Avainsana-arkisto: 4.lk

Mieletöntä matikkaa 1 -leiri 2017

Teksti: Emma Karjalainen ja Azira Abbasli
Kuvat: Emma Karjalainen

Maanantaina Summamutikkaan saapui iloinen joukko ykkös-kolmosluokkalaisia kesän ensimmäiselle leirille. Päivä lähti käyntiin tutustumisleikeillä ja nimilappujen tekemisellä. Lounas maistui kaikille ja lautaset tyhjenivät nopeasti. Ulkonakin pystyi leikkimään peiliä ja hippaa, kun pieni tihutus ei haitannut. Sisällä perehdyttiin pulmien ratkomiseen. Hanoin tornit ja pilvenpiirtäjät selvitettiin innokkaasti. Välipalan jälkeen vuorossa oli lautapelejä ja oktaedrin askartelu. Oktaedriin kirjoitetaan jokaisen päivän kivoin juttu ja kaikkien leiriläisten nimet. Leirin lopuksi valmiin oktaedrin saa ottaa kotiin muistoksi leiristä.

Ensimmäisenä leiripäivänä muihin leiriläisiin tutustuttiin mm. erilaisten leikkien avulla.

Tiistai alkoi rallirullien askartelulla. Parit ja pienet ryhmät tekivät omannäköisiä menopelejä, jotka kilpailivat neljässä eri kategoriassa: Pisin kulkumatka, hauskin etenemistyyli, hienoin ja muistuttaa eniten oikeaa menopeliä. Kolmesta viimeisestä kategoriasta järjestettiin äänestys. Ulkona aurinkoisessa säässä pelailtiin shakkia, hypättiin narua ja seikkailtiin puistoalueella. Iltapäivällä jatkettiin eilisiä pulmia ja taiteltiin lennokkeja.

Tiistaina askarreltiin omia menopelejä viilipurkeista, talouspaperirullista, pilleistä ym. kierrätysmateriaaleista.

Keskiviikko aloitettiin kisaamalla tyynyformulaa ja muisteltiin leiriläisten nimiä tasaväkisessä peittonimileikissä. Ennen ruokailua ehdittiin lisäksi rakennella Platonin kappaleita vaahtokarkeista ja tikuista. Tetraedri, heksaedri ja oktaedri rakentuivat nopeasti ja osa ehti kasata jopa ikosaedrin. Ruokailun jälkeen ulkoiltiin Exactumin edessä. Sisällä tehtiin omat laatoitustaideteokset Penrosen laatoista. Iltapäivällä pelaitiin vielä lautapelejä ja kertotaulu- tai pluslaskubingoa.

Keskiviikkona tehtiin matikkataidetta Penrosen laatoilla.

Torstaipäivä aloitettiin vauhdikkaasti eilisestä tutulla tyynyformulalla. Lisäksi leikittiin piirissä vielä kuumaa perunaa musiikin tahdissa. Ennen ruokailua ehdittiin vielä pohtia, miten kaikki kaksitoista erilaista pentamino palaa saisi piirrettyä. Tämän jälkeen täytettiin erilaisia alustoja pahvisilla pentaminopaloilla. Ruokailun jälkeen emme päässeet ulos, koska satoi vettä. Sisällä perehdyttiin salakirjoituksiin ja yritettiin värittää kylän taloja mahdollisimman vähillä väreillä niin, että naapurit eivät ole saman värisiä. Iltapäivällä kisailtiin vielä tilavuushaasteen merkeissä. Voittajien astia oli kolmioleipälaatikon muotoinen ja siihen mahtui huimat 566 grammaa!

Tilavuushaasteessa etsittiin tilavinta astiaa.

Perjantai lähti käyntiin Amazing race of math -suunnistuksella. Yksitoista erilaista tehtävärastia oli ripoteltu Exactumin neljään eri kerrokseen. Ruokailun jälkeen pelattiin ulkona shakkia ja nautiskeltiin aurinkoisesta säästä. Sisällä valmisteltiin vanhemmille opettavat rastit ja syötiin välipala. Kello kaksi vanhemmat saapuivat ja leiriläiset pääsivät näyttämään heille viikon aikana tekemiään aktiviteetteja ja askarteluja.

