Viimeisen kuukauden aikana aurinko on kömpinyt aamu aamulta varhaisemmin valaisemaan pihamaan maisemaa. Päivän lehteä laatikosta noutaessa lintujen aiempi vieno sirkutus on muuttunut kiihkeäksi kilpalaulannaksi, joka herättää uniset aivot uuteen päivään melkeinpä tehokkaammin kuin iso mukillinen mustaa kahvia.
Säteiden kirkkaudessa mieleen hiipii pyytämättä alkavan työpäivän ohjelma. Kuinka paljon motivaatiota tänään tulisi kaivaa edessä olevien tehtävien suorittamiseen? Saako sen kumpuamaan silkasta sisäisestä palosta tieteen tekemiseen, uuden löytämiseen ja hypoteesien todistamiseen, vai pitääkö tekemisen ilo hakea tutkijayhteisön palvelemisesta tai opetukseen liittyvistä kiemuroista?
Synnynnäisten munuaisvikojen geneettisten, molekulaaristen ja solutason syiden ymmärtäminen on monimutkaisuudessaan kiehtovaa ja innostavaa. Se auttaa selvittämään, minkä takia Maija ja Matti Meikäläisen vastasyntyneellä pojalla on vain yksi munuainen ja samanaikaisesti selkeitä muutoksia sukuelimissä. Näin muutaman vuoden päästä voidaan Virtasen perheen tyttösikiölle tehdä jo raskausaikana diagnostinen tutkimus, josta selviää, johtuuko hänen toisen munuaisen puuttumisensa saman perinnöllisen geenivirheen aiheuttamasta kehityshäiriöstä vai pelkästä sattuman aiheuttamasta valitettavasta virheestä perintöaineksen monistumisen aikana.
Palveluyksikön vetämisessä motivaation tuo kollegoiden auttaminen heidän omissa, intohimon kohteena olevissa tutkimuskysymyksissään. Vaikka se on jo sinällään kivaa (ainakin silloin, jos pääsee osalliseksi harvoista onnistumisen hetkistä), hallinnollisten velvollisuuksien myötä työn kuormittavuutta kuvitteellisesti mittaava vaakakuppi kallistuu näiden tehtävien parissa usein pakkasen puolelle.
Paitsi silloin, kun palveluyksikön työn onnistuu kietomaan henkilökohtaisten tutkimusintressien työkaluksi. Tämä voi parhaimmillaan johtaa oman alan pieniin edistysaskeliin (esim. Mouse models of congenital kidney anomalies). Kun hiirimallien avulla saatua geenivirhetietoa yhdistetään menestyksekkäästi ihmisillä raportoituihin synnynnäisiin munuaishäiriöihin, voi tämä hienoimmillaan edistää diagnostiikan nopeaakin kehitystä. Puhumattakaan siitä tutkimisen riemusta, kun potilailta löytyneiden geneettisten virheiden identtisiä kopioita päästään mallintamaan hiiressä, missä tautiin johtavien patomekanististen tapahtumien ymmärtäminen kiteytyy. Se vain yksinkertaisesti on kiehtovaa!
Helsingin yliopiston muuntogeenisiä eläinmalleja tekevän GM-yksikön viimeisimpiä aluevaltauksia tutkimuksen saralla on suomalaisen tautiperimän mallintaminen hiiressä kansallisen FinnDisMice-projektin muodossa. Yhdessä oululaisten (Reetta Hinttala) ja turkulaisten kollegoiden (Petra Sipilä) johtamien ryhmien kanssa tuotamme CRISPR/Cas9-geenisaksimenetelmän avulla Suomeen rikastuneista harvinaistaudeista yhdeksän hiirimallia. Mallinnettavaan tautikirjoon päätyivät sikiö- ja lapsuusaikaiset motoneuronitauti hydroletalus, LCCS1 ja pitkäketjuisten rasvahappojen aineenvaihduntahäiriö LCHAD, lapsuusiässä epilepsiaa aiheuttavat EPMR, PEHO ja Sallan tauti sekä aikuisiässä puhkeavat CHH, FAF ja SMAJ. Tärkeimpinä kriteereinä tautivalinnoille oli niiden kliininen relevanssi eli potilaiden määrä sairaanhoitopiireittäin ja se, ettei niihin ole olemassa oirekirjon toistavaa eläinmallia.
FinnDisMic-projektin tavoitteena ei ole pelkästään edesauttaa maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen suomalaisen tautiperinnön tutkimusta, vaan yhdessä näistä sairauksista pitkään kiinnostuneiden kollegoiden kanssa tuottaa kriittistä puuttuvaa tietoa tautien taustalla olevista mekanismeista, jolloin mahdollisuudet vaikuttaa potilaiden elämänlaatuun lääkekehityksen saralla paranevat. Tästä aiempana erinomaisena esimerkkinä meille toimii aspartylglucosaminuriaa (AGU) sairastavilla potilailla aloitettu lääketutkimus, jossa selvitetään cystadanen tehoa ja turvallisuutta tämän vaikeaan kehitysvammaisuuteen johtavan taudin hoidossa.
On tärkeää muistaa, että suomalaisen tautiperinnön sairauksia ja niiden eri muotoja esiintyy vaihtelevia määriä myös muualla maailmassa. Vielä keskeisempää on ymmärtää se, että harvinaisten sairauksien tai munuaisen kehityshäiriöiden mekanismien valottaminen edesauttaa myös yleisempien tautien, kuten vaikkapa epilepsian, ALS:n ja kystisen munuaistaudin, patomekanismien selvitystä.
Uskommekin vakaasti, että tällä post-knockout-hiirimallien aikakaudella, jolla jokainen hiiren geeni on jo inaktivoitu kansainvälisten konsortioiden toimesta, potilaiden munuaishäiriöitä aiheuttavien mutaatioiden mallintaminen hiiressä yhdessä FinnDisMice-projektin kanssa tulee viitoittamaan tietä sille, miten yleisempien sairauksien eläinmallintaminen tulisi tulevaisuudessa toteuttaa.
Kesä kiiruhtaa päivä päivältä lähemmäksi. Vielä jonkin aikaa töihin polkiessa saa nauttia mustarastaan taidokkaan laulun sekoittumisesta kuulokkeista kaikuvaan Aamulypsyyn. Sitten se vaihtuukin jo satakielen mestarilliseen liverrykseen. Toivottavasti ennen tämän monitaiturisen laulajan vaihtumista kauden seuraaviin visertäjiin koronan aiheuttamat rajoitukset ovat lieventyneet ja meillä ensimmäiset LCCS1-taudin kantaeläimet analysoitavana.
Satu Kuure
Tutkimusryhmän johtaja, dosentti, Helsingin yliopisto