Think Big – alustavia kokemuksia lääketieteellisen tiedekunnan itsearvioinnista

Siiloutuminen ja sen turvin oman edun tavoittelu on perin inhimillistä. Tämä ajattelu ei ole aivan vierasta myöskään Helsingin yliopistossa. Mitä pienempi yksikkö, sitä todennäköisemmin se pitää kiinni rajoistaan. Tutkimus ei kuitenkaan hallinnollisista rajoista piittaa.

Miten tämä liittyy tutkimuksen arviointiin? – Siitä alla esimerkki, jossa otettiin käyttöön Think Big -näkökulma ja luovuttiin pienemmistä yksiköistä ja arvioitiin koko suuren tiedekunnan tutkimus yhtenä kokonaisuutena.

Helsingin yliopiston tutkimuksen arviointi käynnistettiin keväällä 2018. Kansainvälisen paneelin antamia yksikkökohtaisia tuloksia odotetaan kesällä 2019, ja koko yliopistotasoinen loppuarvio valmistuu 2019 lopussa.

Tämänkertaisen tutkimuksen arvioinnin tavoitteena on kokonaisnäkemys tutkimuksen laadusta ja vaikuttavuudesta sekä erityisesti tutkimustoiminnan kehittäminen. Tutkimuksen arviointi kohdistuu takautuvasti kauteen 2012-2018 ja sen tärkeänä osana on yksikkökohtainen itsearviointi, joka edellytti tutkimusympäristön ja tutkimustulosten ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tarkastelua. Yksiköitä on siis kannustettu itsereflektioon – vaikka huipputulokset nostattavat yksikön henkeä, kehittämiskohteiden tunnistaminen on tulevaisuutta ajatellen tärkeää.

Vaikka arviointi on vielä kesken, on yksikkökohtainen itsearviointi jo tehty. Miten itsearviointi sujui Helsingin yliopiston henkilöstömäärältään suurimmassa tiedekunnassa eli lääketieteellisessä tiedekunnassa?

Yksi kokonaisuus, viisi strategista painoalaa

Kun arviointivaihe alkoi, tutkimusyksiköitä pyydettiin esittämään sopivaa itsearviointiyksikköä. Tämä oli meille haaste, sillä lääketieteellinen tiedekunta on ollut vuodesta 2015 laitokseton ja koostuu kolmesta hallinnollisesta yksiköstä. Tutkimuksen arvioinnissa hallinnollinen yksikkö ei olisi ollut mielekäs valinta, koska tutkijat toimivat yli yksikkörajojen.

Suuresta koostaan huolimatta lääketieteellisessä tiedekunnassa päädyttiin rohkeaan ratkaisuun ja toteutettiin tutkimuksen arviointi yhtenä kokonaisuutena. Aluksi koko tutkimuksen arviointi sekä varsinkin ratkaisu näin laajasta arvioitavasta yksiköstä herättivät paljon epäilyksiä: miten 132 professorin ja lähes 500 vastuullisen tutkijan tekemän tutkimuksen joukosta nostetaan esiin vain muutamat tärkeimmät tulokset? Osa tutkijoista oli huolissaan arvioinnin kuormittavuudesta, toiset kyselivät rahallisen hyödyn perään.

Itsearviointi toteutettiin lääketieteellisessä tiedekunnassa akateemisen yhteisön toteuttamana ja tutkimuksesta vastaavan varadekaani Marjukka Myllärniemen ja tutkimushallinnon asiantuntija Riikka Palonkorven koordinoimana. Itsearvioinnissa tutkimuksen laatua päätettiin tarkastella tiedekunnan viidellä strategisella painoalalla. Näistä jokaiselle löytyi vapaaehtoinen vastuuhenkilö, jonka tehtävä oli laatia painoalan tutkimusta käsittelevä osa itsearviointiraporttiin.

Painoalat ovat osittain päällekkäisiä, mutta niiden avulla tutkimustulosten arviointiin saatiin perusteltu temaattinen rakenne. Terkko-kirjasto auttoi vastuuhenkilöitä lisäämällä alojen tutkijat ja julkaisut helppokäyttöiseen järjestelmään (PlumX), josta julkaisuja ja tutkimuksen vaikuttavuuden mittareita saattoi helposti poimia.

Vastuututkijat hoitivat osuutensa tehokkaasti ja pitivät tehtävää tärkeänä. Lisäksi koko lääketieteellisen tiedekunnan johtoryhmä toi oman tärkeän panoksensa arviointiin ja sen loppuraportin hiomiseen.

Tiedekunnan tutkimuksen arviointi kokonaisuutena oli toimiva ratkaisu

Itsearviointi on nyt kansainvälisen paneelin arvioitavana eikä vielä tiedetä, minkälaiseen arvion heiltä lopulta saamme. Silti itsearvioinnin perusteella voidaan jo nyt tehdä tulevan kehittämisen kannalta hyödyllisiä johtopäätöksiä. Arviointiraporttia voidaan käyttää suunniteltaessa tiedekunnan ja yliopiston tulevaa strategiakautta jo keväällä alkavassa yliopiston uuden strategian valmistelussa.

Tällä kertaa tutkimuksen arvioinnissa yhteiskunnallinen vaikuttaminen oli oleellinen osa itsearviointia – se, miten yhteiskunnallinen vaikuttaminen määritellään, herätti hyödyllistä keskustelua arviointityön aikana.

Yliopistojen perusrahoituksen leikkaukset ovat vaikuttaneet tiedekuntaan, mutta leikkausten suuruus huomioiden tiedekunnan tutkijat ovat tehneet erinomaista työtä sekä tutkimusrintamalla että keräämällä entistä enemmän täydentävää rahaa. Tällä hetkellä lääketieteellisen tiedekunnan rahoituksesta jo yli 57 % on tätä täydentävää rahoitusta!

Haasteitakin toki löytyy useita: tutkijanuran rakentamisen haasteet ja rahoituksen katkot ovat tutkijoiden arkipäivää. Näihin ja muihin haasteisiin on jatkossa tarjottava pitkäjänteistä tukea ja ratkaisuja.

Jälkikäteen arvioituna ja työn organisoinnin kannalta päätös arvioida tiedekunta kokonaisuutena oli viisas. Erityisesti jos halutaan kehittää laajoja kokonaisuuksia, tiedekuntakohtainen arviointi voi olla perusteltu ratkaisu. Myös työnjako yksikön sisällä oli mielekäs. Tutkijat saivat keskittyä oman työnsä keskeiseen asiaan eli tutkimustulosten kuvailuun – ja samalla siihen, mikä painoarvo heidän tieteellisellä työllään on yhteiskunnassa. Toisaalta tiedekunnan johto sai arvioida omaa toimintaansa ja sen vaikutuksia tutkimusyhteisöön.

Palveleeko siiloutunut organisaatiorakenne yliopistoa kokonaisuutena?

Kun arviointi valmistuu, keskustelut jatkuvat yliopiston johdon kanssa. Olisi hyödyllistä, jos seuraavakin yliopistotasoinen tutkimuksen arviointi toteutuisi ainakin jotakuinkin samalla sabluunalla. Sitä kautta säilyisi jatkumo ja arviointikausia olisi mahdollista vertailla. Lisäksi arvioinnin toteuttaminen uudelleen samanlaisena kuluttaisi vähemmän resursseja, kun tietotaitoa ja oppimista käytännön toteutuksesta olisi käytettävissä seuraavallakin kierroksella.

Arvioinnin ollessa vielä kesken tutkimuksen itsearvioinnin tuloksia ei ole vielä mahdollista esitellä laajasti, mutta näihin palataan heti arvioinnin valmistuttua kesän jälkeen. Itsearvioinnin perusteella on kuitenkin selvää, että tiedekunta tekee tärkeää tutkimusta potilaan ja siten koko yhteiskunnan parhaaksi läheisessä yhteistyössä tärkeimmän kumppaninsa Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) kanssa sekä toki myös useiden Helsingin yliopiston erillislaitosten ja tiedekuntien kanssa.

Jatkossa olisi tutkimuksen lisäksi myös hyvä arvioida miten tehokkaasti nykyinen pirstaleinen ja siiloutunut organisaatiorakenne palvelee Helsingin yliopiston kokonaisuutta.

Hyvää alkavaa vuotta 2019 kaikille!

Risto Renkonen
risto.renkonen@helsinki.fi
Dekaani, glykobiologian professori, ylilääkäri
HY ja HUS