Matikkapelejä pelattiin myös tableteilla.

Mieletöntä matikkaa 1 -leiri järjestettiin 5.-9.6.2017 Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Leiri oli suunnattu 8-10-vuotiaille lapsille. Lisätietoja Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskuksen leiritarjonnasta löydät täältä.

Nelosluokkalaiset pulmien kimpussa

Teksti: Azira Abbasli ja Emma Karjalainen
Kuvat:
Emma Karjalainen

Torstaina 20.4 saimme vieraaksemme Kaisaniemen ala-asteen neljäsluokkalaisia. Vierailun ohjelmana oli erilaiset pulmarastit.

Aloitimme yhteisen ohjelman etsimällä neliöitä 4×4-ruudukosta. Oppilaat saivat ratkaista tehtävän piirtämällä pöytiin omat ruudukot. 3×3-kokoiset ruudut osoittautuivat hankalimmiksi löytää. Monet pääsivät hyvinkin lähelle oikeaa ratkaisua ja muutama ehti löytää kaikki neliöt.

Etsintä käynnissä.

Rasteina oli pilvenpiirtäjät, hanoin torni, sammakot, kertotaulubingo ja happy cubes. Happy cubes -rasti aiheutti sekä onnistumisen että turhautumisen tunteita. Muutama kuutio saatiin kuitenkin koottua. Sammakot lähtivät hyvin käyntiin ja moni ehti siirrellä jopa kymmenen ja kahdentoista sammakon joukkoja. Kertotaulubingo osoittautui loppujenlopuksi luokan suosikkipulmaksi.

Pulmien kimpussa.

Oppilaiden mielestä Summamutikka-vierailu oli ohi liian nopeasti. Toivottavasti koulussa päästään ratkomaan lisää pulmia.

Ongelmanratkaisua ja ryhmätöitä

Teksti ja kuvat: Emma Karjalainen

Tiistaina 11.4 puolen päivän jälkeen pääsivät kaisaniemen ala-asteen neljäsluokkalaiset jatkamaan koulusta tuttuja tutkimuksia ongelmanratkaisun parissa matikkaluokka Summamutikassa. Pentaminoja oli jo pohdiskeltu koululla, joten Summamutikassa etsittiin neliöitä ruudukosta, kisattiin tilavuushaasteessa sekä pelattiin lopuksi vielä parin kanssa kertataulubingoa.

Luokan tauluille oli piirretty valmiiksi 4×4 ruudukoita, ja oppilaiden tuli pöytäryhmissään löytää kaikki mahdolliset erikokoiset neliöt ja niiden määrät ruudukosta. Oppilaiden ihmetykseksi he saivat muistiinpanovälineiksi taulutussin ja -pyyhkimen. Tuloksia sai siis alkaa kirjoittamaan suoraan pöydän pleksilevyyn! Neljäsluokkalaiset olivat todella näppäriä tässä tehtävässä, sillä neliöt paikantuivat ruudukosta nopeasti.

Neliöitä etsimässä.

Tilavuushaasteessa aikaa vastaan kisaaminen nostatti hieman melutasoa luokassa, mutta lopulta kaikki saivat hienon 3D-astian valmiiksi. Punnitseminen tapahtui herneillä, joita oppilaat lapioivat astioihinsa punnituspisteellä. Kilpailu oli tasaväkinen ja voittoon kiilasi tukeva punainen astia 475 gramman tuloksellaan.

Viidellä peräkkäisellä oman värin ruudulla saa bingon!

Lopuksi ryhmät jakautuivat pareihin pelaamaan kertotaulubingoa nopilla. Viiden peräkkäisen ruudun rastittaminen vei melko kauan, varsinkin, jos pelikaveri sabotoi oman bingon saamista. Silti monet parit ehtivät pelaamaan useamman ottelun.

