Miten selvitä hengissä tiedeyhteisössä nuorena tutkijana?

Tutkijan työ on parhaimmillaan maailman kiehtovin ammatti: sukellus tuntemattomaan uuden tiedon haltuun ottamiseksi. Kolikolla on kääntöpuolensa. Tutkijan uran matkan varrella tutkija kohtaa väistämättä monia vaikeuksia ja epävarmuutta. Esimerkiksi itsenäisen uravaiheen aloittaminen on haastavaa. Itse olen kokenut, että tässä vaiheessa tarvitaan aivan uudenlaisia taitoja ja tietoja, joita ei opetettu tutkijakoulutuksen aikana. Nykyinen yliopistojärjestelmä ei valitettavasti tue nuoria itsenäistyviä tutkijoita, vaan heidät heitetään uimaan kuohuvaan koskeen: osa hukkuu heti, osa sinnittelee hetken, osa pystyy parantamaan uintitekniikkaansa ja pysyy pinnalla. Miten selvitä tässä eloonjäämistaistelussa?

Yksi tärkeä tekijä on apu ja kannustus kokeneemmilta tutkijoilta eli mentorointi. Hiljaisen tiedon ja kokemuksen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle auttaa pysymään hengissä yliopistouralla. Tätä tietoa ei löydä kursseilta tai oppaista. Mentorointia kaivattaisiin etenkin naistutkijoiden eri uravaiheissa. Nykyisin suurin osa perus- ja tohtorintutkinnon suorittaneista on naisia, mutta edelleen pienempi osa professoreista on naisia. Miksi naisten urakehitys pysähtyy jossain vaiheessa lasikattoon? Naiset ovat turhan vaatimattomia ja epäileviä omista kyvyistään, ja työn ja perheen yhteensovittaminen on edelleen haastavaa. Vaikka Suomi on tasa-arvoisimpia maita maailmassa, naiset kohtaavat yhä monenlaisia piilosyrjinnän muotoja ja vähättelyä. Mentori auttaisi nuorta naista löytämään oman paikkansa tiedeyhteisössä, lisäämään itseluottamusta, rohkaisemaan ottamaan vastaan lisää haasteita ja tarjoamaan uusia näkökulmia ongelmanratkaisuun. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että mentorointi parantaa nuorten naisten tieteellistä tuottavuutta ja edistää kehitystä tutkijanuralla. Kokeneemman, uralla edenneen mentorin tuki on kullanarvoista! Mentorin avulla nuori voi selviytyä paremmin kuohuvan kosken syövereistä ja kivikoista.

Nuorten tutkijoiden ja erityisesti naistutkijoiden mentoroinnin pitää tulla aktiiviseksi osaksi yliopistojärjestelmää Suomessakin. Naisten mentorointi on varsin yleistä ulkomaisissa yliopistoissa ja yritysmaailmassa, joten meillä on vielä paljon opittavaa. Onneksi nuorten naistutkijoiden mentorointi on jo viriämässä Viikissä. Eikö meidän Meilahdessakin pitäisi tehdä samoin? Onko meillä varaa antaa nuorten lahjakkaiden tutkijoiden uupua kosken pauhuihin?

Eija Pirinen
Eija.Pirinen@helsinki.fi
Akatemiatutkija, molekyylilääketieteen dosentti
Molekyylineurologian tutkimusohjelma, Tutkimusohjelmayksikkö

3 vastausta artikkeliin “Miten selvitä hengissä tiedeyhteisössä nuorena tutkijana?”

  1. Lisätietoa mentorointipalveluista opiskelijoille, eri vaiheessa oleville tutkijoille ja opettajille löytyy yliopiston kotisivuilta hakusanalla mentorointi.

  2. Eikö olisi reilua tarjota mentorointia myös miehille, joilla on tuollaisia ongelmia itseluottamuksen yms kanssa? Vai ovatko he ensisijaisesti sukupuolensa edustajia ja mikäli heillä on ongelmia se ei haittaa, koska joillain toisilla miehillä ei ole kyseisiä ongelmia?

    1. Ilman muuta mentorointia pitäisi olla tarjolla kaikille sukupuoleen katsomatta.

Kommentit on suljettu.