Kuukausi: kesäkuu 2023

Kesän koittaessa Suomen luonto kukoistaa kauniimmillaan. Pyöräillessäni töihin kauniiden, vanhojen, ihanien puutarhojen ohi syreenien huumaava tuoksu osuu sieraimiini ja joudun pysähtymään ikuistamaan kukkaloistoa puhelimeni kameralla. Työmatka sujuu leppoisasti, vaaleanvihertävä luonto tuo inspiraatiota, energiaa ja nautintoa. Kesä on alkanut!

Pyöräillessä totean, että luonnossa jokainen kasvi ja kukka löytää oman paikkansa, jossa se viihtyy ja kukoistaa. Jokaisella kasvilla on omat vaatimuksensa, tarpeensa niin maaperän, valon kuin kosteuden suhteen. Luonto on luonut edellytykset jokaiselle kasville johonkin paikkaan.

Puutarhurin työ ei ole yhtä helppoa. Puutarha sijaitsee siinä, mihin on asettunut asumaan. Puutarhurin täytyy sopeutua omaan tilanteeseensa huomioimalla jokaisen kasvin vaatimukset ja mahdollisuudet selviytyä. Henkilö, joka omisti puutarhani ennen minua, kertoi että täällä ei kasva mikään, hän on yrittänyt kaikkensa. Tänään puutarhaani tullaan katsomaan.

Pioni on erikoinen kasvi. Jos sen istuttaa hieman liian syvään, se kasvaa mutta ei koskaan kuki, eikä kukaan kiinnitä siihen mitään huomioita. Kun pionin istuttaa juuri kuten pitää, se kukoistaa sata vuotta ilman mitään suurempaa hoitoa ja kaikki tulevat ihastelemaan sitä. Syysasteri sen sijaan leviää kaikkien kustannuksella ja sitä joutuu rajaamaan, jotta muutkin kasvit pääsevät kukoistamaan.

Yleinen virhe puutarhaa perustaessa on, että alkuun keskittyy yksittäisiin kukkiin. Kauniista kukista huolimatta puutarhasta saattaa puuttua järjestys ja ryhti, tai kasvit istutetaan väärään paikkaan, jossa ne eivät viihdy. Siksi hyvään puutarhaan kuuluvat myös tunnolliset, aina luotettavat puutarhan peruskasvit, kuten kuunliljat. Ne luovat rakenteet ja rauhan siihen, että kaikki kasvit pääsevät loistoonsa.

Puutarha on kokonaisuus, joka on kaunis, kun siinä vallitsee tasapaino niin värien, muotojen kuin määrien suhteen. Näin on myös työyhteisössä. Hyvän lopputuloksen saamiseen, oli se sitten puutarhassa tai työpaikalla, tarvitaan asioihin paneutumista, paljon työtä, huomioimista ja ideoita. Siitä huolimatta ei aina onnistu. Kuten työelämässä, myös puutarhassa oppii kantapään kautta, mikä onnistuu ja mikä ei.

Puutarhuri ihastelee ruusuja mutta on myös tyytyväinen risuista, joita voi hyödyntää kompostissa maanperän parannukseen tai kasvin tukena. Puutarhassa kaikesta on hyötyä.

Omassa työpaikassani olen useasti miettinyt, että se on kuin iso puutarha, jossa kasvaa erilaisia kasveja, joilla kaikilla on omat vaatimuksensa ja tarpeensa. ”Työpaikkapuutarhassa” yksittäisillä kasveilla ei ole aina helppoa kasvaa, eikä siellä ole helppoa olla puutarhuri, kasveista ja olosuhteista riippuen. ”Työpaikkapuutarhassa” kollegiaalisuus ja työtovereiden välinen arvostus ovat vesi ja valo, joista syntyy kaunis puutarha, jossa kasvit viihtyvät.

Nauttikaa kesästä ja sen tuomasta kukkaloistosta ja miettikää, mitä kasveja teidän ”työpaikkapuutarhassanne” on. Mikäli olet ”työpaikkapuutarhuri” paneudu siihen kuin puutarhuri, joskus ajatus voi hymyilyttääkin.

Nina Lindfors
dosentti, Helsingin yliopisto
opetus- ja tutkimuslinjajohtaja sekä käsikirurgian, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, HUS Tukielin ja plastiikkakirurgia
prosessikemian DI

Kollegialitetens trädgård

Vid sommarens ankomst blommar den finska naturen som vackrast. Medan jag cyklar till jobbet förbi vackra, gamla, ljuvliga trädgårdar tränger den berusande doften av syrener in i mina näsborrar och jag måste stanna för att fånga blommornas glans med kameran i min telefon. Cyklingen går smidigt, den ljusgröna naturen ger inspiration, energi och glädje. Sommaren har börjat!

