Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Opettajien ja koulutuksen merkitys yhteiskunnassa on ilmeinen ja näin ollen yhteiskunnallisella muutoksella on vaikutuksensa myös opettajuuteen sekä kouluarkeen. Opettajuuteen kohdistuu jatkuvalla syötöllä erilaisia vaatimuksia ja opettajan osaamisen odotetaan laajentuvan samaan tahtiin muutoksen ohella. Suomalainen koulutus on nähty laadukkaana ja korkeatasoisena, ja yksi syy korkeaan koulutustasoon on osaavat opettajat. Onkin tärkeää ymmärtää, mistä opettajan asiantuntijuus rakentuu tällä hetkellä, jotta saadaan tietoa vaatimusten sekä resurssien kohtaamisesta, jolloin voidaan tukea opettajien ammatillista kehittymistä ja asiantuntijuutta.

Asiantuntijuuden rakentuminen

Opettajan pätevyyteen vaaditaan korkeakoulututkinto, mutta opettajuudesta puuttuu selkeä jatkumo jatkokoulutukseen ja usein kouluttautuminen jääkin itse opettajan vastuulle. On tärkeää, että opettajat säilyvät ammattitaitoisina asiantuntijoina läpi uransa, jotta opetus olisi korkeatasoista. Jos opettajat eivät saa tilaa ammatilliselle kehittymiselle, on sillä varmasti pitkäaikaisia vaikutuksia, sillä opettajien toiminta vaikuttaa suoraan oppilaisiin. Oheistyön lisääntyessä, ei ole taattua, että opettajat sisällyttäisivät työtä tukeviakaan asioita arkeen, jos ammatilliselle kehittymiselle ei ole resursseja. Tämän vuoksi on kriittistä saada tietoa opettajan työstä muutoksen keskiössä.

Tutkimuksessa selvitettiin alakoulun opettajien näkemyksiä opettajan asiantuntijuudesta ja yhteiskunnallisen muutoksen vaikutuksista asiantuntijuuteen. Opettajia haastatellessa asiantuntijuuteen liitettiin voimakkaasti tiedollisen osaamisen lisäksi ihmisyys. Opettajat näkivät yksittäisen opettajan merkityksen kasvaneen ja kodin ja koulun yhteistyön tiivistyneen. Vaatimuksia nähtiin nousevan yhteiskunnan eri osa-alueilta. Opettajat tekevät moniammatillista yhteistyötä useiden tahojen kanssa, hoitavat entistä enemmän paperitöitä ja käyttävät koulupäivästä rutkasti aikaa muuhun kuin opetukseen. Tämän lisäksi yhteiskunnallisesta päätöksenteosta syntyy jatkuvasti uusia sisäistettäviä asioita. Tämä vaatii uudenlaista osaamista ja asiantuntijuutta. Asiantuntijuuteen liittyykin opettajien näkökulmasta vahvat päätöksenteon taidot sekä sopeutuminen jatkuvaan muutokseen sekä erilaisiin vaatimuksiin. Vaikka opettaja on autonominen toimija, nähtiin haasteita juurikin niissä työn kohdissa, joihin opettaja ei voinut toiminnallaan suoraan vaikuttaa. Lisääntyvä oheistyö vaikeuttaakin opettajan asiantuntijuuden rakentumista ja työn toteuttamista, sillä uusien haasteiden edessä opettajalta vaaditaan enemmän, kuin usein resursseja on. Näin ollen koulun perustyö myös kärsii.

Opettajan ammatillisen kehityksen tukeminen

Tutkimalla opettajan asiantuntijuuden rakentumista voimme tukea entistä tehokkaammin koulun suurimpia kehittäjiä ja muutostekijöitä: opettajia. Jos opettajan asiantuntijuuden ja ammatillisen kehittymisen perusteet murenevat, voidaan vain arvailla sen seurauksia yhteiskunnallisesti. Opettajan roolin arvostuksen säilyminen vaatii siis aktiivisia toimia, jotta opettajat saavat mahdollisuuden rakentaa omaa asiantuntijuuttaan ja näin ollen toteuttaa laadukasta koulutustehtävää. Tämä ei kuitenkaan onnistu, mikäli opettajan pitää yksilönä toteuttaa jokainen yhteiskunnasta noussut toive erilaisten vaatimusten lisäksi niukoilla resursseilla. Onkin aiheellista pohtia, miten voimme kehittää opettajuutta ja opettajan asiantuntijuutta samalla tukien koulun perustyötä ja laajentamatta liikaa jo valmiiksi kattavaa opettajan työnkuvaa jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

Julia Aalto

Alakoulun opettajuus muutoksessa – Asiantuntijuuden rakentuminen ja yhteiskunnallisten muutosten vaikutukset ammatilliseen kehittymiseen

Mitenkä tää nyt kantsii laittaa tähän? Eiks tätä vois pistää tästä? Onks tää se?

Kysymysten ja vastausten esittäminen on yleistä vuorovaikutuksessamme silloin, kun etsimme tietoa. Oppilaiden oma kiinnostus oppimiseensa voi näkyä siinä, kuinka paljon he kysyvät. Kysymysten muodot sisältävät merkkejä oppilaiden tiedon tasosta.

Kysymystyyppien kertomaa

Tutkin maisterintutkielmassani oppilaiden tiedollista asemoitumista keskustelunanalyysin menetelmällä. Videoaineistossa kolme seitsemänluokkalaista esitti alkuun kirjoittamani kysymykset käsityöntunnilla. Mitenkä tää nyt kantsii laittaa tähän on hakukysymys, jolla oppilas pyytää laajempaa tietoa tehtävästä ja kertoo, ettei vielä tiedä paljon. Eiks tätä vois pistää tästä on kielteinen vaihtoehtokysymys, joka osoittaa, että oppilaalla on oma vastausehdotus jo mielessään, mutta hän antaa erityistä painoarvoa vastaukselle. Onks tää se on positiivinen vaihtoehtokysymys, joka ilmaisee, että oppilaalla on jo käsitys asiasta, josta kysymyksensä esittää. Positiivisella vaihtoehtokysymyksellä haetaan vahvistusta jo olevalle oletukselle. Se on suomen kielen yleisin kysymystyyppi ja yleisin kysymystyyppi myös tarkastellussa aineistossa.

