Suomalaiset eivät tunne Ragnar Granitia, vaikka hänelle myönnettiin fysiologian ja lääketieteen Nobel-palkinto 50 vuotta sitten vuonna 1967. Tätä palkintoa juhlisti Ragnar Granit Seuran Studia Generalia -luento 26.04.17. Ragnar Granitin tutkimusperinteen jatkajat, professorit Jaakko Malmivuo, Kristian Donner ja Petri Ala-Laurila luennoivat. Erinomainen tilaisuus. (www.rgs.fi)
Ragnar Granit syntyi vuonna 1900 Riihimäellä. Ylioppilaaksi Granit tuli Svenska Normallyceumista (19 v), psykologian maisteriksi (23 v), lääkäriksi ja lääketieteen tohtoriksi (27 v), fysiologian dosentiksi (29 v) ja professoriksi (37 v) Helsingin yliopistosta. Granit itse kuvasi alan laajennusta psykologiasta lääketieteeseen sanomalla, että ”kun psykologista tulee lääkäri, hänestä tulee samalla fysiologi”. Jo väitöskirja käsitteli värinäköä. Verkkokalvo pysyikin Granitin tutkimuksen pääkohteena koko 1930-luvun eli sen ajan, jolloin tie Nobel-palkintoon rakentui.
Saksa dominoi Suomen tiedemaailmaa 1920-30-luvuilla. Granit ei kuitenkaan kulkenut joukon mukana, vaan hän työskenteli jo 1927-28 ja 1932-33 Oxfordissa ja myöhemmin myös Yhdysvalloissa Pennsylvanian yliopistossa. Tässä samoin kuin tutkimuksessa Granit etsi omat tiensä, ja tämän ominaisuuden sanotaan periytyvän Granitin Jeremias-isoisältä, joka vielä seniori-iässä kiersi ympäri maailmaa purjelaivoillaan.
Granit teki varsinaiset Nobel-palkintoon johtaneet työnsä Helsingin yliopiston Fysiologian laitoksella 1934-39 . Laitoksella oli kehitetty äärimmäisen ohutkärkinen mikroelektrodi, jonka avulla Granit pystyi objektiivisesti mittaamaan verkkokalvon näkösolujen elektromagneettista reagointia erilaisille valoärsytyksille. Tulokset mullistivat aiemman käsityksen näkemisen fysiologista.
Talvisota pysäytti koko Suomen ja myös Granitin tutkimuksen. Välirauhan aikana elokuussa 1940 Granit muutti Tukholmaan Karoliiniseen Instituuttiin. Siellä Granit ei enää keskittynyt näkösoluihin, vaan hermoimpulssin siirtymiseen selkäytimessä ja lihassoluissa. Granit sai Ruotsin kansalaisuuden ja samalla menetti sen ajan käytännön mukaisesti Suomen kansalaisuuden.
Ragnar Granitille myönnettiin Nobel-palkinto vuonna 1967 yhdessä kahden muun näköä tutkineen fysiologin Haldame Keffer Hartlinen ja George Waldin kanssa. Läpimurtotutkimuksista oli kulunut 30 vuotta, mutta Granitia ei voitu palkita aikaisemmin, koska hän toimi Nobel-instituutin neurofysiologisen osaston johtajana 1945-1967. ” Palkittiin nuoruuden töistä” , Granit itse totesi eräässä haastattelussa 1967.
Jokerikysymys tietysti on, onko Granit suomalainen nobelisti. Palkinto on henkilökohtainen, ja palkitut työt Granit teki suomalaisena. Palkinto säteilee kultaa ja kunniaa myös sille yksikölle, jossa palkitut työt on tehty. Granitin palkinnon myöntökirjeessä mainitaan sen hetkinen työpaikka Karolinska Institutet, mutta ei Helsingin yliopiston Fysiologian laitosta, jossa palkitut työt oli tehty. Tutkimusten aikainen kansalaisuus ja tutkimuslaitos määrätköön sen, mille maalle ja laitokselle kunnia kuuluu, ja näillä mitoilla Suomi ja Fysiologian laitos voivat hyvin omia Ragnar Granitin.
Antakaamme Granitin itsensä ratkaista kotimaariita. Radiohaastattelussa palkintovuonna 1967 Granit vastasi kotimaata koskevaan kysymykseen diplomaattisesti: ”Fifty-fifty”. Siteet Suomeen olivat kuitenkin lujat, ja Granit oli esimerkiksi Suomen Lääkäriliiton jäsen kuolemaansa saakka. Muutenkin vaaka kallistui Suomen puolelle. Vuosia eri maissa toimineet huippututkijat – sellainenhan Granit oli – kertovat muistelmissaan, että heidän kotimaansa on se maa, johon heidät haudataan. Granit kuoli Tukholmassa 1991, mutta hänet haudattiin Suomen Korppooseen. Ragnar Granit piti siis itseään suomalaisena.
Jälkiviisasti näyttää siltä, että Suomi ja Helsingin yliopisto luopuivat Ragnar Granitista aivan liian helposti. Palkintovuonna 1967 päättäjien aika ja energia oli varmasti sidottu yliopiston hallintosotaan, Vanhakin vallattiin vuotta myöhemmin. Vasta 1995 Suomeen perustettiin Ragnar Granitin Säätiö, jossa Helsingin yliopistokin oli mukana, ja tämän säätiön työtä jatkaa vuodesta 2016 Ragnar Granit Seura.
Ragnar Granitia voidaan kaikilla järkisyillä pitää Suomen ainoana fysiologian ja lääketieteen nobelistina. Hän oli Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kasvatti. Tiedekunnan tulisikin tuoda Ragnar Granit vahvemmin esiin ja samalla nostaa omaakin profiiliaan. Kuvitelkaa, minkälainen bioelektromagnetismin huippututkimusyksikkö Fysiologian laitoksesta olisikaan tullut, elleivät sodat olisi katkaisseet tätä kehitystä. Ragnar Granitia voitaisiin muistaa esimerkiksi juhlasymposiumilla tai nimeämällä jokin laitos tai luentosali hänen nimensä mukaan. Tämän soisi tapahtuvan jo ”Suomi 100” -juhlavuonna.
Olavi Ylikorkala
olavi.ylikorkala@helsinki.fi
Synnytys- ja naistentautiopin emeritusprofessori
