Kun tiedämme, mistä tulemme, voimme aavistaa, minne olemme matkalla. Joskus tieto lisää tuskaa, mutta antaa karuimmillaankin välineitä oikeiden ratkaisujen tekemiseksi.
Poikkeuksellinen opiskeluvuosi on takana. Muiden opinahjojen tapaan myös Helsingin lääkiksen perusopetus ja arviointi toteutuivat Covid-19:n aikana pääosin etäopetuksena, ja ainoastaan välttämätön kliinisten ja muiden taitojen opetus toteutettiin lähiopetuksena.
Sisällöt ja arvioinnit saatiin toteutettua tavoitteiden mukaisesti, mistä on kiittäminen ammattitaitoisia opettajiamme, terveydenhuolto-organisaatiokumppaneitamme sekä yliopistolta saamaamme käytännön ja pedagogista tukea.
Mutta kuinka opiskelijamme voivat tämän poikkeusvuoden jälkeen. Mitä heille kuuluu?
Halusimme yhdessä tiedekunnan ja opiskelijajärjestöjen kanssa selvittää lääkiksen opiskelijoiden kokemuksia ja vointia koronavuoden ajalta. Kysely toteutettiin huhtikuussa 2021. Vastaajia oli noin 550, noin kolmasosa kohdejoukosta. Kyselyn kattavuus on siis varsin hyvä, kun huomioidaan sen ajankohta lukuvuoden lopussa.
Hyvinvointikyselyn taustamateriaalina käytettiin aiempien vuosien (2017, 2018 ja 2019) vastaavia tiedekunnan kyselyjä, joihin pystymme nyt vertaamaan tapahtuneita muutoksia.
Etäopiskelu on heikentänyt opiskelumotivaatiota
Kyselyn karua kertomaa on opiskelijoiden uupumus. Lähes neljäsosa opiskelijoista kokee merkittävää uupumusta tai väsymystä, mikä on hieman enemmän kuin aiempina vuosina. Opiskelijoiden joukossa on kuitenkin suurta vaihtelua: kaikki eivät uuvu, ja osa saattaa jopa voida aiempaa paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin ennen. Opiskelijat eivät myöskään raportoineet aiempaa korkeampaa opiskeluun liittyvää stressitasoa, ja yli puolet jopa kokee, että opiskeluun liittyvä stressi on vähentynyt aiempiin vuosiin verrattuna.
Yksi erityisen selkeä muutos huonompaan kuitenkin ilmenee. Opiskelumotivaatio on heikentynyt useammalla kuin kolmella viidestä opiskelijasta verrattuna aikaan ennen Covid-19:ää. Yhtä moni kokee myös, että kuuluvuuden tunne opiskeluyhteisöön oli vähentynyt.
Aiempiin vuosiin verrattuna niiden opiskelijoiden määrä, jotka kokevat opiskelujen sisällöt epämotivoiviksi, on kaksinkertaistunut. Joka yhdestoista kertoi kokevansa näin usein tai jatkuvasti ja hieman yli neljännes melko usein tai useammin.
Erot koulutusohjelmien välillä ovat kuitenkin suuria. Motivoituneimpia ovat hammaslääketieteen opiskelijat – heidän osaltaan tilanne on pysynyt entisellään ja vain joka kolmaskymmenes kokee motivaation puutetta usein tai jatkuvasti. Lääketieteen ja logopedian opiskelijat edustavat tiedekunnan valtavirtaa, ja heikoin motivaatiotaso on psykologian ja translationaalisen lääketieteen opiskelijoilla.
Kolmasosa ensimmäisen vuoden psykologian opiskelijoista kuvaa kokevansa motivaation puutetta usein. Osuus on kymmenkertainen aiempiin vuosiin verrattuna.
Koulutusohjelmittain tarkasteltuna opiskelijoiden opiskelumotivaatio vaikuttaa kytkeytyvän lähiopetuksen määrään. Hammaslääketieteen koulutuksessa lähiopetusta on ollut runsaasti, kun taas psykologiassa ensimmäinen vuosi on ollut pääasiassa etäopetusta. Tätä kuvaavat myös opiskelijoiden vastaukset opetukseen liittyviin kuormitustekijöihin. Yksittäisistä opintokuormituskysymyksistä selkeästi eniten kuormitusta aiheuttaa etäopetukseen liittyvä kasvokkaisten opiskelijakontaktien vähäisyys; kolme neljästä opiskelija kokee tähän liittyvää kuormitusta melko usein tai useammin.
