Avainsana-arkisto: Platonin kappaleet

Liikettä ja rakentelua

Teksti & Kuvat: Juha Määttänen

Torstain 24.10.2019 vierailu Summamutikka-luokassa alkoi jännittävissä merkeissä, kun Pukinmäen peruskoulun 2.-luokkalaiset pääsivät jututtamaan ihka oikeaa professoria. Päivän vierailun teemana oli erilaiset kuviot ja muodot, joita oppilaat olivatkin havainneet runsaasti muun muassa liikennemerkkien maailmassa. Tunnin edetessä päästiin kokeilemaan kuvioiden kehollista muodostamista pienissä ryhmissä ja oppilaiden upea kuvioita esittelevä tanssiesitys keräsikin hetkessä suosiota luokan omalla some-kanavalla. Tunnin lopuksi istahdettiin rakentelemaan tikuista ja vaahtokarkeista monen näköisiä kappaleita, kuten taloja, puita, pyramideja ja Eiffel-tornikin saatiin jo hyvälle alulle.

Kiitos vielä Pukinmäen peruskoululaisille ja opettajalle vierailustanne sekä huikeasta loppulaulusta!

Innokkaita kolmasluokkalaisia Summamutikassa

Teksti & Kuvat: Toni Pentti

Maanantaina 7.10.2019 Summamutikkaluokkaan saapui Kaisaniemen ala-asteelta innokas joukko kolmasluokkalaisia. Keskustelimme ensin, millaisia taikoja oppilaat olivat nähneet tai tehneet. Tämän jälkeen siirryimme tehtävään, jota pohjustettiin matemaatikoiden kyvyllä tehdä näkymättömästä näkyvää. Vierailijat pääsivätkin nyt Platonin kappaleiden varjokuvien avulla rakentamaan itse kappaleita, välineinään vaahtokarkkeja ja hammastikkuja. Lopussa vielä tutkimme yhdessä mm. Hanoin torneihin liittyvää ”taikuutta”.

Platonin kappaleita

Kiitokset vielä Kaisaniemen ala-astelaisille vierailusta!

Matikkaa ja taidetta – kesäleireilyä Kumpulassa

Sanat ja kuvat: Riina Hiltunen, Kirsi Ikonen ja Matti Siitonen

Helsingin yliopistolla järjestettiin jo toista vuotta peräkkäin M.A. Tikan taidemissio -kesäleiri. Tänä vuonna leirit järjestettiin kesäkuun ensimmäisillä viikoilla 3.-7.6. ja 10.-14.6. Taiteilija M.A. Tikka oli kutsunut leiriläiset yhdessä pohtimaan, onko matematiikalla ja taiteella jotain yhteistä. Viikon aikana M.A. Tikka lähetti leiriläisille kirjeitä, joissa hän ohjeisti leiriläiset kunkin päivän teeman pariin. Viikon lopuksi saatiin aikaan hieno taidenäyttely, jota leiriläisten vanhemmatkin pääsivät ihailemaan.

Maanantai

Ensimmäinen leiripäivä alkoi tutustumisella leikkien, nimilappujen askartelun ja sääntöjen suunnittelun säestämänä. Lounaan jälkeen vietimme aikaa ulkona leikkien ja pelaillen. Iltapäivästä pääsimme tekemään kankaanpainantaa; leiriläiset saivat painaa yhteisen leirilakanan lisäksi ohjaajille paidat. Lakanaan sai itse painattaa asioita, joita matematiikasta tulee mieleen. Molemmilla viikoilla ensimmäinen leiripäivä lähti mukavasti käyntiin, ja vaikka kaikkia vähän aluksi jännitti, tutustuivat leiriläiset ja ohjaajat toisiinsa vauhdikkaasti. Viikon lopussa oltiinkin kaikki jo yhtä iloista porukkaa.

Tiistai

Leiripäivä alkoi jälleen yhteisillä leikeillä, joista erityiseen suosioon nousivat silmämurhaaja ja mafioso. Tiistai oli ehdottomasti yksi molempien leirien suosikkipäivistä, sillä teemana oli pienoismallit. Leiriläiset pääsivät suunnittelemaan kierrätettyihin kenkälaatikkoihin unelmahuoneitaan, -kohteitaan tai ulkoilmatilojaan. Tuotokset olivat toinen toistaan upeampia ja leiriläisillä riitti rutkasti mielikuvitusta ja kärsivällisyyttä niiden toteutukseen.

