Estrogeenihoidon maine paranee

Eija Kalso kirjoitti viisaasti, että randomisoitu plasebo- kontrolloitu tutkimus  ( RCT )   on kliinisesti merkityksetön,   jos tutkimukseen valitaan sellaisia potilaita, joita  oikeassa kliinisessä työssä ei tutkittavalla hoidolla  hoideta (Viikon juttu  12.02.18). Näinhän kävi   ensimmäisessä  vaihdevuosien hormonihoidon RCT:ssa  eli  Women`s Health Initiative ( WHI) – tutkimuksessa vuodelta 2002.  Kun hikoilun  häviäminen estrogeenihoidon aikana olisi paljastanut hoidon olevan estrogeenin, tutkimus päätettiinkin suorittaa  naisilla, joiden  menopaussin alkamisesta  oli kulunut  jopa vuosikymmeniä  (keski-ikä 63 v) ja joilla  ei ollut  vaihdevuosioireita,  mutta kylläkin monia  verisuonisairauksia  ja  ylipainoa. Tällaisille naisille tuskin kukaan gynekologi olisi  aloittanut estrogeenihoitoa.  WHI- tutkimus kertoi  estrogeenin aiheuttavan  enemmän haittoja kuin hyötyjä, ja niinpä  se teilasi vaihdevuosien  hormonihoidon. Maallikkolehdistö riemastui  rakastamistaan  negatiivisista uutisista, ja estrogeenikauhu levisi vauhdilla ympäri maailmaa.

Onneksi löytyi tutkijoita, jotka  uskalsivat  haastaa jo uskonkappaleeksi nostetun  WHI-tutkimuksen.   Nämä kerettiläiset – heitä löytyi myös WHI- tutkijoiden joukosta – ovatkin puhdistaneet  estrogeenihoidon maineen . Estrogeenin renesanssia on siivittänyt myös  perustutkimus, joka on pystynyt selvittämään  entistä paremmin niitä mekanismeja, joilla estrogeeni vaikuttaa  sydämen ja verisuonten toimintaan. Yllättävä oli esimerkiksi se  tieto, että  estrogeeni suojaakin valtimoita  parhaiten nimenomaan hikoilevilla naisilla  eli juuri niillä, jotka suljettiin WHI- tutkimuksesta pois.  Estrogeenin uutta tulemista esiteltiin jokin aika sitten  myös suomeksi (Hanna  Savolainen-Peltonen ja  Tomi Mikkola: Vaihdevuosien hormonihoidon vaikutukset,  SLL, 3/2018, ss. 143-5 ).

Estrogeenihoito  kiistatta parantaa oireista (hikoilu, unihäiriöt, väsyminen, alakulo, limakalvokuivuus) kärsivän  naisen elämänlaatua.  Tämä  on aina ollut ja on edelleenkin  tärkein syy käyttää estrogeenihoitoa.  Nopeimmin  vaikutus näkyy  unen parantumisena . On yllättävää, että vasta  viime vuosina on  opittu ymmärtämään unen merkitys aivojen  puhdistautumisessa gliasolujen ja lymfakierron avulla. Tätä aivopesua ei tapahdu estrogeenipuutteesta kärsivällä naisella,   sillä   jos hän onnistuukin  nukahtamaan, uni keskeytyy 1-3 tunnin välein kuumien aaltojen saattelemana. Estrogeeni korjaa hypotalamisen lämpöhäiriön, palauttaa yöunet ja  siten varmistaa aivojen puhdistautumisen.  On myös mahdollista, että estrogeeni  voisi suoraan suojata aivoja, sillä sen reseptoreita on neuroneissa.  Olipa mekanismi mikä tahansa, kognitiiviset taidot  parantuvat  estrogeenin aikana,  mikä  auttaa naista pärjäämään  työelämässä nuorempien rinnalla. Moni tarvitsee tällaista dopingia, sillä eläkeikää on jo nostettu ja tullaan nostamaan jatkossa vielä lisää.

