Neuropatologina ja aivosairauksien tutkijana minua ihmetyttää, miten vähälle huomiolle ajankohtaisissa vaalikeskusteluissa on jäänyt yksi Suomen tulevaisuuden keskisimmistä haasteista, väestön ikääntyminen. Financial Times raportoi vuonna 2019, että ”ikäpommi” tulee vaikuttamaan erityisen paljon juuri Suomessa. Vuoteen 2070 mennessä lähes 9 prosenttia Suomen väestöstä arvioidaan olevan yli 85-vuotiaita. Luulisi aiheen kiinnostavan kansalaisia ja poliitikkoja, varsinkin kun tiedetään, että tässä ikäryhmässä yhteiskunnalle kaikkein kalliimpien tautien eli aivosairauksien esiintyvyys on vähintään 30–40 prosenttia.
Työhöni neuropatologina kuuluu yhtenä osana aivorappeumasairauksien diagnosoiminen ruumiinavauksessa kerätyistä aivokudosnäytteistä. Työni kautta minulle onkin kertynyt poikkeuksellista näkemystä suomalaisten ikäihmisten aivosairauksista viimeisten 25 vuoden ajalta. Miltä ikääntymiseen liittyvät ongelmat sitten näyttävät neuropatologin silmin?
Ensinnäkin yli 85-vuotiaaksi elävien henkilöiden määrä on selvästi lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Kun sydän- ja verisuoni- sekä syöpätautien hoidot ovat merkittävästi kehittyneet, ihmiset yhä useammin saavuttavat korkean iän, sairastuen lopulta aivorappeumasairauksiin. Aivorappeumasairauksista on tullut yhä yleisempiä kansantauteja, ja tämä näkyy neuropatologien työmäärässä. Aloittaessani patologin uraani aivorappeumasairauksista kärsineitä vainajia oli tutkittavana ehkä 1–2 kertaa viikossa, kun taas nykyisin avaussalissa on useita tällaisia vainajia lähes joka päivä. Toisaalta yleinen tietoisuus aivorappeumasairauksista on lisääntynyt. On ihan tavallista, että omaiset toivovat kuoleman jälkeistä neuropatologista tutkimusta tai jopa geneettisiä selvittelyjä, jotta omaisen aivosairaus saataisiin luotettavasti diagnosoitua.
Toiseksi, tutkimuksen kehittyessä on selvinnyt, miten vähän hyvin iäkkäiden aivorappeumasairauksista edelleen tiedetään. Vasta viime vuosina on tunnistettu aivan uudentyyppisiä yleisiä aivorappeumasairauksia, joita voidaan toistaiseksi diagnosoida vain neuropatologisessa tutkimuksessa. Tällaisia sairauksia ovat limbinen TDP-43-enkefalopatia (LATE) ja primäärinen ikätauopatia (PART), joita molempia esiintyy väestöpohjaisten tutkimusten perusteella vähintään joka viidennellä yli 80-vuotiaalla. Ne koskettavat maailmanlaajuisesti jo nyt miljoonia ihmisiä. Tietämys näistä sairauksista on kuitenkin vasta lapsenkengissä.
Kolmanneksi, aivorappeumasairaudet ovat neuropatologin silmin poikkeuksellisen dramaattisia sairauksia. Monissa tämän ryhmän sairauksissa nähdään lähes koko neuraaliverkon olevan tietyillä aivoalueilla täynnä väärin laskostunutta proteiinia. Tähän liittyvä hermosolujen kuolema on usein erittäin laaja-alaista. On kuin aivoissa olisi käynnissä hallitsematon ketjureaktio. Näyttää ilmeiseltä, että näitä tauteja voidaan hallita vain kehittämällä tautiprosesseihin spesifisti vaikuttavia hoitoja, jotka täytyy aloittaa jo ennen kuin tautiprosessi on kunnolla alkanutkaan.
Alzheimer Research UK:n arvion mukaan aivorappeumasairauksien tutkimukseen käytetään tällä hetkellä vain noin kymmenesosa siitä rahoituksesta kuin syövän tutkimukseen. Yli kymmenkertainen ero syövän hyväksi näkyy myös, kun etsii PubMedista julkaisuja hakusanoilla ”cancer” ja ”dementia”. Aivosairauksien tutkimuksessa ollaankin selvästi takamatkalla moniin muihin yleisiin tauteihin verrattuna. Tämä voi selittää, miksi hoidollisia läpimurtoja ei vielä ole saavutettu.
Äskettäisellä vierailullani NIH:iin sain kuulla, että Amerikassa aivosairauksien tutkimukseen on jo alettu panostaa selvästi aiempaa enemmän. Juuri nyt on oikea aika panostaa alan tutkimukseen myös Suomessa. Toivottavasti seuraava eduskuntakin näkee asian tärkeyden.
Liisa Myllykangas
Neuropatologian apulaisprofessori, ylilääkäri