 

Pihlajiston 4.-luokka Origossa

Teksti: Johanna Helle ja Anni Jyrinsalo
Kuvat: Johanna Helle

Pihlajiston a-a/Viikinmäen sivupisteen 4. luokka saapui vierailemaan Helsingin yliopiston Summamutikka-keskuksen Origo-luokkaan keskiviikkona 1.3. Paikka olikin ryhmälle jo viime vuodelta tuttu, joten jätimme esittelykierroksen väliin ja ryhdyimme heti pulmien pariin.

Ensin mietittiin montako neliötä 4×4-ruudukosta löytyy. Pienet ruudut osattiin hienosti laskea neljän kertotaulun mukaan. Hetken päästä hoksattiin, että neliöitä on ruudukossa myös 2×2, 3×3 sekä 4×4 -kokoisia. Moni löysikin kaikki neliöt ja laski niiden määrän aivan oikein. Tämän jälkeen pohdittiin Pentamino-palojen muodostumista ja oppilaiden tethtävänä oli keksiä mahdollisimman monta kyseisenlaista palaa. Paloja alkoi muodostua hurjaa vauhtia ja melkein kaikki palat saatiinkin muodostettua.

Seuraavaksi jaettiin luokka neljään ryhmään. Kaksi ryhmää lähti hommiin käytävälle, josta löytyi Pentamino ja 3D-ubongo. 3D-ubongo soittautui haastavaksi tehtäväksi, mutta lopulta jokaisen ryhmän kanssa saatiin muutama pulma ratkaistua. Pentamino vaikutti olleen oppilaille helppo nakki ja moni saikin tehtyä melkein kaikki tehtävät.

Kaikki 12 pentaminopalaa on vaikea saada aseteltua suureen ruudukkoon.

Luokkaan jääneet ryhmät pääsivät kukin vuorollaan pohtimaan loikkivia sammakoita, rosvoja ja poliiseja sekä hanoin torni -pulmaa. Ohjeiden lukeminen tuotti pientä kitkaa, mutta opettajan ja ohjaajan avulla saatiin kaikki töihin! Poliisien asettaminen karttaan oli monesta oikein hauskaa. Hanoin torninkin siirtäminen oli monen lemppari pulma.

Hanoin tornipaloja siirrellään kolmella alustalla edestakaisin.

Kaksi tuntia hujahti todella nopeasti ja monta matemaattista pulmaa saatiin ratkottua. Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna Origo-vierailulla uusien pulmien parissa!

 

Matikkaseikkailu ympäri laitosta

Teksti: Johanna Joentausta ja Minna Hirvonen
Kuva: Johanna Joentausta

Torstaina 9. helmikuuta Origossa vierailivat Pohjois-Haagan ala-asteen neljäsluokkalaiset. Vierailun pääohjelmana oli Amazing Race of Math, jossa oppilaat suunnistivat kolmen ryhmissä ympäri laitosta ja ratkoivat reitin varrella erilaisia matemaattisia tehtäviä. Jokainen ryhmän jäsen sai oman vastuualueen: yksi toimi kartanlukijana, yksi taltioi vastaukset kuvina tai videoina tabletille ja yksi merkitsi suoritetut rastit kisapassiin.

Platonin kappaleet rakentuivat tikuista ja sinitarrasta.

Oppilaiden tehtävänä oli muun muassa rakentaa Platonin kappaleita cocktail-tikuista ja sinitarrasta, ratkaista salakirjoituksella salattu viesti ja tehdä oma Möbiuksen nauha. Lisäksi oli erilaisia loogisen päättelyn tehtäviä, kuten rosvot ja poliisit, lumpeenlehdillä loikkivat sammakot, Tessun tassut, neliöiden laskeminen ja tulitikkutehtävät. Yhteisesti ratkoimme Hanoin torneja sekä Pentaminoja, josta oli yksi tehtävä myös suunnistuksessa. Vieraamme olivat oikein mukavia ja hyväkäytöksisiä ja heidän seurassaan aika suorastaan lensi!

