Puhuja joutuu välillä kiusalliseen tilanteeseen: tarvittava sana ei tule mieleen. Tämä on tavallista erityisesti erisnimien kohdalla. Kukapa ei olisi etsiskellyt muististaan vaikkapa tutun henkilön, rakennuksen tai paikan nimeä. Monesti puhuja selittää sanahakuaan tietokoneanalogialla: pannaan haku kovalevylle, niin eiköhän se nimi sieltä tule. Ja kovalevy hakee, hakee, mutta sana ei tule päähän. Välillä etsiskely käy niin hermoon, että lopulta puhuja kääntyy keskustelukumppanin puoleen ja joutuu pyytämään apua, jolloin sanahausta kehittyy keskustelijoiden yhteistyötä.
Entäpä sitten puheen virhetuotokset. Miksi tulee sanotuksi: ”hei laukkaa rakki reima”, kun pitäisi sanoa: ”hei laukkaa ratsu reima”. Tai kun toimittajan tavoite on sanoa: ”asia on vielä lapsen kengissä”, hän sanoikin: ”asia on vielä lapsen kantimissa”. Mistä tällaiset kielelliset lipsahdukset putkahtavat? Joskus vääriä sanavalintoja pidetään ns. freudilaisina lipsahduksina. Ehkä puhuja tiedostamattaan tuottikin juuri sitä mitä ajatteli, sen sijaan, että lausuma olisi muotoiltu elegantimmin tai neutraalimmin. On noloa, jos puhujalta lipsahtaa ”ilkeä ilme” jostakin ihmisestä puhuessa, kun tavoite on sanoa ”iloinen ilme”. Freudilainen selitys ei kielentutkijalle riitä.
Sanantuotto liittyy mentaalisen leksikon toimintaan. Halutun sanan tuottaminen edellyttää ensiksikin sen semanttisen edustuman löytymistä. Tämä edustuma pitää linkittää oikeaan sanamuotoon, ja lopulta tulee löytää oikeat äänteet haluttuun sanamuotoon. Vasta sen jälkeen käynnistyy artikulaatioprosessi. Jos kaikki menee nappiin, puhuja tuottaa aikomansa sanan. Mutta jos sanan prosessointiin tulee häiriötekijä, lopputulos ei vastaakaan tavoitetta. Virhetuotoksia voi olla monenlaisia.
Semanttinen virhe seuraa, jos häiriö osuu jo ensimmäiseen sanatuoton vaiheeseen. Tuloksena voi olla koira-sanan sijaan esimerkiksi susi eli semanttisesti läheinen sana. Jos taas pääsy äänteelliseen tuottosanavarastoon estyy tai häiriintyy voi seurata kielen päällä -ilmiö (tip-of-the-tongue phenomenon). Tämänkin ilmiön Sigmund Freud on kuvannut osuvasti. Hän yritti saada mieleensä taiteilijan nimen, jonka tauluja oli eräässä katedraalissa. Hän muisti kaksi nimeä – Botticellin ja Boltraffion – jotka hän kuitenkin tiesi vääräksi. Hetken päästä hän sai mieleensä nimen Signorelli, jonka hän tiesi oikeaksi. Kielen päällä -ilmiössä puhujalla on tunne, että sana on juuri löytymässä. Sanasta voi tulla mieleen alkuäänne, sanan tavumäärä tai sanan loppu. Puhujalla on myös selvä käsitys, milloin oikea sana löytyy, kuten edellisessä esimerkissä. Jos puhuja ei saa sanasta mitään mieleensä, voi käyttää kiertoilmausta: ”no, sellainen jota kierretään” (ruuvimeisseli) tai näyttää eleellä tarkoitetta. Jos mikään näistä strategioista ei johda sanan löytämiseen, voi puhuja yrittää jatkaa sanahakua tai hylätään sen. Tällaisia sanahakuja esiintyy erityisesti harvinaisempien sanojen kohdalla. Pienempiä puheen lipsahduksia ovat äänteiden tai jonkin sanan osan vaihtuminen sanassa, esimerkiksi ”tuolista” voi tulla ”puoli” tai ”oravasta” ”ovara”.
Onneksi puhujalla on monia mekanismeja, joilla hän voi korjata tällaisia lipsahduksia. Näitä kutsutaan puheen korjauksiksi. Puhuja voi korjata itseään – edellyttäen, että hän havaitsee virheensä – ja sanoa: ”mulla on silmä …eiku korva kipee”. Eiku -partikkeli onkin tavallinen itsekorjauksen merkki, samoin kuin puheen epäröinti. Joskus sanahaku päätyy keskustelijoiden yhteiseksi toiminnaksi. Keskustelukumppani voi osallistua korjaukseen ja tarjota puhujalle sanaehdokasta. Jos puhuja puhuu virheellisesti Slovakiasta, voi kumppani korjata: ”vai Slovenia?”. Näin keskustelukumppani voi toimia vuorovaikutuksellisena resurssina keskustelussa. Tämä näkökulma siirtää puhumisen tarkastelun yksilöllisestä pään sisäisestä toiminnasta ihmisten väliseksi toiminnaksi. Kiinnostus tällaiseen paradigmaan on myös psyko- ja neurolingvistisessä tutkimuksessa kasvanut. Avainsanoja ovat ihmisten keskinäinen yhteisymmärrys ja sosiaalisesti hajautettu kognitio, mutta niistä tarkemmin joskus myöhemmin.
Pidetään siis kieli keskellä suuta ja nautitaan kauniista kesästä!
Anu Klippi
Professori emerita, logopedia
anu.klippi@helsinki.fi
