Vaihtokertomus, Universidad Complutense de Madrid, Espanja, kevät 2018

Valtiotieteellinen tiedekunta

Opiskelin kevään 2018 Espanjassa Universidad Complutense de Madridissa, missä suoritin kursseja kandivaiheen valtio-opin sivuaineeseeni Somosaguasin kampuksella politiikan ja kansainvälisten suhteiden laitoksella. Madrid on täydellinen kaupunki opiskelijavaihdolle erityisesti, jos nautit taiteesta, kulttuurista, historiasta ja hyvästä yöelämästä. Madrid on keskeisen sijaintinsa ansiosta hyvä valinta myös Espanjan sisällä matkustamisen kannalta, eikä Portugaliinkaan ole pitkä matka.

Ennen lähtöä

Ennen lähtöä ei juurikaan tarvinnut tehdä muuta, kuin tavallisen Erasmus-haun ohjeistuksen mukaiset toimenpiteet. Kielitasotodistusta ei Complutenseen tuolloin tarvittu, mutta vaadittu espanjan taso oli kuitenkin B1. Helsingin yliopiston valinnan jälkeen kohdeyliopistoon haettiin helmikuussa alkavan kevätlukukauden osalta vasta lokakuussa ja vahvistus vaihdosta tuli joulukuussa. Yliopisto tarjosi mahdollisuuden osallistua espanjan intensiivikurssille ennen lukukauden alkua, ja sinne piti tietysti ilmoittautua etukäteen.

Jos aiot korvata pakollisia tai sivuaineopintoihisi liittyviä opintoja vaihtokursseilla, kannattaa vastuuopettajilta varmistaa etukäteen mitkä kurssit kohtaan käyvät. Myös täysin oman kokonaisuuden kokoaminen vaihto-opinnoista on mahdollista ja tarjoaa aivan eri tavalla joustavuutta. Alustavia kurssivalintoja voi tehdä jo netistä löytyvän kurssikatalogin avulla, mutta kannattaa myös valmistautua siihen, että lukukauden alkaessa joudut tekemään paljon muutoksia Learning Agreementiin.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Byrokratiaa ei joudu Espanjassa juurikaan miettimään. Paikallinen ESN-verkosto oli todella aktiivinen ja he neuvoivat kaikissa käytännön asioissa. Esimerkiksi opiskelijakortin saaminen Complutenselta oli hieman monimutkaista ja vaati monen toimiston kautta käymistä, mutta tähän oli hyvät ohjeistukset. Lisäksi henkilökohtaisen julkisen liikenteen matkakortin hankkimista varten tuli myös varata aika metroaseman palvelupisteelle. Ilmeisesti Madridin kaupungille olisi myös pitänyt rekisteröityä, mutta tätä ei kovin moni tietääkseni tehnyt.

Asuminen

Asuin vaihtoni aikana Argüellesissa lähellä Moncloaa, josta lähti bussi Somosaguasin kampusalueelle Casa de Campon toiselle puolelle. Asuinalueeni oli hyvin rauhallinen, mutta sieltä pääsi keskustaan nopeasti metrolla tai jopa kävellen, ja myös Complutensen toinen kampusalue Ciudad Universitaria oli vain parin metropysäkin päässä. Suosittelen tätä vaihtoehtoa niille Complutenseen lähtijöille, jotka etsivät keskeistä sijaintia keskustan ja kampusalueen välimaastossa. Somosaguasin kampuksen lähellä ei ole juuri mitään eikä myöskään Ciudad Universitaria vaikuta kaikkein eläväisimmältä kaupunginosalta. Ruuhka-aikaan Madridissa matkustaminen ottaa oman aikansa, sillä bussiin tai metroon ei välttämättä mahdu ollenkaan sisään.

Ennen lähtöäni kaikki suosittelivat, että etsisin asunnon vasta Madridiin päästyäni. En kuitenkaan malttanut jättää sen varaan, vaan varasin asunnon välittäjäfirman kautta jo etukäteen. Vältyin kyllä pahimmalta stressiltä ja olin tyytyväinen asunnon sijaintiin. Toisaalta maksoin aivan liikaa vuokraa erittäin pienestä huoneesta eikä minulla ollut mahdollisuutta esimerkiksi vaikuttaa kämppiksiini, joiden vaihtuvuus oli lukuvuoden loppua kohden suuri. Lisäksi asunnon todellista kuntoa oli vaikea hahmottaa kuvista, enkä ottanut huomioon kuinka kylmä vanhassa asuinrakennuksessa voi olla talvisin.

Kokemukseni jälkeen suosittelen siis itsekin varaamaan pari viikkoa aikaa ennen lukukauden alkua asunnon etsimistä varten paikan päällä yllätyksien välttämiseksi. Asunnon löytäminen voi tuntua vaikealta, mutta kaikki sellaisen lopulta kuitenkin löytävät. Jos haluat välttämättä varata asunnon etukäteen, kannattaa turvautua asunnonvälitysfirmoihin (esim. Uniplaces), jotka tarjoavat ainakin jonkinlaista tukea, jos asunto ei ole yhtään toivotunlainen. ESN-verkosto saattaa myös tarjota joitain alennuskoodeja näihin palveluihin. Paikan päällä huoneen etsiminen kannattaa aloittaa Idealista -nettisivulta, jota paikalliset itse käyttävät ahkerasti.

