”En uskonut löytäväni niin tiukkaa ympäristöä avoimen, liberaalin ja demokraattisen maan keskeltä.” Näin kiteyttää Fatima, Sharialakia Tanskassa -dokumentin soluttautuja. Dokumentissa kuvataan piilokameroin tanskalaisissa moskeijoissa. Dokumentti käsittelee integraatiota ja kysyy, neuvovatko imaamit noudattamaan ensisijaisesti Tanskan lakia vai shari’aa.
Seuraavassa analysoin dokumentin keskeisiä teemoja, eli integraatiota ja lakia. Vaikka dokumentti käsittelee integraatiota, sitä ei määritellä. Yleensä integraatiolla tarkoitetaan prosessia, jonka jäsenet osallistuvat dialogiin saavuttaakseen rauhanomaiset suhteet. Integraatio ei ole yksisuuntainen tie, jossa ”integroituva” sulautuu ”integroiduttavaan”. Onnistuminen edellyttää, että osapuolet ovat valmiita muutokseen. Ongelmat ovat jaettuja: jos integraatio epäonnistuu, kyseessä on prosessin epäonnistuminen, ei yhden osapuolen syyllisyys.
Dokumentissa ei määritellä myöskään shari’aa, joka on islamilainen laintulkintaperinne. Shari’a on arabian kielen sana, joka tarkoittaa lähteelle vievää polkua (Koraani 45:18); tietä, jota seuraamalla uskova pelastuu. Shari’a on Jumalan antama laki. Jumala antoi ohjeensa profeetta Muhammedille ilmestyksissä, jotka on kirjattu Koraaniin. Shari’a voi verrata kristilliseen käsitykseen, jonka mukaan Jumalan laki on ilmoitettu Raamatussa.
Tanska vs. ”ghetto”
Dokumentti alkaa piilokameran suttuisilla kuvilla pahaenteisen musiikin saattelemana. Katsojalle esitellään muslimien asuttama ”ghetto”, jonka asukkaista kaksi kolmesta saa sosiaalitukea. Hunnutetut naiset häviävät betonikerrostalojen varjoihin. Kertoja toteaa, että aluetta leimaa ”vuosikymmenten epäonnistunut integraatio.” Ollaan Tanskassa, mutta silti täysin vieraassa maassa.
Dokumentin asiantuntija on Ahmad Akkari, titteliltään ”entinen imaami”, joka on sittemmin ”kääntänyt selkänsä islamilaiselle yhteisölle”. Akkarin mukaan moskeijoiden imaamit eivät halua integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan, vaikka todistelevatkin tiedotusvälineille muuta. Piilokameroin taltioidut nauhoitteet tukevat tarinaa. Imaami Mohammad Fouad al-Barazi kieltää soluttautujia integroitumasta yhteiskuntaan todeten, että ”meidän ei pidä matkia länsimaista kulttuuria”.
Dokumentti on rakennettu vastakkainasettelulle ja paljastamiselle. Moskeijoista löytyy toinen maailma, jonka opetukset ovat ristiriidassa tanskalaisten arvojen kanssa. Kaksinaamaisista imaameista tulee yhteisönsä tragikoomisia keulakuvia. Akkari on malliesimerkki integraatiosta: partansa ajellut entinen imaami, joka on ottanut asiakseen konservatiivisten uskonveljiensä käräyttämisen.
Dokumentin tekijät eivät huomaa, kuinka al-Barazin jyrkkä mielipide – meidän ei pidä omaksua heidän tapojaan – on peilikuva heidän integraatiokäsityksestään. Koska integroituminen on yksipuolinen tie, vaihtoehtoja on kaksi: muutu ja sulaudu (kuten Akkari) tai naamioi itsesi (kuten al-Barazi). Naamioitujan on opeteltava, kuinka kuulostaa länteen integroituneelta.
Tanskan laki moraalisena auktoriteettina
Dokumentissa esitetään, että integraation epäonnistumisen syy on moskeijoiden shari’a-opetuksessa. Shari’an ja tanskalaisen lainsäädännön rinnastaminen on ongelmallista ja perustuu virheelliseen analogiaan. Koraani ei ole lakikirja. Pyhien tekstien arviointi ja arvovaltaisuus ei voi perustua maalliseen oikeusjärjestelmään. Mielenkiintoista kyllä, dokumentissa Tanskan laki nähdään lähes pyhänä, moraalin absoluuttisena mittarina. Dokumentissa edellytetään, että imaamit lukisivat rinnan Tanskan lakia ja Koraania siten, että ristiriitatilanteissa Tanskan laki nostetaan moraaliseksi ohjenuoraksi. Entinen imaami Akkari toteaa, että imaamit: ”pitävät omaa lakia yhteiskunnan lakia korkeampana.” Näin myös kristinuskossa. Kristityn ensisijainen velvollisuus on noudattaa Jumalan lakia, myös silloin kun se on ristiriidassa maallisen lainsäädännön kanssa. Dokumentin ongelma on historiattomuus ja yleissivistyksen puute. Ei tunneta omaa kulttuuria, eikä muiden. Sekä kristillinen, että islamilainen aate- ja oikeushistoria palautuvat samoille juurille. Molemmissa perinteissä tulkitaan Jumalan lakia pyhien kirjoitusten valossa mitä moninaisimmilla tavoilla. Dokumentti ei edistä integraatiota, vaan pikemminkin voimistaa molemminpuolisia ennakkoluuloja ja sulkee avoimen dialogin mahdollisuuden.
Kirjoittaja Ilse Paakkinen on teologian tohtori, joka tutkii sukupuolittunutta vihapuhetta historiallisena ilmiönä keskittyen myöhäiskeskiajan ja varhaismodernin ajan teksteihin.
