Vaihtokertomus, Australian National University, kevät 2019

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Tultuani valituksi vaihto-oppilaaksi Helsingin Yliopistosta, tein hakemuksen vaihtoyliopistolle eli ANU:lle. Sain tiedon valinnasta Helsingin Yliopistolta keväällä 2018 ja vaihtoyliopiston hakemuksen tuli olla valmis marraskuussa. Helsingin Yliopisto lähetti hakemusta varten ohjeet, ja listan tarvittavista liitteistä, joten pystyin valmistelemaan ne jo kesän aikana. Tarvittavia liitteitä olivat opintosuorite, lista tulevista kursseista sekä kielitodistus. Kielitodistuksen sain Helsingin Yliopiston kielikeskukselta, mutta se on mahdollista saada myös tekemällä TOELF tai IELTS kielikoe. Valintakirje ANU:lta tuli nopeasti, ja tämän jälkeen pääsin hoitamaan muita ennen lähtöä vaadittavia asioita. ANU:n hyväksymiskirjen saapumisen jälkeen tarjous piti hyväksyä lähettämällä yliopistolle täytetty tietolomake.

Opiskelijaviisumia varten on oltava Overseas Student Health Care, jonka ostin Allianz Global Assistance nettisivuilta. Tätä ei tarvitse hoitaa itse, vaan ANU voi hoitaa sen opiskelijan puolesta. Huomasin kuitenkin, että itse ostettuna tämä tulee halvemmaksi. Joulukuun alussa tein myös hakemuksen opiskelija-asuntolaan. ANU lupaa järjestää asumisen kaikille vaihto-opiskelijoille, mutta takuuta ei ole siitä, että pääsee asuntolaan, johon esisijaisesti hakee. Hain ensisijaisesti Burton & Garran Hall:iin, mutta sain huoneen Fenner Hall:ista ja olin lopulta tähän erittäin tyytyväinen.

Saatuani hyväksymiskirjeen ANU:lta hain seuraavana viisumia. Hakemuksen tekemiseen meni paljon aikaa, mutta hakemus hyväksyttiin jo seuraavana päivänä. Ruuhka-aikoina viisumin saantiin voi kuitenkin mennä aikaa muutamia viikkoja. Avasin myös australialaisen pankkitilin Commonwealth Bank nettisivujen kautta. Lisäksi Suomessa ollessani tein KELA:lle ilmoituksen väliaikaisesta muutosta ulkomaille.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Saavuttuani Australiaan kaikkien vaihto-oppilaiden tuli täyttää ja palauttaa lappu, jolla annetaan lupa ANU:lle välittää tietoja kotiyliopistolle. Kävin pankissa tunnistautumassa, jotta sain australialaisen pankkikortin. Australialainen pankkitili helpotti mm. vuokran maksua, ja rahan siirtoa kavereille. Lisäksi avasin australialaisen puhelinliittymän, minkä suosittelen hoitamaan mahdollisimman nopeasti. Kaikki tämä hoitui kuitenkin suhteellisen nopeasti ja helposti.

Lennoilla minulla oli mukana tulostettuna Helsingin Yliopistolta saamani todistus vaihto-opiskelusta Australiassa, viisumi sekä ANU:lta saaman Coe. Viisumi on sähköinen, mutta se on hyvä olla mukana myös tulostettuna. Ennen lentoa Australiaan kannattaa tarkistaa mitä ruokia ja tavaroita ei maahan saa viedä. Tästä ollaan maahan tullessa erittäin tarkkoja.

Asuminen

Kuten mainitsin jo aikaisemmin, asuin yliopiston opiskelija-asuntolassa Fenner Hall. Asuntotarjous tuli joulukuussa sähköpostiin, ja tarjouksen saamisesta on 2 vuorokautta aikaa hyväksyä tarjous. Mikäli ei halua asua asuntolassa, esimerkiksi Facebook ryhmien kautta on mahdollista löytää kämppiksiä, tai huoneita jaetuista asunnoista. Itse kuitenkin suosittelen lämpimästi opiskelija-asuntolaa. Asuntolaan muuttopäivä oli 6.2.19 ja vuokraa maksettiin 2 viikon välein tästä päivästä eteenpäin.