Opiskelu ja opetus

Osassa espanjalaisista yliopistoista voi opiskella myös englanniksi, mutta minulle oli tärkeää opiskella kokonaan espanjaksi, sillä uskoin sen kannustavan minua oppimaan kielen paremmin kuin sen käyttäminen pelkästään vapaa-ajalla. Tämä yhdessä englantia osaamattomien kämppisten kanssa osoittautui hyväksi taktiikaksi. Politiikan ja kansainvälisten suhteiden laitoksella ei ollut kuin yksi tai kaksi kurssia englanniksi koko lukukauden aikana, mutta laitosten välillä oli tässä suhteessa suurta vaihtelua.

Opiskelin hyvin perustason valtio-opin kursseja Complutensessa, joten tein monia kursseja ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa. Ainakin ensimmäisen vuoden opiskelijat suorittavat kaikki peruskurssit samaan tahtiin melkein luokkamuotoisesti ja tämä ehkä osaltaan vaikutti siihen, että opiskelu tuntui hieman koulumaiselta. Massaluentoja ei ainakaan omalla laitoksellani ollut, vaan ryhmät olivat melko pieniä ja professorit usein muistivat opiskelijoiden nimetkin ulkoa.

Yliopiston toimintatavat olivat monella tapaa hieman vanhanaikaisia. Lukukauden kahden ensimmäisen viikon ajan sai käydä kokeilemassa eri kursseja, ennen kuin teki lopulliset kurssivalintansa. Kurssivalintoja varten oli hyvä olla mukana pieniä passikuvia, sillä lopullisen päätöksen tekeminen vaati paperisen ilmoittautumiskortin täyttämistä ja oman kuvansa liittämistä siihen. Nämä kortit annettiin kunkin kurssin opettajalle ja lopullinen kurssilista vietiin vielä vahvistettavaksi kansainväliseen toimistoon.

Professoreilla ei ollut tapana tehdä kuin korkeintaan suuntaa antava kurssisuunnitelma kurssin aluksi, mutta yleisesti suoritukseen kuuluivat usein joko essee tai ryhmätyö, välitentti ja lopputentti. Vanhanaikaisimmat professorit saattoivat pyytää esseet käsin kirjoitettuina. Kursseilla oli usein läsnäolopakko ja sille oli hyvä syy: monet professorit luennoivat ilman suurempia diaesityksiä, eivätkä sähköiset oppimisalustat olleet kovin laajassa käytössä. Tästä syystä olikin erittäin tärkeää ottaa muistiinpanoja, sillä tenteissä tietysti kysyttiin juuri luennolla suullisesti läpikäytyjä asioita. Paikalliset opiskelijat ovat kuitenkin hyvin avuliaita ja jakavat mielellään muistiinpanojaan ja vinkkejä opiskeluun, jos vain uskaltaa kysyä!

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Yleinen hintataso on Espanjassa hieman Suomea matalampi. Asuminen on suurin piirtein yhtä kallista kuin Helsingissäkin, mutta ruoka, juoma ja kaupungin sisällä liikkuminen on halvempaa. Kaupunkien välillä matkustaminen on myös melko kallista ja viiden tunnin bussimatka toiseen kaupunkiin saattaa hyvinkin maksaa vaikka 50-60 euroa. Madrid on yleisesti turvallinen kaupunki, mutta kannattaa kuitenkin ennen asuntoon sitoutumista tutustua kyseessä olevaan naapurustoon. Taskuvarkaita Madridista löytyy, joten erityisesti metrossa ja yökerhoissa kannattaa pitää omaisuudestaan hyvin huolta.

Espanjaan sopeutuminen ei ainakaan itselleni tuntunut hankalalta, sillä kulttuuri ei ollut kuitenkaan täysin entuudestaan vieras. Kannattaa kuitenkin varautua esimerkiksi espanjalaisiin poskisuudelmiin sekä siihen, että asiat hoituvat ehkä hieman Suomessa totuttua hitaammin, mutta hoituvat kuitenkin.

Madrid on hyvin eläväinen ja kansainvälinen kaupunki. Suomen kaltaista opiskelijaelämää siellä ei ole ja vaikutti siltä, että kaikki vapaa-ajan opiskelijatapahtumat ovat käytännössä ESN-verkoston järjestämiä. Jos todella haluat saada kielen haltuun vaihtosi aikana, suosittelenkin siis lämpimästi kokonaan espanjaksi opiskelemista! Vaihto-opiskelijoita kaupungissa on niin paljon, että omalta mukavuusalueelta poistuminen saattaa osoittautua haastavaksi, jos ei ole aivan pakko puhua espanjaa. Paikallisten englannin kielitaito ei ole kovin hyvä, joten kannattaa opiskella vähintään espanjan perusteet ennen lähtöä tai vaihdon aluksi, vaikka sujuva kielen osaaminen ei olisikaan tavoitteenasi.