Vaihtokertomus, Universidad Autónoma de Madrid, kevät 2018

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Vietin ensimmäisen Erasmus-vaihtoni Saksassa lukuvuonna 2015-2016, jonka jälkeen päätin hakea maisterivaiheessa vielä lukukaudeksi vaihtoon Espanjaan. Kieltenopiskelijana minulle suurin syy vaihtoon lähtemiseen oli kielitaidon parantaminen ja paikalliseen kulttuuriin tutustuminen. Helsingin yliopisto tarjosi minulle vaihtopaikkaa Universidad Autónoma de Madridin yliopistosta, jonka jälkeen kohdeyliopiston nettisivujen ohjeiden mukaan täytettiin sähköinen hakemus. Kohdeyliopistosta tuli myös melko selkeät ohjeet sähköpostitse hakuprosessiin liittyvistä asioista. Kursseille piti ilmoittautua alustavasti jo loka-marraskuussa ja ne täyttyivät kirjaimellisesti sekunnissa minun aineeni kohdalla. En mahtunut kaikille valitsemilleni kursseille, joten jouduin muokkaamaan Learning Agreementiani, mutta tämän jälkeen se pysyi samana koko vaihdon ajan. Suosittelen tekemään kurssi-ilmoittautumisen heti kun tämä aukeaa. Saatuani kohdeyliopiston hyväksymiskirjeen varasin yhdensuuntaisen lennon Madridiin, sekä hoidin vakuutukset ja muut asiat kuntoon.

Madrid, näköalapaikka, josta näkyy Palacio Real

Plaza Mayor

Alkubyrokratia ja asuminen

Olin lukenut paljon sekä suomalaisten, että muiden kansainvälisten opiskelijoiden kirjoittamia vaihtokertomuksia Madridista ja niissä painottui Madridin vaikea asuntotilanne sekä asuntohuijaukset. Tästä johtuen saavuin Madridiin noin viikkoa ennen kurssien alkua löytääkseni majoituksen paikan päältä. Olin varannut hostellin viikoksi ja onneksi onnistuin löytämään huoneen jaetusta asunnosta tuon viikon aikana. Hankin myös matkakortin julkista liikennettä varten ja kävin kirjoittautumassa yliopistoon.

Madridissa vuokrat ovat Helsingin luokkaa, joten paras vaihtoehto on vuokrata huone kimppakämpästä. Se on myös hyvä tapa tutustua ihmisiin. Yliopisto tarjoaa vaihto-opiskelijoille myös asuntoja kampuksella, mutta huoneet ovat samaa hintaluokkaa kuin keskustassa. Kampuksella ei ole erityisesti palveluita eivätkä junat kulje illalla yhdentoista jälkeen (Cantoblancon kampus sijaitsee noin 20 km päässä keskustasta). Myös paikallinen Erasmus-järjestö, ESN, järjestää tapahtumia lähinnä keskustassa. Itse halusin mieluummin asua keskustassa ja päädyin lopulta asumaan espanjalaisen naisen ja englantilaisen tytön kanssa. Yliopistolle matka kesti noin 45 minuuttia metrolla ja junalla. Jos haluaa päästä nopeammin yliopistolle, voi yrittää etsiä asuntoa Atocha, Sol tai Nuevos Ministerios nimisten juna-asemien läheisyydeltä. Toisaalta, Madridissa metro toimii hyvin, joten lähes kaikkialle on helppo päästä.

Yliopistokampus

Kuten mainitsin, asuntojen vuokrat ovat Madridissa hintavia. Mitään ei kannata maksaa etukäteen, ellei kyseessä ole luotettava firma (kuten esimerkiksi aluni tai spotahome). Vuokra maksetaan yleensä käteisellä, eli suosittelen varaamaan mukaan tarpeeksi käteistä sekä vuokravakuutta, että ensimmäistä vuokraa varten. Huoneet jaetaan nimittäin ”nopeat syö hitaat” periaatteella ja mikäli huone miellyttää, kannattaa päätös tehdä heti asuntonäytön aikana. Itselleni kävi niin, että pari ensimmäistä asuntoa olivat ehtineet mennä jo ennen kuin ehdin saapua paikalle. On hyvä tarkistaa, sisältyykö muut kustannukset kuten sähkö ja vesi vuokran hintaan, vai tuleeko nämä maksaa kulutuksen mukaan. Espanjassa sähkö on todella kallista, mikä tietenkin myös vaikuttaa vuokraan. Tästä johtuen kavereiden yöpymisiä ei usein sallita tai vaihtoehtoisesti vuokranantaja pyytä 10-20€ maksun per yö. Asunnot eivät ole samalla tavalla lämmitettyjä kuin Suomessa, vaan talvisin ne ovat kylmiä. Sisällä pärjää kuitenkin hyvin, kunhan muistaa pakata mukaan paljon lämpimiä vaatteita.

