Vaihtokertomus, Universidad de Cádiz, 2017-2018

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Ennen vaihtoon lähtöä oli monia asioita hoidettavana. Suosittelen selvittämään etukäteen, minkä kielitason todistuksen tarvitsee kyseiseen yliopistoon ja juuri siihen aineeseen, esimerkiksi kielten opiskelijoilta voidaan vaatia B2-kielitason todistusta. Sain juuri ennen yliopistoon hyväksymisen deadlinea viestin, ettei B1-tason todistus käynytkään ja lopulta asia jäi viime tippaan. Lisäksi deadlinen jälkeen vastauksen saaminen Espanjan päästä kesti useamman viikon ja sain varmistusviestin melko myöhään, vasta heinäkuun alussa. Heti varmistuksen saatuani ostinkin jo lentoliput. Varmistuksen lisäksi sain Cádizin yliopistolta yleisiä ohjeita vaihtareille. Muita asioita, jotka hoidin ennen vaihtoon lähtöä oli esimerkiksi ulkomaille muutosta ilmoittaminen (kela, maistraatti, matkustusilmoitus), vakuutusasiat, kielikurssille ilmoittautuminen ja majoituksen varaaminen ensimmäisiksi öiksi.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Paikan päällä oli jonkin verran paperihommia vaihdon alussa, esimerkiksi kursseille ilmoittautuminen. Lisäksi hain lupaa Espanjassa asumiseen, joka pitäisi tehdä, jos oleskelu kestää yli kolme kuukautta (lisätietoja: https://europa.eu/youreurope/citizens/residence/documents-formalities/registering-residence/spain/index_es.htm). Kuitenkin suurin osa vaihtareista eivät tätä tehneet tai olleet edes kuulleet siitä. Passikuvasta kannattaa myös ottaa kopioita mukaan, niitä kysyttiin yllättävän monessa paikkassa.

Kuvassa Cádizin vanha kaupunki

Asuminen

En ollut Suomessa ennen vaihtoon lähtöä etsinyt kämppää juuri ollenkaan, ajattelin että se olisi parempi tehdä paikan päällä, niin pystyy käydä katsomassa kämpän ennen päätöksen tekemistä. Olin kuitenkin varannut majoituksen hostellista muutamaksi ensimmäiseksi yöksi. Saavuin Espanjaan jo elokuun lopussa, sillä halusin osallistua Cádizin yliopiston kielikeskuksen maksulliselle espanjan intensiivikurssille, joka kesti kolme viikkoa. Asunnon löytäminen oli minulle helppoa varmastikin juuri siksi, ettei suurin osa vaihto-opiskelijoista ollut vielä saapunut sinne. Ensimmäisen hostelliyön jälkeen käytin aamupäivän netin selaamiseen, ja heti löysin mielenkiintoisen kämpän milanuncios-civulta(https://www.milanuncios.com/pisos-compartidos-en-cadiz-cadiz/). Ilmoituksessa luki, että kämppä on erityisesti miehille, mutta kun kysyin siitä, minulle kerrottiin, että toinen kämppä samassa rakennuksessa on enemmän naisille ja siellä olisi vielä yksi huone vapaa. Pääsin heti samana päivänä katsomaan sitä ja sainkin jäädä jo heti sinne nukkumaan.

Kämpän saaminen hoitui siis minulla tosi helposti ja kämppä oli erittäin moderni, mutta vähän kalliimpi kun suurin osa kämpistä. Asuin neljän muun vaihtarin kanssa. Kämppiksinä minulla oli vuoden aikana saksalaisia, ja lisäksi italialainen ja norjalainen. Keväällä kämppikseksi tuli myös yksi suomalainen, jota olin auttanut kämpän saamisessa. Hän löysi minut Facebookista Erasmus-ryhmistä. Suosittelenkin keväällä lähtijöitä ottamaan yhteyttä muihin suomalaisiin vaihtareihin, jotka ovat olleet jo syksyn siellä.  Ennen vaihtoa ajattelin, että haluaisin mieluiten asua espanjalaisten kanssa, jotta voisin puhua mahdollisimman paljon espanjaa. Nyt olen sitä mieltä, että oli todella kiva asua muiden vaihtareiden kanssa, niin pääsi sisälle vaihtariyhteisöön paremmin ja vietin muutenkin todella paljon aikaa heidän kanssaan. Muutenkin minusta oli kiva, että meitä oli viisi samassa kämpässä, niin tutustui moneen ihmiseen ja kämppä muutenkin oli mukavan iso.

Kämpän sijainti oli loistava, juuri Plaza San Antonion yhteydessä. Cádizissa ehdottomasti kannattaa asua vanhassa kaupungissa, niin pystyy liikkumaan kävellen joka paikkaan. Siellä ovat myös kaikki opiskelijatapahtumat. Vaikka kampus olisi muualla, suosittelen asumaan vanhassa kaupungissa, bussilla ja junalla pääsee kätevästi Jereziin ja Puerto Realiin.

Jo ennen vaihtoon lähteä kuulin, että Espanjassa tulee olemaan kylmä talvella. Silti kylmyys yllätti minut täysin. Asuinnoissa siellä ei ole lämmitystä ja viime vuosi oli erityisen kylmä ja sateinen, paikallisetkin sanoivat, että sää oli todella poikkeuksellinen. Kylmyys alkoi marraskuussa ja kesti maaliskuun alkuun. Vaikka nukuin kolmella peitolla ja lämpimät vaatteet päällä, silti heräsin yön aikana monesti kylmyyteen. Ostimme pienet sähkölämmittimet kämppäämme, mutta yritimme säästellä niiden käyttöä noin tuntiin päivässä, ettei sähkölasku nousisi paljoa.

Cádizissa oli mielestäni melko turvallista, mutta varkauksia sattui aika usein. Monelta vaihtarilta varastettiin esimerkiksi rahapussi tai puhelin, joten erityisesti rannoilla, juhlissa ja festareilla kannattaa pitää erityisesti huolta arvotavaroista. Minultakin varastettiin pankkikortti, mutta onneksi olin ottanut kaksi korttia Espanjaan mukaan, niin ei haitannut, vaikka jouduin toisen sulkemaan.

Opiskelu ja opetus

Kannattaa jo hyvissä ajoin miettiä lukujärjestystä, minulla sen tekemiseen meni paljon aikaa ensimmäisinä viikkoina Espanjassa. Kuitenkin yliopistossa pysyi yhden viikon aikana kokeilemaan eri kursseja ja vasta sen jälkeen tuli ilmoittautua niille. Joidenkin kurssien alussa esimerkiksi kerrottiin, että se tulee olemaan vaihtareille erityisen haastava tai että vaihtarit eivät saa edes osallistua sille kurssille. Menin kuitenkin yhdelle kurssille (espanjan pragmatiikka), jonka alussa oli varoitettu sen haastavuudesta ja jonka suurin osa vaihtareista jätti ensimmäisten tuntien jälkeen. Itse kuitenkin jatkoin kurssin loppuun ja sain siitä hyvän arvosanan, toki jouduin opiskelemaan paljon, mutta siitä kurssista on ollut minulle jo paljon hyötyä.  Haluankin sanoa, että ei kannata liikaa pelästyä varoituksista, niitä lopulta sanottiin aika monella kurssilla. Itselläni ei loppujen lopuksi jäänyt paljon valinnanvaraa kurssien valinnan suhteen, koska oli hankala löytää kursseja, jotka vastaisivat Helsingin yliopiston koulutusohjelmaa.

Opiskelin vaihdon aikana pääasiassa vain espanjalaisen filologian opintoja, mutta kävin myös keväällä ihmismaantieteen-kursseja, sillä ne vaikuttivat kiinnostavilta ja tarvitsin lisää kursseja. Pääosin olen tyytyväinen kurssieni opetukseen, opettajat olivat mukavia ja jotkut jopa varmistivat vaihtareilta, ymmärtävätkö he hyvin tunteja. Kuulin kuitenkin myös toisenlaisia kokemuksia muilta vaihtareilta, ja että esimerkiksi ryhmätöiden tekeminen isoissa ryhmissä oli vaivalloista ja taakka usein kaatui yhden henkilön varaan. Kurssien arvostelu oli mielestäni reilua, mutta kaikki vaihtarit eivät sitäkään kokeneet samalla tavalla.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Kannattaa lähteä vaihtoon todella avoimin ja positiivisin mielin! Vaihdon aikana tutustuu aivan ihaniin ihmisiin ympäri maapalloa ja Erasmus-yhteisö on todella tiivis, kannattaa lähteä kaikkin tapahtumiin mukaan, siellä tutustuu ihmisiin. Itse vietin suurimman osan vapaa-ajastani muiden vaihtareiden kanssa. Kannattaa esimerkiksi kokeilla uusia harrastuksia, itse esimerkiksi kävin salsa ja bachata -tunneilla, surffaamassa ja keväällä varasimme tilan urheilua varten, menimme sinne joko tanssimaan tai esimerkiksi harjoittelemaan akrobatiaa. Ehdottomasti suosittelen sellaisia harrastuksia, joissa voi yhdistää liikunnan ja kavereiden kanssa ajanvieton.

Esn ja Erasmus-family lisäksi järjestävät paljon matkoja lähikaupunkeihin ja Portugaliin sekä Marokkoon. Mielestäni nämä matkat olivat todella mukavia, isolla Erasmus-porukalla oli kiva matkustaa yhdessä. Lisäksi matkat olivat melko edullisia.

Suosittelen myös olemaan ylpeä suomalaisuudesta ja viemään positiivista Suomi-kuvaa maailmalle. Moni sanoi, että olen ainoa suomalainen, jonka on tavannut. Tällaisessa tilanteessa toisen käsitys Suomesta voi perustua jopa pelkästään siihen mitä itse kertoo. Pidimme Suomi-illallisia, juhlimme Suomen itsenäisyyspäivää yhdessä ja lisäksi leivoin usein korvapuusteja. Varsinkin korvapuustien kysyntä yllätti, moni vaihtarikaverini kysyi aina niiden perään ja lopulta käänsinkin reseptin espanjaksi. Oli myös kivaa oppia paljon uusia asioita toisista maista muiden vaihtareiden kautta.

Minusta on myös kiva, että vaihdon aikana otin paljon videoita. Aion tehdä niistä myöhemmin videokoostelman, kaikkia kavereita ja muistoja on jo nyt kova ikävä niin niitä on kiva muistella videoiden kautta. Lisäksi moni keräsi vaihdon lopussa joko Espanjan lippuun tai muistivihkoon kirjotelmia/tervehdyksiä vaihtokavereilta, niitä on kiva lukea jälkikäteen.

Leave a Reply