Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija
Ennen lähtöä
Vuoden 2016 syksyllä tiesin haluavani lähteä vaihtoon vuoden 2018 keväällä. Paljoa muuta en vielä siinä vaiheessa tiennytkään ja lähtö tuntui valtavan kaukaiselta. Päädyin valitsemaan Singaporen vaihtokohteekseni melko sattumalta. Halusin lähteä Euroopan ulkopuolelle ja huomasin hakuajan lähenevän loppuaan, joten etsin pikaisesti joukon yliopistoja, jossa voisin suorittaa toivomani viestinnän sivuaineen. Tästä joukosta valitsin kaksi vaihtoehtoani käytännössä arpomalla. Ensimmäinen vaihtoehtoni oli Singapore, toinen Boston. Kun ilmoitus valinnastani Singaporeen kuitenkin tuli, olin aivan uskomattoman onnellinen. Pääsisin maahan, josta en etukäteen tiennyt juuri mitään. Se oli jännittävää. Ja ainakin siellä olisi varmasti lämmin.
Muista jännittäneeni lähtöbyrokratiaa melko paljon. Vaihtoyliopistoni NUS (National University of Singapore) lähetti varmistuksen vaihdosta vasta melko myöhään, vain noin kaksi kuukautta ennen lähtöä, ja kaiken byrokratian hoitamiseen ei jäänyt kovinkaan paljoa aikaa. Lisäksi tarkoitukseni oli kirjoittaa kandi valmiiksi ennen lähtöä, joten puuhaa tuntu olevan jo aivan tarpeeksi. Ajankäytön lisäksi huomasin, että muuta jännitettävää lähtöbyrokratiassa ei oikeastaan ollutkaan. Singapore on käsittämättömän organisoitunut valtio ja tämä näkyy kyllä myös kaiken maailman lippujen ja lappujen täyttämisessä. NUS lähetti minulle lukuisia sähköposteja, joissa kehotettiin täyttämään milloin mitäkin. Jokaisen kehotuksen mukana tuli myös ohjeet siitä, miten mikäkin lomake piti täyttää ja mihin se milloinkin liittyi. Eniten hämmennystä aiheutti asunnon hakemisen yhteydessä ollut ”sääntötentti”, josta lähtötuutorini onneksi varoitti minua etukäteen. Se oli toki helppo, lähinnä nimellinen, mutta antoi jonkinlaista ensimakua siitä, kuinka paljon Singaporessa on erilaisia sääntöjä ja miten niihin ainakin virallisella tasolla suhtaudutaan hyvin vakavasti.
Joten niinhän siinä sitten kävi. Täytin ison pinkan lomakkeita, ostin lentoliput, pakkasin, vuokrasin kämppäni neljäksi kuukaudeksi ja kirjoitin kandin valmiiksi (ainakin melkein). Matka Singaporeen alkaisi tammikuussa.
Alkubyrokratia vaihtokohteessa
Ensikosketukseni Singaporen pään alkubyrokratiaan oli, kun lentokenttävirkailija Helsingissä kysyi, onko minulla viisumia. Ei. Ei minulla ollut. En ollut kuullutkaan sellaisesta. Panikoin.
Sitten tajusin, että minulla oli jotain muuta. Meidät oli kehotettu hakemaan niin kutsuttua ”Student Passia”, jonka hyväksynnän jälkeen olin saanut kirjeen ICA:lta (Immigration & Checkpoints Authority of Singapore). Näytin kirjeen virkailijalle.
”Jaa. Enpä ole tällaista ennen nähnytkään, mutta on sen verran virallisen näköinen, että eiköhän tuo kelpaa”, virkailija sanoi.
Se kelpasi. Student Pass tekee vaihto-opiskelijoista ”singaporelaisia” heidän opiskelujensa ajaksi. Se sallii meidän muun muassa mennä kansalaisten jonoon rajaa ylittäessä, kunhan sen virallinen korttiversio on ensin saatu yliopistolla suoritettujen toimien jälkeen. NUS oli lähettänyt tähän liittyvät hyvin selkeät ohjeet ja muistilistan siitä, mitä kaikkea Student Passin hakemiseen tarvittiin (esimerkiksi passikuva ja maahantulokortin osa). Orientaatioviikolla järjestettiin yleisiä tilaisuuksia, missä kaikki toimittivat lippusensa ja lappusensa viraston työntekijöille ja noin viikko sen jälkeen vaihtarit tekivät kansainvaelluksen hakeakseen korttinsa yliopiston liikuntasalista. Tämän jälkeen olimme vapaita reissailemaan Singaporen ulkopuolelle mielin määrin ja monet vaihtarit olivatkin sitten poissa maasta lähes joka viikonloppu.
