Vaihtokertomus, Norges Miljø- og biovitenskapelige universitet (NMBU), kevät 2020

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelija

Olin keväällä 2020 vaihdossa Norjan ympäristötieteen ja biologian yliopistolla (NMBU). Yliopisto sijaitsee Ås -nimisessä pienessä kylässä n. 30 min Oslosta etelään. Vaihtokokemus oli kaikin puolin upea, vaikka koronan vuoksi olin paikan päällä vain 6 viikkoa ja loput suoritin Suomesta käsin etäopintoina.

Ennen lähtöä

Hyväksymistiedon jälkeen sain runsaasti tietoa opiskelusta sekä asumisesta vaihtoyliopistostani. Käytännössä sain muutaman PDF-tiedoston, jossa käytiin läpi kaikki tarvittava vaihtoon liittyen. Jopa pakkauslista vaihtoon lähteville oli mukana. Tämän lisäksi vaihtoyliopistostani vastattiin nopeasti sähköposteihin, joita lähetin lähinnä siksi, että minulla oli pieniä epäselvyyksiä yhden kurssin kanssa. Tämän lisäksi lähetin muutaman kysymyksen liittyen asumiseen. Vastaukset tulivat aina vähintään viikon sisällä, mutta yleensä jo samana tai seuraavana päivänä.

Matkustin Norjaan autolla / laivalla. Ajoin Turusta laivaan, ja siitä Tukholmaan. Tukholmasta ajoin Norjan Åsiin. Reitti on todella helppo ajaa, ja liikenne Ruotsissa ja Norjassa on huomattavasti parempaa kuin Suomessa. Kuskit oikeasti noudattavat liikennesääntöjä!

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Opiskelun aloittaminen NMBU:lla oli erittäin helppoa. Meille järjestettiin orientaatiopäivä, jolloin kävimme läpi kaikki käytännön asiat. Meille oli luotu valmiiksi tunnukset paikalliseen ”Moodleen”, sekä saimme myös NMBU:lle omat sähköpostiosoitteet. Opiskelijakortti sekä Erasmus+ -kortti hoidettiin myös heti ensimmäisellä viikolla.

Koska vaihtoni kesto oli alun perinkin alle 6 kuukautta, minun ei tarvinnut ilmoittaa paikallisille viranomaisille muutostani Norjaan. Ainoastaan muuttoilmoitus Suomen väestörekisteriin riitti. Tähänkin sain ohjeet vaihtoyliopistostani.

Julkinen terveydenhuolto kuului minulle samoin kuin Norjan kansalaisillekin, sillä olen Pohjoismaalainen.

Mukaan Norjaan kannatti ottaa passi sekä Letter of Admission. Mukaan kannatti ottaa myös kaikki muut laput vaihtoon liittyen vähintään tietokoneelle tai pilvipalveluun tallennettuna.

Asuminen

Asuminen Norjassa järjestyi todella helposti. NMBU:lla toimii organisaatio nimeltään SiÅs. Tämän organisaation nettisivuilla lähetin hakemuksen asunnosta, ja sainkin erittäin nopeasti vastauksen, että minulle järjestyi asunto 6 hengen soluasunnosta. Asunto maksoi 360 € kuussa, ja se sijaitsi kävelymatkan päässä kampukselta. Asuntoni sijaitsi Casino -nimisessä rakennuksessa, joka on osa Pentagoniksi kutsuttua opiskelija-asunto aluetta. SiÅs vuokraa myös petivaatteita sekä astioita, joten mitään ei välttämättä tarvitse raahata mukanaan. Tästä ilmoitetaan muistaakseni vuokrasopimuksen laatimisen yhteydessä.