Medan jag cyklar konstaterar jag att i naturen hittar varje växt och blomma sin egen plats där den trivs och frodas som bäst. Varje planta ställer sina egna krav vad gäller jord, ljus och fukt. Naturen har skapat förutsättningarna för varje växt för en viss plats.

Arbetet som trädgårdsmästare är däremot inte lika lätt. Trädgården ligger där man är bosatt och trädgårdsmästaren måste anpassa sig efter sin egen situation, genom att ta hänsyn till varje växts krav och överlevnadsmöjligheter. Den som ägde min trädgård före mig sa till mig att här växer ingenting, jag har provat allt. Idag kommer folk för att se min trädgård.

Pionen är en speciell växt, planterar man den lite för djupt så växer den men blommar aldrig och ingen uppmärksammar den. När en pion däremot planteras precis som den bör kommer den att blomma i hundra år utan någon större skötsel och alla kommer för att beundra den. Höstastern däremot sprider sig på allas bekostnad och måste begränsas för att andra växter ska kunna blomstra.

Ett misstag som brukar göras när man startar en trädgård är att i början fokusera på enskilda blommor. Trots de vackra blommorna kan trädgården sakna ordning och struktur, eller så kan växterna planteras på fel ställe där de inte trivs. Därför innehåller en fin trädgård också alltid pålitliga basträdgårdsväxter som funkior, som skapar struktur och lugn så att alla växter kan nå sin glans.

En trädgård är en helhet som blir vacker när det finns en balans när det gäller färger, former och mängder och så är det även i en ”arbetsplatsträdgård”. Att nå ett bra resultat, oavsett om det är i trädgården eller på arbetsplatsen, kräver engagemang, mycket arbete, omtanke och idéer. Trots det går det inte alltid som man tänkt sig och både i trädgården och i arbetsplaststrädgården lär man sig också vad som fungerar och vad som inte gör det.

Trädgårdsmästaren beundrar ”rosorna” men är också nöjd över ”ris” som kan användas i komposten för att förbättra jorden eller för att stödja plantan, allt går att nyttja i en trädgård.

På min egen arbetsplats har jag ofta tänkt att det är som att vara i en stor trädgård där det växer olika växter som alla har sina egna krav och behov. I en ”arbetsplatsträdgård”, är enskilda växter inte alltid lätta att sköta och beroende på växterna och förutsättningarna är det är inte heller lätt att vara trädgårdsmästare. ”I arbetsplatsträdgården” är kollegialitet och uppskattning mellan kollegor vattnet och ljuset, som skapar en vacker trädgård där växterna trivs.

Njut av sommaren och den blomsterprakt den ger och tänk i ditt stilla sinne på vilka växter som finns i din ”arbetsplatsträdgård”. Är du en ”jobbträdgårdsmästare” sätt dig in i din trädgård som en trädgårdsmästare, ibland kan tanken till och med få dig att le.

Kun iäkäs äitini oli hoivakodissa viimeiset kuukautensa, siellä oli hoidettavana samanikäinen nainen, joka toisti kulkiessaan epäsäännöllisen säännöllisesti hokemaa ”Ei tässä ole mitään järkeä ja kuka tämän kaiken maksaa?” Hän tokaisi niin, kun telkkarista tuli jotakin typerää ohjelmaa tai kuultuaan sieltä jonkin uutisen. Mutta hän saattoi sanoa niin myös kävellessään pitkin hoivakodin käytäviä tarkoittaen varmaan sillä, että senkin touhu tuntuu järjettömältä.

Tokaisussa on tiivistettynä monien ihmisten mielentila. Monesti ajattelemme näin, mutta harvemmin sanomme ääneen mitä mielessämme liikkuu. Nykymaailman meno tuntuu meistä usein absurdilta ja käsittämättömältä. Asiat ovat monimutkaisia eikä niitä ole helppo ymmärtää. Ympäröivä yhteiskunta ja sen erilaiset ilmiöt vyöryvät luonnonilmiöiden tavoin ylitsemme ja ohitsemme. Elämä on täynnä umpikujia, joista ulospääsyyn on vain huonoja ratkaisuja.

Yhden pelottavan kuvan tarjoaa terveyspalveluiden tulevaisuus. Jo vuosia on puhuttu eri asioihin kohdistuvasta pulasta, vajeesta ja velasta. On lääkäripulaa, hoitohenkilöstövajetta ja hoitovelkaa. Tai sitten on vain yksinkertaiesti rahavaje: sote-alueilta puuttuu miljardeja. Tätä kirjoittaessani hallitusneuvotteluissa väännetään kättä siitä, mistä löytyisi leikattavaa. Kun luet tätä tekstiä, uskon, että ratkaisuista ei ole vielä sovittu.

Olen sitä mieltä, että mitkään leikkaukset eivät meitä pelasta. Oikeastaan suuri osa niistä vain lisää menoja tulevaisuudessa. Jos leikataan Sipilän-Stubbin hallituksen malliin mukaan terveydenhoidosta ja koulutuksesta, maksajaksi tulee seuraava sukupolvi paljon varmemmin kuin jos otetaan velkaa. Tarvitaan kokonaan uudenlaista ajattelua, koska jos emme kykene löytämään vaihtoehtoisia toimintamalleja, kipuilemme ongelmiemme kanssa vuodesta toiseen ja hallituksesta toiseen. Ennen kaikkea on yhdessä mietittävä, mistä voitaisiin luopua, jotta kaikki olennainen voitaisiin toteuttaa. Luopuminen on vaikein asia LUOVUudessa.

Oikeastaan koska emme ole osanneet luopua mistään, olemme joutuneet luovuttamaan. Olemme nostaneet kätemme pystyyn ja antaneet asioiden mennä omalla painollaan. Tästä on ollut tuhoisat seuraukset. Psykiatriasia hoitopaikkoja on nuorille aivan liian vähän. Nuorten huumekuolemissa olemme Euroopan kärkeä. Miksiköhän?

Emme voi mitään -mentaliteetti on synnyttänyt sumia, tukoksia ja jonoja. Hoidon tarvitsijoista on syntynyt suma, joka aiheuttaa tukoksen ja jonoja palveluihin, mikä puolestaan merkitsee hoitovajetta. On toki pulaa myös osaavista ammattilaisista ja voi olla vikaa myös asenteissa: psyykkisiä sairauksia ja huumeongelmia ei oteta riittävän vakavasti.

Asian yksinkertaistamiseksi pelkistän asian tähän: kipeästi psykiatrista tai huumehoitoa tarvitseville nuorille ei ole tarjolla riittävästi palveluita, koska rahat eivät riitä. Rahaa periaatteessa on, mutta on katsottu tarpeelliseksi pistää ne jonnekin muualle.

Paljon puhuttu iso kuva on vähintään yhtä lohduton: väestö vanhenee, hoitomuodot kallistuvat ja rahaa on entistä vähemmän. Jos yritämme olla edes jonkin verran rehellisiä, ei ole vaikea tehdä tätä johtopäätöstä: pitää tehdä jotakin radikaalia. Pitää päättää, mikä on välttämätöntä ja tärkeää ja mikä on vähemmän tärkeää. Tällainen keskustelu sattuu, koska priorisointi tarkoittaa, että jostakin pitää luopua. Huomaan, että en uskalla sanoa ääneen, mistä. Mutta varmaan ymmärrätte.

Toki priorisointia tehdään jo. Hoitoja jätetään antamatta – joillekin potilaille. Mutta tästä pitää voida keskustella laajasti koko yhteiskunnassa. Pitää laatia yhteinen suunnitelma, jossa voisimme taata kunnon terveydenhoidon sitä kipeimmin tarvitseville, vaikka jotkut muut jäisivät vähemmälle. Kunnollisen hoidon välttämättömyydestä puhutaan, mutta ei uskalleta sanoa ääneen, että se on mahdollista vain jos muualla vähennetään hoitoja tai muutetaan ne vähemmän verovaroja kuluttaviksi.

Ensimmäinen askel voisi olla julkinen keskustelu eri hoitomuotojen kalleudesta. Eli mitä maksaa jokin leikkaus ja montako muuta halvempaa hoitoa jää sen vuoksi antamatta. Tästäkin toki keskustellaan sotealueilla, lääkäripalavereissa ja konferensseissa, mutta keskustelu ei vielä kantaudu rivikansalaisen korviin ja tietoisuuteen. Siksi sillä ei ole vaikutusta ihmisten tapaan ajatella.

Olemme hyvin tietoisia, kuka viime kädessä kaiken maksaa – Suomen kansa. Mutta jos osaamme vastata kysymykseen ”Onko tässä mitään järkeä” viisaasti, voimme jostakin luopumalla saada kaiken olennaisen sellaiseen hintaan, jonka pystymme hyvin maksamaan. Emme ole köyhiä, joskin aika kipeitä.

Arto Mustajoki
Emeritusprofessori, tietokirjailija, podcast-isäntä (https://kommunikaationkompastuskivia.fi/)