Vaihtokertomus, Stockholms universitet, kevät 2018

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Suoritin kandivaiheen vaihto-opintoni Tukholman yliopistossa kevätlukukautena 2018.
Tukholman yliopistoon hakeminen oli varsin helppoa: lähetettyäni yliopiston nettisivuilta löytyvän hakemuksen, englanninkielisen motivaatiokirjeen sekä virallisen opintorekisteriotteeni sähköpostitse vaihtoyliopistoni koordinaattorille sain parin viikon kuluttua yliopiston asumispalveluiden ohjeet asunnon hakemiseksi. Olin hieman skeptinen valitessani ensisijaiseksi toiveekseni yksiön, mutta yllätyksekseni sain kuin sainkin toivomani asunnon Lidingöstä! Kun olin saanut Tukholman yliopistolta hyväksymiskirjeen sekä solminut vuokrasopimuksen, uskalsin viimein ostaa menolipun Tukholmaan.

Vaihdon alussa

Ensimmäiset viikot Tukholmassa menivät käytännön asioita hoitaessa. Yksi tärkeimpiä ja ensimmäisten joukossa hankittavia asioita on Access-matkakortti, jonka voi ostaa miltä tahansa Pressbyrånilta. Vaikka suurin osa opiskelija-asunnoista on jo valmiiksi kalustettuja (sänky, pöytä + tuolit jne.), ei huonekaluostoksilta voi täysin välttyä. Rahan säästämiseksi suosittelen shoppailun keskittämistä Ikeaan, johon kulkee arkisin useita maksuttomia bussivuoroja. Yliopiston järjestämä orientaatioviikko on myös hyvin hyödyllinen uuden opiskelijan näkökulmasta. Orientaatioviikko pitää sisällään infotilaisuuksia käytännön asioista, hauskoja aktiviteetteja sekä uusiin ihmisiin tutustumista. Osallistuin omalla orientaatioviikollani muun muassa kampuskierrokselle, turistikiertoajelulle sekä tervetulojuhlaan.

Asuminen

Tukholma on Helsinkiä kalliimpi kaupunki asua niin vuokrien kuin myös matkustamisen sekä ruoan suhteen. Matkakortti kustantaa opiskelijalle noin 570 kruunua kuukaudessa, mutta kirpaisevaa hintaa kompensoi laaja matkustusalue. Olin onnekas saadessani yksiön Tukholman yliopiston asumispalvelujen kautta, sillä maksoin 24 neliön asunnostani vain 4500 kruunua kuukaudessa. Opiskelijat, jotka vuokrasivat asunnon yksityisiltä vuokranantajilta, saattoivat maksaa jopa 9000 kruunun kuukausivuokraa. Ruotsissa ei ole myöskään tuettua kouluruokailua, jonka vuoksi suosittelen pienellä budjetilla matkustavia opiskelijoita varautumaan henkisesti omien eväiden valmistamiseen. Frescati-kampukselta löytyy paitsi lukuisia mikroaaltouuneja, myös useita lounasravintoloita, joissa ruokien hinnat vaihtelevat 50 kruunusta 100 kruunuun. Halvin (ja paras) lounas löytyy Matbutikenista, josta voi ostaa täyttävän vegaanisen lounaan 50 kruunulla. Kasvisruokailu tulee Tukholmassa yleisestikin ottaen edullisemmaksi kuin sekaruokavalio, sillä lihan hinta on kaupoissa huomattavasti korkeampi kuin Suomessa.

Opiskelu ja opetus

Opiskelin Tukholman yliopistossa filosofiaa niin ruotsiksi kuin myös englanniksi. Suoritin mm. seuraavat kurssit:

– lääketieteen etiikka (15 op)
– ruotsin kurssi (9 op)
– kielifilosofia (7,5 op) sekä
– metafysiikka (5 op)

Kursseilla tehtiin paljon ryhmätöitä, joka osoittautui paikoittain hieman haasteelliseksi puutteellisen ruotsin kielitaitoni vuoksi. Helsingin yliopistoon verrattuna kursseista sai vähemmällä työllä enemmän opintopisteitä sekä parempia arvosanoja, jonka vuoksi opiskelu oli hyvin rentoa ja mukavaa vaihtelua. Suomesta poiketen lähes jokaiselle kurssille piti ostaa oppikirjat, jotka maksoivat useita satoja kruunuja. Kampukselta löytyy käytettyjä oppikirjoja myyvä kauppa, josta suosittelen etsimään kirjoja ensisijaisesti.

