Pitääkö olla huolissaan valelehdistä ja valekonferensseista?

Valeuutiset tulivat kaikille tutuiksi viimeistään USA:n presidentinvaalien yhteydessä. Ne ovat haitallisia monella tapaa antaen ihmisille väärää informaatiota, asettaen ihmisryhmiä toisiaan vastaan ja vaikuttaen jopa poliittiseen päätöksentekoon. Nyt vaikuttaa siltä, että valeuutiset ovat tulleet vähitellen osaksi myös lääketieteellistä tutkimuskirjallisuutta.

Me tutkijat käytämme useimmiten väitteidemme perusteena laadukkaasti toteutettuja, vertaisarvioiduissa lehdissä julkaistuja tutkimuksia, jotka on yleensä toistettu useammassa tutkimusryhmässä ja eri aineistoilla. Mutta riittääkö nykypäivänä se, että ohjeistamme kansalaisia luottamaan julkaistuihin tutkimuksiin ja tutkijoihin, jotka esiintyvät ja julkaisevat kansainvälisillä areenoilla? Viime vuosien aikana ”tieteellisten” valelehtien ja valekonferenssien määrä on noussut räjähdysmäisesti ja niiden erottaminen aidoista vertaisarvioiduista julkaisuista voi joskus olla vaikeaa, jopa tutkijoille. Näiden lehtien ja konferenssien tarkoituksena on kuitenkin ainoastaan tehdä rahaa, tieteen kanssa niillä ei ole muuta tekemistä kuin korkeintaan hienolta kuulostava nimi.

Minun sähköpostini on viimeisen vuoden aikana alkanut täyttyä kutsuilla tulla puhujaksi tai jopa keynote-luennon pitäjäksi mitä erilaisimpiin ”tieteellisiin” konferensseihin. Kutsuissa minua on tituleerattu julkaisujeni perusteella asiantuntijaksi mm. immunologiassa, farmakologiassa, kemiassa, syövässä tai molekyylibiologiassa. Lapsena haaveeni oli tulla ”Kaikkien alojen erikoisasiantuntijaksi, K.A.E.A.”, joka oli sudenpentujohtajan titteli Aku Ankassa. Vähitellen tämä alkaa jo kuulostaa siltä! Totuus kuitenkin on, ettei tutkimukseni liity moneenkaan näistä aloista juuri millään tavoin. Joskus joukossa on myös nimensä perusteella osuvia konferensseja, joiden kutsuja voisin luulla oikeiksi (esim. Heart and Vascular Biology 2017 Conference), ellen olisi saanut vastaavanlaisia kutsuja myös näihin kaikkiin muihin. Yhteistä kutsuille on se, että matkat, majoitukset ja osallistumismaksut joutuisin itse maksamaan. Joissain kutsuissa on tarjottu huimaa 25% prosentin alennusta osallistumismaksuista kutsutuille puhujille. Konferensseilla on omat nettisivut ja joskus myös Facebook-profiili. Useimmiten järjestelykomitean jäsenet tulevat joko lähi- tai kauko-idän maista, tosin myös amerikkalaisia on joissakin mukana. Alla yksi viimeaikaisista kutsuista.

”I am glad to reach you on behalf of Cell Signaling 2017 Organizing Committee, after having a view at your vast expertise and eminent contribution in the research relevant to Cancer biology and Cell Signaling. We urge you to speak at Cells Signaling and Cancer Therapy, happening in Chicago, USA during September 2017 with theme ’To Frame an Admiring Portal for Pioneering Cancer Therapy and Cell Signaling Findings’.”

Jos minä olisin järjestämässä konferenssia kyseisellä teemalla, en julkaisuluetteloni perustella tosiaankaan kutsuisi itseäni puhujaksi. Voi siis vain kuvitella kuinka hyviä alan asiantuntijoita muut puhujat mahtavat olla.

Konferenssikutsujen lisäksi postiini satelee jatkuvasti viestejä lehtien editoreilta, jotka houkuttelevat julkaisemaan lehdissään nopeasti ja edullisesti. Osalla on varsin vaikuttavat nettisivut ja niiden perusteella onkin hyvin vaikeaa erottaa lehdet niistä, joilla vertaisarviointi toimii oikeasti. Kuuluisin esimerkki tällaisesta lehdestä on varmaankin International Journal of Advanced Computer Technology. Lehden lukuisiin spämmiviesteihin kyllästynyt australialaistutkija lähetti lehteen julkaistavaksi artikkelin, jossa lause “Get me off your fucking mailing list” toistui 863 kertaa mukaan lukien otsikon, tekstin, viitteet ja kuvaajan. Artikkeli hyväksyttiin samantien ja anonyymi arvioitsija oli antanut sille arvioksi sopivuudesta kyseiseen lehteen “excellent”. Samalla lehti lähetti kirjoittajalle 150 dollarin laskun julkaisukulujen kattamiseksi. Tarkemmin kysestä artikkelista mm. alla olevista linkeistä.

http://www.skeptical-science.com/science/fucking-mailing-list-peer-reviewed-accepted-publication/

http://www.vox.com/2014/11/21/7259207/scientific-paper-scam

Suurin osa tutkijoista varmasti jättää tällaiset houkutusviestit huomiotta, mutta vallitsevassa “Julkaise tai katoa” -tutkimuskulttuurissa on mahdollista, että aina silloin tällöin viesti saavuttaa tutkijan heikolla hetkellä ja houkutus julkaista artikkeli millä tahansa foorumilla on liian suuri. Tutkijan vastuu julkaisufoorumin valinnassa siis korostuu jatkossa yhä enemmän, koska emme voi olettaa, että media tai kansalaiset pystyisivät tekemään eroa oikeiden ja valelehtien välillä. Suomalainen tiedeyhteisö on reagoinut asiaan toteuttamalla tutkimuksen laadunarviointia tukevan julkaisukanavien tasoluokituksen (http://www.julkaisufoorumi.fi/fi).

Vastuu on siis ensi kädessä tutkijalla itsellään, mutta voimmeko luottaa, että valejulkaisuilla täytetyt julkaisuluettelot pystytään jatkossa tunnistamaan esimerkiksi apurahoja ja virkoja jaettaessa? Uusien tiedelehtien joukossa kun on myös tasokkaita ja asiallisia julkaisusarjoja, joiden erottaminen valejulkaisuista voi olla arvioijille haastavaa. Mielestäni meidän pitää olla ainakin jossain määrin huolissaan valejulkaisujen ja -konferenssien lisääntyvästä määrästä ja aggressiivisesta markkinoinnista.

Riikka Kivelä
Akatemiatutkija, fysiologian dosentti
Translationaalisen syöpäbiologian tutkimusohjelma