouduin selviämään prosessista itsekseni silloin nykyistä huomattavasti rikkonaisemmalla japanillani. Kyllähän se lopulta kävikin hermostuksesta huolimatta melko sutjakkaasti, sillä henkilökunta oli hyvin avuliasta.

Opiskelu, verkostoituminen ja jaksaminen

Syyskuun lopulla alkoivat kurssivalinnat ja sen jälkeen opinnot. Prosessia varten saimme yliopistolta kattavat ohjeet, ja ne kannattaakin lukea huolellisesti ja valikointi aloittaa ajoissa, sillä uuden verkkosivuston ja yliopiston järjestelmän oppiminen vie yllättävän paljon aikaa. Huomiota kannattaa kiinnittää kurssien hyväksiluettavuuteen, sekä opintopistemäärien muuntamiseen, sekä ehdottomasti omaan jaksamiseen. Vaihtoon lähdetään opintojen takia, mutta aikaa pitää jäädä myös rentoutumiseen, itsestä huolehtimiseen, ihmisten kanssa ajan viettoon ja uuden maan ja kulttuurin kokemiseen. Itse saatoin hieman yliarvioida vuorokauden tuntimäärän kevätlukukaudella ja ottaa intensiivisen japanin kielen linjan pakollisten kurssieni lisäksi pari valinnaista kulttuurikurssia liikaa, ja nyt tahti on melko intensiivinen. No sitä ei voi muuta kuin yrittää parhaansa, Japanissa kun on yleistä, että tietyn ajan jälkeen kursseja ei voi enää peruuttaa, vaan niistä saa automaattisesti hylätyn arvosanan. Suosittelen kokemaan ja näkemään niin paljon kuin sielu sietää ja kun vain suinkin ehtii. Asioiden lykkääminen voi johtaa kokematta jäämiseen. Itse tartuin tilaisuuksiin syksyllä yleensä heti, mutta ne muutamat asiat, jotka jätin keväälle saattavat nyt jäädä toiselle reissulle koronan vuoksi. Hankalahan pandemiaa olisi ollut ennustaa, mutta olkoon tämä lisämuistutus siitä, että tilaisuuksia ei kannata vaihdossa hukata.

Asuipa sitten asuntolassa tai omassa asunnossa, ihmisiin tutustuminen on ensiarvoisen tärkeää ja arvokasta, niin paikallisiin kuin muihin vaihto-oppilaisiin. Itse tahdoin sortua siihen suomalaiseen tyyliin, jossa ei mennä juttelemaan aktiivisesti muille koska “ei haluta häiritä ketään”. Lisäkynnyksenä oli se, että kolme viikkoa asuntoloissa asuneet tuntuivat kaikki muodostaneen pareja ja ryhmiä ja sekaan tunkeminen tuntui haastavalta. Onnekseni pari tšekkiläistä opiskelijaa omine sanoineen “adoptoi” minut ja heidän kauttaan pääsin tutustumaan muihinkin. Silloin tällöin myöhemminkin olen huomannut olevani hieman ulkona kaveripiirieni asioista, sillä he viettävät kaiken vapaa-aikansa keskenään asuntoloissa, mutta se ei ole minua suuremmin haitannut, sillä itse olen lyöttäytynyt yhteen muiden omissa asunnoissaan asuvien kanssa, vältän asuntoladraamat (joita on ollut yllättävän paljon kuulemani mukaan), saan majoittaa Osakasta iltaa viettämään tulleita kavereitani tai vierailemaan tulleita läheisiäni miten lystään, ja nautin yksityisestä suihkusta. Pieni yksinäisyys, etenkin näin koronapandemian aiheuttaman eristyksen ja etäluentojen takia yrittää silloin tällöin ilmoittaa itsestään, mutta opinnot ovat pitäneet huomiota muualla ja puhelimella saa yhteyden, vaikka pallon toiselle puolelle, joten ikävä ei ole sietämätön. Henkilökohtaisesti myös nautin omasta tilastani, mikä olikin yksi pääsyistä oman asunnon vuokraamiselle.

Opetuksen laatu on ollut Ritsumeikanissa erinomainen, ja etenkin japaninkursseihin olen tyytyväinen. Tahti on kova, mutta jos töitä tekee, niin kyllä sitä sitten kehittyykin, ja sitä varten minä vaihtoon lähdinkin. Ritsumeikanilla on myös tarjota useita kulttuuri- politiikka- bisnes- ja lakiopinnollisia kursseja ja paljon muuta sekä Traditional Japanese Arts kursseja, joilla pääsee itse harjoittamaan esimerkiksi japanilaista keramiikkaa, konditoriaa tai ikebanaa käytännössä.