Monipuolista vastaustoimintaa

Tutkimuksessa oppilaat tekivät itseohjautuvasti ryhmätyötä elektroniikkaa ja ompelua yhdistävässä keksintöprojektissa. Niinpä oppilaiden vastaukset toisilleen olivat myös tärkeitä. Tieto siitä, mitä oppilaiden kannatti kulloinkin tehdä, muodostui yhteisen toiminnan tuloksena. Oppilaat arvioivat tietoa ja suhtautuivat siihen eri tavoin. Oppilaat pohtivat ääneen työskentelyn mahdollisuuksia ja rajoitteita esimerkiksi modaaliverbien saada, voida, pitää ja kannattaa avulla.

 

Kuvia oppilaista prototyypin ympärillä

Välillä kysymyksiin etsittiin vastauksia jo tehtyä työtä tarkastelemalla. Oppilaat katsoivat työstämäänsä prototyyppiä ja etsivät vastauksia myös älypuhelimella. Oppilaat käyttivät kehojaan ja elehtivät. Ompelua suunniteltiin esimerkiksi piirtävillä ja osoittavilla eleillä.

Laajennus ja kiteytys

Kun puhuin tutkielmani tuloksista tutun opettajan kanssa, hän kommentoi, että toivoo hakukysymysten kaltaisia kysymyksiä oppilailta, koska ne osoittavat avoimuutta uudelle tiedolle. Sanoin, että vaihtoehtokysymykset kertovat saavutetusta tiedosta. Tutkielmani oppilaat olivat työstäneet keksintöään eli ”älykästä tyynyä” jo pitkään. Tietoa ja asiantuntijuutta oli todennäköisesti ehtinyt jo muodostua.

Varmaan on hetkiä, jolloin kannattaa olla avoimempi uudelle tiedolle ja tilanteita, jolloin varmaksi koettua tietoa kannattaa jakaa. Nyt spekuloin, mutta hakukysymykset sopivat ehkä projektien ideointivaiheeseen, kun vapaa luovuus saa ottaa vallan. Ehkä vaihtoehtokysymykset sopisivat myöhempiin tilanteisiin, joissa työtä toteutetaan konkreettisesti ja on mukauduttava työskentelyn tai materiaalin rajoitteisiin.

Muotoilussa on käytetty timanttimallia kuvailemaan muotoiluprosessin laajentavia ja kiteyttäviä työvaiheita. Yhdistäisin hakukysymykset laajennusvaiheisiin ja vaihtoehtokysymykset kiteyttämisvaiheisiin.

Jatkumot ja suhteet

Tutkielmani muistutti siitä, kuinka monet asiat sijoittuvat jatkumoille ja suhteisiin. Asemoituminen tietäväksi tai vähemmän tietäväksi voi vaihdella vahvuudeltaan. Väärää tietoa voidaan jakaa varmasti ja hakukysymys voi sisältää tietoa. Tulkitsemme toistemme tietoväitteitä ja toimimme tulkintojemme mukaan, mikä vaikuttaa taas uusiin tulkintoihin vuorovaikutuksessa.

Opettajien kannattaa käyttää kysymyksiä tiedostavasti vuorovaikutuksessaan oppilaiden kanssa ja tarkkailla myös, millaisia kysymyksiä oppilaat esittävät toisilleen. Kysymyksillä voidaan ohjata vuorovaikutustoimintaa.

 

Aino Partonen

Keskustelunanalyyttinen tutkielma

oppilaiden tiedonrakennuksesta ja asiantuntijuudesta

elektroniikkaa ja ompelua yhdistävässä keksintöprojektissa

 

Taustaa
Opettajien ja koululaisten lajintunnistustaitoja on tutkittu Suomessa 2000-luvulla jonkin verran. Aiheesta on tehty myös kohtalaisen paljon opinnäytetöitä. Tutkimuksissa ja tutkielmissa toistuvat samansuuntaiset tulokset: nisäkkäät ovat parhaiten tunnettu lajiryhmä, ja tytöt ja naiset tunnistavat eliölajeja – etenkin kasvilajeja – keskimäärin poikia ja miehiä paremmin. Kansainvälisesti vertailtuna suomalaiset tuntevat lajeja hyvin. Itseäni kiinnosti erityisesti tutkia, minkälaisia asioita ja tekijöitä lajintunnistuksen opetuksen taustalta löytyy. Siksi päätin keskittyä nimenomaan luokanopettajien kokemuksiin ja näkemyksiin lajintuntemuksen opetuksesta koulussa.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus
Tutkielman tarkoituksena oli hahmottaa ja tulkita sitä, miten luokanopettajat suhtautuvat lajintuntemuksen opettamiseen koulussa. Tutkin myös sitä, millaisia kokemuksia luokanopettajilla on lajintuntemuksen opetuksesta opettajanuraltaan. Lisäksi tarkastelin, ovatko lajintuntemuksen opetus ja opettajien asenteet sitä kohtaan muuttuneet peruskoulun olemassaolon aikana.

Käytin tutkielmassani laadullisia tutkimusmemetelmiä. Toteutetin aineiston hankinnan haastattelemalla kuutta entistä ja nykyistä luokanopettajaa. Haastattelutapana käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua, ja aineiston analysoin induktiivisesti käyttämällä aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoja.

Tulokset ja johtopäätökset
Opettajat pitivät lajintuntemusta tärkeänä monista syistä, kuten turvallisuuden, ympäristötietoisuuden ja käytännön soveltamisen näkökulmista. Hyvän lajintuntemuksen nähtiin parantavan oppilaiden motivaatiota opiskella ympäristöoppia, biologiaa ja maantietoa. Kaikki haastatellut luokanopettajat kokivat omaavansa riittävät taidot lajintuntemuksen opettamiseen, mutta ilmaisivat halunsa kehittää näitä taitojaan.

Lajiopetusta osallistujat kertoivat toteuttavansa monipuolisesti eri opetusmenetelmiä käyttäen, ja korostivat erilaisten materiaalien ja retkien merkitystä opetuksessa. Parhaaksi opetustavaksi opettajat nimesivät lajien opiskelun luonnossa, vaikka kokivatkin haasteita ulko-opetukseen liittyen. Yksi tutkielmani johtopäätöksistä onkin, että ulko-opetuksen käytännön menetelmiä voisi sisällyttää opettajankoulutukseen nykyistä enemmän.

Haastatellut opettajat huomasivat opetussuunnitelman muutosten vaikuttaneen lajintuntemuksen opetukseen, erityisesti kasvilajien tunnistuksen painotuksena. Monet kokivat, että lajintunnistuksen opetus koulussa oli määrällisesti lisääntynyt. Useat opettajat nostivat esiin ajatuksen siitä, voivatko uudet teknologiat ja rajaton tietomäärä vähentää oppilaiden syvällistä kiinnostusta luontoa kohtaan.

Touko Torppa
“Mitä jos vaadittais oppilailta lajeja?” : Suomalaisten luokanopettajien ajatuksia lajintuntemuksesta

Miksi tärkeä tutkia?
Maahanmuuton myötä katsomusaineiden kenttä on moninaistunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Katsomusaineiden opetus on kuitenkin pysynyt hyvin muuttumattomana Suomen itsenäisyyden alkuajoilta lähtien. Nykyinen katsomusopetuksen järjestämistapa erittelee oppilaita heidän katsomuksellisen taustansa mukaan. Tämän takia kiinnostuin tutkimuksessa selvittämään huoltajien näkemyksiä katsomusopetuksen järjestämiseen sekä, mitä asioita he pitivät katsomusaineiden opetuksessa tärkeänä. Katsomusaineilla tarkoitetaan kaikkia uskonnon oppimääriä ja elämänkatsomustietoa.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää huoltajien käsityksiä katsomusaineiden opetuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoin huoltajat arvioivat pääkaupunkiseudun koulun uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämistä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, mitä asioita huoltajat arvostavat uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetuksessa.Tutkimuksen aineisto koostui yläkoulun oppilaiden huoltajilta kerätystä kyselystä. Käytetty kysely on osa Helsingin yliopiston Näkökulmia osittain yhdistettyyn katsomusopetukseen ja katsomusdialogikasvatukseen oppilaiden ja huoltajien kokemana -hanketta. Tutkimus toteutettiin yhdessä pääkaupunkiseudun koulussa. Huoltajien vastauksia analysoitiin tilastollisin menetelmin.

Tutkimuksen keskeiset tulokset
Tutkimuksesta ilmeni, että huoltajat pitävät katsomusainetta tärkeänä oppiaineena, eikä sitä tulisi poistaa koulun opetuksesta. Huoltajien mukaan katsomusaineessa tulisi opettaa kaikille yhteisesti uskonnoista ja muista katsomuksista. Lisäksi huoltajat kokivat tärkeäksi, että katsomusopetuksessa käsiteltäisiin kaikkia uskontoja ja katsomuksia samassa määrin. Huoltajat kokivat myös tärkeäksi, että uskontoja ja katsomuksia opetettaisiin tieteellisen tiedon perusteella.Tutkimuksen tulosten mukaan huoltajat kokivat katsomusaineiden olevan yleissivistävää ja antavan tietoa ymmärtää yhteiskuntaa. Lisäksi huoltajat kokivat, että katsomusaine opettaa näkemään, mikä on uskontojen ja muiden katsomusten rooli ja merkitys yhteiskunnassa.

Johtopäätökset
Katsomusaineiden arvioiminen ajanmukaisessa valossa on tärkeää. On tarpeen myös punnita ja samalla selkeyttää, mikä rooli koulun katsomusaineiden opetuksella ja katsomuksella oikeastaan on monikulttuurisemmassa yhteiskunnassa. Huoltajien näkemykset katsomusaineiden järjestämistavoista sekä koulun katsomusopetuksen luonteesta auttavat hahmottamaan, mihin suuntaan tulevaisuudessa katsomusaineiden opetusta tulisi viedä. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että suurin osa huoltajista olisi valmis muuttamaan nykyistä katsomusaineiden opetusmallia.

Janika Puikkonen

Huoltajien näkemyksiä koulun katsomusopetuksesta pääkaupunkiseudun koulussa

Suomalaisessa kasvatus- ja koulutusjärjestelmässä on käynnissä kokeilu kaksivuotisesta esiopetuksesta vuoteen 2024 saakka. Opetus- ja kulttuuriministeriön toteuttamaan kokeiluun osallistuu lapsia neljävuotiaista seitsemänvuotiaisiin valituista kunnista. Olen aikaisemmin tutkinut kaksivuotista esiopetusta kandidaatintutkielmassani, joten maisterintutkielmassani pääsin laajentamaan aiheen tarkastelua huoltajien näkökulmasta. Huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä ja osallisuutta korostetaan entistä enemmän varhaiskasvatukseen liittyvissä asiakirjoissa. Silti aikaisempi tutkimus on osoittanut, että huoltajien omiin näkemyksiin perustuva tutkimustieto huoltajien osallisuudesta on puutteellista. Tämän vuoksi koin merkitykselliseksi selvittää lasten huoltajien näkemyksiä esiopetuskokeilusta ja heidän kokemuksia osallisuudesta.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia merkityksiä huoltajat antavat kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun toteutumiselle. Lisäksi tarkasteltiin, miten huoltajat kokevat oman osallisuutensa toteutuvan päiväkodin kanssa tehtävässä yhteistyössä. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla huoltajia puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Yksilö- ja ryhmähaastatteluihin osallistui yhteensä 16 huoltajaa Helsingin kaupungin kokeilupäiväkodeista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Toteutin pro gradu-tutkielmani artikkelimuotoisena, koska olin kiinnostunut syventämään tietämystäni tieteellisen tutkimusartikkelin kirjoittamis- ja julkaisemisprosessista. Artikkeligradu mahdollistaa myös erilaisten akateemisten kirjoittamisen taitojen omaksumisen ja soveltamisen, mistä koen hyötyväni tulevaisuudessakin. Lisäksi kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu on vähän tutkittu aihe, joten artikkelin julkaiseminen voisi tuoda enemmän näkyvyyttä siihen kohdistuvaan tutkimukseen. Tutkielmani koostuu laajemmasta koontiosuudesta ja tieteelliseen lehteen lähetettävästä artikkelikäsikirjoituksesta. Ennen artikkelin julkaisua en voi tuoda ilmi tutkimukseni tuloksia tässä blogikirjoituksessa. Sen vuoksi keskityn kuvaamaan oman osaamiseni kehittymistä tutkielman teossa.

Artikkeligradun tekeminen edellyttää erityisesti aiheen tarkkaa rajaamista ja tiedon tiivistämistä, mitä pääsin harjoittelemaan tutkimuksen eri vaiheissa. Opin entistä enemmän muotoilemaan asioita omin sanoin, ymmärrettävästi ja kiinnostavasti lukijaa ajatellen. Tiivistämisen myötä pystyin hahmottamaan ja ymmärtämään paremmin aiheeseen liittyviä kokonaisuuksia. Lisäksi koen artikkelimuotoisen opinnäytetyön tekemisen suotuisana keinona kehittää omia palautteen vastaanottamisen ja hyödyntämisen taitoja. Tämä on erityisesti hyödyksi, kun artikkelin sisältöä ja julkaisukelpoisuutta arvioidaan lehden arvioijan toimesta.

Suoritin tutkimuksen itsenäisesti, jolloin aineistonkeruu tapahtui valitsemallani haastattelumenetelmällä. Aikataulusyiden vuoksi aineistonkeruuseen ei sisältynyt esimerkiksi hanketyöryhmän kanssa tehtävää yhteistyötä. Vaikka en päässyt työskentelemään tutkimusryhmässä, haastattelu aineistonkeruumenetelmänä oli minulle tutkijana uusi ja opettavainen kokemus. Vastuullani oli myös sekä gradututkielman koontiosan että artikkelikäsikirjoituksen valmistelu ja kirjoittaminen. Aloitin prosessin koontiosuuden kirjoittamisesta ja lopuksi siirryin artikkelin kirjoittamiseen. Koin tämän itselleni mieluisammaksi vaihtoehdoksi, sillä laaja-alaisuus auttoi minua ymmärtämään ja jäsentämään tutkittuja aihealueita monipuolisesti. Ohjaajilta saatu palaute oli hyödyllistä erityisesti oppimiseni edistämisessä ja artikkelin viimeistelyssä. Palautteen myötä opin esimerkiksi reflektoimaan toteuttamaani analyysia tarkemmin ja avaamaan tutkimuksen varsinaisia tuloksia monitahoisemmin. Lisäksi opin herkemmin tunnistamaan ja korjaamaan kielenhuoltoon liittyviä epäselvyyksiä.

Tutkimuksen merkitys

Käsitykseni mukaan kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu saattaa olla ajankohtaisuutensa vuoksi vielä hieman tuntematon suurelle yleisölle eikä siihen kohdistuvaa tutkimusta ole tarpeeksi. Tämä tutkimus antoi uutta tutkimustietoa esiopetuskokeilun toteutumisesta ja huoltajien kokemasta osallisuudesta. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää kaksivuotisen esiopetuksen kehittämiseksi tulevaisuudessa sekä huoltajien osallisuuden vahvistamisessa suhteessa lasten varhaiskasvatukseen.

Tuulimaria Peltonen                                                                                              Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun ja osallisuuden toteutuminen huoltajien näkökulmasta

Suomen koulujärjestelmä on globaali harvinaisuus: kaikille pakollinen ja ilmainen. Tämän järjestelmän avulla on haluttu tarjota jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle samat tiedot ja taidot sekä mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin haluaa taustastaan riippumatta. Oppivelvollisuus laajeni historiallisesti Suomessa koskemaan peruskoulun lisäksi myös toista astetta vuonna 2021. Kuitenkin toiselle asteelle mentäessä jokaisen on tehtävä valinta lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen välillä. Tämä valinta ei ole välttämättä neutraali, sillä vaikka molemmista koulutuksista on mahdollisuus jatkaa jatko-opintoihin, tilastot osoittavat vahvasti, että näin ei tapahdu. 

 

Mitä tutkin ja miksi?