Student Passin lisäksi muuta viisumia ei tarvita, mutta kaiken kaikkiaan sen hankkimisissa ei ollut mitään ongelmia. Mikäli jokin vaadituista dokumenteista puuttui, asia saatiin kyllä kaikkien kohdalla järjestymään. Itselläni ei esimerkiksi ollut korttiin kelpaavaa valokuvaa, joten se otettiin hakemuksia tehdessä. Kuitenkin esimerkiksi kopio omasta passista kannattaa tulostaa jo etukäteen, ihan vaikka vain tympeän ja pitkää jonotusta sisältävän päivän helpottamiseksi.
Asuminen
Suurin osa NUS:n vaihtareista pääsi asumaan kampukselle, joka sivumennen sanoen on aivan valtava. Erityisesti UTown, kampuksen pohjoisin ja uusin alue, on lisäksi aivan upea ja välillä jopa hämmentävän futuristinen rakennusten sisältä versoavine puineen ja kattouima-altaineen. Asunnot eivät kuitenkaan aivan vastaa ulkokuoren hienoutta, vaan ovat lähinnä juuri sitä, mitä ihan tavallisilta opiskelijasoluilta voisikin odottaa. Ei juuri mitään ylimääräistä. Itse asuin UTown Residencessä, jossa asuu enimmäkseen jatko-opiskelijoita. Meillä oli neljän hengen solu, jonka jaoin kolmen muun vaihtarin kanssa. Vessa, suihku, sohva, kaksi nojatuolia, ruokapöytä, jääkaappi ja mikro. Eli ei siis juurikaan ruoanlaittomahdollisuuksia, mikä vaati jonkin verran totuttelua. Opin kuitenkin muun muassa valmistamaan munakasta ja keittämään pastaa mikrossa, että hukkaan ei mennyt tuokaan kokemus.
Omissa huoneissa oli käytännössä vain sänky, pöytä ja vaatekaappi. Lisäksi kattotuulettimet, onneksi, sillä lämpötila oli yötä päivää yli 30. En tullut tavanneeksi yhtään vaihtaria, joka olisi saanut ilmastoiduin huoneen, mutta huomasin, että pelkällä tuulettimellakin pärjää vallan mainiosti (vaikka paikalliset opiskelijat kauhistelivatkin tätä suunnattomasti).
Asuminen kampuksella oli kaiken kaikkiaan huippu kokemus. NUS:ssa on aivan loistavat mahdollisuudet kaikenlaisiin aktiviteetteihin ja kampuksella toimii jos jonkinlaista klubia ja kerhoa, johon myös vaihtarit ovat tervetulleita. Ne ovat myös oivia paikkoja paikallisiin tutustumiseen.
Uima-altaita kampuksella on kaksi, yksi enemmän urheilulliseen uimiseen ja toinen lähinnä ruskettumiseen ja hengailuun. Kuntosaleja on lukuisia. Lisäksi kampuksen ruokalat ovat suuria ja sisältävät massiivisen määrän vaihtoehtoja eikä hintakaan päätä huimaa, noin neljällä dollarilla (n. 2,50e) saa jo vaikka minkälaisia herkkuja. Mikäli riisistä ja nuudeleista saa tarpeekseen, kampuksella on myös muun muassa pari italialaista ravintolaa, muutama pizzeria, Subway ja ”länsimaalaista ruokaa” myyvä koju lähes jokaisessa ruokalassa (suosittelen kuitenkin testailemaan paikallista ruokaa mahdollisimman monipuolisesti, singaporelaiset eivät turhaan ole ylpeitä ruokakulttuuristaan). Paras ruoka löytyy kuitenkin kampuksen ulkopuolelta niin kutsutuista Hawker Centereistä, joita Singaporessa onkin sitten lähes kaikkialla. Ne ovat käytännössä vain hieman organisoidumpi ja hygieenisempi tapa myydä katuruokaa ja paikallisetkin syövät niissä usein.