Muihin Ruotsin yliopistoihin verrattuna Tukholmassa ei ole juurikaan opiskelijaelämää, vaan paljon on opiskelijan oman aktiivisuuden varassa. Frescati-kampukselta löytyy esimerkiksi humanistisen sekä yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan ’’villoja’’, joissa järjestetään viikottain baari-iltoja, joissa pääsee nauttimaan edullisista juomista. Harva kuitenkaan jaksaa viettää jokaista viikonloppuaan kampuksella, joten suosittelen lämpimästi keksimään muita hauskoja ajanviettotapoja muiden opiskelijoiden kanssa – Tukholmasta ei nimittäin tekeminen lopu.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Kannustan kaikkia uusia vaihtoon lähtijöitä kokeilemaan rohkeasti ruotsinkielisille kursseille osallistumista kielitaidon kehittymisen kannalta. Riikinruotsia oppii parhaiten kuuntelemalla ja keskustelemalla, ja kevään lopussa se ei tunnu enää lainkaan niin vaikealta kuin vaihdon alussa. Lisäksi suosittelen osallistumaan yliopiston järjestämiin kielikahviloihin, joissa ruotsinkielinen opiskelija keskustelee ruotsiksi opiskelijoiden kanssa, jotka haluavat parantaa ruotsin kielen osaamistaan. Tukholman yliopisto tarjoaa myös erinomaisia koko kevään ajan kestäviä ruotsin kielen kursseja, jotka koin itse todella hyödyllisiksi ja hauskoiksi. Ruotsissa ihmiset suhtautuvat hyvin ihmisiin, jotka vielä harjoittelevat kyseistä kieltä. Käytä siis rohkeasti ruotsia missä tahansa se vain on mahdollista, niin kevään lopussa osaaminen on kasvanut jo valtavasti

Vaihtokertomus, Stockholms universitet, syksy 2017

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Heippa kaikki Ruotsiin vaihtoon lähtevät ja lähtemisestä kiinnostuneet!

Olin vaihdossa Tukholman yliopistossa syksyn 2017 opiskellen kulttuurimaantiedettä (kulturgeografi) 30op verran. Opiskelin aivan tavallisessa ruotsinkielisessä opinto-ohjelmassa ruotsalaisten kanssa ja lukuun ottamatta yksittäisiä tenttejä suoritin kaikki opintoni ruotsiksi.

Ennen lähtöä

Ruotsi on lähellä ja sen myötä lähteminen ei ainakaan omalla kohdalla tuntunut erityisen dramaattiselta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö itseä kannata valmistaa lähtöön. Itselleni tämä tarkoitti etenkin kielen hiomista esimerkiksi kaunokirjallisuutta lukemalla ja tv-ohjelmia katsoen. Mikäli kieltä haluaa todella oppia kannattaa opiskelusta tehdä heti systemaattista, esimerkiksi keräämällä sanoja ja kysymyksiä ylös myöhempää selvittämistä varten.

Lisäksi byrokratia kannattaa hoitaa kerralla kuntoon jotta sitä ei tarvitse tuskailla vaihdon aikana. Tärkeintä on 1) ilmoittaa väliaikaisesta muutosta Ruotsiin ja 2) ilmoittaa vaihdosta Kelalle jotta saat oikeat tuet.

Asuminen

Ruotsiin, ja etenkin Tukholmaan, lähtiessä tärkeintä on aloittaa asunnon etsintä riittävän ajoissa. Jotkin yliopistot tarjoavat vaihtareille asunnon mutta monet eivät ja asuntotilanne on etenkin suuremmissa kaupungeissa hyvin vaikea.

Toisaalta asunnon hankkiminen itsenäisesti onnistuu kyllä varmasti kunhan on valmis  asettamaan vaatimustason tilanteen tasalle. Jos on valmis asumaan alivuokralaisena (inneboende) tai kimppakämpässä asuntoja kyllä löytyy. Lisäksi etenkin Tukholmassa pitkät matkat ovat normi eikä tunnin koulumatka ole mitenkään erityisen pitkä. Itse aloitin asunnon hakemisen vasta juhannuksena (suosittelen aloittamaan vähän aiemmin) mutta löysin asuinpaikan silti muutamassa viikossa.

Kuva: Mikko A.