Opiskelijan tukena

Se mistä haluan erityisesti kiittää Ritsumeikanin yliopistoa, on sen loistava henkilökunta, opiskelijatukijärjestelmä ja terveydenhuolto, niin fyysisen kuin henkisen. Itse olen joutunut turvautumaan molempien palveluihin. Maaliskuussa kävin tarkistuttamassa nopeasti kylkeeni ilmaantuneen suurehkon patin ja sain lähetteen paikalliseen sairaalaan ultraäänitutkimuksiin. Harmittomaksi lipoomaksihan se osoittautui, mutta tässä vaiheessa olin iloinen kansallisesta terveysvakuutuksesta, joka on kaikille vaihto-opiskelijoille lain nojalla pakollinen, ja maksuissa kannattaakin pysyä ajan tasalla. Loka-marraskuussa hakeuduin Ritsumeikanin ilmaisen Student supportin piiriin voimakkaan ahdistuksen vuoksi. Syyt sille olivat vanhaa perua jo vuodelta 2018, osa jopa varhaisemmalta ajalta, mutta vaihdossa ne vihdoin eskaloituivat muun muassa vahingollisen parisuhteeni vuoksi ja uuden keisarin kruunajaispäivänä sain ensimmäisen voimakkaan paniikkikohtaukseni. Yksi elämäni pelottavimmista kokemuksista. Seuraavana päivänä hakeuduin opiskelijaneuvontaan, johon hyvin havainnointikykyiset kansainvälisen keskuksen työntekijät olivat minua suosittaneet menemään jo kuukauden päivät. Yleensä jonotusajat psykologille saattavat olla jopa kuukauden, mutta olin onnekas ja sain ensimmäisen aikani jo seuraavalle viikolle, koska suostuin ottamaan hyvin epäsuositun aikaisen aamun ensimmäisen periodin vastaanottoajan. Olen vakaasti sitä mieltä, että kerran viikossa psykologilla käyminen pelasti paitsi opintoni, myös terveyteni. Olen aina ollut äärimmäisen uuttera puurtaja ja aina yrittänyt parhaani, mutta täydellinen romahdus oli nyt lähellä ja pelkäsin tulevaisuuttani suunnattomasti. Päähän ei tuntunut tarttuvan mikään, jaksaminen oli nollassa, sain pienen paniikkikohtauksen pari kertaa jopa oppitunnilla ja pidän jonkinmoisena ihmeenä sitä, että selvisin tammikuun päättökokeista jokseenkin kunnialla. Olen varma, että ilman saamaani tukea olisin edelleen samassa heikkenevässä tilassa. Sen sijaan maaliskuun lopulla onnistuin vihdoin tekemään yhden elämäni vaikeimmista päätöksistä. Pistin itseni edelle ja erosin rakastavasta mutta valitettavasti toksisesta suhteesta. En usko, että olisin kyennyt siihen ilman saamaani tukea ja neuvontaa, joka jatkuu edelleen. Alan pikkuhiljaa toipua alkushokista ja eron aiheuttamasta tuskasta ja olen huomannut positiiviset vaikutukset muun muassa oppimiskykyni elpymisessä. Tällaisesta lukemisen ja kirjoittamisen määrästä en olisi syksyllä selvinnyt. Vaikeita hetkiä tulee edelleen, mutta saamani ystävät ovat tukeneet minua ammattilaisten ohella läpi kaikkien vastoinkäymisten ja tunnen olevani velkaa niin monelle. Kehotan kaikkia tulevia vaihto-oppilaita pitämään avun hakemisen kynnyksen matalalla. Typeriä syitä ei olekaan. Omaani liittyi paljon vakavia henkilökohtaisia asioita, mutta opiskelijoille täällä painotetaan, että ihan vaikka urasuunnitelmien pohtimiseen saa ja kannattaa hakea neuvontaa.

Vaihtoni lähenee nyt loppuaan, mutta itse en olisi vielä valmis palaamaan kotiin. Niin paljon kasvattavia kokemuksia, hyviä ystäviä, kulttuurisia yllätyksiä, hyvää ruokaa ja vain ja ainoastaan kohdemaalleni Japanille tyypillisiä tapahtumia ja ilmiöitä. Pandemia on saattanut muuttaa suunnitelmiani, mutta silti en kadu, etten palannut kotiin etuajassa niin kuin vaihtoehdoksi annettiin, enkä vaihtaisi tätä vuotta pois edes maksusta. Annettu maksimipituus tälle vaihtokertomukselle ei riitä kattamaan kaikkea mistä haluaisin kertoa. Kioto tuntuu (ehkä vähän kliseisesti) jo toiselta kodilta, ja tiedän jo palaavani tänne uudelleen.