Yksi asia mitä vaihdoltani odotin, oli nimenomaan kampuksella asuminen, ja täytyy myöntää, että NUS vastasi odotuksiini todella hyvin. Kampus on viihtyisä, tekemistä riittää ja ihmisetkin ovat valtavan ystävällisiä.
Opiskelu ja opetus
Kurssivalinnat NUS:ssa toteutetaan niin kutsutulla ”Add and Drop” -prosessilla (kaikkialla paitsi oikeustieteellisessä ja kauppatieteellisessä tiedekunnassa, näillä kahdella on oma järjestelmänsä, josta en tiedä mitään). Tämä on vaihto-opiskelijoille huomattavasti yksinkertaisempi prosessi, kuin paikallisille, jotka joutuvat asettamaan haluamilleen kursseille panoksia ja käymään eräänlaista huutokauppaa. Itse tein kurssivalintani ennen lukukauden alkua ja tämän suosittelenkin tekemään huolella, koska ”Add and Drop” -prosessin päivät muodostuvat muuten stressaaviksi. Kyseessä on siis käytännössä noin kahden päivän mittainen aika, jolloin vaihtarit voivat muokata alkuperäisiä valintojaan, mutta vain kerran. Jos sattuu tekemään virheen, sitä joutuu selvittelemään kyseessä olevan tiedekunnan kanssa. Ainakin oman vaihtoni aikana luennot alkoivat välittömästä tämän ”Add and Drop” -prosessin jälkeen, joten mokien korjaamiseen ei käytännössä ollut juurikaan aikaa. Lisäyksenä nyt vielä se, että yliopistobyrokratia ei Singaporessa ole juurikaan nopeampaa kuin Helsingissäkään, joten asioiden hoitaminen kunnolla silloin kun niiden aika on, on järkevin, helpoin ja vähiten hermoja raastava tapa hoitaa ne.
Kurssivalintojen lisäksi alkupään stressiä aiheutti tutoriaaliaikojen valitseminen. Vaihtareille tämäkin oli ainakin vielä keväällä 2018 tehty hieman epäkäytännölliseksi, itselle sopivat tutoriaaliajat piti kirjoittaa paperilapulle ja viedä tiedekunnan toimistoon, jossa opiskelijat sitten jaettiin tutoriaaliryhmiin. Itse en saanut yhtään valinnoistani, vaan päädyin ryhmiin, joiden aikataulu ei ollut minulle se kaikista ideaalein. Lopulta tästä ei kuitenkaan aiheutunut muuta haittaa, kuin se, että jouduin kahdesti viikosta heräämään seitsemältä (ja tämän voi toki nähdä positiivisessakin valossa). Joustavuus siis kunniaan lukujärjestyksen teossa, mutta kiva on esimerkiksi pyrkiä saamaan perjantait tai maanantait (tai molemmat) vapaiksi, koska matkailu Singaporesta lähialueille on vaihtereiden keskuudessa aika suosittua. Ja ainakin omakohtaisen kokemuksen mukaan myös todella kivaa.
NUS on niin kutsuttu ”huippuyliopisto” ja sijoittuu rankingeissa aina Aasian parhaimmistoon. Huomasin, että tätä ei kannata yhtään pelätä. Se on itseasiassa lähinnä aika siistiä. Paikalliset opiskelijat viettävät usein aika paljon aikaa kirjastossa (siis koko päivän), mutta tämä on ainakin osittain pelkkää harhaa ja sitä ei kannata sortua uskomaan! Jos katsoo hieman tarkemmin, huomaa monien esimerkiksi katsovan animea, nukkuvan tai pelaavan miinaharavaa ja ympärivuorokautinen opiskelu on osin pelkkää silmänlumetta. Ihan tavallisella suomalaisen opiskelijan rytmillä pärjää vallan mainiosti, eikä tästä kannata stressata.
Ylipäätään opetus NUS:ssa on hieman erilaista kuin Helsingin yliopistossa. Kurssit toteutetaan luennoilla ja tutoriaaleissa, joista luennot ovat usein melko lailla opettajan monologeja, kun taas tutoriaalit pienryhmien keskustelevampia tilaisuuksia. Osaa niistä vetävät opetusassistentit, eli jatko-opiskelijat, joiden opettajantaidot vaihtelevat todella hyvästä todella huonoon.
