Hain Thessalonikiin vaihtoon keväällä 2019 ja sainkin maaliskuussa tietää, että Helsingin yliopiston puolesta vaihtoni siellä onnistuu. Thessalonikin yliopistolta sain kuitenkin vahvistuksen Erasmus-paikastani vasta syyskuun alussa, eli ei kannata repiä pelihousujaan, jos sieltä suunnalta ei saa nopeasti vastauksia. Hyväksymispäätöstä ennen olin kuitenkin saanut jonkin verran viestejä kursseista mihin voisin ilmoittautua, joita tarjottiin Erasmus-opiskelijoille.
Vaihtoyliopistoni oli Aristotle University of Thessaloniki (AUTH), yksi Thessalonikin kolmesta yliopistosta. Olin muistaakseni valinnut AUTH:in opintotarjottimesta kaikki kasvatustieteenkurssit, jotka olivat englanniksi, sillä niitä ei kovinkaan montaa ollut.
ALKUBYROKRATIA VAIHTOKOHTEESSA
Thessalonikiin saavuttuani minun tuli etsiä oman tiedekuntani sihteeri, vaihtokoordinaattorini sekä ilmoittautua Erasmus-toimistossa. Yliopistolta tuli hyvin tietoa, siitä mitä kuuluu tehdä saavuttuaan Thessalonikiin.
Olin kuullut jo ennen vaihtoon lähtöäni, että Learning Agreement menee usein täysin uusiksi, sillä Thessalonikin yliopisto harvoin kurssejaan päivittää nettiin. Vaihtokoordinaattorini kanssa tsekkasimme Learning Agreementtini kuntoon, ja hän hoitikin suurimman osan ilmoittautumisista puolestani. Learning Agreementissani olleita kursseja ei löytynyt, niiden nimi tai kurssikoodi oli väärä, joten jouduimme vähän setvimään kursseja. Löysimme kuitenkin kursseja mihin voin osallistua.
Minun tuli myös hakea opiskelijakorttia sekä korttia, joka oikeuttaa syömään yliopiston opiskelijaravintolassa. Molemmat hakemukset olivat saatavilla vain kreikaksi, joten vaihtokoordinaattorini teki hakemukset puolestani. Suurin osa vaihto-opiskelijoista joutui kuitenkin tekemään hakemukset itse ja hakemusten täyttö vaati muun muassa kreikkalaista puhelinnumeroa, jonka osa vaihtareista hankki itselleen.
ASUMINEN
AUTH ei tarjoa Erasmus- opiskelijoille tai muillekaan vaihto-opiskelijoille asuntolamajoitusta. Liityinkin jo kesällä Facebookissa Erasmus Accomodation in Thessaloniki by ESN– ryhmään, jossa tarjotaan vaihto-opiskelijoille asuntoja, yleensä kimppakämppiä. En ollut aiemmin käynyt Thessalonikissa, joten halusin mennä Thessalonikiin ja käydä katsomassa asuntoja vasta siellä. Löysinkin asunnon heti samana päivänä, kun olin Thessalonikiin saapunut. Minulla oli kuitenkin varattuna Airbnb muutamaksi päiväksi.
Thessalonikissa vuokrataso on Suomeen, varsinkin Helsinkiin verrattuna todella alhainen ja ihan keskustassa voi asua edullisesti. Keskiverto vuokra on noin 250-350€ huoneesta tai yksiöstä kuukaudessa.
OPISKELU JA OPETUS
Suurin osa kursseistani oli kreikaksi, joten luennoille osallistuin vain kahdella kurssilla. Sovinkin jokaisen professorin kanssa erikseen kurssin suorittamisesta. Yleensä suoritustapa oli essee tai jokin muu kirjoitustehtävä. Läsnäolokurssini olivat kreikan kielen kurssi sekä musiikinkurssi. Kreikan kielen kurssi oli tarkoitettu nimenomaan vaihto-opiskelijoille ja sille tuli ilmoittautua jo kesällä. Vaihto-opiskelijoille tarkoitetuista kursseista tulikin tietoa jo kesällä ja niihin ilmoittautuminen tuli tehdä netissä. Suosittelisinkin jotakin näistä vaihto-opiskelijoille tarkoitetuista kursseista, sillä siellä tutustuu hyvin muihin vaihtareihin ja saa edes yhden läsnäolokurssin.