Jakolaskurasteja suunnistuksessa

Teksti ja kuvat: Emma Karjalainen

Keskiviikkoaamu 23.11 valkeni sateisena, mutta se ei paljon menoa haitannut, sillä Aleksis Kiven peruskoulun 4. luokkalaiset viettivät parituntisen Origovierailunsa joka tapauksessa sisätiloissa suunnistaen ja pulmia pohtien. Luokassa on juuri menossa jakolaskut, joten niitä sisällytettiin Amazing Race of Mathiin kahden uuden tehtävän avulla.

Ennen suunnistuskisaa pohdittiin luokassa pienten sammakoiden pulmaa valitsemalla luokasta vapaaehtoisia sammakoiksi. Jäljelle jääneet antoivat sammakoille hyppelyohjeita ja nopeasti päästiin haluttuun lopputulokseen. Tämän jälkeen pöytäryhmät saivat pohtia Portaikko-ongelmaa dinojen avulla. Aluksi pulma tuntui mahdottomalta, mutta sinnikkyydellä ja pikkuvihjeellä siitäkin selvittiin.

rahat-jakoon
Uudella rastilla jaettiin kirjekuoren rahat tasan kaikkien kesken.

Loppuvierailun ajan ryhmät suunnistivat Exactumissa tehtävärasteja etsien. Uusia rasteja tällä kertaa olivat rahat jakoon- tehtävä, jossa ryhmien tuli jakaa kirjekuoresta löytyvät rahat tasan ryhmäläisten kesken, sekä farmieläimet-tehtävä, jossa eri väriset, kokoiset ja lajiset eläimet piti jakaa aitauksiin, niin että jokaisessa aitauksessa olisi saman verran eläimiä ja jokaisen aitauksen eläimillä pitäisi olla vähintään yksi yhteinen ominaisuus.

farmielaimet
Kuinka monta eri tapaa sinä keksit näiden eläinten jakamiseksi?

Pulmia ja suunnistusta

Teksti ja kuvat: Emma Karjalainen

Keskiviikkoaamu 16.11 käynnistyi Origossa aivojumpalla, kun Pohjois-Haagan ala-asteen koulun nelosluokkalaiset saapuivat vierailulle. Ohjelmaksi oli toivottu pulmia ja ryhmätehtäviä, joten pääaktiviteetiksi valikoitui Amazing Race of Math.

Vierailun aluksi kuitenkin pysyteltiin vielä luokassa ja pohdittiin pienten sammakoiden loikkimisjärjestystä lumpeenlendillä. Innokkaita vapaaehtoisia sammakoiksi löytyi luokasta runsaasti ja pian päästiinkin jo ohjeistamaan sammakoiden liikkumista. Koska ensimmäiset kaksi tasoa vaikuttivat sujuvan oppilailta ongelmitta, päätettiin vielä ratkaista pulma kuudella sammakolla ja seitsemällä lumpeenlehdellä.

dinot3
Dinot portaikossa.

Tämän jälkeen pöytäryhmissä ratkottiin portaikko-ongelmaa, missä erilaiset dinosaurukset esittivät mattia, pikkusiskoa, isää ja mummoa. Taskulamppuna toimi valkoinen senttikuutio. Oppilaat piirsivät pöytään portaikon, jossa dinosaurukset kulkivat edestakaisin. Ryhmät olivat erittäin sinnikkäitä ja yksi kerrallaan ryhmät ratkaisivat visaisen pulman.

Loppuvierailu sujuikin tehokkaasti suunnistaessa ympäri Exactumia pulmarasteja etsien. Rasteja oli kymmenen, joista jokainen ryhmä kerkesi suorittaa kaikki tai melkein kaikki. Hienoa työtä!

Pulmia ja järjestysalgoritmeja

Teksti: Jenni Räsänen
Kuvat: Emma Karjalainen

Tiistaina 4.10. saimme vieraita Vantaalta Jokiniemen koulusta, kun 4.-6.-luokkalaisten valinnaisryhmä  saapui Kumpulaan. Vieraiden toiveissa oli ohjelmointia ja ongelmanratkaisutehtäviä. Ohjelmaksi valikoitui vanhojen tuttujen pulmien Sammakot ja Pilvenpiirtäjät lisäksi kaksi erilaista toiminnallista peliä, joissa päästiin harjoittelemaan ohjelmoinnillista ajattelua ilman tietokonetta.