Oman ja melko monen vaihtariystäväni kokemuksen mukaan tutoriaaleissa yleensä suuremmassa äänessä olivat nimenomaan vaihto-opiskelijat. Paikalliset tuntuivat usein harkitsevan sanojaan tarkemmin ja puhuvan vasta, kun olivat hyvin varmoja vastauksistaan. Koska myös aktiivisuus tutoriaaleissa pisteytetään, ei täysin hiljaiseksi jääminen ole kuitenkaan kovin suositeltavaa. Ainakin kaikissa omissa tutoriaaleissani keskusteluilmapiiri oli avoin ja juttuun oli helppo lähteä mukaan. Toisten sanomisia kunnioitettiin ja kuunneltiin ja keskustelua syntyi helposti, vaikka usein noin puolet ryhmästä saattoikin istua vain hiljaa.
Arvostelu tapahtuu NUS:ssa Gaussin käyrän avulla, mikä luo opintoihin aikamoisen kilpailuasetelman. Tärkeintä on se, että on parempi kuin muut. Vaihtareille tämä tuntuu olevan yleensä melko yhdentekevää, sillä harvalla arvosanat siirtyvät NUS:sta kotiyliopistoon. Monet paikalliset kuitenkin suhtautuvat kaikkiin koulutehtäviinsä suurella antaumuksella ja toisinaan myös melko kilpailuhenkisesti. Muistiinpanoja ei välttämättä lainata kaverille, mutta ryhmätöissä yhteishenki taas kukoistaa. Törmäsin ennen lähtöäni huhuun, että paikalliset opiskelijat välttelisivät vaihtereiden kanssa ryhmätöihin joutumista, koska ”vaihtarit ovat laiskoja ja täällä vain lomalla”, mutta itse en tällaiseen asenteeseen törmännyt kertaakaan. Päinvastoin, kaikki ryhmätyöt toteutettiin hyvällä yhteistyöllä eikä ryhmäjaossa ollut ongelmia. Enkä tavannut yhtään laiskaa vaihtariakaan, kaikki osallistuivat ryhmätöihin yhtä tehokkaasti.
Se, minkä koin itse NUS:n opetuksessa parhaaksi puoleksi, oli kaikkien kurssien selkeä yhdistäminen mahdolliseen työelämään. Ainakaan viestinnän kursseilla ei ainoastaan käyty läpi akateemisia konsepteja, vaan ne liitettiin selkeästi erilaisiin konteksteihin ja siihen, kuinka niitä pystyy käyttämään yliopiston ulkopuolella, oikeassa maailmassa. Tätä toivoisin joskus Helsingin yliopistoltakin.
Muuta Singaporesta
Singapore on jotenkin hyvin ainutlaatuinen maa. Monet tietävät siitä ainoastaan sen, että purkka on siellä laitonta (oikeasi vain sen myyminen ja muualle kuin roskiin laittaminen on) ja toiset luulevat sen olevan osa Kiinaa (vaikkei se ole lähelläkään). Singapore on panostanut valtavasti siihen, että se näyttäisi hyvältä, erityisesti länsimaalaisten sijoittajien silmissä, ja kaupunki onkin täynnä jos jonkinmoista todella vaikuttavaa rakennusta ja tapahtumaa. Vaikka maata johdetaan käytännössä melko autoritäärisesti ja vaalit ovat lähinnä nimelliset, kokevat monet paikalliset olevansa todella vapaita ja onnellisia. Lain rautainen ote on tehnyt Singaporesta yhden maailman turvallisimmista maista, jossa voi huoletta esimerkiksi jättää lompakon varaamaan pöytää kahvilassa vessatauon ajaksi ja löytää sen paikaltaan palatessaan. Tai kuten eräs Uber-kuljettajamme totesi, ”Singapore on maailman turvallisin maa sammua pitkän illan päätteeksi tien reunaan”.
Kaikkien elämä ei Singaporessakaan ole auvoisaa, vaan ulkomailta tuodut kotiapulaiset ja muu niin kutsuttu halpatyövoima näkevät maasta melko erilaisen puolen. Naispuolisten kotiapulaisten on tehtävä raskaustesti säännöllisin väliajoin ja keskeyttämätön raskaus johtaa työpaikan menetykseen ja karkotukseen maasta. Huumekaupasta taas seuraa Singaporessa kuolemantuomio ja koko ajan kehitellään entistä parempia keinoja kansalaisten valvomiseen. Kohtuullisen uusi innovaatio, älykkäät katuvalot, eivät tule olemaan Singaporessa pelkästään liiketunnistimella toimivia lamppuja ja säätutkia, vaan myös kameroita, jotka muun muassa tunnistavat kasvoja ja valvovat, että asiallinen käytös säilyy kaikkialla Singaporen kaduilla.
Maassa vain lyhyen aikaa piipahtavalle vaihto-opiskelijalle suurin osa näistä erikoisuuksista jää kuitenkin peittoon. Pinnalta Singapore on siisti, turvallinen, ystävällinen ja onnellinen maa, jossa pääsee helposti tutustumaan luontoon, kulttuuriin ja kaupunkielämään. Päällimmäisenä näkyvät keskustan pilvenpiirtäjät ja jokailtaiset valo- ja lasershowt, luonnon läsnäolo kaikista urbaanimmallakin alueella, sekä elämän ja liikkumisen yleinen helppous ja järjestelmällisyys. Ruokakulttuuri on suoraan sanottuna maagista, ihmiset ystävällisiä ja auttavaisia ja ajanviettotapoja on jokaisen makuun. Käsittämättömän överit pilvenpiirtäjien katoille rakennetut yökerhot, näyttävät vaellusreitit, lukuisat museot ja galleriat sekä kaupungin eri alueet, joille saapuessaan tuntuu, kuin olisi kilometrin kävelymatkalla vaihtanut yllättäen maata tai jopa planeettaa tarjoavat jokaiselle jotakin.
Jotain, mitä olisin voinut tehdä toisin
Ensimmäinen virhe oli ottaa mukaan lämpimiä vaatteita. Enkä nyt tarkoita sellaisia, jotka olisivat Suomessa lämpimiä, vaan ihan tavallisia vaatteita. Esimerkiksi melko ohut, pitkähihainen paita. Ei. Nilkkasukkia pidemmät sukat. Ei. Polviin asti ylettyvät shortsit. Ei. Farkut. Ei. Nahkatakki. Ei missään nimessä. Asut, joita Singaporessa käytin, koostuivat lopulta seuraavista komponenteista: Sandaalit, t-paita, lyhyet shortsit, mekot, hameet. Samoja vaatteita käyttivät käytännössä kaikki muutkin, mutta luentosaleissa oli hyvä pitää mukana esimerkiksi ohutta neuletta – täysillä pauhaava ilmastointi kontrastoituna yli kolmenkymmenen asteen lämpöön tuntui monesti melko viileältä.
Ottaessani Suomessa rokotteita matkaa varten en ollut vielä täysin varma matkasuunnitelmistani. Puhuessani lääkärin kanssa tuli puheeksi myös malaria ja päädyin ostamaan sen torjumiseen vaadittavia pillereitä, vaikka en ollutkaan vielä varma matkasuunnitelmistani. Melko kalliit pillerit jäivät käyttämättä, sillä malaria ei loppujen lopuksi olekaan ihan niin yleinen, kuin ehkä täältä käsin kuvittelisi. Malarialääkkeitä saa Singaporestakin, joten voisin sanoa, että turha hankkia niitä Suomesta, ellei ole varmasti matkaamassa malaria-alueelle.
Yksi melko isoon rahan menetykseen johtanut virhe oli myös se, että ostin paluulippuni liian ajoissa, vailla kunnollista tietoa lukukauden loppumisesta. Sain vasta Singaporessa tietää, että aikamme majoituksessa loppuisi kolme päivää lentoani ennen. Vaihtoehdoikseni jäivät siis joko lennon siirtäminen tai kalliit hostelli- / hotelliyöt Singaporessa. Päädyin maksamaan lennonvaihdosta, mutta halpaahan sekään ei ollut. Kannattaa siis miettiä, haluaako ostaa paluulennon heti menolentoa ostaessa (silloin suosittelen varmistamaan päivämäärät tarkkaan), vai jättääkö mieluummin valinnanvaraa. Monet vaihtarit jäivät myös lukukauden loputtua Aasiaan matkustelemaan, eikä sekään ole huono vaihtoehto. Lisäksi, pääseehän sieltä Suomeen myös vaikka junalla. Se olisi varmasti aivan omanlaisensa seikkailu.