Keskiviikko

Keskiviikko puolestaan kului ilmaisutaitoon tutustuen pantomiimin, Kuka minä olen? -leikin ja muiden ilmaisutaitoharjoitusten parissa. Keskiviikon tuotokset kuvattiin iPadeilla perjantain näyttelyä varten. Ulkoilu oli myös osana tätäkin leiripäivää, ja eräs leiriläisten lempileikeistä olikin Angry Birds -palloilla pelattu KPK eli Kaikki polttaa kaikkia -polttopallo. Meidän onneksemme molemmilla viikoilla säät suosivat ja pääsimme ulkoilemaan päivittäin.

Torstai

Aamupäivällä päästiin tutustumaan Platonin kappaleiden ihmeelliseen maailmaan. Hammastikuilla ja vaahtokarkeilla askartelu oli haastavaa, mutta kivaa. Lapset toteuttivat erilaisia Platonin kappaleita yksin ja pienryhmissä, ja tuotokset olivat upeita! Leiriläiset pääsivät myös kisailemaan siitä, ketkä saisivat rakennettua 10 minuutin aikana korkeimman tornin kyseisistä välineistä. Ulkoilun ja leikkien jälkeen päästiin tutustumaan luonnon tarjoamiin omiin materiaaleihin, joista luotiinkin upeat taulutaideteokset näyttelyä varten. Leiriläiset hyödynsivät muun muassa kukkia, kiviä, hiekkaa, lehtiä ja marjoja sekä tekivät kepeistä kehykset toteutetuille teoksille.

Perjantai

Molempien viikkojen viimeisen leiripäivän koittaessa oli hieman haikea tunnelma, sillä olimme muodostaneet tiiviin porukan viikon aikana. Aamulla teimme muistoksi avaimenperät harjoitellen samalla solmintaa. Ulkoleikkien jälkeen tulimme sisälle valmistelemaan tilat näyttelyä ja vanhempia varten. Leiriläiset nimesivät omia taideteoksiaan sekä keksivät kuvauksia niistä. Vanhemmat pääsivät leirin päätteeksi tutustumaan viikon tapahtumiin ja tehtyihin taideteoksiin, jotka sai päivän päätteeksi viedä mukanaan kotiin. Näyttely oli onnistunut ja oli upea päästä näkemään, mitä kaikkea viikon aikana saimme aikaiseksi.

Molemmat leirit olivat kovasti tykättyjä, ja leiriläiset onnistuivat loistavasti tehtävässään todistaa M.A. Tikan apulaisina, että taide ja matematiikka kietoutuvat toisiinsa hyvinkin tiiviisti.

Iso kiitos molempien viikkojen leiriläiselle, olitte kerrassaan ihania!

Tanssia ja naurua luokan täydeltä

Teksti ja kuvat Iikka Talvala

Tiistaina 2.4.2019 Kumpulaan saapui joukko reippaita ja iloisia esikoululaisia. Ennen yliopistolle saapumista esikoululaisilla oli ollut ennakkotehtävänä etsiä muotoja päiväkodin lähiympäristöstä. Esikoululaiset olivat löytäneet esimerkiksi liikennemerkkejä ja kaivonkansia, sekä tunnistaneet muotoja, kuten ympyrän, neliön, kolmion ja suorakaiteen. Heillä oli löydöksistään monta kuvaa mukana, joita saimme yhdessä ihastella.

Päivän teemaksi oli valikoitunut ”Tanssii muotojen kanssa”. Teeman ja ennakkotehtävän mukaisesti jatkettiin myös summamutikassa muotojen tutkimista. Aluksi esikoululaiset etsivät muotoja luokasta. Tuulettimet, tietokoneet, dokumenttikamerat ja rakennuspalikat sisälsivät kaikki jo ennestään tuttuja muotoja. Koristeviireistä löytyi tuttujen muotojen lisäksi viisikulmio, sekä ”sisäänpäin” kääntynyt kulma, joita ihmeteltiin yhdessä ohjaajan kanssa. Lapset piirsivät myös lempi muotoja liitutaululle, jolloin syntyi koko seinän mittainen taideteos täynnä tähtiä, sydämiä, neliöitä ja monikulmioita.

Kappaleiden ja muotojen rakentelua

Seuraavaksi lämmiteltiin kehot vetreiksi muotojumpan avulla ja päivän hienoimmat ohjelmanumerot nähtiin, kun eskarilaiset saivat suunnitella pienissä ryhmissä tanssiesitykset. Musiikin tahtiin tanssittaessa ympyrät syntyivät käsistä kiinni pitämällä, suorakulmiot koko kehoa käyttäen ja tähtien sakarat jalkojen avulla. Oli mahtavaa, miten lyhyessä ajassa eskarilaiset toteuttivat usean minuutin mittaiset esitykset.

