Teologinen tiedekunta
Olin itse päättänyt lähteväni vaihtoon yliopistossa jo lukioaikoina, sillä haaveilin ulkomailla asumisesta ja olin jo entuudestaan kiinnostunut Japanista. Kun aika laittaa vaihtohakemus menemään vihdoin saapui, tutustuin huolellisesti eri vaihtoehtoihin Japanissa. Halusin opiskella mahdollisimman paljon japanin kieltä, mikä osoittautuikin hieman hankalaksi, koska en ole japanin kielen pääaineopiskelija; japanin pääaineopiskelijoille oli enemmän vaihtoehtoja, joissa opetus oli japaninkielistä ja joissa opetuksessa keskityttiin juuri japanin kieleen. Sitten bongasin Kiotossa sijaitsevan Doshishan yliopiston, joka tarjosi myös muiden tiedekuntien opiskelijoille täysin japaninkielistä japanin opetusta, ja pistin sen heti ykkösvaihtoehdoksi vaihtohakemukseen. Ja onneksi pääsinkin juuri tänne, vaihtokokemukseni oli Doshishan sekä Kioton kaupungin ansiosta erinomainen.
Saapuminen ja ensimmäisten viikkojen tunnelmat
Saavuin Kansain lentokentälle Osakaan 4.9.2023. Lentokentällä piti käydä noutamassa “residence card”, joka toimi paikallisena henkilöllisyystodistuksena, ja sitä varten otettiin lentokentällä kuva sekä toimitettiin lentokoneessa esitäytetty lomake omista tiedoista maahantulovirkailijalle. Laukkujen noutamisen jälkeen suuntasin ostamaan bussilippua “limusiinibussiin”, jolla pääsisin suoraan Kioton asemalle. Pääsisin ilmoittautumaan yliopistoasuntolahuoneelleni vasta seuraavana päivänä, minkä vuoksi olin varannut edullisen hotellihuoneen yhdeksi yöksi Kioton aseman läheisyydestä, jonne suuntasin sitten vielä taksilla bussimatkan jälkeen. Jo tässä kohtaa olin huomannut, miten paljon täällä sopii käyttää japanin kieltä sujuvoittaakseen arkea, sillä esimerkiksi bussilippua ostaessani jouduin kysymään hieman apua, mikä ei olisi onnistunut englannin kielellä. Myöskään taksikuski ei puhunut englantia, vaikkakin joissakin takseissa luki kyltteinä “foreigner friendly taxi”, mikä lienee ollut osoitus edes auttavasta englannin kielen taidosta. En käyttänyt takseja Japanissa ollessani kovin paljoa, joten kylttien merkitys jäi jokseenkin mysteeriksi.
Seuraavana päivänä kuljin vielä taksilla asuntolalle, jossa minut otti vastaan asuntolanhoitaja. Hän puhui myös vain japanin kieltä, ja hänen kertoessaan erilaisia ohjeita ja sääntöjä ja esiteltäessä asuntolaa minulle kielitaitoni joutui hieman koetukselle. Asuntolan hoitaja on kuitenkin ollut tekemisissä ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa aikaisemminkin, ja ymmärsi hyvin miten toimia, jos kielimuuria alkoi syntymään.
Oppituntini yliopistolla olivat määrä alkaa vasta 25. päivä, joten ennen sitä minulla oli runsaasti aikaa tottua uuteen elinympäristöön, tutustua hieman ihmisiin ja hoitaa vielä pieniä juoksevia asioita, kuten käydä kaupungintalolla hankkimassa terveysvakuutuksen ja tekemässä väliaikaisen muuttoilmoituksen Japaniin. Kävimme myös yliopistolla noutamassa oppimateriaalit ja opiskelijakortit tulevaa lukukautta varten sekä erilaisia ohjeita ja neuvoja yliopisto- sekä arkielämään. Näiden askareiden ohella elinkin sitten turistina tutkimassa Kioton nähtävyyksiä ja poikkesin Osakassakin – aivan tuskallisen kosteassa helteessä. Tottumista uuteen asuinympäristöön oli paljon ja japanin kieltä tuli käyttää ihan kaikkialla, mikä samaan aikaan väsytti melko paljon mutta myös innosti ja motivoi oppimaan lisää.