Aluksi jännitin melko paljon, että miten tulen toimeen noinkin isossa solussa, kun en ole tottunut solussa asumaan. Asunto ei ollut mitenkään erityisen siisti, mutta viihdyin siellä erittäin hyvin. 6 henkilöä jakoi keittiön, olohuoneen, yhden vessan sekä yhden suihkun. Tästä huolimatta yhteiselo sujui hyvin. Tarkkaan ottaen yhteiselo sujui erittäin hyvin, ja olen edelleen tekemisissä kaikkien kämppisteni kanssa, sillä ystävystyimme äkkiä ja aloimme viettää paljon aikaa yhdessä. Minun kämppiksinäni olivat kaksi norjalaista, kaksi ranskalaista sekä yksi kiinalainen opiskelija.

Vapaa-aika kuluikin kämppisten sekä muiden Erasmus-vaihto-opiskelijoiden kanssa oleillessa, Norjaa reissatessa sekä kuntosalilla käydessä. Opiskelijaelämä on erittäin aktiivista NMBU:n Åsin kampuksella. Jokaisena päivänä löytyy jotain tehtävää, tylsää ei tule.

Opiskelu ja opetus

Opinnot sujuivat samalla tavalla kuin Helsingin yliopistossakin. Opettajia voi puhutella kuten Suomessakin, eikä esimerkiksi teitittely yms. ole tarpeen. Opettajat ovat helposti lähestyttäviä, ja ottavat mielellään kysymyksiä vastaan.

Kurssien arvostelu riippuu täysin kursseista. Yhdellä kurssilla arvioitiin ryhmätyö sekä reflektoiva teksti, toisella kurssilla arvosteltiin MiniReview -artikkeli, ja kolmannella kurssilla arvosteltiin etänä suoritettu tentti, jossa käytettiin luennoilla saatuja materiaaleja. Kurssin suoritus ja arvostelu riippuu siis täysin kurssista. Opiskelutyylikin riippuu vahvasti kurssista. Minun valitsemillani kursseilla käytiin luennoilla, ja ennen luentoja luettiin artikkeleja. Tämän lisäksi kirjoitettiin lyhyitä tekstejä aiheeseen liittyen.

Opintojen suunnittelu hoitui yllättävän kivuttomasti. NMBU:lla on selkeä lista kursseista, joita voi opiskella. Sain sisällytettyä kaikki kurssit minun pakollisiin opintoihini, sillä kurssien vastaavuus oli niin lähellä Helsingin yliopiston vastaavia kursseja. Ensin katsoin listasta mielenkiintoisia kursseja, tämän jälkeen mietin, mitä kursseja nämä voisi korvata tai sopivatko nämä vapaavalintaisiin opintoihini. Kun nämä asiat oli mietitty, kysyin Helsingin yliopiston kursseista tai opinnoista vastaavilta opettajilta, että sopiiko hyväksilukeminen kyseisten kurssien kohdalla. Lopuksi minun piti vielä ilmoittaa vaihtoyliopistolleni, että mitkä kurssit haluaisin suorittaa vaihdon aikana. Muutokset opintosuunnitelmassa ovat mahdollisia, ja toiset vaihtoivat suunnitelmiaan vielä vaihdon ensimmäisellä viikolla, jolloin näitä asioita käytiin yhdessä läpi opintoneuvojien kanssa.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Norjassa hinnat voi muuttaa helposti euroiksi jakamalla summan kymmenellä. Tämä ei tietenkään anna täysin tarkkaa summaa, mutta sillä saa hahmotettua hieman ostoksen hintaa. Esimerkiksi 100 kruunua on n. 10 € (tällä hetkellä 9,06 € tarkasti, mutta parempi näin päin).

Pentagonissa toimii FoodSharing niminen järjestö, joka kiertää kauppoja, ja kerää sieltä vanhentuneita tuotteita, joita ei enää saa myydä. Järjestö toimittaa tuotteen Pentagoniin jonkin rakennuksen alakertaan (minun aikanani Casinon alakertaan). FoodSharing järjestön löydät Facebookista, jonne tulee myös aina ilmoitus, kun ruokaa jaetaan. Ruoka menee aina hetkessä, joten kannattaa olla ajoissa paikalla.