Lopuksi askarreltiin hammastikuista ja vaahtokarkeista Platonin kappaleita eli kuutioita, pyramideja ja tetraedrejä. Kolmiulotteisten kappaleiden rakentaminen oli haastavaa, mutta porukalla saatiin aikaan isot kasat kaikkia kappaleita. Ikävältä tuntui purkaa hienot rakennelmat, mutta onneksi saatiin paljon kuvia muistoksi. Kuulin, että päiväkodissa jatketaan vielä samalla teemalla, joten varmasti uusia rakennelmiakin on vielä luvassa.

Kiitos ihanasta aamupäivästä koko päiväkoti Nurmikon väelle ja tervetuloa uudestaa.

Mustikoita, vaahtokarkkeja ja magneetteja

Teksti ja kuva: Jenni Räsänen

Naistenpäivänä 8.3.2019 saimme vieraaksemme joukon opettajaopiskelijoita Illinoisin yliopistosta Yhdysvalloista. Vieraat pääsivät tutustuman Helsingin yliopiston tiedekasvatuskeskuksen toimintaan sekä erityisesti keskuksen tiedeluokkiin Gadolin, F2k ja Summamutikka.

Kaikki tiedeluokat esittelivät toimintaansa sekä perinteisten diaesitysten että kokeellisten ja toiminnallisten aktiviteettien kautta. Kemianluokka Gadolinin osuudessa vieraat saivat valmistaa itselleen herkullisen mustikkatrion, jossa havainnoitiin pH:n muutoksia. Fysiikan F2k-laboratorion osuudessa rakennettiin oma kaiutin ja tutustuttiin samalla magneettien toimintaan. Summamutikan aktiviteeteista esiteltiin suosittu klassikko, eli Salaperäiset kappaleet. Vierailu tarjosikin opettajaopiskelijoille monia konkreettisia ideoita omaan opetukseen vietäväksi.

Coktail-tikut ja vaahtokarkit valmiina askartelua varten.

Mielikuvitus pääsi valloilleen

Teksti ja kuvat: Madli Mötlik

Käpylinnan esikoululaiset kävivät keskiviikkona 27.2.2019 tutustumassa Summamutikka-luokkaan.

Ennakkotehtävänä 10 hengen esikouluryhmä oli etsinyt ympäristöstä erilaisia muotoja. Muotoihin oli tutustuttu ennakkoon mainiosti ja esikoululaiset tiesivät hienosti esimerkiksi STOP -merkin olevan kuusikulmio. Myös neliön ja suorakulmion ero oli selvä. Ennakkotehtävän läpikäynnin jälkeen alettiin muodostaa erilaisia muotoja aluksi sormilla, sitten käsillä ja lopuksi koko keholla. Sen jälkeen muodostettiin ryhmät, jolloin esikoululaiset saivat kokeilla ryhmässä myös isompien kuvioiden muodostamista.

Sydämien ja tähtien suunnittelua

Lopuksi päästiin pöydän ääreen muodostamaan kuvioita hammastikuista ja vaahtokarkeista. Mielikuvitus sai loikata ja hienoja taideteoksia valmistui.

Tähtiä ja taidetta

Teksti ja kuva: Tanja Kaappola

Tiistaina 26.2.2019 Summamutikkaan saapui joukko reippaita esikoululaisia Norppa ryhmästä. Vierailun teemana olivat erilaiset muodot.

Esikoululaiset olivat opetelleet erilaisia muotoja jo ennen vierailua, joten pääsimme heti etsimään muotoja Summamutikka-luokasta. Muotoja löytyi hyvin ja jopa ympyrän muotoinen tuuletin sekä katossa roikkuva kolmioista tehty viiri huomattiin! Tämän jälkeen harjoiteltiin muotojen tekemistä käsien ja koko kehon avulla. Seuraavaksi esikoululaiset pääsivät harjoittelemaan ja esittämään ryhmissä tehtyjä muotoja musiikin soidessa. Päivän yhdeksi vaikeimmaksi sekä suosituimmaksi muodoksi valikoitui tähti. Niitä tehtiin sekä yksin että yhdessä ryhmän kanssa.

Lopuksi päästiin rakentamaan vaahtokarkeista ja tikuista erilaisia muotoja. Muotojen rakentelussa esikoululaiset pääsivät toteuttamaan omia näkemyksiään ja lopputuloksena syntyi perinteisten neliöiden lisäksi mm. pyramideja, huoneita, himmelin osa sekä muita mitä erikoisempia taideteoksia. Erilaiset kolmiulotteiset muodot olivat selkeästi päivän suosikkikuvioita. Kaikki ehtivät rakentaa vähintään yhden rakennelman ja lopuksi meillä olikin monta upeaa vaahtokarkeista ja tikuista tehtyä taideteosta!