HYÖDYLLISTÄ TIETOA SEURAAVILLE VAIHTOON LÄHTEVILLE
Thessalonikissa on todella aktiivinen ESN, joten meille järjestettiin jatkuvasti erilaisia tapahtumia sekä matkoja ympäri Kreikkaa. Melkein heti Thessalonikiin saavuttuani meille oli järjestetty kolmen päivän bilereissu Skiathos-saarelle. Thessalonikista pääsee myös helposti sekä edullisesti matkustamaan lähellä oleviin maihin bussilla. Hyödynsimme muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa myös Ryan Airin halpoja hintoja sekä ESN- alennusta minkä lentolipuista sai. Vaihto-opiskelijoilla on paljon vapaa-aikaa Thessalonikissa, joten matkustelu on yksi hyvistä tavoista kuluttaa aikaa.
Thessaloniki edullinen kaupunki, joten siellä on myös paikallisten tapana syödä usein tavernoissa tai ravintoloissa. Usein tavernoissa syöminen tuleekin halvemmaksi kuin kotona ruuan valmistaminen, joten vietimme usein iltoja vaihtariporukalla tavernoissa.
Englannin kielen taito on Kreikassa heikohkoa, joten paikallisiin on vaikeaa tutustua. He ovat kuitenkin kiinnostuneita vaihto-opiskelijoista ja yrittävät keskustella sen verran englanniksi kuin siihen pystyvät. Teknologisessa kehityksessä Kreikka on Suomea jäljessä, joten suosittelen varautumaan tulostamiseen sekä käteismaksuihin, me maksoimme vuokrammekin käteisellä.
Usein kaikki varsinkin yliopiston kanssa toimii hieman hitaasti ja tavallisen asian hoitamiseen voi kulua useita viikkoja. Ei kannata kuitenkaan stressata, sillä loppujen lopuksi asiat aina järjestyvät!
Thessaloniki vanhasta kaupungista (”from the Upper City”), taustalla Olympos-vuori
Ennen lähtöä
Sain vaihtopaikan Aristotle Universitystä Erasmus-täydennyshaussa, jossa hain syyskuussa 2017. Valitsin Kreikan kohteekseni, sillä ajattelin sen olevan hakukohteista itselleni vierain eurooppalainen maa, johon halusin tutustua lisää. Sain tietää hyväksymisestä joitakin viikkoja myöhemmin. Ennen lähtöä piti hoitaa joitakin paperitöitä, kuten hyväksyttää aiemmin valmisteltu Learning Agreement Kreikan yliopistolla. Kaipaamiani opintoja enemmän tai vähemmän vastaavat kurssit löytyivät kohdeyliopiston nettisivuilla olevasta katalogista melko sujuvasti, ja LA hyväksyttiin ilman ongelmia molemmissa yliopistoissa. Hieman lisähaastetta toi se, että Thessalonikissa on kaksi teologista tiedekuntaa: Faculty of Theology ja Faculty of Social and Pastoral Theology, ja välillä en ollut varma, mitkä kurssit kuuluivat minnekin (tai minne itse kuuluin). Sain syksyn aikana Aristotle-yliopistolta hyväksymiskirjeen ja käytännön ohjeita.
Selvitin kohdeyliopiston nettisivuilta, että kurssit alkavat noin helmikuun puolessa välissä. Varasin lennot silti helmikuun alkuun, sillä minulla ei ollut vuoden alussa sen kummempia sitoumuksia Suomessa ja pystyin menemään jo tutustumaan elämään ja ympäristöön Thessalonikissa. Kämpän hankin paria kuukautta ennen Erasmus Accommodation in Thessaloniki by ESN -facebookryhmästä, joka tuli tietooni kohdeyliopiston lähettämän infosähköpostin kautta. Kämpän löytäminen sivustolta ei ollut vaikeaa. Ilmoittauduin kohdeyliopiston lähettämien kurssivaihtoehtojen kautta myös Kreikan A1 alkeisnettikurssille, jota tein muutaman viikon lähdön molemmin puolin. Nettikurssi tehtiin Moodlen tapaisella nettialustalla jossa oli mm. animaatiotehtäviä, ja siihen kuului viikottaiset skypetapaamiset opettajan ja muiden ryhmäläisten kanssa.
