Ihminen on taipuvainen ajattelemaan mustavalkoisesti ja kategorisesti. Vaikka niin, että opettajan ja tutkijan urat ovat hyvin erilaiset, tai vaikka niin, että opettaminen ja tutkiminen ovat toistensa vastakohtia. Valtakunnan johtavat poliitikot haparoivat tällä alueella hölmöläisen peitto kainalossaan. Että jos leikataan tutkimuksesta, niin koulutuslupaus pitäisi. Näinhän asia ei tietenkään ole.
Tutkimuksen ja yliopisto-opetuksen liitto on tiivis. Tutkimusperustainen opetus ei tarkoita tulkitsemista asiaa lain kirjaimeen (”voin kyllä opettaa sitä mitä itse tutkin, mutta muusta en tiedä”), vaan laaja-alaista tieteellistä koulutusta, joka perustuu jatkuvaan tieteen uudistumiseen. Opetusta ei synny tyhjästä. Tutkimusta ei synny ilman uusia koulutettuja sukupolvia.
Tutkija opettaa, opettaja tutkii
Pedagogisesti valveutuneet tutkijaopettajat puhuvat mielellään myös oman opetuksensa tutkimisesta. Esimerkiksi mykologi voisi tutkia oman ydinaiheensa lisäksi sitä, miten sienitietous leviää ja muuttuu lopulta (neuraaliseksi) rihmastoksi toisen ihmisen aivoissa.
Tavallaan tuo mykologi on oikeassa, yliopiston tarkoitus ei ole tuottaa (todella helposti haihtuvia) tutkimustiedon jyväsiä opiskelijoilleen, vaan opettaa tieteellistä ajattelua ja välittää tieteenalan kehitysprosesseja, menetelmiä ja ristiriitoja seuraavalla sukupolvelle – ei ainoastaan opettamisen itseisarvon takia, vaan myös pitääkseen oman tutkimuksensa evoluution käynnissä. Innostava opettajatutkija vetää puoleensa tulisieluisia jatko-opiskelijoita ja siitä syntyy usein tutkimuksen menestystarina.
Yliopistossa on meneillään köydenveto opetuksen ja tutkimuksen välillä siitä huolimatta, että useimmiten yksi ja sama ihminen tuottaa laatututkimusta ja -opetusta. On kuitenkin realiteetti, että sekä opettamisesta että tutkimuksesta on tullut vaativampaa ja ne kilpailevat yhä enemmän toistensa ajasta.
Opiskelijan kokemus
Opiskelijoidemme näkökulmasta opetuksen ja tutkimuksen meri on kuitenkin yksi. Tuo homo curiosus seilaa siinä monta vuotta, ja samalla opettelee itse tutkimuksen teon periaatteita, kriittistä ajattelua, tiedon arviointia. Hän argumentoi ja luo merkityksiä. Hän pohtii tulevaisuuttaan ja omia urapolkujaan.
Parhaimmillaan hän on sisällä tutkimuksen kiinnostavassa kentässä joka päivä – useammin kuin tutkijat itsekään ehtivät. Hän lähestyy tietoa ongelmaperustaisesti, hän toimii tutkimusryhmissä tutkimusavustajana, osallistuu tutkimuskursseille, luo verkostojaan väitöskirjatyötä varten, hän tekee pro gradu tai syventävää tutkielmaansa tutkimusryhmässä ja opettelee näyttöön perustuvia hoitomalleja. Hän saattaa kadota muutamaksi vuodeksi työelämään, mutta haluaa usein palata yliopistolle – tutkimaan ja opettamaan.
Tutkimusryhmät tarvitsevat opiskelijoita yhtä paljon kuin opiskelijat tutkimusryhmiä. Jos tutkimuksesta leikataan, kävisivät vedet mataliksi.
Tulevaisuuden suuntia
Tiedekunnastamme löytyy valtavan hienoja esimerkkejä tutkimusperustaisesta opetuksesta, sen laaja-alaisessa merkityksessä. Voimme kuitenkin myös tehdä vielä paremmin.
Voimme luoda rakenteita, joissa kaikki ulkopuolisella rahoituksella toimivat tutkijat saisivat mahdollisuuden opettaa ja ohjata. Voimme liudentaa mustavalkoista kielenkäyttöä opettajista ja tutkijoista. Voimme tarkastella reilusti työsuunnitelmia ja jakaa vastuita. Esimerkiksi psykologian koulutusohjelmassa opetusohjelma suunniteltiin tänä lukuvuonna niin, että jokaisella opetustehtävässä toimivalla on yksi opetuksesta vapaa periodi, jolloin keskittyminen tutkimukseen on helpompaa.
Voimme jakaa aikaamme tasaisesti perus- ja jatkokoulutukseen. Voimme jakaa opetuskokemuksiamme ja olla uteliaita toistemme opetuksesta. Voimme tarkastella koulutusohjelmia kokonaisuuksina ja miettiä omaa rooliamme niissä.
Opetuksen arvostaminen ei ole vain ”opetuksen arvostamista”, vaan opiskelijoiden ja tieteen uudistumisen arvostamista.
Anu-Katriina Pesonen
professori, mielen ja aivojen kokeellinen tutkimus
Sleep & Mind -tutkimusryhmän vetäjä
psykologian koulutusohjelman johtaja
Twitter: @anu_katriina