Alivuokralais/kimppakämppiä haetaan lähinnä blocket.se -sivustolta, joka on tori.fi:tä muistuttava markkinapaikka. Asunto löytyy parhaiten luomalla itsestä vuokralle etsitään -ilmoitus, jossa esittelet itsesi ruotsiksi ja englanniksi. Tällöin vuokranantajat ottavat sinuun itse yhteyttä etsiessään luotettavaa vuokralaista, itse sain noin 10 yhteydenottoa ensimmäisen viikon aikana. Vuokrat kohtuullisen sijainnin asunnoissa pyörivät Tukholmassa 5000 kruunun molemmin puolin, nyrkkisääntönä mitä pienempi kaupunki sitä matalammat vuokrat.

Itse löysin alivuokralaiskämpän eläkeläismiehen luota Danderydistä, noin 8 km päästä Tukholman keskustasta ja yhden pysäkin kanssa kampuksesta. Olin asunnon suhteen hyvin onnekas, sillä asunnon sijainti oli täydellinen, vuokranantaja paljon matkoilla ja vuokra halpa (4700 kruunua).

Danderydin kotimaisemat. Kuva: Mikko A.

Opiskelu ja opetus

Opiskelemani aine oli kulttuurimaantiede (kulturgeografi), joka yhdistää yhteiskunta- ja maantieteitä. Ainakin Tukholman yliopistolla laitokset ovat todella vapaita päättämään opetuksesta joten käytännön asioiden järjestyminen riippuu paljon missä aineessa opiskelee. Opinnot olivat suurelta osin mielenkiintoisia mutta myös haastavia. Kursseissa oli todella monimuotoisia osasuorituksia kuten pieniä tenttejä, esseitä, yhteiskirjoitustehtäviä, harjoitustehtäviä ja artikkelien lukua jotka kaikki tuli suorittaa kurssimerkinnän saadakseen.

Opiskelu on yleisesti Suomea enemmän ryhmätöihin painottuvaa ja korostaa tiedon etsimistä ja koostamista. Suomalaisesta tuntui välillä, että ryhmätyötehtävät olisi tehnyt murto-osassa käytetystä ajasta itse mutta toisaalta samalla pääsi tutustumaan opiskelukavereihin. Eivätkä ruotsalaisetkaan keskustelu kuplivasti jatkuvalla syötöllä, suuri osa kurssien pohjustuksesta oli perinteisiä luentoja joilla keskustelun herättäminen oli opettajalle kotoisan vaikeata.

Omiin opintoihini vaikutti luonnollisesti paljon se, että kaikki opetus oli ruotsiksi. Kielitaidon riittävyys oli luonnollisesti epäilyksiä herättävä asia mutta ilokseni totesin opintojen sujuvan oikein hyvin. Koin myös, että Ruotsin monikulttuurisuus auttaa myös ruotsia opettelevaa vaihtaria sillä ihmiset ovat tottuneet siihen, että kaikki eivät puhu täydellistä ruotsia. Tärkeämpää kuin kielen oikeaoppisuus on puhua sulavasti siinä mielessä ettei puhe töksähtele sillä harva kiinnittää huomiota kielen vajavaisuuksiin kunhan tekee itsensä ymmärretyksi. Kirjoitettua kieltä taas voi opetella opintojen ohessa: tenttikirjat ja esseiden kirjoittaminen olivat erinomaisia tilaisuuksia kerrata myös kielioppia. Lisäksi kun pitää luennolla yliopiston netmotin auki koneella on ruotsiksi opiskelu yllättävän helppoa.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Ruotsissa todella monen palvelun käyttö terveyspalveluista ruokakaupan etukorttiin vaatii paikallista henkilöturvatunnusta (personnummer). Yliopistolla opiskelu onnistuu ilmankin mutta lähes kaikkialla muualla tulet törmäämään siihen, että asioiden hoitaminen on hankalaa ilman personnummeria. Vaihtarin kannalta harmillista on, että numero myönnetään vain, jos maassa on aikomus asua vähintään yhden vuoden ajan. Toisaalta pohjoismaiden välillä vallitsee vapaa liikkuvuus jonka johdosta asumisaikomustaan ei tarvitse erityisesti todistaa millään. Lisäksi lyhyemmästä asumisesta ei seuraa mitään sanktiota vaikka maasta muuttaisi pois vaikkapa neljän kuukauden jälkeen.