Alkubyrokratia vaihtokohteessa
Saavuttuani Thessalonikiin vietin ensimmäiset päivät tanskalaiseen vaihtarikämppikseeni tutustuen. Saavuin torstai-iltapäivänä ja Erasmus-office on auki vain maanantaista torstaihin, joten menin seuraavana maanantaina rekisteröitymään saapuneeksi. Sain silloin Erasmus-toimistolta kuvattoman Erasmus-kortin, ja opiskelijakorttihakemus laitettiin aluilleen oman tiedekuntani toimistolla. Sitä varten piti olla omia passikuvia, itse olin ottanut ne jo Suomessa. Sain toimistolta ohjeet opiskelijakorttihakemuksen täyttämiseen netissä. Se oli melkoisen haastavaa nettisivun ollessa Kreikaksi, mutta onneksi kämppikseni oli saanut jostain käsiinsä englanninkielisen ohjeen hakemuksen täyttämiseen kreikkalaisella sivustolla. Opiskelijakortin sain lopulta seitsemän viikon kuluttua hakemisesta, sillä hakemuksen täyttämisessä oli tullut kuitenkin joku virhe, ja kortin saapumisilmoitus jäi aluksi huomaamatta sen ollessa Kreikaksi. Opiskelijakortilla sai mm. alennusta museoissa ja kulkuvälineissä.
Ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana sain käydä oman tiedekuntani toimistossa useampaan otteeseen hoitamassa kurssi-ilmottautumisia. Minulle selvisi melko pian, että noin puolet Learning Agreementtiin ilmoittamistani kursseista eivät olleetkaan tarjolla kyseisellä lukukaudella. Aloin etsimään uusia sopivia kursseja niiden tilalle, ja tiedekunnan sihteeri ei aina osannut vastata, olivatko uudet kurssit minun tarvitsemiini opintoihin sopivia, joten metsästin myös professoreja kysyäkseni heiltä. Kun kurssit oli viimein valittu, täytin niihin paperisen ilmoittautumislomakkeen tiedekunnan sihteerin kanssa (enrollment) ja päivitin LA:n. Minun piti myös sopia kaikkien kurssien professorien kanssa erikseen, miten suoritan kurssit, sillä mikään tarjotuista kursseista ei ollut englanniksi (vaikka hakiessani vaihtoon Thessalonikin opiskelukieleksi ilmoitettiin englanti). Onnekseni sain kaikkien professorien kanssa sovittua mitä kirjoja luen ja mitä esseitä kirjotan, ja sain kurssit suoritettua sillä tavalla. Osalla eri alojen vaihtarikavereillani oli englanninkielistä opetusta ja osalla ei. ESN-opiskelijajärjestön kautta oli mahdollista saada itselleen paikallinen Buddy, joka auutta käytännön asioissa.