Alkulämmittelyn (Sammakot-pulman) jälkeen siirryttiin ensimmäisen järjestysalgoritmin pariin. Järjestysalgoritmissa luvut asetettiin pelialaudan oikeaan reunaan satunnaisessa järjestyksessa. Luvut siirtyivät nuolia pitkin seuraavaan ruutuun aina siten, että jos ruudussa oli kaksi lukua samanaikaisesti, pienempi luku jatkoi pelilaudalla ylöspäin ja suurempi luku alaspäin. Lopulta luvut saatiin numerojärjestyksessä pelilaudan oikeaan laitaan.

järjestys2
Järjestysalgoritmissa luvut kävivät läpi monta vaihetta, kunnes ne saatiin järjestykseen pelilaudan oikeaan reunaan.

Toisena järjestystehtävänä oli Pikajärjestäminen-peli, jossa oli myös tarkoituksena saada luvut numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan. Tässä pelissä satunnainen luku valittiin jakamaan muut luvut pienempien ja suurempien lukujen ryhmiin ja kun toistoja oli tarpeeksi, luvut asettuivat suuruusjärjestykseen.

järjestys
Pikajärjestämisessä luvut jaettiin satunnaisen luvun mukaan pienempiin ja suurempiin lukuihin ja näin jatkettiin, kunnes luvut olivat suuruusjärjestyksessä.

Vierailun ajankohdasta huolimatta vieraat jaksoivat keskittyä pulmiin oikein hyvin ja lopuksi ehdittiin pelata vielä Pilvenpiirtäjät-peliä. Ennen pelin aloittamista täytyi rakentaa erikorkuisia pilvenpiirtäjiä, mihin tarvittiin hieman voimaa. Lopulta päästiin kuitenkin itse pelin pariin ja luokasta poistuttiin innostuneissa tunnelmissa evästauon kautta koulua kohti.

Ilman tietokonetta tehtävät järjestysalgoritmipelit löytyvät Linkki-keskuksen materiaaleista.

Mieletöntä matikkaa 2 -leiri 2016

Teksti ja kuvat: Anni Jyrinsalo, Anne Kivistö ja Noora Nuutinen

Maanantaina 1.8. alkoi kesän toinen Mieletöntä Matikkaa- leiri. Aloitimme leirin erilaisin nimi- ja tutustumisleikein. Tutustumisen jälkeen leiriläiset miettivät ryhmissä leirille sääntöjä ja niistä koottiin yhteiset toimintaohjeet. Ruokailun jälkeen leikimme ulkona hippaa ja erilaisia ryhmäytymisleikkejä. Ulkoilun jälkeen aloitimme varsinaiset ja toivotut matikkajutut! Päivän aiheena oli pulmatehtävät. Leiriläiset pääsivät ratkomaan mm. Pilvenpiirtäjien ja loikkivien sammakoiden ongelmia. Välipalan jälkeen leiriläiset askartelivat itselleen oktaedripohjan, johon kirjoitetaan leiriviikon tapahtumista. Päivä päätettiin yhteiseen numeroleikkiin.

IMG_3150
Maanantaina pohdittiin erilaisia pulmatehtäviä, kuten Pilvenpiirtäjiä.

Tiistai 2.8. Aamuna leiriläiset halusivat jatkaa edellisen päivän pulmien ratkaisemista. Tämän jälkeen leikittiin hämähäkin verkko -leikkiä ja suuren suosion saanutta kuumaa perunaa. Sitten leiriläiset rakentelivat rallirullia, jonka jälkeen otettiin rallikilpailut pieneltä rampilta alas. Leiriläiset innostuivat rakentelusta ja matkojen mittailuista. Iltapäivällä ulkoilimme ja pelasimme muun muassa jättishakkia ja hypimme hyppynarua. Loppu iltapäivä sujui erilaisten pelien parissa.

IMG_3217
Tiistaina etsittiin parhaiten vierivää rallirullaa.

Geometriakeskiviikko 3.8. alkoi nimileikein, josta siirryttiin tutkimaan platonin kappaleita. Leiriläiset rakensivat vaahtokarkeista ja hammastikuista platonin kappaleita varjokuvien avulla. Lopuksi leiriläiset saivat tehdä vapaasti  rakennelmia vaahtokarkeista ja tikuista. Ruokailun jälkeen ulkona leikittiin kirkkistä, hypittiin hyppistä ja pelattiin jättishakki. Yhteisenä leikkinä leikittiin  geometrista maa-meri-laiva -leikkiä. Iltapäivällä leiriläiset saivat miettiä pentaminopaloja ja muodostaa paloista kuvioita. Iltapäivän suosikki leikiksi nousi kuka minä olen -arvausleikki. Päivän päätteeksi leikittiin lännen nopeinta matemaattisella vivahduksella ja leiriläisten lempileikkiä kuumaa perunaa.

IMG_3115
Päivittäin leikittiin myös ulkona.

Torstaina 4.8. leiriläiset pääsivät tutustumaan salakirjoitusten maailmaan. Päivä alkoi rikkinäisellä puhelimella, josta leiriläiset siirtyivät ratkomaan mm. takaperin-, numero- ja atbash-salausta. Torstaina sää oli sateinen, eikä ruokailun jälkeen päästy aiemmin totuttuun tapaan ulkoilemaan. Sen sijaan taukojumppaa päädyttiin tekemään Exactumin ensimmäisessä kerroksessa. Ennen välipalaa leiriläiset saivat ratkottavakseen pikseliväritystehtäviä ja paikalle saapui vierailija esittelemään matemaattisia taikatemppuja. Päivä päätettiin keskiviikon tapaan lännen nopein -matikkaleikkiin.

WP_20160804_009
Leirillä harjoiteltiin myös yhteistyötaitoja.

Perjantai 5.8. lähti käyntiin vauhdikkaalla amazing race -matikkakilpailulla. Leiriläiset pääsivät suunnistamaan ympäri Exactumia karttojen kanssa ja ratkoa laitokselta löytyviä rasteja. Jokainen ryhmä kerkesi suorittamaan kaikki rastit ja palkinnoksi leiriläiset saivat aakkos-karkkeja. Ruokailun jälkeen leikittiin mustekalaa ja viivahippaa ulkona. Tämän jälkeen siirryttiin sisälle kokoamaan maanantaina aluille saadut oktaedrit. Sitten leiriläiset harjoittelivat iltapäivällä vanhemmille esitettyjä pulmia. Leiriläisillä tuntui olevan hauskaa opastaessaan vanhempiaan oppimissaan pulmissa ja kaiken kruunasi herkkutarjoilut luokassa ja diplomien jako. Toivottavasti nähdään ensi vuonna uudestaan!

IMG_3179
Perjantaina pulmanratkaisutaidot esiteltiin huoltajille.

Mieletöntä matikkaa 2 -leiri järjestettiin 1.-5.8.2016 Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Leiri oli suunnattu syksyllä 2.-4.-luokan aloittaville nuorille. Lisää kuvia leiristä löydät täältä.

Kadonneen jalokiven metsästys -leiri, kesä 2016

Teksti: Aino Haavisto, Anne Kivistö ja Noora Nuutinen
Kuvat:
Anne Kivistö ja Noora Nuutinen

Maanantai

Leiri alkoi oikein mukavan sään merkeissä, ja pääsimme ulkoilemaan paljon. Aloitimme leirin tutustumisleikeillä ja juoksemalla hippaa ulkona auringossa. Juuri ennen ruokailua pihalta löytyi jotakin mielenkiintoista: kartta kampusalueesta ja salakielinen viesti. Ruokailun jälkeen lapset saivat pukea tutkijantakit päälleen ja purkaa atbash-salauksella kirjoitetun viestin, jossa kuvailtiin muinaisen Qumpulan temppelin sijainti. Tämän jälkeen lähdimme tietysti etsimään raunioita.

