Olen jäävi – en siis kelpaa asiantuntijaksi

Tässä heti alkuun ilmainen neuvo niille, jotka haluavat toimia asiantuntijoina: älä verkostoidu, älä edes suunnittele verkostoitumista, älä tee kansainvälistä yhteistyötä, älä osallistu kliinisiin lääketutkimuksiin, älä tee yhteistyötä terveysalan yritysten kanssa äläkä missään nimessä luennoi firmojen tukemissa tilaisuuksissa.

Yliopiston rehtori julkaisi juhannuksen alla uudet ohjeet tohtoritutkinnon virkailijoista.  Ongelmia syntyi, kun aiemman tavan vastaisesti seurantaryhmän jäsen ei enää sopinutkaan esitarkastajaksi, jona ei myöskään voi toimia saman yliopiston tutkija mutta ei mielellään ulkomainen kollegakaan. Yhteisiä julkaisuja ei tietenkään saa olla kolmen vuoden marginaalilla. Ilmeisesti uusissa ohjeissa ounasteltiin pulaa pätevistä asiantuntijoista, koska tohtoritkin kelpaavat nyt väitöskirjan esitarkastajiksi ja esitarkastaja voi toimia vastaväittäjänä. Pykälät vievät, pätevyys vikisee!

Erään professuurin valintatoimikunnassa oli viisi professoria. He lukivat hakemukset, ehdottivat asiantuntijoita ja valmistautuivat sitten professorikandidaattien haastatteluun. 40 % toimikunnasta sai kuitenkin pikapotkut. Syynä oli se, että he olivat ilmoittaneet kiinnostuksensa osallistua samaan tutkimusohjelmaan kuin yksi professorikandidaateista. Potkut saanut 40 % toimikunnasta ei kuitenkaan edes tavannut kandidaattia, joka oli lähettänyt kiinnostuksensa ilmaisun sähköisesti. Harmillisesti toimikunnan edustajat oli valittu edustamansa asiantuntemuksen perusteella. Asiantuntemus sattui liittymään kandidaattien tutkimusalaan. Nyt ei enää jääviystuomioon tarvita todennettua yhteistyötä vaan pieni mahdollisuus tulevaisuuden yhteistyöstä napsauttaa jo esteellisyystuomion. Haetaanko valintatoimikunnan jäsenet jatkossa Kuopiosta vai lasketaanko pätevyyskriteereitä?

Kuulin juuri kollegasta, joka oli tehnyt kaksi vuotta töitä käymällä läpi kolmatta sataa kliinistä tutkimusta Cochrane-katsausta varten.  Cochrane on hyvin tarkka sidonnaisuuksista. Kollega oli luennoinut kerran nuorten lääkäreiden koulutustilaisuudessa, jota lääkeyhtiö oli tukenut. Kollega on katsauksen aiheen asiantuntija ja aihe kiinnosti nuoria lääkäreitä. Cochrane-toimisto ilmoitti kollegan olevan jäävi, jolloin hän ei voinut olla ainakaan ensimmäinen kirjoittaja kyseisessä katsauksessa (vaikka oli tehnyt lähes kaiken taustatyön ja kirjoittanut katsauksen).

Käypä hoito-suositusten kirjoittajista on käyty kiihkeääkin keskustelua menneinä viikkoina. Suomen Lääkärilehden tuoreessa pääkirjoituksessa ehdotettiin, että tietyissä tehtävissä alettaisiin suosia asiantuntijoita, joilla sidonnaisuuksia ei ole.

Jos edellä olevia jääviysratkaisuja pohtii vähän syvällisemmin, kohtaa monta ristiriitaa. Lääketiede on verkostoitumista. Yliopiston johtokin kannustaa verkostoitumaan ja kansainvälistymään. Jos on noudattanut yliopiston johdon tahtoa (ja ehkä vähän muistakin syistä) ja verkostoitunut, onpa vaikeata löytää päteviä esitarkastajia tai vastaväittäjiä. Usean alan kohdalla esitarkastajiksi tai vastaväittäjäksi kelpaavia (siis substanssin osalta) ei tahdo löytyä Suomesta Helsingin ulkopuolelta. Kansainvälisiä toimijoitakaan ei mielellään saa käyttää näihin tehtäviin. Tämäkin on ristiriitainen määräys yhä kansainvälisemmässä ympäristössä. Yliopisto ja tiedekuntamme kannustavat yhteistyöhön terveysalan yritysten kanssa. Jo pitkään on oltu huolissaan siitä, että Suomeen ei saada kliinisiä lääketutkimuksia.  Terveysteknologian uskotaan olevan Suomen tulevaisuuden vientimenestys. Jos kliinistä lääketutkimusta tekevät ja TEKES-hankkeisiin osallistuvat tutkijat ovat jäävejä, eivät he siis kelpaa asiantuntijoiksi. Jos ei koskaan osallistu kliinisen lääketutkimukseen suunnitteluun, toteutukseen ja raportin kirjoittamiseen, ei oikeasti voi tietää mitä kaikkia karikkoja uusien lääkkeiden tutkimisen taustalla voi olla tai millä tavalla tutkimusyhteistyötä tehdään teollisuuden kanssa.

Jos voi veikata, saisi edellä oleville esteellisyysongelmille vastaukseksi, että EU-lainsäädäntö määrää näin. Tai ainakin niin lakia täällä luetaan ja tulkitaan. Aina on helpompi mennä pykälien suojaan ja kieltää kaikki jääviltä haiskahtavakin. Lähdetään oletuksesta, että jos on sidonnaisuuksia, ne väistämättä vaikuttavat päätöksentekoon.