Asuminen
Asuin ensimmäisen kuukauden tanskalaisen vaihtaritytön kanssa, joka muutti kämppään kanssani samaan aikaan. Kämppä oli kiva, melko moderni, noin puolen tunnin matkan päässä keskustastasta Xarilaou-nimisellä alueella. Helmikuussa Kreikassa oli vielä aika kylmä, ja kämpässä oli sisällä kylmä myös, mutta meillä oli onneksi irtopattereita ja ilmalämpöpumppu ja pärjäsimme hyvin. Me olimme molemmat saaneet tiedot vuokranantajalta, että kämppä on kymmenen minuutin päässä keskustassa. Käytännössä matka oli 2-3 kilometriä ja Thessalonikin ruuhkassa matkaan meni vähintään puoli tuntia täpötäysissä busseissa. Mietimme pyörien hankimista, mutta Thessalonikin liikenne oli liian vaarallisen oloinen. Tutustuttuamme muihin vaihtareihin ESN-tapahtumissa, jonkin ajan kuluttuani kämppikseni päätti muuttaa lähemmäs keskustaa, ja lopulta toimin itse samoin. Löysin uuden kämpän samasta facebookryhmästä aivan keskustasta. Siellä minulla oli 3 vaihtarikämppistä (saksalaisia ja itävaltalaisia), joista tuli minulle hyviä kavereita vaihdon aikana. Keskustassa jouduin maksamaan muutaman kympin enemmän vuokraa kuin kauempana, mutta hintataso oli silti niin matala, ettei se tuntunut juuri missään. Keskustassa maksoin tilavasta huoneesta 300 euroa kuussa laskuineen – paikallisessa mittakaavassa paljon, mutta helsinkiläiselle ei. Thessalonikissa on tarjolla paljon huonossa kunnossa oleva vaihtarikämppiä, joten jos mahdollista, kannattaa käydä katsomassa asuntoja paikan päällä – varsinkin jos ne ovat välitysfirman kautta tulevia eikä ole kuvia etukäteen. Facebookryhmä vaikutti kuitenkin suhteellisen luotettavalta ja hyvin toimivalta yleisesti. Kannattaa myös ottaa sopimus, joihin vesi- ja sähkölaskut sisältyvät hintaan – ilmankin pärjää, mutta laskuista tulee useita kymmeniä euroja kuukausittain ja se tulee huomioida, jos laskut eivät sisälly vuokraan.
Opiskelu ja opetus
Aristotle University on todella suuri yliopistokampus, johon kuului muun muassa (graffitien värittämät) pääkirjasto ja tiedekuntakirjastot, 3 ilmaista ateriaa päivässä tarjoava ruokala sekä paljon lajeja tarjoava yliopistoliikunta (kausikortti maksoi muistaakseni 30 euroa). Kuten mainittua, opetusta ei englanniksi tosiaan löytynyt, ja opetuksen tasosta minulla ei löydy siis paljoakaan sanottavaa. Osallistuin yhdelle Kreikan nykytilanteesta kertovalle Erasmus-opiskelijoille suunnatulle kurssille, joka oli englanniksi ja se oli hyvä kurssi. Muut opintoni suoritin kirjoittamalla keskimäärin kymmenen sivun esseen professorille joko hänen määräämästä tai itse valitsemastani aiheesta. Itsenäistä otetta siis tarvitaan: on otettava selvää, mistä löytää kirjat, mitä kirjoja tarvitsee, ja mitä minun pitäisi oppia. Professoreilta avun pyytäminen onnistui vaihtelevasti – joskus sujuvasti ja joskus heitä oli vaikea saada kiinni. Toisaalta oli myös paljon vapautta valita itselleen mielenkiintoisimpia aiheita. Kreikan alkeiskurssi oli arkikäytössä ja kulttuurielämän ymmärtämisessä todella hyödyllinen, mutta opiskeluasioissa sen tason osaaminen ei auttanut.
Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville
Thessalonikissa paikallinen ESN on todella aktiivinen. Meille järjestettiin jos jonkin näköistä matkaa ja aktiviteettia seka ympäri Kreikan että Thessalonikissa. Tapahtumat olivat hyvä keino päästä helpoille kohtuuhintaisille reissuille näkemään Kreikkaa ja tutustua satoihin muihin vaihtareihin. Tapahtumien kautta löytyi oman henkisiä ihmisiä, joiden kanssa matkustelimme pienemmissä porukoissa myöhemmin. Itse kävin mm. Ateenassa, Sofiassa, Olympos-vuorella ja Thassos-saarella, sekä lukuisissa lähempänä olleissa kohteissa. Osa kävi myös Istanbulissa ja Albaniassa, joihin on suhteellisen helppo mennä Thessalonikista, ja ESN järjesti kolmen päivän bilereissun Kreetalle. Khaikidikin unelmarannoille ja maisemiinkiin pääsee tunnissa bussilla tai vuokraamalla auton, joka on siellä suhteellisen edullista. Thessalonikissa oli viikoittain tai useita kertoja viikossa hauskoja tapahtumia, ja esimerkiksi tervetuloviikko kesti kaksi viikkoa. Myös tiedekunnat järjestivät bileitä, joissa paikalliset kävivät – niissä saattoi löytää itsensä joraamassa kampuksellta keskellä yötä. Kreikassa vietetään ortodoksiseen tapaan pääsiäistä korein menoin ja pitkään, ja yliopistoltakin sai pääsiäislomaa kaksi viikkoa. Lukukausi jatkui tiedekunnasta riippuen kesäkuun alkuun tai kesäkuun loppuun. Terveydenhuoltokin tuntui toimivan, opiskelijalääkärin vastaanotolle pääsi helposti päivittäin, onneksi ei sinne sen kummempaa tarvetta ollut.