Arki kohteessa
Asuntolani sijainti oli erinomainen: lyhyen kävelymatkan päässä oli monta konbini-pikkukauppaa, pieni kauppakuja ruokakauppoineen ja pienine tavarataloineen, monta bussipysäkkiä, Kioton keisarillista palatsia ympäröivä puisto. Vielä hieman pidemmän matkan päässä oli myös kaksi eri juna-asemaa, joista pääsi esimerkiksi Osakaan ja Naraan. Erityisesti junia tuli käytettyä paljon matkusteltaessa sillä Japanissa junayhteydet ovat todella monipuolisia ja näppäriä käyttää, eikä lähijunien liput maksaneet paljoa. Kävimme erään ystäväni kanssa ensimmäisenä iltana Kiotossa ollessamme hankkimassa Kioton asemalla meille matkakortit, joihin ladattiin rahaa, ja näin matkustaminen helpottui entisestään. Junalippuja pystyi ostamaan myös ihan paperisina kaikilta asemilta. Ihan pienillä syrjäasemilla ei välttämättä voinut käyttää tätä kyseistä IC-matkakorttia, vaan lippu tuli ostaa automaatista. Vastaava tilanne tuli minulla vastaan kuitenkin vain kerran Naganon prefektuurin pikkupaikkakunnilla matkustaessani. Lähtökohtaisesti IC-kortilla voi kuitenkin matkustaa lähes missä päin Japania tahansa.
Kuten sivusinkin jo aiemmin, japanin kielen osaaminen sujuvoittaa arkea huomattavasti Japanissa ollessa. Englannin kielen osaaminen ei ole kovin yleistä Japanissa, joten varsinkin apua kysyttäessä voi englannin kielen kanssa tulla haasteita. Yksinkertaiset asiakaspalvelutilanteet saattoivat toisinaan sujua englanniksikin. Toisaalta oli myös hauska, miten paikalliset välillä suhtautuivat edes auttavasti japania puhuvaan ulkomaalaiseen ystävällisen uteliaasti; monet olivat kiinnostuneita kuulla, mistä olin kotoisin, ja kehuivat miten sujuvasti puhun japanin kieltä (tämä siis, kun kysyi hyvinkin yksinkertaisen kysymyksen tai kertoi taksikuskille osoitteen, johon mennä – tästä ilmiöstä kuulee paljon sympaattisia huomioita muilta ulkomaalaisilta). Paikalliset olivat lähes aina erittäin ystävällisiä, ja varsinkin Kiotossa ulkona oli turvallista liikkua myös myöhäsaikaan. Sää oli myös valtaosin erinomainen: talvi oli kylmimmillään -1 astetta, kun taas kuumimmat säät syyskuun alussa oli vielä yli 30 asteen. Japanissa ilma on läpi vuoden melko kostea, joten esimerkiksi lumisilla seuduilla lumi on aina paksua ja helposti kerrostuvaa. Kylmyys kuitenkin tuntui erilaiselta ja jouduin vastoin alkuperäisiä ajatuksiani ostamaan toppatakin, vaikka pakkasta ei Kiotossa ollutkaan kovin paljoa. Vettä ei satanut kovin paljoa ja luntakin satoi Kiotossa muistaakseni vain yhtenä tai kahtena päivänä, mutta se ei jäänyt maahan toisin kuin viime vuonna. Vasta Naganossa ollessani näin kunnolla lunta.
Japanissa ruoka on melko edullista ja söinkin usein ulkona. Ruokakaupoista oli toisinaan vaikeaa ostaa oikeita aineksia, kun kaikkia tekstejä ei osannut lukemaan. Laitoin ensimmäisinä kuukausina silloin tällöin itse ruokaa, mutta sitten retkahdin loppuajaksi ostamaan ruokakauppojen valmiita ruoka-annoksia (nämä isot donburi-annokset maksoivat keskimäärin vain kolme tai neljä euroa ja olivat tavattoman herkullisia) tai käymään ulkona syömässä. Jotkin hedelmät ja kasvikset olivat yllättävän kalliita ruokakaupoissa, mutta liha ja kala olivat edullisempia kuin Suomessa. Myös kaikki ihanat ruokakauppojen herkut ja karkit olivat edullisia ja uusia makuja oli paljon.
Minulta kysyttiin vaihdon jälkeen monesti, että mitä oikein tein vapaa-aikana Japanissa. Vapaa-aikana, eli viikonloppuisin ja lomina, tuli matkustelua melko paljon, lähinnä lähiseudulla: kävin Kioton nähtävyyksien lisäksi päiväreissuilla Osakan kaupungissa, Narassa, Kobessa, Biwa-järvellä ja muissa pienemmissä paikoissa. Pidempiä reissuja tein Tokioon, Shizuokan ja Kanagawan prefektuureihin sekä Nagoyaan ja Naganon prefektuuriin. Yöpyminen hotelleissa oli melko edullista ja junilla oli tosiaan niin näppärää liikkua, että matkustaminen oli liki vaivatonta. Suosikkikohteitani olivat kaikki erilaiset pyhäköt ja temppelit (näitä Kioto olikin ihan pullollaan – minusta oli ihanaa, miten kävelylenkin varrella niitä oli lähes 50 metrin välein) näin uskonnontutkimuksen opiskelijana sekä Fuji-vuori, jota ihailin Shizuokassa. Eräät opiskelukavereistani kävivät esimerkiksi Okinawalla ja Hokkaidossa. Ne olisi ollut kyllä kiva nähdä.
Koulunkäynti
Doshishan yliopistolla on kaksi vaihto-ohjelmaa: nichibun-ohjelma, joka on täysin japaninkielinen ja jossa keskitytään japanin kieleen ja kulttuuriin, sekä “Center for Global Education” -ohjelma, jossa opetus on englanninkielistä ja kurssien aiheet monipuolisia. Itse ilmoittauduin nichibun-ohjelmaan. Tätä varten ennen lukukauden alkua oli verkossa tehtävä japanin kielen tasotesti, jolla mitattiin opetuksen tason määrittävä osaaminen. Tasoja oli 1-9, ja päädyin itse tasolle 3.
Lukujärjestykseni koko lukukaudelle oli sama: maanantaista perjantaihin japanin oppitunnit kello 9:00–12:15. Maanantai-iltapäivisin minulla oli Japanin kulttuuria käsittelevä luentokurssi ja tiistai-iltapäivisin ikebana-kurssi, jossa harjoiteltiin japanilaisten kukka-asetelmien tekoa. Japanin kielen kurssit sekä kulttuurikurssi minulle laitettiin automaattisesti. Sitten halusin ilmoittautua vielä ikebana-kurssille, johon onneksi pääsin sen suosiosta huolimatta. Kurssi-ilmoittautumiset tapahtui reilu viikko ennen lukukauden alkua, ja siihen me saimme kattavat ohjeet yliopistolta.
Japanin opetuksessa harjoiteltiin monipuolisesti kirjoittamista, puhumista ja kuuntelemistakin. Lukukauden alussa kertasimme kielioppiasioita ja kanji-merkkejä, jotka olisi pitänyt osata jo entuudestaan (itselle ainakin puolet näistä asioista olivat vielä täysin uusia), ja sen jälkeen siirryimme oppimaan uusia asioita uuden oppikirjan kanssa. Tahti oli aika tiukka ja oppituntien ulkopuolelle jäi paljon opiskeltavaa. Myös läksyjä tuli joka päivä ja välillä opiskelu venähti viikonlopuillekin. Koin kuitenkin saavani opetuksesta hurjan paljon irti sillä opettajat olivat erinomaisia ja heidän kanssaan oli mukava keskustella. Perjantaisin sekä maanantaisin meillä oli monesti vieraana vapaaehtoisia japanilaisia opiskelijoita, joiden kanssa keskustella. Moni sai heistä kavereitakin, ja näistä keskusteluista jäi aina jälkikäteen todella rento fiilis.
Meillä oli japanin tunneilla joka viikko kielioppikoe sekä kanji-merkkejä testaava koe. Loppukokeita ei ollut laisinkaan, vaan lopputehtävinä kirjoitimme esseitä muistaakseni noin 10 kappaletta. Kulttuurikurssilla oli kaksi loppukoetta, nekin kaksi A4-sivun mittaista japaniksi kirjoitettua esseetä, ja ikebana-kurssin lopputehtävä oli ryhmätyö.
Meillä oli muutamia juhlapyhävapaapäiviä lukukauden aikana. “Joululoma” kesti noin kaksi viikkoa, 22.12.–9.1. välillä. Lukukausi loppui tammikuun loppuun, mikä jätti itselleni vielä koko helmikuun täysin vapaaksi sillä palasin sitten Suomeen helmikuun viimeisenä päivänä. Todellisuudessa lukukausi kesti siis noin 4 kuukautta, syyskuun lopusta tammikuun loppuun.
Asuminen
Doshishan yliopisto tosiaan tarjoaa opiskelijoilleen opiskelija-asuntoloiden huoneita. Opetusryhmässäni oli yksi vaihto-opiskelija, joka oli kuitenkin ystävänsä kanssa vuokrannut itse asunnon jostain päin Kiotoa. Opiskelija-asuntoloiden huoneet olivat edullisia vuokraltaan ja mielestäni todella näppäriä. Minun asuntolassani huoneet olivat kuin pieniä yksiöitä keittiöineen ja kylpyhuoneineen ja jopa parvekkeineen. Muissa asuntoloissa oli yleensä jatetut kylpyhuoneet ja WC-tilat sekä keittiö. Meilläkin oli jaettu isompi keittiö, jossa oli hieman helpompi laittaa ruokaa kuin huoneiden yksihellaisessa minikeittiössä. Huoneessani oli valmiina työpöytä ja tuoli, sänky, vaatekaapit sekä hylly tavaroille ja jääkaappipakastin. Myös Wi-Fi-verkko sisältyi vuokran hintaan. Kaikista meille tarjotuista asuntolavaihtoehdoista minun huoneeni taisi olla vuokraltaan kallein, hieman vajaa 300 euroa kuukaudessa. Sähkö ei sisältynyt tähän hintaan, se piti maksaa erikseen. Asuntola oli viisikerroksinen ja siinä oli hissi ja portaikko, alakerrassa pyykinpesukoneet, eteinen, johon jätettiin kengät, sekä asuntolanhoitajan toimisto, jossa hän oli aina virka-aikaan mikäli tarvitsi apua jossakin. Itse esimerkiksi pyysin apua rikkinäisen matkalaukun hävittämisessä, suihkun veden kanssa, kun lämmintä vettä ei tullut ollenkaan, sekä erään nettitilauksen palauttamisen kanssa. Asuntolanhoitaja oli erittäin avulias ja ystävällinen ja jutteli meidän kanssa välillä niitä näitä. Asuntolan huoneen jättäessä se tuli siivota huolellisesti sekä irtisanoa sähkösopimus.
Yllättäviä asioita ja vaihto-opiskelijan huomioita
Ennen vaihtoa oli paljon asioita hoidettavana sillä Doshishalle piti lähettää paljon erilaisia lomakkeita. Heille tuli lähettää esimerkiksi motivaatiokirje japaniksi ja todistus japanin kielen opinnoista (nichibun-ohjelman opiskelijana), terveystarkastuslomake keuhkoröntgeneineen sekä erilaisia varallisuustodistuksia ja muuta pankista ja Kelalta. Kaiken tämän valmiiksi saamiseen meni yllättävän paljon aikaa, mutta onneksi lomakkeita ei enää tarvinnut lähettää postitse Japaniin kuten aiemmin, vaan ne ladattiin verkkoon skannattuina. Jo ennen vaihtoa rahaa saattaa kulua aika paljon esimerkiksi terveystarkastukseen sekä matkavakuutukseen ja tietysti lentolippuihin, kun niiden aika tulee, joten säästörahoja ei voi missään tapauksessa olla liian paljon. Helsingin yliopiston vaihtopalveluista saa aina neuvoa paperiasioiden kanssa ja me saimme myös etukäteen kattavat ohjeet niiden hoitamiseen.
Vaihdossa rahaa kului asumiseen ja sähköön, ruokaan sekä muihin arjessa tarvittaviin asioihin. Sitä meni kuitenkin huomattavasti vähemmän mitä kuvittelin, ja Doshishan varallisuusvaatimus puolen vuoden ajaksi oli vähintään 6000 euroa. Muistaakseni lennot ja vakuutukset sun muut poisjättäen koko vaihtoni maksoi minulle hieman reilu 6000 euroa puolelta vuodelta. Tähän siis vuokrat ja matkustelut ja ruoat ynnä muu.