Muista opetuksen kuormitukseen liittyvistä tekijöistä erityisesti opintojen teoreettisuus liittyy puutteelliseen opiskelumotivaatioon. Tähän kytkeytyy myös yleisen toimintakyvyn ongelma. Mitä heikommaksi opiskelija arvioi oman toimintakykynsä tai terveytensä, sitä heikompi on myös hänen opiskelumotivaationsa.
Opiskeluyhteisöön kuuluminen on opiskelijoille tärkeää
Kuuluminen opiskeluyhteisöön on opiskelijoiden terveydelle ja opiskelumotivaatiolle tärkeää. Se liittyykin merkittävästi koettuun tuen määrään haastavissa opiskelutilanteissa ja vaikuttaa myös opiskelumotivaatioon.
Kokemus siitä, että ei kuulu opiskeluyhteisöön, on vahvaa erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoilla. Esimerkiksi logopedian ensimmäisen vuoden opiskelijoista neljä viidestä kokee kuuluvansa vain harvoin tai ei koskaan koulutukseensa liittyvään opiskeluyhteisöön, kun vastaava osuus on aiempina vuosina ollut vain noin kymmenesosa.
Toisaalta eri koulutusohjelmissa ensimmäisen vuoden opiskelijat eivät merkittävästi eroa muista vuosikursseista erilaisten terveys- ja toimintakykymittareiden osalta. Hieman yli puolet opiskelijoista kokee, että heidän terveydentilansa on sama kuin ennen Covid-19:ää; joka yhdeksäs kokee terveydentilansa parantuneen ja hieman yli kolmannes heikentyneen. Kyselyn tulokset kertovat täten, että tuen tarvetta on kaikkien eri vuosikurssien ja opintovaiheiden opiskelijoilla.
Etäopetus on hyvä renki mutta huono isäntä
Löydökset erityisesti opiskelumotivaation osalta ovat rajut, mutta eivät ehkä yllätä. Virtuaaliset kontaktit eivät pysty täysin korvaamaan elävässä tilanteessa tapahtuvaa vuorovaikutusta. Ihminen on lajina sosiaalinen; sosiaaliset sidokset muodostavat hyvinvointimme perustan, ja nuori aikuisuus on vaihe, jolloin vertaisten tarjoama tuki on erityisen tärkeää. Opiskelukyselymme osoittaa yksiselitteisesti, kuinka pakon edessä laajamittaisesti toteutettu etäopetus heikentää opiskelijoidemme opiskelumotivaatiota ja tunnetta opiskelijayhteisöön kuulumisesta. Osalla se kytkeytyy myös merkittävästi heikentyneeseen toimintakykyyn ja terveyteen.
Parhaimmillaan etäopetus tuo opiskelijalle ja opettajalle joustovaraa ja mahdollisuutta yksilölliseen opiskeluun. Esimerkiksi nauhoitetun luento-opetuksen osalta opiskelijat kokevat, että he pystyvät joustavammin ajoittamaan opintojaan ja tarvittaessa kertaamaan oppimaansa. Erilaiset soveltavat etätentit, testit ja virtuaalipotilaat voivat sopia karttuvaan työelämäosaamisen arviointiin erinomaisesti. On kuitenkin selvää, että tarvitsemme jatkossa myös lähiopetusta, joka on parhaimmillaan suoraa ja spontaania vuorovaikutusta opettajan, opiskelijoiden ja mahdollisen potilaan välillä.
Syksyllä on – toivottavasti – edessä paluu uuteen normaaliin. Olemme oppineet kuluneen vuoden aikana paljon. Digiloikasta tuli jättihyppy, ja monilta osin sen myötä opitut taidot ja tavat voivat jatkossa helpottaa elämäämme. Suoraa kontaktia toisen ihmisen kanssa ne eivät kuitenkaan korvaa. Tämän kontaktin tarve ulottuu laajalle, ja sitä kaipaavat myös Helsingin lääkiksen opiskelijat.
Tiina Paunio
professori, opetuksesta vastaava varadekaani
Twitter: @TPaunio
Ainejärjestöjen työryhmä: Erika Kuosa, Merimaija Kasanen ja Jonna Heimonen (LKS), Melinda Karkola ja Nicolina Nyman (Thorax), Kim Klaile ja Alisa Toivanen (HLKS), Kristiina Virkkilä (Foni), Alma Suutari ja Jaakko Nokkala (Kompleksi) ja Emilia Lahtinen (Impactus)
Tiedekunnan työryhmä: Professori Marko Elovainio, yliopistopedagogiikan lehtorit Eeva Pyörälä ja Saara Repo sekä tutkimussihteeri Tiina Härkönen