Thessaloniki on rakastettava ja elämää sykkivä kaupunki. Keskustan alueella on helppoa kävellä joka paikkaan, ja nautinkin kovasti etten keskustaan muutettuani tarvinnut mitään kulkuvälineitä. Tapasimme kavereiden kanssa usein merenrannassa tai tavernassa. Paikallisiin tutustuminen ei käynyt yhtä luonnollisesti kuin vaihtareihin, mutta he ovat kyllä ystävällisiä ja ulkomaalaisista kiinnostuineita – vaihtarit vain olivat samassa elämäntilanteessa kuin itse. Tutustuin joihinkin paikallisiin ja hekin olivat paikalliseen tapaan sponttaaneja hetkestä nautiskelijoita. Elintaso on Suomeen verrattuna matala, ja Kreikassa taivaallista taverna-ravintolaruokaa saa edulliseen hintaan. Myös toreilta sai halpoja tuoreita kasviksia ja muita elintarvikkeita, supermarketit eivät taas olleet paljon Suomen hintatasoa edullisempia. Jos olet itsenäisellä asenteella liikenteessä ja siedät byrokraattista säätöä, suosittelen Kreikkaa lämpimästi. Siellä osataan nauttia täysin rinnoin elämästä, ja vaikka kärsivällisyyttä tarvitaan välillä, kaikki lopulta järjestyy!
Kaveriporukalla Thassos-saarellaTavernassa.Monastery of Holy Trinity, Meteora. ESN-päiväretki.
Sain päätöksen, että minut on hyväksytty opiskelemaan Ateenaan huhtikuussa 2016. Olin varautunut, että vastauksissa kohdemaan yliopistoon kestää pitkään, mutta yhteydenpito yliopiston Erasmus- koordinaattoriin oli sujuvaa ja sain apua ja vastauksia nopeasti. Käytännössä minun tuli lähettää yliopistolle Erasmus- papereita, joista oli mainintaa jo Flammassa sekä kopio passistani. Kesän aikana sain sähköpostia niin yliopistolta kuin paikalliselta ESN:lta (Erasmus Student Network). Sähköposteissa kerrottiin yleisesti orientaatiopäivän ajankohdasta ja opiskeluiden alkamisesta lokakuussa sekä asunnon hankkimisesta Ateenassa. Vaihtoon lähtiessä olo oli valmistautunut, mutta silti jännittynyt.
Kuva Akropolis-kukkulalta. Kuva: Maria Karpathakis
(Alku)byrokratia kohteessa
Syyslukukausi sujui mutkitta. Olin valinnut Learning Agreementiini kurssit valmiiksi, mutta varsinaisen kurssiaikataulun saimme vasta 1-2 kuukautta ennen lähtöä. Päätin kuitenkin kurssit, joita halusin käydä vasta paikan päällä ja Learning Agreementin muuttaminen jälkikäteen oli helppoa. Kurssit noudattivat aikataulujaan, tosin välillä tiedottamisessa oli ongelmia. Tiedottamisen ongelmat kohdistuivat lähinnä niihin päiviin, joina oli lakko. Muutamina kertoina menimme yliopistolle vain huomataksemme, että yliopisto oli kiinni tai luento peruttu. Vinkkinä tähän kannattaa itse etsiä tietoa tulevista lakoista (joita oli ainakin syksyllä 2016 suhteellisen usein).