 

Aiemman tutkimuksen valossa lukiokoulutuksen ja ammattikoulutuksen välille annetussa arvossa sekä niiden mahdollisuuksissa tarjota eväitä jatko-opintoihin vallitsee selkeä ero. Tämän myötä voidaan todeta, että toisen asteen valinta pakottaa yksilöt erilaisille koulutuspoluille ja asettaa sen myötä yksilöitä eriarvoiseen asemaan. Halusinkin selvittää, miten tämä seikka tunnistetaan ja miten oppivelvollisuuden uudistus on vaikuttanut siirtymiin. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää oppilaanohjaajien näkemyksiä siitä, mitkä seikat vaikuttavat peruskoulun ja toisen asteen välisiin siirtymiin sekä oppivelvollisuuden uudistuksen vaikutuksista siirtymiin. Pohjalla on halu tarkastella sitä, missä määrin oppivelvollisuuden laajentamisen kaltaisella uudistuksella on mahdollisuuksia vaikuttaa eriarvoisuuden kysymyksiin. Koska Suomessakin on yhä enevissä määrin puhetta koulutuksen eriytymisestä ja eriarvoisuuden kasvusta, on erittäin tärkeää saada siitä lisää tietoa. Siksi on tärkeää tarkastella koulutuspoliittisia uudistuksia monelta eri kannalta ja tieteellisen tutkimuksen kautta. 

 

Miten tutkin?

 

Toteutin tämän tutkielman haastattelemalla viittä peruskoulun tai toisen asteen opinto-ohjaajaa. Haastattelut olivat teemahaastatteluja, eli niissä oli pohjalla valmiina aiheita ja kysymyksiä, joista halusin heidän kanssaan keskustella, mutta kysymysten järjestys saattoi vaihdella tai saatoin esittää lisäkysymyksiä sen mukaan, mitä keskustelussa nousi esiin. Näistä haastatteluista muodostui tutkimusaineisto. Tutkimusmenetelmänä käytin diskurssianalyysia, jonka avulla analysoin aineistoa ja nostin esiin siinä ilmeneviä tutkimuskysymyksiin vastaavia teemoja. 

 

Millaisia tuloksia sain?

 

Saamani tutkimustulokset noudattivat aiemmissa tutkimuksissa esiin nousseita tuloksia. Lukiokoulutuksen ja ammattikoulutuksen välillä vallitsee selkeä jako, joka tuli ilmi perheiden ja oppilaiden arvonannossa sekä oppilaiden sijoittumisessa. Aineiston mukaan heikko opintomenestys, käytännöllisyys ja käden taidot edistivät ammattikoulun valintaa siinä missä hyvä opintomenestys lukiovalintaa. Nämä seikat ovat huolestuttavia, sillä ihanne olisi, että koulujärjestelmä takaa kaikille mahdollisuudet saada omia toiveitaan ja kykyjään vastaava opiskelupaikka. Aineiston perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että tietyt ominaisuudet ennustavat toisen asteen valintaa. Oppivelvollisuuden uudistus koettiin pääosin hyvänä, mutta samalla riittämättömänä keinona vaikuttaa koulussa näkyvään eriarvoistumiseen. 

 

Tasa-arvon ja eriarvoisuuden kysymykset ovat monimutkaisia ja monitahoisia. Tarvitsemme jatkossa yhä edelleen ja yhä enemmän yhteiskunnallista kriittistä tutkimusta, jonka avulla on mahdollista saada tärkeää tietoa, joka voi auttaa taklaamaan näitä ongelmia. 

 

 

Ina Ihalainen:

Valtavirtaisia valintoja ja vaiettuja vaikeuksia. Opinto-ohjaajien käsityksiä toisen asteen siirtymistä oppivelvollisuuden laajentumisen jälkeen.

Kukaan ei varmastikaan ole voinut välttyä törmäämästä uutisointiin koskien suomalaisten ennätyksellisen vähäistä syntyvyyttä, koulujen oppimistulosten heikentymistä, lasten- ja nuorten kasvanutta pahoinvointia tai nuorisorikollisuuden kasvua. Edellä mainitut huolet suomalaisen yhteiskunnan suunnasta ovat herättäneet keskustelua perhepolitiikan vaikutusmahdollisuuksista puuttua negatiiviseen kehityskulkuun. Sisäministeri Mari Rantanen otti puheeksi vanhemmuuden merkityksen Helsingin Sanomien haastattelussa toteamalla että, ”Eivät lapset ja nuoret tässä maassa ole yhteiskunnan lapsia ja nuoria, vaan kasvatusvastuu on ensisijaisesti vanhemmilla. Toki jos siihen tukea tarvitaan, sitä pitää antaa.” (HS 13.10.2023). Vanhemmuuden tukeminen on kuitenkin ollut osa suomalaista perhepolitiikkaa jo vuodesta 1999, jolloin se mainittiin ensimmäistä kertaa silloisessa hallitusohjelmassa. Vanhemmuuden tukeminen on sittemmin nostettu jokaisessa hallitusohjelmassa perhepoliittiseksi tavoitteeksi, mukaan lukien nykyisessä Petteri Orpon hallituksessa. Yhteiskunnallisesta keskustelusta inspiroituneena, tutkin pro gradu-tutkielmassani vanhemmuuden tukemiseen tähtääviä perhepoliittisia keinoja, vanhemmuuden tuen tavoitteita sekä näihin liittyviksi tunnistettuja kehityskohteita. Tutkimukseni tarkoituksena oli tuottaa kokonaiskuvaa vanhemmuuden tuen tilasta perhepoliittisen ohjauksen näkökulmasta, sillä vastaavaa tutkimusta vanhemmuuden tuen tilasta ei ole Suomessa aiemmin tehty.

Vanhemmuuden tuen merkitys

Vanhemmuuden liittyessä olennaisesti sekä lapsen fyysiseen, psyykkiseen sekä sosiaaliseen kehitykseen, voidaan vanhemmuutta pitää yhtenä tärkeimpänä lapsen kasvuympäristöön liittyvänä tekijänä. On sekä yksilön että yhteiskunnan etu, että sen jäsenet voivat kasvaa mahdollisimman hyvinvoiviksi ja vastuullisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Vanhemmuuden tukeminen näyttäytyy järkevänä ja kustannustehokkaana keinona, jolla pyritään vaikuttamaan laajasti lasten tulevaisuuden kehityskulkuun ja yhteiskunnalliseen sopeutumiseen. Koska vanhemmuuden rakentumiseen vaikuttaa lapsuudessa saadut mallit vanhemmuudesta sekä vanhemmuuden riskitekijät (mm. päihteidenkäyttö, sairaudet, toimeentulovaikeudet) kytkeytyvät laajempaan yhteiskunnalliseen huono-osaisuuteen, vanhemmuuden tuki on myös tärkeä lasten tasavertaisia mahdollisuuksia edistävä tekijä. Vaikka vanhemmuuden tukemisen merkitys lapsen kehityksellisten riskien ennaltaehkäisyssä ja laajemman yhteiskunnallisen hyvinvoinnin lisäämisessä tunnistettiin ja poliittinen tahto vanhemmuuden tukemiseen näyttäytyi vahvalta, kansallisen tason ohjaus sekä toteutunut tuki näyttäytyivät puutteellisina. Vaikka tämän tutkimuksen perusteella ei voida arvioida luotettavasti vanhemmuuden tuen toteutumista käytännön tasolla, antoi tutkimukseni viitteitä siitä, että vanhemmuuden tuelle on Suomessa tarvetta.

Keskeiset tulokset

Valtioneuvoston julkaisuarkistossa julkaistujen dokumenttien pohjalta koostetusta aineistosta paljastui mielenkiintoisia ristiriitaisuuksia vanhemmuuden tuen näkökulmasta. Kodin ulkopuolisten kasvatusyhteisöjen lisääntymisen ja perheen kanssa vietetyn ajan vähenemisen todettiin olevan riski vanhemmuudelle. Samanaikaisesti varhaiskasvatuksen osallisuuden nosto ja varhaiskasvatus yleisesti nähtiin merkittävänä vanhemmuuden tuen keinona ja vanhemmuuden tukeminen onkin kirjattu yhdeksi varhaiskasvatuksen tavoitteeksi (varhaiskasvatuslaki 2018/540 3§). Varhaiskasvatusammattilaisten rooli vanhemmuuden tuessa on kuitenkin epäselvä ja jännitteinen, sillä vaikka perhepoliittisissa asiakirjoissa varhaiskasvatus tunnistettiin merkittäväksi vanhemmuuden tukea tarjoavaksi tahoksi, vanhemmat eivätkä varhaiskasvatuksen opettajat itse tunnistaneet vanhemmuuden tukemista varhaiskasvatuksen tehtäväksi.

Myöskään ns. vanhemmuuden tuen paradoksia ei aineistoni perusteella tunnisteta poliittisen ohjauksen piirissä. Vanhemmuuden tuen paradoksilla viitataan tilanteeseen, jossa vanhemmuuden tukemiseen tähtäävät toimet voivat luoda vanhemmuudesta kuvaa työläänä ja vastenmielisenä tehtävänä, jonka suorittamiseen tarvitaan ammattilaisten apua. Vanhemmuuden edellytysten (esim. toimeentulo, perhevapaat) tukemisen ja sosiaalisen tuen rinnalla ammattilaisten tarjoama tuki oli ainoa näkökulma vanhemmuuden tukemiseen.

Vaikka perhepoliittinen tahtotila vanhemmuuden tukemiseen näyttäytyi vahvana, vanhemmuuden tukeen tähtäävien keinojen tarkoituksenmukaisuudesta tulisi tehdä tarkempaa vaikuttavuusarviota, jotta vanhemmuuden tukemisesta ei aiheudu tarkoituksenvastaisia ilmiöitä, kuten vanhemmuuden tuen tarpeen kasvua tai syntyvyyden laskua. Myöskin varhaiskasvatuksen roolia vanhemmuuden tukemisessa tulisi selkeyttää kansallisessa ohjauksessa.

 

Netta Jekkonen

Vanhemmuuden tuki perhepoliittisena tavoitteena – Miten vanhemmuuden tuen keinot, tavoitteet ja kehityskohteet näyttäytyvät poliittisissa asiakirjoissa?

Lukiouudistuksen myötä myös lukiolaki uudistettiin. Uuden lukiolain (714/2018) mukaan jokaisella lukio-opiskelijalla on oikeus erityisopetukseen, jos opinnoissa suoriutuminen sitä vaatii. Ennen lakiuudistusta erityisopetuksen järjestäminen on ollut vapaaehtoista. Uuden lukiolain mukaisessa lukion opetussuunnitelman perusteissa todetaan, että ”erityisopetus on erityisopettajan antamaa”. Näin ollen jokaisessa lukiossa tulee olla erityisopetusta. Lukiouudistuksen lisäksi oppivelvollisuus säädettiin päättymään vasta 18-vuotiaana, joten lähes jokainen peruskoulun päättävä nuori on velvollinen siirtymään toisen asteen koulutukseen. Ammattikoulun tai lukion sijaan nuori voi hakeutua myös tutkintoon valmentavaan koulutukseen, eli TUVAan. Oppivelvollisuuden laajenemisen myötä lukioopintoihin hakeutunee yhä heterogeenisempi opiskelija-aines.

Aikaisempaa tutkimusta lukion erityisopettajan työnkuvasta on vain vähän. Aiheesta on tehty joitain tutkielmia, mutta lukiouudistuksen jälkeistä pro gradu -tasoa ylempää tutkimusta ei ole tehty juuri lainkaan. Sinkkonen ja kollegat kartoittivat vuonna 2011 lukion erityisopettajien työnkuvaa. Tutkimuksessa käytettiin Takalan ja kollegoiden (2009) luokittelua (peruskoulun) laaja-alaisen erityisopettajan työnkuvasta. Luokittelun mukaan lukion erityisopettajan työnkuva voidaan jakaa kolmeen ulottuvuuteen, joita ovat opetus-, konsultaatio- ja taustatyö. Tutkielmani oli laadullinen tutkimus, jonka aineistona oli neljän lukion erityisopettajan haastattelut. Haastateltavilla oli kokemusta lukion erityisopettajana toimimisesta 1,5 vuodesta 18 vuoteen. Haastattelut olivat teemahaastatteluja, ja analysointimetodina käytin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoriaohjaava sisällönanalyysi on aineistolähtöisen ja teorialähtöisen sisällönanalyysin sekoitus, jossa aineisto analysoidaan aineistolähtöisesti, mutta apuna käytetään valmista teoriaa. Teoria ei kuitenkaan ohjaa analyysia kokonaan, vaan aineisto ja teoria vuorottelevat keskenään. Teoriana käytin Takalan ja kollegoiden (2009) luokittelua.

Aineiston perusteella lukion erityisopettajan työnkuvan voi jakaa kolmeen ulottuvuuteen, joita ovat opiskelijatyö, yhteistyö ja kehittämistyö. Opiskelijatyössä painottuu yksilötyöskentely, ja lukitutkimusten teettäminen vie suuren osan ajasta. Yhteistyö on tiivistä opinto-ohjaajien kanssa, ja yhteistyötä tehdään sekä virallisia kanavia pitkin (esimerkiksi OHR-kokoukset) että epävirallisesti (esimerkiksi koulun käytävillä). Lukion erityisopettajana toimiminen vaatii jatkuvaa lisäkouluttautumista esimerkiksi neuropsykiatrisia haasteista. Eniten ilonaiheita tuottaa yksittäiset vuorovaikutustilanteet opiskelijoiden kanssa, ja niistä kumpuava merkityksellisyyden tunne. Haasteita tuottavat aikatauluttaminen, liian pienet resurssit ja opiskelun digitalisoituminen. Parhaimmillaan opiskelijalla saattaa olla viisi eri tietokoneohjelmaa auki, ja niiden välillä navigointi on hankalaa varsinkin niille opiskelijoille, joilla on hahmottamisen haasteita. Yhdessä oppilaitoksessa ollaankin siirrytty sähköisistä materiaaleista takaisin printtimateriaaleihin.

Tulevaisuudessa lukion erityisopettajan työnkuvan peruspalikoiden uskotaan säilyvän samana, mutta yksilötyöskentely luultavasti vähenee, ja opiskelijoiden tukeminen tapahtuu yhteistyössä muiden opettajien ja toimijoiden kanssa. Yhteistyö oppilaitoksen muiden toimijoiden kanssa luultavasti tiivistyy, ja yhteisöllisyys lisääntyy. Toiveissa oli myös konsultatiivinen yhteistyö alueen muiden erityisopettajien kanssa.

Tulevaisuudelta toivottiin enemmän erityisopetuksen resurssia kaikkiin suomalaisiin lukioihin. Sen lisäksi peruskoulujen tulisi kyetä tunnistamaan vaikeudet oppimisessa jo ennen nuoren siirtymistä toisen asteen opintoihin. Tällöin tukea olisi saatu jo peruskouluaikaisesti, eikävastuu vaikeuksien tunnistamisesta ja tuen aloituksesta jäisi lukiolle, vaan nuori saisi avun heti vaikeuksien ilmetessä. Toiveissa oli myös lukion näkökulman lisääminen erityispedagogiikan korkeakouluopintoihin, jotta erityispedagogiikan opiskelijat saisivat paremmat valmiuden lukiossa työskentelyyn jo opintojen aikana.

Henna Sundqvist

”Se erityisopettajan tehtävä koulussa on mun mielestä vähän niinku olla sellainen toripoliisi” – Lukion erityisopettajan työnkuva ja ajatuksia tulevaisuudesta

Takala, M., Pirttimaa, R. & Törmänen, M. (2009). Inclusive special education: the role of special education teachers in Finland. British journal of special education, 36(3), 162–173.

Taustaa
Opettajien ja koululaisten lajintunnistustaitoja on tutkittu Suomessa 2000-luvulla jonkin verran. Aiheesta on tehty myös kohtalaisen paljon opinnäytetöitä. Tutkimuksissa ja tutkielmissa toistuvat samansuuntaiset tulokset: nisäkkäät ovat parhaiten tunnettu lajiryhmä, ja tytöt ja naiset tunnistavat eliölajeja – etenkin kasvilajeja – keskimäärin poikia ja miehiä paremmin. Kansainvälisesti vertailtuna suomalaiset tuntevat lajeja hyvin. Itseäni kiinnosti erityisesti tutkia, minkälaisia asioita ja tekijöitä lajintunnistuksen opetuksen taustalta löytyy. Siksi päätin keskittyä nimenomaan luokanopettajien kokemuksiin ja näkemyksiin lajintuntemuksen opetuksesta koulussa.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus
Tutkielman tarkoituksena oli hahmottaa ja tulkita sitä, miten luokanopettajat suhtautuvat lajintuntemuksen opettamiseen koulussa. Tutkin myös sitä, millaisia kokemuksia luokanopettajilla on lajintuntemuksen opetuksesta opettajanuraltaan. Lisäksi tarkastelin, ovatko lajintuntemuksen opetus ja opettajien asenteet sitä kohtaan muuttuneet peruskoulun olemassaolon aikana.

Käytin tutkielmassani laadullisia tutkimusmemetelmiä. Toteutetin aineiston hankinnan haastattelemalla kuutta entistä ja nykyistä luokanopettajaa. Haastattelutapana käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua, ja aineiston analysoin induktiivisesti käyttämällä aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoja.

