Antibiotikaresistens – ett globalt problem, som kräver nya lösningar för vården av infektioner
Siitä lähtien, kun Alexander Fleming löysi/keksi penisilliinin antibakteerisen vaikutuksen vuonna 1928, olemme tehokkaasti pystyneet hoitamaan erilaisia bakteeri-infektioita parantaen ja pelastaen potilaita. Jo antibioottien keksimisen jälkeen tiedemiehet olivat kuitenkin huolissaan siitä mahdollisuudesta, että bakteerit kehittävät ominaisuuksia, jotka tekevät niistä resistenttejä kyseiselle antibiooteille. Huoli ei ollut syyttä. Ilmiö havaittiin jo 1930-luvulla sulfonamidiresistentissä Streptococcus pyogenesissä ja 1940-luvulla penisilliiniresistentissä Staphylococcus aureuksessa. Nykyään antibakteerinen resistenssi on maailmanlaajuisesti vakava globaali uhka ja kasvava ongelma.
Antibioottiresistenttien bakteerien leviämistä kutsutaan usein ”hiljaiseksi pandemiaksi”, jota Maailman terveysjärjestö (WHO) on kuvannut yhdeksi aikamme kiireellisimmistä terveysuhkista. Vuonna 2011 antibakteerinen resistenssi aiheutti EU:ssa arviolta 25 000 kuolemaa vuodessa ja 1,5 miljardin euron vuosikustannukset. Vuonna 2016, 490 000 ihmistä sairastui maailmanlaajuisesti MDR-bakteeriin, ja monissa maissa vastustuskyky tavallisille bakteereille on saavuttanut hälyttävän tason (https://www.who.int). Nykyarvion mukaan vuosittain kuolee arviolta viisi miljoonaa ihmistä, ja tämän määrän odotetaan nousevan 50 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Uusien mikrobilääkkeiden ”pipeline” on tyhjenemässä, ja monet yritykset ovat jättäneet markkinan talousperustein. Erityisen huolestuttavan bakteeriryhmän muodostaa (Enterococcus faecium, Staphylococcus aureus, Klebsiella pneumoniae, Acinetobacter baumannii, Pseudomonas aeruginosa ja Enterobacter spp), joka tunnetaan nimellä ”ESKAPE” niiden kyvystä välttää antibioottien vaikutuksia.
Kampen mot antimikrobiell resistens (AMR) kräver omfattande och samordnade insatser på lokal, nationell och global nivå, inom ett flertal områden, i vilket ingår:
1. Allmänhetens medvetenhet och utbildning, till exempel genom att informera allmänheten om ansvarsfull användning av antibiotika och vikten av att ta ordinerade antibiotikakurer, inte självmedicinering.
2. Noggrann användning av antibiotika i vården:
- Implementera antibiotikaförvaltningsprogram i hälsovårdsmiljöer för att säkerställa lämplig användning av antibiotika.
- Utveckling och implementering av riktlinjer för ordinering av antibiotika baserade på evidensbaserad praxis.
Främja användningen av diagnostiska verktyg för att identifiera specifika patogener som orsakar infektioner, vilket möjliggör mer riktad antibiotikabehandling.
3. Övervakning och kontroll:
- Etablera och stärka övervakningssystem för att övervaka antimikrobiell resistens hos bakterier, virus och andra mikrober.
- Dela data nationellt och internationellt för att öka förståelsen för den globala spridningen av resistenta stammar.
4. Forskning och utveckling:
- Satsa på forskning för att hitta nya antibiotika men i synnerhet alternativa behandlingar.
- Stödja forskning av icke-antibiotika strategier såsom tex fagterapi.
Vid Helsingfors universitet och HUS pågår tvärvetenskaplig forskning kring antibakteriella bioaktiva glas, som används som bensubstitut vid behandling av olika beninfektioner.
Bioaktiivinen lasi lääketieteelliseen käyttöön luotiin kymmeniä vuosia sitten, jossa Suomella on pitkän tutkimustyön johdosta maailmanlaajuisesti eturivin paikka, Suomessa kehitetyn bioaktiivisen lasin S53P4 johdosta.
Matka laboratoriosta infektiopotilaiden hoitoon on tulos materiaalitieteilijöiden ja lääketieteellisen asiantuntemuksen vuosikymmenien kestävästä yhteistyöstä, johon minulla on ollut mahdollisuus osallistua 30 vuoden ajan. Tutkimus alalla lisääntyy jatkuvasti sekä perustutkimuksen puolella että kliinisellä puolella. Keskiössä ovat erityisesti bioaktiivisten lasien antibakteeriset ominaisuudet ja kliininen käyttö luuinfektion hoidosta otsaontelosta diabeettiseen jalkaan. Tutkimus jatkuu aktiivisena. Tämän päivän tutkimus keskittyy uusiin jännittäviin alueisiin, kuten faagiterapiaan, sekä bioaktiivisten lasien uusiin materiaalimuotoihin luiden ja pehmytkudosten hoitoon.
Nina Lindfors
dosentti, Helsingin yliopisto
opetus- ja tutkimuslinjajohtaja sekä käsikirurgian, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, HUS Tukielin- ja plastiikkakirurgia
prosessikemian DI