Vaihtokertomus, Institut d’études politiques de Paris (Sciences Po), Ranska, kevät 2019

Svenska social- och kommunalhögskolanin opiskelija

Ennen lähtöä

Sain vaihtoyliopistoltani hyväksymistiedon loppukeväästä, minkä jälkeen vaihtoyliopisto piti minut hyvin ajan tasalla. Opintojen suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa ja valmistautua huolellisesti kursseille rekisteröitymiseen, mikä tapahtuu jo kesällä. Suuri osa kurssipaikoista täyttyy alle vartissa rekisteröitymisen alettua, joten varasuunnitelman teko ei ole haitaksi.
Ennen lähtöäni tein matkustusilmoitukseni ja muutin postiosoitteeni vanhemmilleni. Minulla oli lähtiessäni mukana kopio passista, tutkintotodistukseni ja tositteet vaihto-opinnoista. Passikuvia saa toki paikan päältä, mutta niitä voi olla hyvä ottaa mukaan, sillä niitä tarvitaan muun muassa opiskelija-, bussi, ja kuntosalikortteihin.

En itse avannut ranskalaista pankkitiliä tai puhelinliittymää, vaan varmistin Suomessa käyttämieni sopimusten ehdot läpi ennen vaihtoon lähtemistä. Tällä voi halutessaan vähentää ylimääräistä byrokratiaa. En joutunut turvautumaan paikalliseen terveydenhuoltoon vaihtolukukauteni aikana, mutta yliopistolla on selkeät ohjeet siitä, miten sairaustapauksissa kannattaa toimia. Alkubyrokratia yliopistolla oli vähäistä. Oikeastaan ainoa yliopistoon liittyvä velvoite oli opiskelijakortin noutaminen, sillä suurin osa dokumentaatiosta tapahtuu jo vaihtoyliopistoon haettaessa.

Sciences Po:ssa on mahdollista osallistua maksulliselle perehdytysviikolle. Perehdytys koostuu luennoista, joissa käydään koulun opiskelukäytäntöjä läpi ja vapaa-ajan ohjelmasta sekä tapahtumista. Metodologiset asiat yleensä käydään myös itse kursseilla läpi, mutta mielestäni perehdytysviikko oli hintansa väärti jo opiskelijoihin tutustumisen ja verkostoitumisen myötä. Vietin myöhemmin suurimman osan ajasta juuri perehdytysviikon aikana tapaamieni opiskelijoiden kanssa.

Asuminen

Asunnon etsiminen kannattaa aloittaa ajoissa ja hyödyntää muun muassa muita suomalaisia Pariisissa, Facebook-ryhmiä tai aiempia vaihto-opiskelijoita. Asunnon etsinnässä kannattaa olla tarkkaavainen, sillä huijauksia tapahtuu säännöllisesti. Sciences Po:lla on myös yhteistyösivustoja asunnon etsimiseen, mitä kautta itse päädyin ulkomaalaiset opiskelijoiden kampukselle. Asumiskustannukset Pariisissa ovat korkeita, vaikka asunnot ovat pääsääntöisesti pieniä.

Asuin Cité internationale universitaire de Paris:n kampuksella kanssani samaa yliopistoa käyvän ranskalaisopiskelijan kanssa. Pariisin metropolialueen laidalla sijaitsevalla kampuksella on asuinrakennuksia kansallisuuksien mukaan, hyvät kulkuyhteydet, opiskelijaravintoja sekä laajat urheilumahdollisuudet.

Opiskelu ja opetus

Perehdytysviikon lisäksi valitsin kurssini niin, että minulla oli kuusi kurssia, mutta luentoja vain maanantaista keskiviikkoon. Sciences Po:ssa on pääsääntöisesti valittavissa seminaarikursseja, luentokursseja sekä kielikursseja. Seminaarikursseilla (10 ECTS) on yksi massaluento sekä yksi pienempi luento, luentokursseilla (5 ECTS) yksi ja kielikursseilla (5 ECTS) kaksi luentoa viikossa. Itse opiskelin vain luentokursseja ja yhden kielikurssin. Kursseista on hyvä tietää, että Sciences Po:ssa on tiukka läsnäolovelvoite ja koko lukukauden kestävältä kurssilta kolmannesta poissaolosta tippuu kurssilta eikä tähän tehdä poikkeuksia. Lisäksi yliopistolla on laaja tarjonta eri vapaa-ajan urheilukursseja, joihin rekisteröidytään erikseen lukukauden alettua.

Sciences Po:n kurssit arvioidaan skaalalla 0–20 ja yli puolet pisteistä vaaditaan hyväksyttyyn suoritukseen. Kurssien arvostelun tiukkuus saattaa vaihdella kursseittain ja on yleistä, että täysiä pisteitä on hyvin vaikea saada. Kurssit sisältävät usein erilaisia suorituksia ja etenkin esitelmät ovat tavallisia. Professorit ovat alansa huippuja ja usein kannustavat opiskelijoita keskusteluun ja itsenäiseen ajatteluun.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähtijöille

Pariisissa taskuvarkaudet ovat valitettavasti arkipäivää, etenkin turistialueilla. Usealta ystävistäni varastettiin laukku, lompakko tai puhelin, jos ne jättivät hetkeksikin vahtimatta. Reppujen ja laukkujen kanssa täytyy muutenkin olla hyvin tarkkana. Kampuksella laukkua ei saa jättää hetkeksikään, sillä muuten koko rakennus saatetaan joutua tyhjentämään. Sciences Po:n rakennuksissa on jatkuvasti turvallisuushenkilökuntaa eikä sisälle pääse kukaan ilman omaa opiskelijakorttiaan. Ajoittain myös laukut tarkistetaan turvallisuuden vuoksi. Pariisissa on myös lähes säännöllisesti mielenosoituksia, jotka saatavat äityä aggressiivisiksi. Kulkueiden reitit ilmoitetaan usein etukäteen ja näitä alueita kannattaa välttää.

Hintataso Pariisissa on kuten olettaa saattaa korkea. Asumiskustannuksissa voi säästää asumalla kauempana keskustasta hyvien kulkuyhteyksien päässä ja Pariisin metroverkosto on laaja. Suosituimmat julkisen liikenteen kuukausiliput ovat Navigo tai Imagine R, mutta ne eivät kuitenkaan ole yhtä edullisia kuin opiskelijaliput Suomessa. Sciences Po sijaitsee kuudennessa arrondissementissa, jossa hintataso on kaupunginosan hyvän sijainnin mukaiset. Yliopiston lähellä, sekä myös muualla Pariisissa löytyy UniCafen tapaisia Crous -opiskelijaravintoloita, joista lounasta saa päälle kolmen euron. Matkustamiseen Pariisin lähialueille ja myös Ranskan ulkopuolelle löytyy paljon eri vaihtoehtoja edullisin hinnoin ja lisäksi eurooppalaiset alle 27-vuotiaat opiskelijat pääsevät Pariisin museoihin ilman pääsymaksua.

Ranskaan ja Pariisiin sopeutuminen voi viedä aikaa. Aikataulut venyvät ja sosiaalinen normisto on monimutkainen. Toisaalta kaikki vaihto-opiskelijat ovat samassa asemassa, ja vaihto-opiskeluun kuuluu uuteen kulttuuriin tottuminen. Alun epävarmuus ja uusi ympäristö unohtuu nopeasti, kun tutustuu uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Vaihto-opintojen jälkeen kaikista arkisimpiakin tapahtumia nimittäin ikävoi.