Estrogeenin renessanssi sai vauhtia ,  kun   estrogeenin osoitettiin sittenkin suojanneen  sydäntä ja verisuonistoa myös WHI-tutkimuksessa,  jos se oli aloitettu  60 vuotta nuoremmille naisille.  Tämä ”ikkunahypoteesi” on  todettu  myös monessa uudessa tutkimuksessa ja  myös suomalaisilla  naisilla.  Valtimosuoja on sitä parempi, mitä pikemmin estrogeenihoito on aloitettu  vaihdevuosien alkamisen  jälkeen. Ikkunateorialla on vankka biologinen perusta, sillä estrogeeni  estää, mutta ei poista jo syntyneitä valtimoplakkeja. Estrogeeni  myös selittää, miksi  naisen riski  saada sydäninfarkti  ennen vaihdevuosia  on vain noin viidennes miehen vastaavasta riskistä ja  miksi riskiero tasoittuu vaihdevuosien jälkeisenä ensimmäisenä  vuosikymmenenä, jos estrogeenipuutetta ei korjata.

Sydän- ja verisairaudet ovat suomalaistenkin  naisten yleisin kuolinsyy, ja tätä riskiä estrogeenihoito siis  pienentää.  On hyvin mahdollista, että estrogeenin käytön raju pudotus pari  vuosikymmentä vuotta sitten  WHI:n jälkimainingeissa osin selittää  vuonna 2016 todettua naisten eliniän odotteen  yllättävää  taittumista ja jopa laskua monilla paikkakunnilla. Sydän- ja verisuonihyödyt sekä  osteoporoosin estyminen ovat  hoidon ylimääräisiä bonuksia, sillä edelleenkin hoitoa suositellaan aloitettavaksi vain menopaussioireiden hoitoon.

Estrogeenihoidon yhteydessä  on aina mainittava rintasyöpä. Tähän naisten yleisimpään  syöpään   sairastuu 10-11 % suomalaisista naisista. Tämänkään  syövän syytä ei tiedetä, mutta  maallikot uskovat sen johtuvan ”naishormoneista”. Näinhän ei ole, sillä  myös mies voi saada rintasyövän.  Tärkein syy  viime vuosien  rintasyövän yleistymiseen  ovat  järjestetyt mammografiaseulonnat, joista syntyy ylidiagnostiikkaa ihan samalla tavoin kuin miesten eturauhassyövän seulonnasta PSA-testillä ( ks. Eero Saksela, Viikon juttu 23.03.2017 ).

Pelkkä estrogeenihoito ei  lisää rintasyöpäriskiä ainakaan WHI- tutkimuksen mukaan, sillä sitä käyttäneiden rintasyöpäriski  oli pienempi kuin plaseboa saaneilla.  Sen sijaan  yli viisi vuotta kestänyt estrogeenin ja keltarauhashormonin  yhdistelmähoito lisää jonkin verran rintasyöpävaaraa.  Hyvä uutinen kuitenkin, että hormonihoitoa käyttäneen suomalaisen rintasyöpäpotilaan riski kuolla rintasyöpään oli  puolta pienempi (5 %) kuin keskimääräinen  rintasyöpäpotilaan kuolinriski (10 %). Hormonihoidon aikana syntynyt rintasyöpä on siis hyvänlaatuisempi tai todettu  aikaisemmin. On myös huomattava, että  estrogeeni- keltarauhashormonihoito  oikein käytettynä pienentää riskiä saada kohtu- tai paksusuolisyöpä,  jotka nekin ovat naisten yleisimpiä syöpiä.

Voisi kuvitella, että naiset ilahtuisivat vaihdevuosista; hiiteen kuukautiset, e-pillerit ja kierukat.  Silti  vaihdevuodet  ahdistavat, mutta  onneksi  ei enää niin paljon kuin  muutama vuosikymmen sitten.  Menopaussiahdistusta  voi torjua  ”isoäitihypoteesi”,  joka  todistelee menopaussin pelastaneen koko ihmislajin.  Sen mukaan naisen hedelmällisyyden hiipuminen  jo menopaussia edeltävänä vuosikymmenenä vapautti naisen  turvaamaan   lapsenlapsiensa elämää ja siten lajin jatkumista.  Viisas hypoteesi saattoi joskus pitää paikkansa, mutta nykyajan puumamummot taitavat sille naureskella.

Olavi Ylikorkala, professoriemeritius
olavi.ylikorkala@helsinki.fi