Japanissa yllätti ennen kaikkea asioiden sujuvuus ja järjestäytyneisyys. Vaikka ihmisiä on paljon, kaikki toimii todella näppärästi ja sääntöjen noudattaminen on tärkeää. Myös se oli mielestäni mielenkiintoista, miten siitä huolimatta että englantia ei puhuta paljoltikaan, kaikki toimii sujuvasti kielimuurista riippumatta. Esimerkiksi kaupungintalolla asioidessani en osannut sanoa melkein mitään enkä tiennyt miten toimia, mutta silti kaikki toimi todella hyvin kun virkailijat auttoivat. Japanin kieltä kannattaa kuitenkin osata edes auttavasti, se vie jo aika pitkälle ja paikalliset myös arvostavat japanin kielen osaamista. Myös tapakulttuuria on syytä opetella hieman. Mieleeni jäi muutamia tilanteita, kun turistit sushiravintolassa ottivat inkivääriä purkista omilla syömäpuikoillaan eikä niille tarkoitetuilla pihdeillä sekä tilanne täpötäydessä bussissa, johon matkalaukkuja koskevasta kiellosta huolimatta nousee turisteja suurien matkalaukkujen kanssa. Itse törppöilin muutaman kerran junalla matkustaessani, kun ostin vahingossa väärän junalipun eikä minulla ollutkaan junassa tarpeeksi käteistä ostaakseni lipuntarkastajalta uutta sellaista, sekä IC-kortilla matkustaessani sääntöjen vastaisesti IC-vyöhykkeiden välillä. Näissä tapauksissa tuli olla kohtelias ja tilannetta sujuvoitti reippaasti edes auttava japanin kielen osaaminen.
Myös Japaniin liittyen, käteistä tulee olla aina mukana. Sitä kannattaa nostaa jo joko Suomessa tai viimeistään Japanin päässä lentokentällä reippaasti, sillä kortti ei välttämättä kelpaa kaikkialla. Suurimmassa osassa ruokakaupoista se kyllä käy, mutta esimerkiksi matkakorttia tuli ladata käteisellä ja asuntolan vuokra tuli maksaa joka kuukausi käteisellä postitoimistolla. Käteistä sai nostettua näppärästi visa-kortilla monesta konbini-pikkukaupasta sekä suuremmilta juna- ja metroasemilta.
Paluu Suomeen
Kolmentoista tunnin paluulentoni saapui Suomeen 1.3.2024. Tunnelma Kiotosta lähtiessä oli hieman haikea. Asuntolan huoneesta tuli luopua helmikuun 28. päivä, joten menin taas yhdeksi yöksi hotelliin ennen 29. päivä lähtevää lentoa. Japanista jäin eniten ikävöimään ihanaa ruokakulttuuria ja kaikkia ainutlaatuisia japanilaisia herkkuja. Myös julkisen liikenteen sujuvuus ja se, ettei tekeminen, kokeminen ja näkeminen koskaan loppunut tekivät elämästä Kiotossa eloisaa ja viihtyisää. Puoli vuotta pois Suomesta oli loppupeleissä melko lyhyt aika ja kotiutuminen oli helppoa. Muutamat ensi päivää tuntui oudolta olla entuudestaan tutussa paikassa, joka ei kuitenkaan tuntunut enää ihan samalta puolen vuoden takaisten kokemusten jälkeen. Vaihtoni Japanissa antoi minulle hurjasti rohkeutta hypätä uusiin tilanteisiin ja paransi myös japanin kielen taitoani reippaasti.
Monet vaihtoon lähtevät pelkäävät usein jäävän yksin tai sitä, etteivät saakaan kavereita paikan päältä. Oman kokemukseni mukaan voin kuitenkin sanoa, että esimerkiksi asuntolalla tapasi päivittäin muita asukkaita ja myös oman opintoryhmän opiskelijoita tapasi lähes päivittäin, joten yksin olisi ollut vaikea jäädä. Itse tosin viihdyn hyvin yksinkin, joten minulle ei oikeastaan jäänyt vaihdosta käteen kuin yksi uusi ystävä, jonka kanssa vietimme silloin tällöin Japanissa aikaa. Matkustaminen on todella antoisaa yksinkin, ja vaikka vieraassa ympäristössä voi tuntua mielekkäältä olla muiden ihmisten seurassa tukea saadakseen, antaa vaihto paljon myös yksin ollessa. Suosittelen rohkaistumaan tekemään asioita myös yksin vaihdon aikana! Siinä oppii uutta itsestään, kun joutuu setvimään junalippusotkuja yksin vieraalla kielellä täysin vieraassa paikassa ja suunnistamaan kartan kanssa ties missä pikkukolkissa. Ei ole yhtä ainoaa tapaa suorittaa vaihtoa, ja jos vapaa-aikaakin on niinkin paljon mitä minulla sattui olemaan, vaihto tulee olemaan oiva tilaisuus kokeilla ja oppia erilaisia asioita.