Ihan Kiihdytinlaboratorion tuntumasta löytyikin pieni sammaloitunut temppelinraunio. Itse raunio ei vaikuttanut kovin jännittävältä, mutta sen läheltä löytyi toinen salakielinen viesti. Palasimme jälleen sisälle purkamaan viestin ryhmätyönä, kukin ryhmä oman pätkänsä. Vaikka ikivanhan taulu oli pahasti likaantunut, selvittävät leiriläiset lopulta viestin. Siinä viitattiin temppelin rubiiniin, josta emme olleet kuitenkaan nähneet vielä vilaustakaan.

Seuraavaksi oli kuitenkin välipalan aika, ja rubiininmetsästys jäi seuraavaan päivään. Välipalan jälkeen oli aikaa rennolle hengailulle, ja pelailimme Origo-luokassa erilaisia lautapelejä lopun iltapäivää.

IMG_2889
Qumpulan muinaisen temppelin raunioita tutkimassa.

Tiistai

Aloitimme päivän tutustumisleikeillä, joiden jälkeen puimme tutkijantakit päälle ja aloimme miettiä, miten jatkaisimme temppelin tutkimusta. Päätimme lähteä katsomaan, löytyisikö mainittua rubiinia temppeliltä, mutta jalokiven sijaan löysimme hajalleen joutuneita tavaroita ja teltan. Teltasta löytyi vieläpä lompakollinen henkilökortteja, jotka herättivät heti leiriläiset pohtimaan, voivatko ne kaikki olla aitoja.

Palasimme Origo-luokkaan tutkimaan henkilökortteja. Selvitimme jakojäännösten avulla, mitkä korteista kuuluivat kuvitteelliselle ihmisille, ja päätimme jatkaa niiden tutkimista vielä myöhemminkin. Tässä vaiheessa otimme puhelimella yhteyttä poliisiin, joka antoi vihreää valoa tutkimusten jatkamiselle.

Ruuan jälkeen leikimme ulkona hippaleikkejä ja maamerilaiva-leikkiä monikulmioita tunnistaen. Sisällä jatkoimme geometriapuuhia pentaminojen ja pilvenpiirtäjät-rakentelun parissa. Söimme välipalaa käytävällä ja hengailimme sen jälkeen Origossa. Päivä lopetettiin jälleen yhteiseen rauhoittumisleikkiin.

WP_20160615_006
Välillä roolipeli jätettiin hetkeksi sivuun ja leikittiin muuta.

Keskiviikko

Päivä alkoi tutustumisleikeillä, jonka jälkeen pääsimme päivän aiheeseen. Olimme saaneet poliisilta avuksemme rikosrekisterin,  jonka avulla pääsimme tutkailemaan mahdollisten rikollisten aikaisempia tuomioita. Edellisten rötösten perusteella saimmekin selville kolme mahdollista rubiinin varastajaa. Ilmoitimme nämä rikolliset poliisille ja poliisi kertoikin meille tehneensä eilen pidätyksen: kaksi rosvoa oli saatu kiinni! Pidätettyjen haastattelujen perusteella saimme selville, että temppelin raunioilta löytyisi vielä lisää vihjeitä rubiinin arvoituksen ratkaisemiseksi.

Palasimme ryhmän kanssa raunioille, josta löysimme kaksi salakielistä laattaa. Laattojen kirjoituksesta kävi ilmi, että rubiinia ympäröi kirous, jonka voi purkaa joillakin salaperäisillä laatoilla. Epäilimme, että salaperäiset kirouksenpurkulaatat ovat muumiolla, joten laadimme ryhmän kanssa uutisia, joilla muumio voitaisiin houkutella raunioille takaisin. Jäimme odottamaan millainen vaikutus uutisilla on rubiini arvoituksen ratkaisemiseen.

Iltapäivällä ulkoilimme kauniissa säässä ja pelasimme porukalla “miinaharavapeliä”, jossa ryhmän oli tarkoitus päästä ruudukosta läpi osumatta miinoihin. Lisäksi tutustuimme algoritmilliseen ajatteluun pikselivärityskuvien avulla. Päivän lopuksi pelasimme vielä numeropeliä Lännen nopeimman hengessä.

IMG_2850
Kivilaattoihin oli kaiverrettu ruudukko-salakirjoitusta.

Torstai

Leikimme aamulla yhden nimileikin, ja jatkoimme sitten kadonneen rubiinin jäljitystä. Katsoimme ensin eilen tehdyt tv- ja sanomalehtiuutsiet, ja lähdimme sitten raunioille katsomaan, tulisiko muumio ilmoitettuun aikaan paikalle. Väijytyksen aikaan sattui ikävästi kova sadekuuro, mutta leiriläiset odottivat silti urheasti muumiota metsässä. Muumio saapui kuin saapuikin paikalle, ja saatuamme hänet kiinni soitimme poliisin poimimaan rosvoksi epäilemämme muumion mukaansa.

Lähtiessään muumio jätti leiriläisille kirouksen purkuun tarvittavat palat, joten palasimme Origo-luokkaan kuivattelemaan vaatteita ja purkamaan arvoitusta. Juuri ennen ruokaa saatiin kirouksen purkuohje selville ja heti ruuan jälkeen pystyimmekin tekemään kirouksen purkurituaalin.

Rituaali, joka sisälsi mm. hyppimistä ja pyörimistä, jälkeen pidimme hieman vapaa-aikaa, ja sitten jatkoimme kahden askarteluohjelman parissa. Puolet luokkaa tutustui nuolenpääkirjoitukseen ja pääsi kirjoittamaan saveen esimerkiksi omia nimiään. Puoli ryhmää rakensi Platonin kappaleita toisessa luokassa. Puolessa välissä vaihdoimme ryhmät päittäin. Vielä välipalan jälkeisellä vapaa-ajallakin osa lapsista jatkoi nuolenpääkirjoituksen ja muiden savitöiden parissa muiden hengaillessa pelaillen Origo-luokassa.

 

IMG_3047
Savilaattaan kirjoitettiin nuolenpääkirjoitusta.

Perjantai

Aloitimme aamun leikkimällä tyynyformulaa ja jo tuttua kuumaa perunaa, ja sen jälkeen oli rubiinijahdin loppuihuipennuksen vuoro. Rosvo oli poliisikuulusteluissa paljastanut rubiinin piilopaikan, mutta antanut meille vielä yhden arvoituksen ratkottavaksi. Saimme neljä rasiaa, joista vain yhdessä olisi rubiini. Leiriläiset ratkoivat arvoituksen nopeasti, ja pääsimme avaamaan oikean laatikon. Sieltä löytyikin upea suuri jalokivi. Otimme yhteiskuvan jalokiven kanssa, ja jatkoimme leiriä ”ohjelmoi kaverin kynää” -leikin parissa.

Ruokailun jälkeen kävimme Physicumin kahvilassa, jossa kukin sai ostaa herkkuja, jos halusi. Herkuteltuamme kisasimme leiriolympialaisissa, jota ei ikävä kyllä huonon sään takia voitu pitää juurikaan ulkona. Lajeina olivat mm. vaahtokarkeista rakentaminen, poliisien sijoittelu rosvojen piinaamaan kylään, salakirjoituksen purku viestinä, ja lopulta viimeisenä ulkolajina pallon tasapainottelu. Sitten olikin jo välipalan ja päivän päättävien esitysten suunnittelu.

Vanhemmat tulivat puoli kolme, ja leirikuvien pyöriessä taustalla kukin olympiajoukkue sai kertoa yhdestä leiripäivästä. Lopuksi jaoimme vielä kaikille leiridiplomit, ja sitten olikin jo aika lähteä kotimatkalle.

WP_20160617_015
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Rubiini löytyi!

Kadonneen jalokiven metsästys -leiri järjestettiin 13.-17.6.2016 Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Leiri oli suunnattu syksyllä 4.-6.-luokan aloittaville lapsille.  Lisää kuvia leiristä löydät täältä.