Turhat sankarimyytit saa unohtaa lääkärikoulutuksessa

Helsingin Sanomissa on viime päivinä nostettu esille lääkärikoulutuksen vaativuus ja lääketieteen opiskelijoiden jaksaminen. Keskustelun käynnisti HS:n mielipidepalstalla nimimerkki Huolestunut opiskelija, joka totesi muun muassa: ”Opintojen kuluessa on tullut yllätyksenä, kuinka paljon uupumusta, masennusta ja riittämättömyyden tunnetta opiskelijat kokevat opintojensa aikana.”

Kirjoittajan mukaan opettajat jakavat mielellään opiskelijoille sankaritarinoita, mutta hoitovirheistä ja nuoren lääkärin epävarmoista hetkistä ensimmäisessä työpaikassa ei mainita. Hän esittää, että tiedekunnan tulisi lisätä opintoihin työnohjausta ja kantaa enemmän vastuuta opiskelijoiden mielenterveydestä. ”Näin opiskelijoista kasvaisi parempia lääkäreitä meille kaikille.”

Kirjoittaja on oikeassa. Lääketieteen opiskelu on rankkaa. Jo sisäänpääsyssä on tiukka seula, opinnot etenevät rivakasti ja opittavaa on paljon. Lääkärin työ ja vastuu potilaista ja heidän hyvinvoinnistaan tuo vielä omat haasteensa. Opiskelijoiden hyvinvointiin on sen vuoksi kiinnitettävä erityistä huomiota. Aiheen on nostanut esille myös Suomen medisiinariliitto.

Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa opiskelijoiden kokema stressi ja uupumus on myös tunnistettu. Sen vuoksi olemme käynnistäneet ensimmäisen opiskelijoiden hyvinvointitutkimuksen. Tulokset eivät vielä ole valmiita, mutta sen verran tiedämme jo nyt, että paljon tai melko paljon stressiä kokee lähes puolet opiskelijoistamme. Neljännes taas kokee stressiä vain vähän tai ei lainkaan.

Sinänsä lääketieteen opiskelijoiden stressikokemukset eivät ole ainutlaatuisia: ne ovat samansuuntaisia kuin muillakin opiskelijoilla. Lääketieteessä on kuitenkin myös omia erityisiä stressitekijöitä, kuten potilastyö ja siihen liittyvä suuri vastuu. Tämä näkyy myös hyvinvointitutkimuksessa: suurimmillaan stressi näyttää olevan siinä vaiheessa, kun opiskelijat ovat siirtymässä kliiniseen työhön.

Toisaalta aikaisemmassa YTHS:n kyselyssä lääketieteen opiskelijat kokivat voivansa paremmin kuin opiskelijat keskimäärin eivätkä he uupuneet yhtä usein kuin muiden alojen opiskelijat. Näin siitä huolimatta, että he kokevat väsymystä useammin kuin muiden tiedekuntien opiskelijat. Viestiikö tämä siitä, että lääketieteellisessä opiskelevat kuitenkin kokevat opiskelun mielekkääksi? Kuten yksi Helsingin Sanomissa 11.12. julkaistussa artikkelissa haastateltu opiskelija kuvaa ensimmäistä kandikesäänsä: ”Päivät olivat pitkiä, mutta olin positiivisella mielellä. Se ei lisännyt paineita, koska opiskelu konkretisoitui. Työllä oli tarkoitus, ja juuri sitä olin aina halunnut tehdä.”

Haastattelussa opiskelijat toteavat, että paineista ei puhuta. Tähän on tiedekunnassamme saatava aikaan muutos. Opiskelijoiden on voitava puhua avoimesti myös paineista, epävarmuudesta ja huonosta olosta. Turhia sankarimyyttejä ei tarvita.

Risto Renkonen
risto.renkonen@helsinki.fi
Dekaani, glykobiologian professori, ylilääkäri
HY ja HUS