Suurin osa opiskelijoista asuu asuntoloissa, ja koin tämän itse erittäin kivaksi. Asuntoloilla on erittäin tiivis yhteishenki, ja paljon yhteistä ohjelmaa. Fenner Hallissa mm. järjestetään viikoittain tee-iltoja koko asuntolalle, sekä erikseen omalle kerrokselle. Asuntoloissa on helppo tutustua muihin opiskelijoihin, ja erityisesti paikallisiin. Itse sain Fenner Hallista läheisimmät kaverini koko vaihdon aikana. Lisäksi asuntoloiden välillä järjestetään urheilukilpailuja, bändikilpailu ja kuorolaulukilpailu. Fenner Hall tekee vuosittain musikaalin, muutamassa asuntolassa on kahvila/baari jossa voi työskennellä vapaaehtoisena, monilla asuntoloilla on vuoden aikana gaaloja, ja asuntoloissa järjestetään sekä asuntolan omia, että eri asuntoloiden yhteisiä juhlia ja iltamia. Asuntola on suuri osa opiskelijan identiteettiä, ja asuntolan asukkaita ajatellaan yhtenä suurena perheenä.

Asuminen Australiassa on kalliimpaa kuin Suomessa, ja asuntolat on yksi halvimmista vaihtoehdoista. Myös asuntoloiden välillä on kuitenkin vuokrissa suuria eroja. Asuntoloissa vuokraan kuuluu netti, ja osassa asuntoloista esimerkiksi pyykinpesu on ilmaista. Fenner Hallissa yksi pesukoneellinen maksoi 3 dollaria. Ruoka on Australiassa hieman halvempaa kuin Suomessa, mutta eri tuotteiden välillä on tietysti eroja. Canberran keskustasta löytyy kirpputoreja, ja ANU:lla on facebook ryhmä, jossa voi myydä ja ostaa käytettyä tavaraa.

Opiskelu ja opetus

Yhden lukukauden aikana normaali kurssimäärä on 4 kurssia. Mikäli on painava syy, yhden kurssin voi kuitenkin jättää pois. Tähän pitää ensin saada suostumus liikkuvuuspalveluilta, sekä ANU:n opiskelijapalveluilta, jotta viisumin ehdot täyttyvät. Kursseille ilmoittautumisen hoidin hieman ennen Australiaan lähtöä sähköisessä järjestelmässä. Muille kuin ensimmäisen vuoden kursseille ilmoittautuessa vaaditaan avainkoodi, jonka sain etukäteen sähköpostilla kursseille, jotka olin valinnut hakemuksen yhteydessä. Mikäli kursseja haluaa tämän jälkeen muuttaa, saa koodin hankittua sähköpostilla tai orientoivan viikon aikana tiedekuntien vastuuhenkilöiltä info tilaisuuksista. Kursseja saa vaihtaa vielä ensimmäisten opetusviikkojen viikkojen jälkeenkin. Etukäteen kannattaa olla varmuuden vuoksi mietittynä muutama ylimääräinen kurssi, jos alun perin valitut kurssit menevät paljon päällekkäin. Kaikki luennot kuitenkin videoidaan, joten ne on mahdollista katsoa myöhemmin. Tutoriaaleihin on usein monta eri ryhmää, joten niihin kannattaa ilmoittautua ajoissa, jotta pääsee haluamaansa ryhmään. Nettisivulta unofficial ANU timetable pääsee suunnittelemaan lukujärjestystä.

Monilla kursseilla järjestettiin lukukauden alussa vapaaehtoisia infotilaisuuksia opiskelijoille, joilla englanti ei ole äidinkieli. Lisäksi yliopiston opiskelijapalvelut järjestävät apua, jos tuntee tarvitsevansa sitä kirjoittamisessa. Opiskelijapalvelut auttavat myös monissa muissa mahdollisissa opiskeluun liittyvissä ongelmissa.

Opetus ANU:ssa oli mielestäni erittäin tasokasta. Kurssit ovat yleisesti ottaen suuritöisiä, mutta kurssien, sekä alojen välillä on paljon eroja. Kursseilla oli mm. paljon kirjoitettavaa, esseitä, raportteja ja kotitehtäviä sekä viikoittaisia quizejä. Itselle Helsingin Yliopistoon verrattuna suurin ero oli viikoittaiset tutoriaalit luentojen lisäksi. Tutoriaaleihin tuli aina valmistautua lukemalla ennakkoon vaadittu materiaali, ja tekemällä ennakkotehtäviä. Tutoriaaleissa keskustellaan ja tehdään tehtäviä pienryhmissä, ja aktiivisuudella on merkitys kurssin arvosanaan. Biotieteissä ja esimerkiksi psykologiassa labrakursseja ei ole erikseen, vaan samaan kurssiin kuuluu sekä luennot, että laboratoriotyöt. Kursseihin voi kuulua joillain aloilla myös Field Trip. Läpipääsyyn kursseilla ei vaadita kovin paljoa, mutta hyviin arvosanoihin vaaditaan todella paljon.

Tehtävien palautusaikoihin on mahdollista saada lisä aikaa, mikäli on painava ja hyvä syy. Määräajoista ollaan tiukkoja, ja myöhään palautetuista tehtävistä vähennetään automaattisesti pisteitä. Vastuuopettajat ovat kuitenkin ymmärtäväisiä, jos heihin ottaa ajoissa yhteyttä. Tiukkaan aikatauluun auttaa myös se, että kaikki kurssien tehtävät ja palautuspäivät tulevat tietoon heti lukuvuoden alussa.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

ANU järjestää vaihto-oppilaille orientoivaa viikkoa edeltävällä viikolla bussikuljetuksen lentokentältä kampukselle, mikä pitää varata etukäteen sähköpostilla. Tämä helpotti huomattavasti vaihtokohteeseen saapumista, ja pääsin heti tapaamaan muita opiskelijoita ja vaihto-oppilaita.

Canberra on kaupunkina melko samalainen kuin esimerkiksi Jyväskylä. Itsellä kaupunkiin sopeutuminen ei siitä syystä ollut vaikeaa tai vienyt paljoa aikaa. Luonto Canberrassa on lähellä, ja ulkoilumahdollisuudet ovat loistavat. Canberrassa on paljon tapahtumia, ja kaikki löytyy Facebookista. Myös ANU:lla ja asuntoloilla on paljon facebook ryhmiä, joihin kannattaa liittyä niin löytää paljon tekemistä ja pysyy perillä tapahtumista. Canberra ja koko Australia on turvallinen, mutta yksin kävelyä pimeällä kehotettiin silti välttämään.

Canberran keskustasta löytyy valtava kauppakeskus, leffateatteri ja paljon ravintoloita ja kahviloita. Julkinen liikenne toimii hyvin, ja bussimatkat on melko edullisia. Canberran läheisyydestä löytyy myös valtavasti tehtävää, ja upeaa luontoa. Sydneyyn ja Melbourneen pääsee helposti bussilla ja lähimmälle rannalle Jervis Bayhyn ajaa alle 3 tuntia autolla. ANU järjestää vaihto-opiskelijoille mm. surffileirin ja matkan Blue Mountains:lle. Yleisesti Australiassa kannattaa matkustella niin paljon kuin mahdollista, mutta kannattaa ottaa huomioon, että välimatkat ovat valtavia.

Overseas Student Health Cover toimii helposti sovelluksen kautta, jos tulee tarvetta. Ennen sairaalaan menoa kannattaa tarkistaa, että OSHC toimii juuri kyseisessä paikassa. Lisäksi Canberrassa on bussimatkan päässä sairaala, joka on ilmainen myös ilman vakuutusta. Isommat sairaalamaksut voi joutua maksamaan ensin itse, ja vakuutus maksaa kulut myöhemmin takaisin. ANU:n opiskelijapalvelut auttavat vaihtareita näissä tapauksissa.

Vaihdosta saa eniten irti, jos on alusta asti itse aktiivinen ja lähtee mukaan kaikenlaiseen toimintaan. Orientoivalla viikolla on paljon ohjelmaa, jossa pääsee helposti tutustumaan muihin opiskelijoihin. Myös ANU:lla on paljon urheilujoukkueita ja kerhoja joka makuun, ja niiden kautta pääsee tutustumaan helposti uusiin ihmisiin. Myös vaihtareille järjestetään paljon yhteistä ohjelmaa, ja erilaisia orientoivia tapahtumia heti alusta lähtien. Vaihtareista todella pidetään erittäin hyvää huolta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *