Nurinhan tuo paatti meinasi mennä

Professori Marjukka Myllärniemi. (Kuva: Matti Snellman / HUS Sydän- ja keuhkokeskus)

Kolmannen vuosikurssin opiskelijana 1990-luvun syvimmän laman aikoihin koetin tavoittaa erästä tutkijaa x puhelimitse. Olin yltiöpäisen kiinnostunut virologiasta, virusten rakenteesta ja siitä, miten ovelasti ne valjastivat solut toimimaan omina tehtainaan. Muutaman yrityksen jälkeen luovutin ja hain kesätyöpaikkaa, jossa luvattiin ”ei palkkaa, työtä vuorokauden ympäri”.

Monta kertaa myöhemmin on käynyt mielessä, että olisinko ehkä eri alalla nykyisin, jos kyseinen tutkija olisi vastannut puhelimeen. Uravalinnat ovat usein pienistä sattumista kiinni.

Tutkimustyölle ei ollut aikaa

Elokuussa 2014 aloitin professorin viransijaisena Helsingin yliopistossa ja HYKS Sydän- ja Keuhkokeskuksessa. Keuhkoklinikassa oli uusi ylilääkäri. Työvoimapula oli lamaannuttava, meillä oli seitsemän erikoistuvan virkaa, mutta ainoa ”oma” erikoistuvamme oli tekemässä sisätautipuolella pakollisia sisätautipalveluita. Meillä oli sijaisena korvalääkärin urasta haaveileva vastavalmistunut kollega ja muuta porukkaa, jotka jonottivat sisätautipalveluun. Tuntui mahdottomalta ajatukselta, että joku erikoistuva tai erikoislääkäri ehtisi tehdä tutkimusta. Lääkärivaje oli niin paha, että jouduin itsekin tuon tuosta sairaalalääkärin sijaiseksi.

Erikoistuvia oli kohta kuin meressä kaloja

Pidimme kriisipalaverin (vasta-aloittanut ylilääkäri, pätkäprofessorin sijainen ja kliinisen opettajan viransijainen) ja päätimme kääriä hihat (siihen aikaan lääkärintakeissa vielä oli vielä pitkät hihat). Tuntui siltä, että ennen kuin mitään tutkimusprojektia voisi edes ajatella, klinikan työvoimapula täytyi ratkaista ensin. Päätimme panostaa rekrytointiin. Muistan nimenomaisesti, että keskustelimme tuolloin, että kyse on ”isosta laivasta, joka kääntyy hitaasti”. Pian rekrytointien aloittamisen jälkeen pursi meinasi todellakin keikahtaa.

Vuoden 2015 aikana erikoistuvien määrä ensin tuplaantui. Nyt Helsingin yliopistolle koulutusohjelmaamme ilmoittautuneiden määrä on jo yli 40 (kukaan ei enää pysy laskuissa mukana) kun se v. 2014 oli 12. Olisi tietysti mukava ottaa tästä kaikki pisteet itselleen. Todellinen selitys ilmoittautujien määrän kasvuun löytyy kuitenkin lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen lisäämisestä, Rellmanin raportista ja erikoislääkärikoulutuksen uudistuksesta – nämä olivat juuri sopivia sattumia, jotka ajoivat nuoret lääkärit ilmoittautumaan koulutusohjelmiin.

Silti – kuinka monet näistä innokkaista tulijoista olisimme menettäneet, jos emme olisi vastanneet puhelimeen tai sähköpostiin?

Nyt on kouluttajilla tuhannen taalan paikka rekrytoida paikat täyteen ja vähän ylikin – jonottajat voi hyvin valjastaa tekemään tutkimusta. Sama ilmiö on mahdollista toteuttaa koko kliinisen lääketieteen kaikilla erikoisaloilla, myös valtakunnallisesti.

Akateeminen vapaus ja aika kortilla – Mitä tästä seuraa?

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen ohjausvastuu siirtyi OKM:ltä STM:lle 1.2.2015. Nyt uudistus on loppumetreillään. Erikoisalojen vastuukouluttajat ovat toivottavasti jo yhtenäistäneet koulutusohjelman sisällön valtakunnallisesti, sillä 1.1.2019 alkaen koulutusohjelmiin valitaan opiskelijoita valtakunnallisen valintamenettelyn kautta, ja koulutuspaikan myöntäminen edellyttää kouluttajalta takuuta erikoislääkärin tutkinnosta. Tuo deadline luo nuorille lääkäreille painetta ilmoittautua erikoistumiskoulutukseen vuoden 2018 aikana.

Tutkinto muuttuu osaamisperustaiseksi, mikä mahdollistaa erilaisten oppijoiden kouluttamisen erikoislääkäreiksi siihen tahtiin, kun se heille on luonnollista. Uudistus tuo ainakin teoriassa mahdollisuuksia aloille ja alueille, joilla on pulaa erikoislääkäreistä, sillä suosittujen alojen koulutuskiintiöitä pienennetään ja pula-alojen kiintiöitä kasvatetaan.

Tutkimuksen kannalta tutkintojen määrän rajaaminen on huolestuttava trendi, sillä erikoistuvan koulutus sitoutetaan kliiniseen koulutusputkeen. Akateeminen tutkimus on aina edellyttänyt vapautta ja aikaa. Jatkossa ylilääkäreiden suhtautuminen tutkimukseen liittyviin virkavapaisiin tulee olemaan vielä tärkeämpää kuin aikaisemmin, että kliinisen tutkimuksen taso säilyy ja paranee.