Sateinen päivä Alonso Martínezin metropysäkillä

Opiskelu ja opetus

Espanjalainen opiskelukulttuuri on monen vaihto-opiskelijan mielestä ”koulumaista”. Kurssit olivat lähinnä seminaareja ja palautustehtäviä on paljon, lähes viikoittain. Osa palautustehtävistä oli ryhmätöitä, osa tuli suorittaa itsenäisesti. Yhdellä kurssilla meidän tuli lukea kirja ja kirjoittaa siitä arvostelu. Pidin lukukauden aikana myös yhden esitelmän. Tunneilla tein yleensä muistiinpanoja tietokoneella, mikä oli mielestäni tehokkaampaa, sillä kaikki kurssini olivat espanjaksi. Yksi opettaja kielsi opiskelijoitaan käyttämästä tietokonetta, mutta muuten kannettava tietokone osoittautui käteväksi välineeksi, koska suurin osa materiaaleista olivat Moodlessa. Kaikki kurssini päättyivät lopputenttiin. Mielestäni oli erikoista, että kokeissa maksimipistemäärät olivat todella alhaisia. Esimerkiksi yhdessä loppukokeessa kolmesta esseestä pystyi saamaan korkeintaan yhdeksän pistettä, joten olin vähän huolissani siitä, miten tiukkoja opettajat ovat arvostelun kanssa. Selvisin kuitenkin hyvin kaikista kursseistani ja olin myös tyytyväinen arvosanoihini.

Kaikki kurssit olivat kuuden opintopisteen laajuisia, paitsi kielikeskuksen espanjan kurssi, joka oli neljän opintopisteen arvoinen. Suoritin vaihdossa loput sivuaineopinnoistani (lukuun ottamatta yhtä kurssia) joista tuli yhteensä 22 opintopistettä.

El parque del Retiro

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Universidad Autónoma de Madrid ei järjestä erikseen orientaatioviikkoa, joten kannattaa olla itse aktiivinen ja kysyä neuvoa, vaikka oman tiedekunnan ORI:sta (Oficina de relaciones internacionales) tai ESN:ltä, mikäli jokin asia mietityttää. Ennen kurssien alkua ESN järjestää tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan muihin vaihtareihin. Suosittelen osallistumaan niihin ja menemään rohkeasti juttelemaan ihmisten kanssa. Siitä johtuen, että Madrid on suurkaupunki, voi olla vaikea tutustua paikallisiin. Sanoisin, että paras tapa tutustua espanjalaisiin on aloittaa harrastus ja Madridissa mahdollisuuksia on paljon. Itse harrastan tanssia ja halusin ehdottomasti jatkaa harrastustani myös vaihdossa. Löysin pari tanssikoulua, joiden tunneilla kävin säännöllisesti ja päädyin jopa sijaistamaan yhtä tanssinopettajaa, kun tämä oli Etelä-Amerikassa pitämässä workshoppeja. Eli kannattaa rohkeasti kokeilla uusia asioita vaihdossa, jos siihen vain on mahdollisuus!

Madridissa alle 26 vuotiaille julkinen liikenne on edullista: 20€ kuukausilippuun sisältyy kaikki vyöhykkeet, eli samalla lipulla pääsee jopa Toledoon asti. Itse olin juuri täyttänyt 26 ja jouduin maksamaan noin 63€ kuussa kahdesta vyöhykkeestä. Jos haluaa tutustua muihin Espanjan kaupunkeihin voi osallistua ESN:n järjestämiin matkoihin tai itsenäisesti matkustaa junalla, bussilla tai blablacarilla (kimppakyytipalvelu). Esimerkiksi pääsiäinen on tärkeä juhla Espanjassa ja perinteiset kulkueet valtaavat kaupungit ympäri maata, joten viikon loman aikana ehtii hyvin tutustua uusiin paikkoihin.

Gran Via

Hintataso Madridissa on korkeampi kuin muualla Espanjassa, mutta ainakin ruoka on edullisempaa kuin Suomessa. Yliopistolla on ruokaloita, joissa voi syödä lounasta, mutta ruoka ei kovin terveellistä, eikä ollut mielestäni hintansa arvoista. Kampuksella on kuitenkin tiloja, joissa on mahdollista lämmittää ruokaa ja syödä omia eväitään. Espanjalaisiin ruoka-aikoihin voi olla hieman vaikea tottua aluksi, sillä lounas syödään vasta kolmen aikoihin ja päivällinen aikaisintaan yhdeksältä illalla. Espanjassa käydään paljon ravintoloissa ja tapaksia löytyy joka paikasta. Mikäli tavernan lattia on täynnä serviettejä on se merkki siitä, että kyseisen ravintolan ruoka on hyvää.

Churroja

Madrid on kaupunkina turvallinen, ainakin itselläni oli aina turvallinen olo liikkuessani keskustassa. On kuitenkin hyvä pitää laukkua silmällä, koska taskuvarkaita on paljon. Vahdin erityisesti laukkuani täydessä metrossa ja kaduilla, kun ihmisiä oli paljon. Tiettyjä alueita on hyvä välttää yöaikaan, esimerkiksi yksin liikkumista Lavapiésin kaupunginosassa. Kuten mainitsin, minulla oli aina turvallinen olo Madridissa, eikä mielestäni ole syytä huoleen. Maalaisjärjellä pärjää hyvin!

La Latinan kaupunginosa

Leave a Reply