Kiitos reippaille esikoululaisille ja ohjaajille mukavasta vierailusta!

Tanssin suunnittelua ja kappaleiden rakentelua vaahtokarkeilla

Etiopian opetusministeri Summamutikassa

Teksti ja kuvat: Jenni Räsänen

Matikkaluokka Summamutikan vuoden 2019 ensimmäinen vierailu järjestettiin arvovaltaisille vieraille, kun Etiopian opetusministerin delegaatio saapui Kumpulaan maanantaina 14.1.2019 tutustuakseen LUMA-toimintaan. Vierailu sisälsi tutustumista kolmeen eri tiedeluokkaan: kemianluokka Gadoliniin, tietojenkäsittelytieteen Linkki-luokkaan sekä matikkaluokka Summamutikkaan.

Rakentelu vielä vaiheessa

Matikkaluokan esittely huipentui toiminnalliseen aktiviteettiin: tuttuun ja suosittuun Salaperäiset kappaleet -tehtävään. Tetraedri rakentui varjokuvan perusteella helposti ja kun vierailta kysyttiin, haluaisivatko he kokeilla toistakin kappaletta, innostunut kyllä-vastaus kuului monen suusta. Lopuksi moni intoutui rakentelmaan omia luomuksiaan, esimerkiksi pieniä mökkejä ja korkeita kerrostaloja.

Valmiit tuotokset

Erilaisia muotoja ja kappaleita

Teksti: Azira Abbasli
Kuvat: Amal Korsu

Keskiviikkona 14.11.2018 Summamutikassa vieraili innokkaat tokaluokkalaiset Suutarinkylän peruskoulusta. Vierailun teemana oli tanssii muotojen kanssa.

Aloitimme tunnin istumalla piiriin ja pohtimalla ennakkotehtävää, jonka oppilaat olivat saaneet tehtäväkseen. Muistelimme erilaisia muotoja kuten kolmio, neliö, ympyrä sekä suorakulmio ja etsimme niitä luokasta. Tämän jälkeen yritimme muodostaa samat muodot sormilla, käsivarsilla ja koko keholla. Seuraavaksi jaoimme oppilaat ryhmiin, jossa samoja muotoja piti esittää yhdessä. Kun oltiin harjoiteltu, päästiin esittämään oma tuotos muille musiikin soidessa. Kaikki pärjäsivät tässä tosi hienosti.

Seuraavaksi siirryttiin rakentelemaan erilaisia muotoja tikuista ja vaahtokarkeista. Kaikki saivat tehtyä tasokuvioita, jonka jälken ehdimme tehdä myös kolmiulotteisia kappaleita. Erilaisia platonin kappaleita ehdittiin rakentaa. Oppilaat saivat lopuksi valita yhden kappleen, jonka veivät kouluun.

Erilaisia muotoja ja kappaleita

Liito-oravia, nuotioita ja super pitkiä tikapuita!

Teksti ja kuvat: Anni Jyrinsalo

Summamutikka-luokkaan saapui 24.5. Norpan esikouluryhmän toinen puolisko. Eskarilaiset saivat alkupulmaksi geometristen muotojen tunnistustehtävän, josta oppilaat selvisivät hienosti! Tämän jälkeen eskarilaisten tuli luokitella annetut eläimet ja otukset oikean väristen geometristen mattojen päälle. Alkulämmittelystä selvittiin nopeasti ja tämän jälkeen siirryttiin muotojen luokitteluun. Eipä tämäkään tuottanut eskarilaisille vaikeuksia!

Värien ja muotojen luokittelua.

 

Luokittelutehtävien jälkeen eskarilaiset saivat kukin jonkun erilaisen muotokortin, jonka avulla tuli etsiä itselleen pari, jolla on samanlainen muoto. Hetken pohdiskelun jälkeen myös viisi- ja kuusikulmio-korttien haltijat löysivät itselleen parin!

Pöytäryhmien hienot tuotokset!

Tämän jälkeen päästiin rakentelemaan cocktail-tikuilla ja vaahtokarkeilla. Oppilaat rakentelivat erilaisia muotioja ja hienoja kolmiulotteisia rakennuksia. Taisipa joku rakentaa liito-oravankin! Oppilailla oli pöydällä malleina Platonin kappaleita, kuten kuutioita ja tetraedreja, ja moni sai niitäkin rakennettua!

Rakennelmina nähtiin mm. liito-orava, nuotio ja keinu.

Kiitos iloisesta ja pirtsakasta vierailusta Norpan esikoululle!