Keep it simple

Mitä konkreettisia toimia me teimme aikaisemmin saadaksemme rekrytoitua erikoistuvia lääkäreitä? Toimenpiteet olivat pieniä, lähes naurettavan yksinkertaisia:
Ilmoitimme avoimista viroista monilla kanavilla, myös sosiaalisessa mediassa ja loppuvaiheen opiskelijoille. Näin jokainen työpaikkailmoitus oli myös mainos erikoisalasta.
Priorisoimme kaikki työhön, sijaisuuksiin tai erikoistumiseen liittyvät yhteydenotot, vaihdoimme viikoittain ylilääkärin kanssa yhteystietoja uusista ehdokkaista.
Suhtauduimme kaikkiin yhteydenottoihin kunnioituksella, sovimme kaikkien halukkaiden kanssa tapaamiset ja teimme erikoistuville opintosuunnitelmat. Palkkasimme imagon vuoksi myös kesäkandidaatteja klinikkaan silloin, kun sille oli tarvetta, ja toivotimme jokaisen kliinisen opintojakson päätteeksi opiskelijat tervetulleiksi amanuensseiksi.
Päivitimme perehdytysohjeet ja kävimme säännöllisesti kehityskeskusteluita.
Katsoimme, että koulutukseen ilmoittautuneet tekivät koulutuksen siinä järjestyksessä, kun se oli tarkoituksenmukaista oppimisen kannalta, eikä klinikan työvoimapulan kannalta. Tämä edellytti kärsivällisyyttä, mutta oli kannattava pitkän aikavälin sijoitus.

Näitä yksinkertaisia keinoja suosittelen kaikille, joille se suinkin on mahdollista. Isoilla erikoisaloilla toki on omat haasteensa, kun erikoistuvia on kymmenien sijasta satoja. Nyt on käsillä ainutlaatuinen aika rekrytoida parhaat osaajat omalle alalle. Tätä tilaisuutta ei kannata päästää käsistä. Varsinkin, kun ensi vuonna kaikki muuttuu.

Tieteenalallamme on syytä hymyyn

Entä auttoiko erikoistuvien rekrytointi viemään tieteenalaa eteenpäin? Päätelkää itse: Keuhkosairauksien klinikan erikoislääkäreistä, erikoistuvista lääkäreistä ja heidän sijaisistaan 12 on rekisteröinyt väitöskirjan DSHealth-tutkijakouluun vuoden 2016-2018 aikana. Virkapohjat ovat nyt täynnä, ja erikoistuvat ovat perustaneet ”Tuskaklubin” eli vertaisryhmän väitöskirjaa tekeville erikoistuville. Oma tutkimusryhmäni on niin täynnä, etten voi ottaa uusia väitöskirjatyöntekijöitä ainakaan ennen kuin saamme muutaman putkesta ulos.

Nyt koulutuksessa oleva nuori lääkärikunta on saatu hyvin sitoutettua alalle, mutta ennen kun 31.12.2018 on ohi, meillä voi olla vielä parikymmentä uutta erikoistumaan ilmoittautunutta. Haasteena onkin onnistuneesti rekrytoidun henkilökunnan pitäminen tyytyväisenä ja motivoituna, jotta kaikki saadaan koulutusputkesta ulos ja eteenpäin akateemisella urapolulla.

Tutkimuksella on mahtavat mahdollisuudet tulevaisuudessa

Henkilöstö on meidän tärkein resurssimme Helsingin yliopistolla ja HUS:ssa. Tämä pätee toki muihinkin lääketieteellisen tiedekunnan oppialoihin kuin erikoislääkärikoulutukseen, joten suosittelen aktiivista otetta rekrytointiin kaikille tieteenaloille ja erikoisaloille.

Klinikan ja yliopiston kouluttajan välinen yhteistyö ja positiivinen suhtautuminen tutkimustyöhön ovat myös keskeisiä muuttujia lääketieteellisen tutkimuksen tason nostamiseksi entistä korkeammalle. Elämme aikakautta, jossa tutkimusmenetelmien muutos tuo meille kaikille mahdollisuuden tehdä tutkimusta ihan uudesta näkökulmasta: uusi tutkimuslaki mahdollistaa terveystietojen toisiokäytön ja avannee myös KanTa-arkiston tutkimukselle, uusi (ja vanha) biopankkilaki takaa menetelmän kerätä laadukkaita kliinisiä kohortteja puhumattakaan FinnGenistä. Ja tämäkin kaikki tullaan toteuttamaan, vaikka valtiovalta on jatkuvasti leikannut tutkimuksen ja opetuksen määrärahoja. Mitä me voisimmekaan saada aikaan, jos yliopistojen rahoitus palautettaisiin edes ennalleen

Uutena tutkimusvaradekaanina jaan mielelläni ajatuksia rekrytoinnista, kliinisen ja perustutkimuksen pullonkauloista, väitöskirjatöiden ja sen jälkeisten tutkintojen sujuvoittamisesta, tutkijan urapolusta, rahoituksesta ja uusista tutkimusta tukevista ideoista.

Marjukka Myllärniemi
Tutkimusvaradekaani, keuhkosairauksien ja allergologian professori, HY
Osastonylilääkäri, HYKS sydän- ja keuhkokeskus