Eika-liikuntakeskus sijaitsee aivan Pentagonin läheisyydessä, joten sen käyttämistä suosittelen. Eikassa on normaali kuntosali, kiipeilyseiniä, ryhmäliikuntaa sekä muita liikuntamahdollisuuksia. Itse kävin lähinnä kuntosalilla, mutta monet kaverit käyttivät palveluita paljon laajemmin ja kehuivat niitä. Kuukausikortti maksaa 379 kruunua (n. 37,90 €) ilman sitoutumista, ja 223 kruunua (n. 22,30 €) mikäli sitoutuu 12 kuukaudeksi.

Norjassa kaikki asiat tuntuvat toimivan applikaatioilla. Näistäkin saat lisää tietoa vaihtoyliopistosta, mutta esimerkiksi matkaliput saa kätevästi ostettua applikaatiolla. Matkalipuista saa muuten opiskelija-alennusta! Itselläni oli käytössä mm. seuraavat applikaatiot: Vy (matkalippuja varten, paikallinen VR / HSL), Eika sportssenter (ryhmäliikunnan varaaminen), Canvas student (”Moodle”), Studentbevis (opiskelijakortti), RuterReise (Julkisilla kuljettujen matkojen suunnitteluun) sekä tärkeimpänä Hjelp 113 (käytännössä sama kuin 112 -sovellus Suomessa).

Norjassa toimii paikallinen Tori.fi -nettisivu finn.no -osoitteessa. Finn on käytännössä täsmälleen samanlainen kuin Tori.fi. Itse ostin sieltä esimerkiksi käytetyn rinkan. Myös polkupyörän ostaminen olisi ollut edessä, mikäli olisin saanut olla kauemmin Norjassa. Tämä siksi, että kauppaan sekä juna-asemalle on matkaa Pentagonista n. 2 km. Polkupyöriä kuulemma oli tarjolla myös esimerkiksi joidenkin Facebook -ryhmien kautta, mutta itse en näihin sen tarkemmin vielä perehtynyt.

En kokenut missään vaiheessa oloani turvattomaksi vaihtoni aikana, ja koenkin, että Norja on erittäin turvallinen maa matkustaa. Mikäli harrastat vaeltamista, niin suosittelen kuitenkin ottamaan huomioon mahdollisesti äkillisesti vaihtuvat sääolot. Muista vähintään ilmoittaa tutuille, minne olet lähdössä vaeltamaan, mutta mieluiten vaella porukassa. Tähän liittyen: NMBU:lla toimii järjestö nimeltään NMBU Friluftsliv, jonka liittymismaksu on noin 10 €. Tällä rahalla saat lainata mitä tahansa vaellustarvikkeita ilmaiseksi. Itse lainasin heiltä 1000 € edestä tarvikkeita yhdelle vaellukselleni. NMBU Friluftsliv järjestää myös yhteisiä vaellusmatkoja.

Vaikka yleinen hintataso onkin hieman korkeampi kuin Suomen hintataso, niin ero ei kuitenkaan ole erityisen suuri. Ulkona syöminen, alkoholi sekä sokeri ovat mielestäni ne asiat, joissa korkeampi hintataso erityisesti näkyy. Ruoka on kuitenkin suunnilleen samoissa hinnoissa kuin Suomessakin.

Itselläni ei tullut yhtäkään ongelmatilannetta, joten en osaa sanoa, miten näiden kanssa olisi toimittu. Ystäväni asunnon lukko ei toiminut, mutta tämäkin ongelma korjattiin seuraavana päivänä.

Suosittelen jokaiselle Norjaan lähtevälle, että kiertäkää Norjaa nyt kun siihen on mahdollisuus. Itse ehdin käymään vain pienillä vaelluksilla, kiertämään Osloa sekä viettämään yhden viikonlopun Bergenissä. Norja on todella kaunis maa, ja julkisilla pääsee kätevästi liikkumaan paikasta toiseen, joskin liput kannattaa hankkia ajoissa, jotta hinta olisi hieman maltillisempi.