Tällaiset linjaukset voivat johtaa siihen, että parhaat asiantuntijat jätetään asiantuntijatehtävien ulkopuolelle tai sitten substanssin osaajat eivät jatkossa tee yhteistyötä teollisuuden kanssa, joka konsultoi muita tahoja. Tutkijoiden ei myöskään kannata verkostoitua, jos haluavat oppilaidensa väitöskirjoille pätevät esitarkastajat.

Suurin ongelma on kuitenkin siinä, että esteellisyydet halutaan määritellä helposti arvioitavin konkreettisin periaattein. Taustalla voi olla monia muita tasapuolista harkintaa estäviä tekijöitä, ”piilojääviyksiä”, kuten henkilökohtaiset uskomukset tai vakaumukset. Jollakin voi olla tunteisiin, ei tietoon, perustuvia epäluuloja niitä hoitoja kohtaan, joita ei tunne tai hallitse. Ihmisten välillä saattaa olla kateutta ja eturistiriitoja, joiden taustat eivät löydy julkaisujen kirjoittajalistoilta. Koska kukaan ei ole täysin jäävitön, lähtökohtana tulisi olla, että kriittinen tieteellinen yhteisö pystyy puolueettomaan päätöksentekoon, vaikka sillä olisi sidonnaisuuksia (jotka tietysti täytyy tuoda julki). Oikeudenmukaisen yhteiskunnan tulisi rakentua yksilön ja yhteisön sisäisen moraalin pohjalle, ei pykäläbetoniin tai helposti määriteltäviin esteellisyysperusteisiin. Päätöksenteon tasapuolisuutta tulisi myös seurata.

Karoliinisen instituutin uunituore rehtori Ole-Petter Ottersen puhui uusille professoreille viime viikolla järjestetyssä tilaisuudessa Aula Medicassa. Hän mainitsi Karoliinisen instituutin ja sairaalan vaikeasta menneestä vuodesta, Macchiarini-skandaalin aiheuttamista raskaista prosesseista ja paremmasta tulevaisuudesta, jota ei voi rakentaa uusia pykäliä ja byrokratiaa lisäämällä vaan yhteistä sisäistä moraalia ja eettisyyttä vahvistamalla.

Myöhemmin illalla kuuntelin SVT:n iltauutiset, joiden pääaiheena oli Paulo Macchiarinin saama vapauttava tuomio. Tuomarit yllättivät, kollegat järkyttyivät.

Eija Kalso
Professori, Helsingin yliopisto
eija.kalso@helsinki.fi

3 vastausta artikkeliin “Olen jäävi – en siis kelpaa asiantuntijaksi”

  1. Pertti Saloheimo, lääketieteellinen päätoimittaja, Lääkärilehti sanoo:

    Täsdä mainitussa pääkirjoituksessa en ehdota, että kenelläkään Käypä hoito -suosituksen tekijällä ei saisi olla sidonnaisuuksia. Viittaan yhdysvaltalaiseen suositukseen, jonka mukaan puheenjohtajalla ei saisi olla sidonnaisuuksia (muutakin siinä kyllä suositellaan). Ehdotan, että joissakin tehtävissä voisi suosia sidonnaisuuksista vapaita asiantuntijoita. En ehdota ”täyskieltoa”.

    1. Hyvä Pertti, kiitos tarkennuksesta. Tekstiin on nyt korjattu lausumasi sanatarkasti.

    2. Muutama ajatus.

      Suosituksien tekemisessä paremmalta järjestelmältä kuulostaa mielestäni se, että mahdollisimman riippumattomat menetelmäosaajat tekevät lopullisen suosituksen kaikkien muiden asiantuntijoiden keräämien ja tekemien aineistojen pohjalta. Tässä ei riistetä keneltäkään asiantuntijatehtävää. Päinvastoin, tehtävät tulee allokoitua oikein.

      Yleisenä periaatteena: laita (ja kouluta) kriittiseen prosessiin yksi kunnon ”eristyskerros”, jossa sidonnaisuuksien aiheuttamia virheitä saadaan kiinni.

      Psykologisista ja sosiaalisista sidonnaisuuksista pitäisi toki olla avoimia ja tietoisia ihan samalla tavalla kuin taloudellisista. Sidonnaisuudet on virhelähde, jota pitää minimoida. En ymmärrä logiikkaasi, että koska kaikki tekevät enemmän ja vähemmän virheitä, jotakin helposti havaittavaa ja estettävää virhelähdettä ei pitäisi estää.

      Yhtenä ongelmana on, että on paljon ”yhteistyötä”, joka on täysin tarpeetonta ja funktio voidaan järjestää harhattomammalla tavalla. Moni liittyy tiedonlevitykseen. On esimerkiksi tarpeettomia koulutustilaisuuksia, joilla aivan selvästi vahvistetaan teollisuudelle myönteisiä näkemyksiä. Sama koskee markkinointia lehdissä (Lääkärilehti, c’mon…). Tämän sijasta tietoa voidaan levittää teollisuudesta riippumatta (paitsi tietysti teollisuus myös vaikuttaa ylivirrassa siihen mitä tietoa julkaistaan: esim. http://www.alltrials.net/).

      Väitöskirjaprosessi ei ole läheskään yhtä tärkeä. Tiede tapahtuu kuitenkin lähinnä artikkelitasolla. Varmaan yksi henkilö on jäänyt Suomen historiassa lopullisesti ilman tohtorin titteliä huonon mutta julkaistun tieteen ja väitöksen takia. Jos tämä jatkuu, niin siitä kannattanee tehdä avoimesti todella kevyt rituaali.

Kommentit on suljettu.