Humanistisen tiedekunnan opiskelija
Ennen lähtöä
Olin jännittänyt kielitestiä ja motivaatiokirjeen tekemistä, mutta hyväksymisestä eteenpäin oli enää vain vähän tehtävissä. Postin ja kissani siirsin vanhemmilleni. Ostin lentolippuni ajoissa, mutta hinta silti nousi harkitessani, jäisinkö jouluksi Torontoon. Jos olisin ostanut liput heti, olisin saanut ne vielä selvästi halvemmalla, mutta kuukauden harkitseminen nosti heti hintaa.
Lähes kaikkeen byrokratiaan sain hyvät ohjeistukset yliopistolta. Meitä muistutettiin etenkin yhteisen Toronton vaihto-opiskelijoiden Facebook-ryhmän kautta käytännöistä ja tarvittavista asiakirjoista, tarvikkeista ja tulevasta säästä, ja tuutorimme olivat tavoitettavissa hyvin helposti. En työskennellyt vaihtoaikanani, joten en hankkinut varsinaista viisumia työtä varten, mutta hankin pakollisen ETA:n ja maksoin yliopiston sivujen kautta sairasvakuutuksen (jonka hyödyllisyyttä avaan pian myös). ETA:n, yliopiston hyväksymiskirjeen ja passin lisäksi muita dokumentteja ei lentokentällä enää kysytty. ETA:n suhteen kannattaa muuten välttää huijaussivustoja. Näiltäkin saa käyttökelpoisen ETA:n, mutta kun kuulin poikaystäväni maksaneen tästä lopulta 70 dollaria itse maksamani 8 dollarin sijasta, huomasimme, kuinka lähes täysin samannäköiset sivut vaativat ihan eri hintoja ETA:sta. Poikaystäväni maksoi siis 62 euroa pelkästä paperinkäsittelystä aivan turhaan. Lisäksi poikaystäväni joutui suuremmin mielenkiinnon kohteeksi lehtokentällä ja häneltä kysyttiin paljon kysymyksiä, kun omalla kohdallani passini tarkastanut virkailija ensin käänteli passia ihmeissään, sitten hymyili leveääkin leveämpää hymyä ja totesi äänekkäästi ”Welcome Finland!”
Asuminen
Koska huomasin nopeasti, millainen pula Torontossa oli asunnoista, aloin etsimään asuntoa varsin aikaisin. Oli pian selvää, että halvalla ei kaupungista löytäisi hyvää. Törmäsin netin kautta asuntoihin, joiden oven lukkona toimi riippulukko, pelkkiin huoneisiin, jotka maksoivat 1900 dollaria kuukaudessa ja asuntoihin, joiden omistajiin ei mitenkään tuntunut saavan yhteyttä. Minulle oli kuitenkin lähetetty linkki Toronton yliopiston vaihto-opiskelijoiden Facebook-ryhmään, josta löysin asiallisen ilmoituksen ranskalaiselta opiskelijalta, joka etsi kämppäkavereita tulevalle lukukaudelle.
Minä ja ranskalainen lyöttäydyimme yhteen muutamien viestien ja Whatsapp-puhelun jälkeen ja koska neljälle kuukaudelle oli vaikeaa löytää varsinaista vuokra-asuntoa, etsimme lopulta asuntomme Airbnb-sivustolta. Tämäkään ei edennyt ongelmitta. Kaksi viikkoa ennen vaihtoa saimme viestin, että vuokramme kämpästä on peruttu ja minulle oli palautettu koko vuokrasumma. Kuulemma asunto vaati pikaisesti remonttia (meille ei missään vaiheessa selvinnyt miksi) ja emäntämme oli oikeutettu peruuttamaan varauksemme vielä tässä vaiheessa ilman mitään korvauksia. Mitään hintahaarukkaamme sopivaa asuntoa ei enää löytynyt, mutta törmäsin Airbnb-sivustolla asuntoon, jossa oli viisi makuuhuonetta ja joka viidelle ihmiselle jaettuna sopi meille paremmin kuin hyvin. Asunto oli Scarborough’ssa, eli aika kaukana Toronton keskustasta, mutta meillä oli kiire. Saimme nopeasti pari kämppistä lisää, ja oikeastaan meihin otti yhteyttä kymmeniä ihmisiä vailla asuntoa, ja jouduimme valitsemaan asuintoverimme.
Itse asuntoon saapuminen oli helppoa, vaikkakin pitkän metromatkan päässä aina Pearsonista toiselle puolelle Torontoa. Asunto oli juuri sitä mitä olimme toivoneetkin, joten sain huokaista helpotuksesta heti alkuunsa: kuvat olivat pitäneet paikkaansa. Myös vuokranantaja osoittautui kultaakin kalliimmaksi. Hän auttoi kaikessa, toi meille ylitse jäänyttä ruokaa, kyyditsi meitä kauppaan, antoi vinkkejä kaupungissa kulkemiseen, toi meille jopa joulukuusen jouluksi. Kuulin myöhemmin muilta vaihto-opiskelijoilta, että kaikki eivät olleet asunnon suhteen yhtä onnekkaita. Jotkut asuivat lähellä yliopistoa, mutta heidän huoneensa oli erotettu kirjahyllyllä olohuoneesta ja vierailuajat olivat tiukat. Joillakin oli asunnossaan torakoita (niihin kuulemma kyllä tottui..). Skotlantilainen kaverini taas tuijotteli iltaisin kosteusvaurion peittämää, vuotavaa kattoa. Oli vaikea uskoa näitä kauhutarinoita asunnoista, mutta ymmärsin, että vältin näitä ongelmia, koska olin valmis asumaan muualla kuin ydinkeskustassa.
Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähtijöille
Vaikeudet eivät toki jääneet sydämentykytyksiä aiheuttaneisiin asumisjärjestelyihin. Kävi pian selväksi, että Huawei-puhelimet olivat mahdottomuus mantereella, boikotti ei ollut vitsi. Mikään puhelinyhtiö ei tarjonnut puhelimeeni liittymää. Puhelinliittymät olivat lisäksi niin kalliita, että jouduin lopulta tyytymään käyttämään nettiä vain wifin tarjoavissa paikoissa. Onneksi Airbnb-asunnossamme oli kolme moitteetonta liittymää ja yliopistolla toimiva nettiyhteys.
Opiskelijakortin hakeminen osoittautui myös haasteelliseksi. Jonotimme uuden israelilaisen ystäväni, johon olin tutustunut orientaatiopäivänä, kanssa yli kaksi tuntia kortit saadaksemme, vain saadakseni kuulla, että minua ei löydy heidän ohjelmistostaan. Minut lähetettiin ensin väärään paikkaan selvittämään asiaa – St. Michael’sin Collegeen, joka vastasi siis oman tiedekuntani asioista. Todellisuudessa, minkä huomasin, kun asia ei collegessa selvinnyt, minun olisi kuulunut ottaa aina kaikissa ongelmatilanteissa yhteyttä ensin vaihto-opiskelijoiden asioita käsittelevään CIS-keskukseen (Center of International Experience). Siellä he selvittivät kaiken, mutta eri toimistojen aukioloajoista ja välimatkoista johtuen minulta meni lopulta kolme päivää ravata paikasta toiseen ja vihdoin saada opiskelijakorttini.
Suurimmaksi haasteekseni osui kuitenkin elämäni ensimmäinen pyörtymiseni syyskuun ensimmäisillä viikoilla. Ambulanssikuljetus, verikokeet – koko hoito sekä vielä viikoittaiset tarkastukset yliopiston lääkärin toimesta menivät kaikki sairasvakuutukseni piikkiin.
Opiskelu ja vapaa-aika
Vaikka olin viikon pois yliopistolta, mikä harmitti minua, koska luennot ja olivat uskomattoman antoisia ja kasvattivat intohimoani omaa alaani kohtaan, sain kaiken mahdollisen tuen. Professorini olivat kaikki huolissaan ja antoivat minulle lisäaikaa kaikkiin tehtäviin. Koska tehtäviä oli kuitenkin paljon, kävin vielä opintojeni loppuvaiheessa Accessibility Services -nimisessä yliopiston järjestämässä palvelussa, joka vastaa opiskelijoiden erityistarpeista. Sain aivotärähdykseni vuoksi lisäaikaa esseisiin ja lisäaikaa tenteissä, joihin minulle järjestettiin lisäksi silmiä säästävä valaistus. Accessibility Services’n kautta tämä onnistui virallisesti jopa nopealla aikataululla, vaikka usein kehotetaan ottamaan palveluun yhteyttä aikaisin lukukauden alussa erityisjärjestelyjä toivottaessa.
Paranin aivotärähdyksestäni hitaasti, mutta sain tukea myös muilta opiskelijoilta. Opiskelimme yhdessä yliopistolla ja kahviloissa, vuokrasimme auton ja kävimme ihastelemassa Kanadan metsien ihanaa ruskaa ja jaksoin silloin tällöin olla paikalla usein alkubileiden aikaan, vaikken myöhään yöhön bileitä yleensä jatkanutkaan. Opiskelijoiden tapahtumat tuntuivat loppuvan aina aikaisin kaikkialla muualla paitsi sateenkaarialueena tunnetun The Villagen alueella, jossa pääsi jatkamaan halutessaan aamuyöhön asti.
Vapaa-aika oli usein kortilla, mutta opimme tapaamaan toisia opiskelijoita yliopistolla ja opiskelemaan yhdessä ja oli ihanaa huomata, kuinka opiskelun haasteiden edessä lähennyimme entisestään. Opiskelijoille oli tarjolla erilaisia kerhoja harrastusten mukaan, mutta osa täyttyi niin nopeasti, että itse en päässyt omia harrastuksiani tukeviin kerhoihin. Vaihto-opiskelijaystäväni pääsi kuitenkin yliopiston kuoroon sopraanoksi ja vaihto-opiskelijoille suosittu kerho järjesti paljon patikointi- ja telttaretkiä.
Jäin paitsi kerhoista, mutta sain uuden kipinän opintoihini minulle uusien inspiroivien professorien kautta ja pääsin opiskelemaan aiheita, joita ei oman yliopistoni kurssitarjonnasta löydy. Opiskelu Toronton yliopistossa oli haastavaa ja tehtävien määrä oli shokki kaikille vaihto-opiskelijoille, joihin tutustuin. Vaikka opiskelun haasteet tuntuivat ensin musertavilta, itselleen pitää olla armollinen ja antaa aikaa löytää sopiva opiskelutapa uudessa ympäristössä. Lopulta suurin kulttuurishokkini oli palata takaisin Suomeen ja jättää elämäni Torontossa.