Kevät lukukausi 2017 ei ollut tiedotuksen osalta niin sujuvaa. Kesti kauan, että saimme syyslukukauden arvosanat ja aikataulun kevään kursseista. Syynä tähän oli sen, että yliopistolla oli vain yksi ihminen, joka hoiti Erasmus-asioita ja alkuvuodesta hänen prioriteettinaan oli hoitaa kreikkalaisten opiskelijoiden Erasmus-vaihtoon lähtemistä ja sellaisten Kreikassa olevien Erasmus- opiskelijoiden asioita, joiden vaihto päättyi syyslukukauden jälkeen. Lopulta kevät-lukukausi alkoi 3 viikkoa ilmoitettua myöhemmin. Opiskelijat ottivatkin tilaisuudesta hyödyn irti ja useimmat meistä lähtivät reissuun.
Puhelinliittymän hankkiminen oli helppoa ja liittymät olivat edullisia. Paikallisen opiskelijakortin hankkiminen oli hieman haastava, sillä sivusto, jolta korttia haettiin, oli vain kreikaksi. Toisaalta yliopisto oli tehnyt videon, jossa näytettiin mitä osioita hakemuksessa piti täyttää ja miten. Opiskelija kortin sain 3 viikon päästä sen hakemisesta, jonka vuoksi puhelin liittymään tai julkisen liikenteen korttiin ei saanut opiskelija-alennusta ennen sitä. Julkisen liikenteen kortti oli edullinen ja kätevä.
Asioiden hoitamiseen kannattaa varata aikaa ja hyväksyä se, että asiat eivät välttämättä hoidukaan ensimmäisellä kerralla vaan joudut käymään virastossa useamman kerran. Itselläni ei ollut ongelmia tämän suhteen, sillä minulla oli kaikki tarvittavat paperit mukana, mutta moni muu ystäväni joutui käymään virastoissa useamman kerran saman asioiden tiimoilta.
Yliopisto tarjosi opiskelijoille ilmaisen ruuan kouluruokalassa kaksi kertaa päivässä. Ruoka oli hyvää ottaen huomioon, että se oli ilmaista. Ruokaa oli riittävästi, sillä siihen sisältyi keitto, alkuruoka, pääruoka, salaatti ja jälkiruoka. Haasteena tosin oli, että ruokalan emännät eivät puhuneet englantia ja ruuan valinta tapahtui osoittamalla ruokalaaria. Toisaalta jonossa olleet kreikkalaiset opiskelijat auttoivat tässä ystävällisesti.
Yliopiston päärakennus. Kuva: Maria Karpathakis
Asuminen
Asuminen Kreikassa ja Ateenassa ylipäänsä on Suomea selvästi edullisempaa. Huoneen kimppakämpästä saa noin 250- 300 eurolla sisältäen kaikki laskut. Yksiöt ovat 400€ ylöspäin. Varsinaisia yliopiston opiskelija-asuntoja ei ole tarjolla vaihtareille, mutta yksityiseltä puolelta saa asuntoja hyvin. Asunnon valinnassa kannattaa ottaa huomioon sijainti, kokonaiskulut ja lämmitysjärjestelmä.
Valitessa asunnon sijaintia, kannattaa huomioida, että lähellä on julkisen liikenteen yhteys. Metroyhteys on Ateenassa todella toimiva ja melko täsmällinen, jonka vuoksi metroreitin varrella on hyvä asua. Ateenassa on kuitenkin huonompia ja vaaralliseksi katsottuja asuinalueita, joita kannattaa välttää. Tällaisia ovat esimerkiksi Omonia, Metaxourgio ja Victoria. Exarcheian maine asuinalueena on parantunut vuosien saatossa ja monet opiskelijat asuvat ja viettävät iltaa siellä alhaisten hintojen vuoksi. Turvallisia asuinalueita ovat esimerkiksi Pagrati, Kolonaki ja Zografou.
ESN:in kesällä lähettämässä sähköpostissa oli vinkkejä asunnon löytämiseen. ESN ylläpiti ns. asuntolistaa, jossa oli listattuna osoitteita ja vuokranantajan yhteystietoja. Lista oli kuitenkin melko epäselvä, sillä sitä ei oltu päivitetty eikä siitä käynyt ilmi asuntojen hintoja. Lisäksi ESN ylläpiti facebook- ryhmää (Erasmus accommodation group @University of Athens). Ryhmässä vuokranantajat esittelivät asuntojaan, opiskelijat ilmoittivat etsivänsä asuntoa tai kämppäkavereita. Koin ryhmän todella toimivaksi ja löysin sieltä kämppäkaverin, jonka kanssa lähdimme etsimään asuntoa yhdessä ja löysimme sellaisen kiinteistönvälitysyrityksen kautta.
Asuntoa etsiessä kannattaa kiinnittää huomiota hintaan ja mitä se sisältää. Monesti Erasmus- asunnot olivat ”all bills included” sisältäen siis kaikki kulut. Oma asuntomme sisälsi vain vuokran, jonka vuoksi netti, sähkö(ja sähkömaksun yhteyteen kuuluvat jätemaksu ja asuntovero), vesi ja lämmitys nostivat hintaa roimasti.
Asuntoa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota lämmitysjärjestelmään. Osa talvista saattaa olla hyvinkin kylmiä ja kreikkalaisessa rakentamiskulttuurissa talot eivät eristä lämpöä kovin hyvin. Lämmitys itsessään maksaa paljon. Käytimme 5 kuukauden aikana öljyä lämmitykseen 800 eurolla. Lisäksi kesäisin Ateenassa on tukalan kuuma, jonka vuoksi ilmastointi on lähes välttämätön.
Kuva otettuna Ateenan Filopappou kukkulalta, jonne menimme usein kaveriporukan kanssa katsomaan auringonlaskua. Kuva: Maria Karpathakis
Opiskelu ja opetus
Opetuksen laatu oikeustieteellisessä tiedekunnassa vaihteli. Osa professoreista piti todella helppoja kursseja sanoen, että Erasmus- vaihdon tarkoitus ei ole ainoastaan opiskelu. Osa professoreista taas oli hyvin tiukkoja ja kurssien vaatimustaso oli korkealla. Suurin osa professoreista oli päteviä ja opettajina todella hyviä. Kielitaito oli jokaisella hyvä, sillä professoriksi pääsemisen edellytyksenä usein oli ainakin yhden lakitutkinnon suorittaminen ulkomailla. Oikeustieteellisen kursseja tarjottiin englanniksi, italiaksi, saksaksi, ranskaksi ja kreikaksi.
Iäkkäämmät professorit eivät hyödyntäneet opetuksessa nykytekniikkaa eikä suurin osa heistä käyttänyt opetuksen apuna muuta kuin taulua ja opetus tapahtui näin ollen suullisesti. Aluksi tämä oli hankalaa, sillä suomessa ei ollut juurikaan joutunut ”kuuntelemaan” opettajaa vaan ainoastaan lukemaan luentodiat. Kreikkalaisten opettajien opetustyyli oli kuitenkin harjaantunut ja interaktiivinen, jonka vuoksi omien muistiinpanojen tekeminen puheen perusteella ei ollutkaan niin vaikeaa.
Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville
Neuvona Kreikkaan vaihtoon lähteville annan seuraavan: lähde avoimin mielin. Alku itselläni oli monen tapaan hieman hankala. Bussit eivät noudattaneet aikataulujaan, jonka takia olin myöhässä todella usein. Ensimmäisten 3 viikon jälkeen olin hyväksynyt asian, että omaa päivää ei voi tarkalleen suunnitella, koska päivän mittaan tulee monia muuttujia vastaan. Tämän oivaltamisen jälkeen arjesta alkoi nauttia. Elämä ilman suunnitelmia oli rentoa ja stressitöntä. Ihmiset ovat usein myöhässä, mutta myöhästelyä ei katsota yhtä pahalla kuin Suomessa. Vaihdosta palaamisen jälkeen itselleni (ja monelle Erasmus- ystävälleni) vaikeinta onkin ollut päästä mukaan tiukkaan aikatauluun ja stressilliseen elämään.
Pääasiassa kreikkalaiset ovat ystävällisiä, mutta suurkaupungin tavoin Ateenassa ihmiset ovat keskivertoa kylmempiä. Kreikkalaiset ovat suorasukaisia, mikä kuuluu heidän kulttuuriinsa ja suomalaisena sen voi käsittää töykeytenä. Tältä osin kannattaa muistaa kulttuurierot. Ateenassa pärjää hyvin englannilla ja suurin osa ihmisistä puhuukin englantia.
Ateenassa näkee paljon kurjuutta; kodittomia, narkomaaneja ja köyhiä kerjäämässä kadulla rahaa. Ateena on siinä mielessä realistinen, että nämä asiat ovat selvästi esillä arkipäivässä. Vastapainona Ateena tarjoaa paljon kauniita ja uskomattomia paikkoja, loistavaa ruokaa ja mahdollisuuksia tehdä erilaisia asioita. Kaupunki tarjoaa paljon tunnelmallisia kahviloita ja baareja, jotka ovat useimmat täynnä. Kreikkalaisille kahvihetki on tärkeä ja kahvilassa saatetaankin viettää ystävien kanssa tunteja.
Ateenassa on lakkoja suhteellisen usein. Vaihto-opiskelijan kohdalla ikävimmät lakot olivat pääasiassa julkisen liikenteen lakot, jolloin liikkuminen tuli hoitaa muulla tavalla. Myös mielenosoitukset olivat yleisiä, jonka vuoksi keskustaan vievät tiet saattoivat olla suljettuna. Poikkeustilanteista voi ottaa selvää erinäisiltä nettisivuilta tai pyytää paikallista tutoria ilmoittamaan niistä.
Julkista liikennettä oli loppujen lopuksi helppo käyttää, mutta haasteena oli, että bussit eivät olleet aikatauluissaan. Ratkaisuna tähän oli mobiiliApp OASA Telegram, joka näytti bussin aikataulun reaalisessa ajassa. Ateenassa liikkuminen on helppoa, mikäli vain käytössä on karttasovellus.
Auringonlasku Lykavittos-kukkulalta. Kuva: Maria Karpathakis
Oma vaihtovuoteni
Vuoden aikana tutustuin moniin ihmisiin. Ihmiset olivat avoimia ja sosiaalisia, jonka vuoksi ihmisiin oli helppo tutustua. Ateenassa toimii useita ESN- järjestöjä, jotka järjestivät reissuja ja bileitä Erasmus-opiskelijoille. Oma kaveripiirini koostui Erasmus- opiskelijoista ja paikallisista. Vietin paljon aikaa kämppikseni kanssa ja meistä tulikin parhaita kavereita. Suosittelen kaikille kämppiksen kanssa asumista! Vapaa-ajalla nautin elämästä ilman suuria velvoitteita. Kävin paljon kuntosalilla ja vietin aikaa ystävieni kanssa kahvitellen ja ruokaillen. Vuoden aikana reissasin ympäri Kreikkaa nähden mitä upeimpia paikkoja.
Thessaloniki. Kuva: Maria Karpathakis
Hintataso Kreikassa on selvästi Suomea alempi, mikä mahdollisti matkustamisen opiskelijabudjetilla. Myös ruoka on edullista, mutta kahviloissa kahvin hinta on samaa luokkaa Suomen kanssa. Alkoholin hinta baareissa on muihin Etelä-Euroopan maihin korkeampi, mutta silti Suomea edullisempaa. Vaikka hintataso onkin paljon Suomea alhaisempi, käytin rahaa paljon. Tämä johtui siitä, että reissasin enemmän kuin koskaan ja kävin todella usein syömässä ulkona ja viettämässä iltaa ystävieni kanssa, mitä taas Suomessa en ole ehtinyt tekemään paljon.
Vuoteni Ateenassa on tähän mennessä elämäni paras. Kukaan tuttavapiiristäni ei katunut Ateenaan vaihtoon lähtöä, vaikkakin monille alku oli hankala. Vinkkinä tähän on antaa itselle aikaa tottua paikalliseen menoon. Elämä aurinkoisessa maassa, jossa ihmiset ovat sosiaalisia ja tekevät paljon asioita yhdessä, on kokemisen arvoista.