Tekoäly, syväoppiminen, hahmontunnistus – digimaailma tunkee ovista ja ikkunoista. Autot liikkuvat ilman kuljettajaa. Tietokone tulkitsee röntgenkuvia. DaVinci-robotti tekee leikkauksista turvallisempia.
Nyt on vuorossa digipatologia. Helsingissä järjestetään 29.5.-1.6. 14. eurooppalainen digipatologian kokous, johon osallistuu noin neljä sataa alan tutkijaa ja kliinikkoa.
Niin kuin kaikki lääkärit, myös patologit ovat aina tähän asti kouluttaneet seuraavan sukupolven välskäri-kisälli mallilla. Nyt nuoren innokkaan erikoistuvan tilalle on tulossa tekoäly, kosketusnäyttö ja näppäimistö. Passiivisesta ihmisen hallitsemasta tietokoneesta on tullut käyttäjää ohjaava ja monimutkaisia muotoja analysoiva älykone.
Leikitään ajatuksella. Jos kaikki HUSLABin ja yliopiston patologit käyttäisivät erikoistuvien kouluttamiseen kuluttamansa ajan tietokoneen opettamiseen, kuinka kauan kestäisi, että se osaisi patologis-anatomisen diagnostiikan yhtä hyvin kuin vasta valmistunut erikoislääkäri? Vähän tyhmempikin kone voisi olla ihmisen taitojen tasolla ehkä viidessä tai kymmenessä vuodessa.
Mikä erityistä hyötyä tämän konepatologin kouluttamisesta sitten on? Ensiksikin, se ei nyt yksinkertaisesti koskaan kuole. Siihen voi ohjelmoida aina uusia ja uusia diagnooseja ja siellä muistissahan ne pysyvät. Eikä patokoneella olisi huonoja ja hyviä päiviä. Se on yhtä tyhmä tai yhtä viisas joka päivä. Se olisi minua luotettavampi, koska kaikki tietäisivät mihin se pystyy ja mihin ei.
Kun kone tekee työt, mihin minä sitten ryhtyisin? Nostaisin varmaan vielä jonkun aikaa palkkaa ja sen jälkeen potkaistaisiin kilometritehtaalle? Ei nyt sentään. Jäisin eläkkeelle.
Jotkut pelkäävät jo ihmisen ja koneen välistä maailmansotaa. Arnold oli kova robottijätkä. Se sota puhkeaa vasta ensi vuosisadalla, mutta jo nyt ihmiset menettävät työnsä koneelle. Olin tänään Hertassa ostoksilla ja maksoin kassaneidin sijaan tylsän näköiselle automaatille. Lentokentän tuimat tullimiehet ovat hävinneet ja tarkastuksen tekee kasvon tunnistava kamerasilmä. Samanlaisella muutaman sadan maksaneen IPhonen kasvontunnistuksella avaan sähköisen pankkini.
Nämä kaikki ovat ”tyhmiä” tietokoneita, mutta riittääkö fiksunkaan koneen kantti luotettavaan hahmontunnistukseen mikroskoopissa? Saati sen pohjalta tehtävään patologis-anatomiseen diagnoosiin ja lausuntoon, jossa annettaisiin tarvittavat lisätiedot esimerkiksi syövän reunamarginaalista tai kasvusta verisuonten sisällä? Lisäksi pitäisi koneen osata neuroblastoomien Shimadan-luokitus, Bethesda-luokitus ja kaikki tuhat muuta kasvainten steissausta ja greidausta.
Ei, me emme ole vielä perillä. Mutta alkuun on päästy. Ja ehkä vähän pidemmälle. JAMA:ssa julkaistiin viime vuoden lopulla artikkeli, jossa ensin tietokoneelle opetettiin rintasyövän imusolmukemetastaasien tunnistaminen. Se kesti vuoden. Sen jälkeen tietokoneelle ja patologian erikoislääkäreille näytettiin samat 270 histologista lasia, joista 110:ssä oli mikrometastaaseja ja lopuissa ei. Vastausaikaa annettiin kaksi tuntia, mitä patologit pitivät normaalina tällaisen lasimäärän katsomiseen. Voiton vei – tietokone.
Patologien ei kannata vielä heittää tuhkaa pään päälle. Kyse on pienestä ja yksinkertaisesta kokeesta. Jokaisen patologin päivässä vastaan tulee mitä erilaisimpia näytteitä. Niistä osa on huonosti leikattu, pitää pyytää lisäleikkeitä. Älyäisikö kone tätä? Monen taudin diagnoosiin vaikuttaa potilaan ikä, sukupuoli, aikaisempi tautihistoria ja näytteen ottopaikka. Seli seli, mutta kyllä tuo artikkeli pani miettimään.
Paasikiven kuuluisin lause on: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.” Niin kai tässäkin. Hypätään kymmenen vuotta eteenpäin ja käydään Haartmaninkatu 3:ssa tapaamassa Henri Puttosta, josta on tullut patologian professori.
– Mitä kuuluu, Henkka?
– Menee oikein kivasti. Voitettiin just yksi oikeudenkäynti, jossa koneen tekemä virhediagnoosi johti potilaan vammautumiseen.
– Millä ilveellä?
– No, se uusi konevastuulaki määrittelee koneen tekemän virheen seuraukset samaan tapaan kuin ihmisen tekemät virheet. Kone sai vakavan huomautuksen, mutta saa jatkaa diagnostikkona kuten ennenkin. Kolmesta se sitten romutetaan.
– Mitä sä teet sillä aikaa, kun kone jauhaa diagnooseja?
– Tutkin tietysti. Meillä on ihan mieletön ryhmä sikiöpatologeja ja sikiöpatologikoneita ympäri maailmaan. Jukupätkä, miten kovia papereita on tullut.
– Missä mennään?
– Me kuvattiin livenä just miten gastrulaatio tapahtuu kohdussa, ja miten sen epäonnistumisesta tulee teratooma. Sähän olit siitä aikoinasi kiinnostunut.
– Niinpä niin. Sekin jäi silloin tekemättä.
Pian tekoäly on patologin apuri. Se tekee alustavan analyysin näytteistä. Jo nyt 90 prosenttia niistä on oikein. Patologi tarkastaa diagnoosin, sen perusteet ja täydentää puutteet. Samalla lausuntoon tehdyt muutokset menevät koneen muistiin. Niiden avulla kone saa koko ajan palautetta diagnostiikastaan ja oppii ihan samalla tavalla kuin erikoistuva lääkäri. Mennään kohti täydellisyyttä. Patologit käyttävät enemmän ja enemmän aikaa tutkimukseen ja sitä kautta edistävät tautien ymmärtämistä, diagnostiikkaa ja hoitoa. Sitä paitsi meillä on lopultakin aikaa olla yhteistyössä kliinikoiden kanssa.
En pitäisi huonona visiona.
Hannu Sariola
Kehitysbiologian professori, patologi
Bejnordi BE ym. JAMA. 2017;318:2199-2210.
https://digitalpathologysociety.org/14th-european-congress-on-digital-pathology-ecdp-2018/