Tulokset ja johtopäätökset
Opettajat pitivät lajintuntemusta tärkeänä monista syistä, kuten turvallisuuden, ympäristötietoisuuden ja käytännön soveltamisen näkökulmista. Hyvän lajintuntemuksen nähtiin parantavan oppilaiden motivaatiota opiskella ympäristöoppia, biologiaa ja maantietoa. Kaikki haastatellut luokanopettajat kokivat omaavansa riittävät taidot lajintuntemuksen opettamiseen, mutta ilmaisivat halunsa kehittää näitä taitojaan.

Lajiopetusta osallistujat kertoivat toteuttavansa monipuolisesti eri opetusmenetelmiä käyttäen, ja korostivat erilaisten materiaalien ja retkien merkitystä opetuksessa. Parhaaksi opetustavaksi opettajat nimesivät lajien opiskelun luonnossa, vaikka kokivatkin haasteita ulko-opetukseen liittyen. Yksi tutkielmani johtopäätöksistä onkin, että ulko-opetuksen käytännön menetelmiä voisi sisällyttää opettajankoulutukseen nykyistä enemmän.

Haastatellut opettajat huomasivat opetussuunnitelman muutosten vaikuttaneen lajintuntemuksen opetukseen, erityisesti kasvilajien tunnistuksen painotuksena. Monet kokivat, että lajintunnistuksen opetus koulussa oli määrällisesti lisääntynyt. Useat opettajat nostivat esiin ajatuksen siitä, voivatko uudet teknologiat ja rajaton tietomäärä vähentää oppilaiden syvällistä kiinnostusta luontoa kohtaan.

Touko Torppa
“Mitä jos vaadittais oppilailta lajeja?” : Suomalaisten luokanopettajien ajatuksia lajintuntemuksesta

Yhteiskunnassamme on yhä valitettavan paljon heteronormatiivisuutta. Tämä heijastuu myös peruskouluun ja varsinkin peruskoulun liikuntatunneille. Heteronormatiivisia käytänteitä esiintyy esimerkiksi pukuhuonetiloissa, jotka ovat usein jaoteltu binäärisesti tyttöjen ja poikien puoliin. Tiettyjä urheilulajeja pidetään tyttöjen tai poikien lajeina. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kokevat tutkitusti suuntautumiseensa kohdistuvaa syrjintää erityisesti urheilun joukkuelajeissa. Halusinkin maisterintutkielmassani tutkia, miten heteronormatiiviset käytänteet näkyvät peruskoulun liikuntatunneilla, ja kuka näitä käytänteitä toisintaa. Luokanopettajana haluan tunnistaa mahdolliset heteronormatiiviset käytänteet, jotta syrjintää ei tapahtuisi minun eikä kenenkään muunkaan oppitunneilla ja liikuntatunnit olisivat turvallinen ympäristö kaikille.

Miten tutkin?

Haastattelin kolmea seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa suomalaisen peruskoulun käynyttä henkilöä. Haastateltavat olivat alle 30-vuotiaita ja täysi-ikäisiä. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoidun haastattelun avulla. Analysoin tulokset temaattisen analyysin avulla.

Mitä sain selville?

Jaoin aineiston seuraaviin teemoihin: Näkymättömyyden teema. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen sosiaalistamisen teema, Vallan hyväksikäytön teema, Ihanteiden tuottamisen teema ja Oppilaiden välisten hierarkioiden teema.

Peruskoulun liikuntatunneilla esiintyi heteronormatiivisia ja syrjiviä käytänteitä sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä että sukupuolia kohtaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ei huomioitu usein lainkaan. Huomioimattomuus jatkui usein myös silloin, kun siitä oli huomautettu. Peruskoulun liikuntatunneilla esiintyi myös tietynlaiseen ja ihannoituun sukupuolen ilmaisuun ja seksuaalisuuteen liittyvää sosiaalistamista. Paritansseissa kehotettiin esimerkiksi etsimään ‘’vastakkaista’’ sukupuolta oleva pari, ja tilanteesta tehtiin myös osittain seksuaalinen. Toisessa tilanteessa poikaoppilaille opetettiin tyttöoppilaiden seksualisointia opettajan toimesta. Syrjintää tapahtui sekä oppilaiden että opettajien toimesta. Liikuntatunneilla esiintyi usein esimerkiksi homottelua. Tyttöoppilaat eivät saaneet osallistua tiettyihin lajeihin, kuten jääkiekkoon. Opettajat toimivat usein viimeisinä rajanvetäjinä, vaikka käytänteistä poikkeaminen olisi sopinut muille oppilaille.

Johtopäätökset Peruskoulun liikuntatuntien heteronormatiiviset rakenteet

Vaikka haastateltavien peruskouluajoista saattoi olla kulunut hieman aikaa, seurasivat syrjivät käytänteet myös heidän nykyiseen liikuntaan suhtautumiseensa. Opetan itse liikuntaa peruskoulussa, ja olen huomannut samanalaista muiden oppilaiden toisiaan kohti harjoittamaa syrjintää. Heteronormatiiviset käytänteet ovat siis vieläkin syvälle juurtuneita. Peruskoulun liikuntatunnit toisintavat yhteiskuntaan ja liikuntaan liittyviä ihanteita. Heteronormatiivisuuden tutkiminen on tärkeää, sillä peruskoulussa on yhä syrjiviä rakenteita, joita ei välttämättä tunnisteta niiden jokapäiväisiksi normeiksi muuttumisen vuoksi. Olemme tottuneet tekemään asiat tietyin tavoin, joka johtaa sekä tiedostettuun että tiedostamattomaan toiseuttamiseen. Peruskoulun tulisi olla kaikille saavutettavissa.

Meri Siponen’

”Ei oo annettu tilaa ees olla” – Koululiikunnan heteronormatiivisuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta