Jokainen vanhempi on haljeta ihastuksesta, kun lapsi sanoo ensimmäisen sanansa, oli se sitten helposti tuotettava anna-verbi tai vaikkapa vaikeampi kissa-nimisana. Anna-ilmaus voi olla käsky tai pyyntö (anna maitoa) ja kitta voi viitata eläimeen ja toimintaan (kissa juoksee). Lapsi on astunut sanojen valtakuntaan ja pystyy sanojen avulla ottamaan maailman haltuunsa ja vaikuttamaan ympäristöönsä. Ensisanasta alkaa koko ihmisiän jatkuva äidinkielen sanojen ja ilmaisujen kehitys, joka viimeistään kouluiässä laajenee vieraiden kielten oppimiseen.
Kieli on ihmisen taidoista yksi monimutkaisimmista. Lapsen kielen ja puheen kehitysvaiheet tunnetaan melko hyvin useissa kielissä. Suomessa alan tutkijoiden joukko on pieni, mutta sitäkin ahkerampi. Muun muassa logopedisen tutkimuksen ansiosta tiedämme pääpiirteissään, miten ja millaisessa aikataulussa suomen kielen äänteet, sanasto ja kielioppi sekä niiden käyttö kehittyvät. Vähemmän tiedämme siitä, miten kielen oppiminen muovaa aivoja eri kehitysvaiheissa.
Aivojen kielelliset verkostot alkavat
muovautua jo sikiöaikana.
Kielen oppiminen ja siihen liittyvä aivojen muovautuminen on pitkä prosessi. Aivojen kielellinen neuraalinen verkosto kehittyy geneettisen ohjautumisen ja ympäristön vuorovaikutuksessa. Tiedetään, että yksi keskeisimmistä kehitykseen vaikuttavista seikoista on kuullun kielen määrä ja laatu. Korvan on aluksi opittava erottamaan kielen äänteet ja sanat toisistaan. Tämä kehitys alkaa jo sikiöaikana, jolloin äidinkielen kuuleminen alkaa muovata aivojen kielellisiä verkostoja. Syntymän jälkeen kielellisen syötteen pitää olla tiivistä ja monipuolista ja lapsen aloitteisiin pitää vastata. Näin turvataan lapsen aktiivinen vuorovaikutus ympäristön kanssa
Maailma hahmotetaan hieman eri tavoin eri kielissä. Kielten opettelussa on hyödyllistä tajuta, että suomen kieli eroaa esimerkiksi indoeurooppalaisista kielistä monella tapaa. Tämä näkyy sanojen käytössä ja tavassa rakentaa kieltä sääntöjen mukaisesti. Kääntäjä Kersti Juva antaa asiasta herkullisia esimerkkejä tuoreessa kirjassaan Löytöretki suomeen. Siinä hän tarkastelee suomen ja englannin kielen ilmaisun eroja. Juvan hieman provokatorinen väite on, että englannissa ei oikeastaan ole lainkaan kielioppia.
Juvan mukaan englanti ”ikään kuin koostuu fraasipalikoista, joita asetellaan peräkkäin. Jotta puhuminen sujuu, on tiedettävä, mikä palikka minkäkin perään sopii”. Suomessa taas käytetään taivutusjärjestelmää. Englannin sanajärjestys on paljon kiinteämpi kuin suomessa, joten palikkojen järjestys on tarkka. Englanti on myös hyvin idiomaattinen kieli, ja juuri sille ominaisten ilmaisujen muistaminen on vaativa tehtävä.
Entäpä feminiinin ja maskuliinin käyttö indoeurooppalaisissa kielissä. Onko suomalaisten ajattelu tasa-arvoisempaa, koska kielessämme ei ole tätä erottelua? Tuskinpa vaan. Vai olisiko sittenkin? Kautta historian suomalaiset naiset ovat olleet vahvoja yhteiskunnallisia toimijoita siinä missä miehetkin, ja naisten aktiivisuus on korostunut kriisiaikoina.
Kielet eroavat sen suhteen, miten paljon
informaatiota niiden tavuihin on pakattu.
Kiinnostava seikka on myös sanojen vivahteikkuus. Juva antaa esimerkin: englannin must-sanalla on monia vastineita suomessa ja niillä on eri vivahteita. Pakollisuutta ilmaisemaan voidaan käyttää sanoja väistämättä, väkisinkin, vääjäämättä, välttämättä. Näistä pitää osata valita kuhunkin yhteyteen parhaiten sopiva.
Suomen kielessä ei ole artikkeleita, mutta englannissa artikkeleilla on tärkeä tehtävä, koska niiden avulla merkitään uutta ja vanhaa tietoa.
Vaikka maailman eri kielet eroavat toisistaan suuresti, ne välittävät puheen kautta tietoa yhtä nopeasti. Kiinnostava viime syksynä julkaistu tutkimustulos osoittaa, että kielet eroavat sen suhteen, miten paljon informaatiota niiden tavuihin on pakattu. Eri kieliä puhutaan eri nopeuksilla. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi japanilaiset ja espanjalaiset tuottavat puolet enemmän tavuja sekunnissa kuin vietnamilaiset ja thaimaalaiset. Informaation tasainen virta on kuitenkin lähes samanlainen eri kielissä, koska puhenopeus ja kielen informaation tiheys tasapainottavat toisiaan. Espanjaa tai japania voidaan puhua nopeasti siksi, että niissä puhevirta ei sisällä liikaa tietoa aikayksikköä kohden. Kaikki tutkimuksessa mukana olevat kielet, myös suomi, välittävät informaatiota noin 39 bittiä sekunnissa.
Kielitaito on hyvin dynaaminen taito,
ja se vaatii jatkuvaa käyttöä,
jotta se ei ruostu.
Kielen kehitys jatkuu läpi elämän. Lapsi oppii äidinkielensä äänteet, sanaston, rakenteen ja käytön vähitellen. Kieli kehittyy ympäristön tuen ja virikkeiden avulla, ja samanaikaisesti aivojen hermoverkostoissa tapahtuu monimutkaisia muutoksia. Kielen oppiminen muovaa aivojen toimintaa ratkaisevasti. Vaikka tiedämme jo paljon kielen ja aivojen yhteyksistä, emme tunne tarkasti kielellisen kehityksen aivoperustaa.
Yksi kiinnostava kysymys on se, miten kielelliset hermoverkostot kehittyvät monikielisyydessä. Lapsi voi oppia useita kieliä rinnakkain ja peräkkäin, vaikka niiden kehitysvauhti olisi erilainen. Vastaavasti aikuisen kielihäiriössä, afasiassa, monikielisen ihmisen eri kielet voivat häiriintyä eriasteisesti.
Kielitaito pysyy yllä vain kielen aktiivisella käytöllä. Kouluaikana hyvinkin opittu kieli voi painua unholaan, mikäli sitä ei käytetä. Toisaalta intensiivinen kielenkäyttöjakso voi palauttaa jo kauan aikaa sitten opitun kielen. Aivoissa on myös toipumiskykyä, mikäli sairaus vie kielen.
Tuore tutkimustieto osoittaa, että aktiivinen ja tiivis kielen harjoittelu palauttaa kieltä. Jopa vain parin viikon mittainen intensiivinen harjoittelu parantaa kielellistä suoritusta kroonisessakin afasiassa. Kuntoutuksella voidaan siis edistää ja tukea vaurioituneidenkin aivojen hermoverkkojen muovautumista. Kielitaito on hyvin dynaaminen taito, ja se vaatii jatkuvaa käyttöä, jotta se ei ruostu.
Anu Klippi, logopedian professori, emerita
Psykologian ja logopedian osasto
