Vaihtokertomus, Belgradin yliopisto, Serbia, kevät 2019

humanistisen tiedekunnan opiskelija

Kevääni 2019 on koostunut hapankaalista, slaavilaisista kielistä, empatiasta, tupakansavusta, lämpimistä, välittömistä ihmisistä, ruuhkabusseista, musiikista, mielenosoituksista, kosketuksista, byrokratiasta, halauksista ja poskisuudelmista. Olen laajentanut serbian taitoni ja tuttavapiirini lisäksi mukaavuusaluettani sekä ymmärrystäni balkanilaisesta elämänmenosta ja mentaliteetista.

Olen ollut aiemmin jo kerran vaihdossa Unkarissa, enkä olisi oikeastaan jaksanut juuri nyt uudestaan lähteä. Vaikka olin varma, että lopulta viihtyisin Belgradissa, koin ennen lähtöäni vaihdon lähinnä velvollisuudeksi, joka kielitaitoni ja tutkintovaatimustemme vuoksi tulee nyt hoitaa pois alta. Tätä kirjoittaessani olen harmissani, etten tajunnut tulla koko vuodeksi ja että aikaani täällä on enää kuukausi jäljellä. Lisäksi pohdin vaihtoehtoja, kuinka voisin nyt jäädä tai ainakin joskus palata tänne.

Belgradiin!

Verrattuna aiempaan vaihtokokemukseeni tuli Belgradista jopa yllättävän järjestelmällisesti tietoa lähestyvästä vaihdosta, byrokratiasta, majoittumisesta ja muusta. Vaihtoon lähteminen ja alkuun pääseminen on selkeillä ohjeilla tehty hyvin helpoksi, omalle vastuulle jää hankkia vakuutus, viisumi ja hoitaa itsensä paikalle. Oman alan opintotarjontaan on hyvä tutustua etukäteen, tosin omat suunnitelmani elivät ja voivat hyvin, ja lopulta lukujärjestykseni kuroutui kasaan vasta parin ensimmäisen viikon aikana.

Suomalaisilta vaaditaan yli 90 päivän vierailuun Serbiassa viisumi, jonka hakuun on hyvä varata vähintään kolme viikkoa aikaa. Serbian suurlähetystön sivuilta löytyy ohjeet siitä, mitä kaikkea tulee ottaa mukaan viisuminhakureissulle. Hakemuksen jätön yhteydessä tulee varata käteisenä mukaan 30 euroa ja viisumia noudettaessa 2 euroa. Kaksi kanssavaihtariani lensivät Belgradiin Oslon kautta, itse lensin Budapestiin ja varasin etukäteen näppärän (noin viisituntisen) autokuljetuksen 25 eurolla lentokentältä suoraan asuntolan pihaan.

Itse en käytä Serbiassa juurikaan englantia, enkä osaa ihan tarkkaan sanoa, kuinka hyvin tai huonosti arjessa pärjää englanniksi. Valtaosa nuorista osaa englantia, vanhemmista ehkä harvempi (tai ehkä tämä on vain ennakko-oletukseni). Serbiaa ennalta taitamaton kanssavaihtarini onnistui ainakin parin viikon sisään jo omaksumaan serbian kommunikoinnin alkeita ihan vain pitämällä silmät ja korvat auki, seuraamalla ja toistamalla. Muun muassa asuntolan siivoojat ja osa vahtimestareista puhuivat vain serbiaa, eikä kellään ollut ainakaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia saada asioitaan hoidetuksi. Serbiassa käytetään rinnakkain sekä latinalaista että kyrillistä kirjaimistoa, ja koska serbian kyrillisissä yksi kirjain vastaa yhtä äännettä (sekä yhtä latinalaista kirjainta ilman monimutkaisia transkribointisääntöjä), on serbian kyrilliset kohtalaisen helppo opetella halutessaan jo ennen matkaa.

Jo ennen lähtöä kannattaa liittyä Belgradin ESN:n kyseisen lukuvuoden Facebook-ryhmään tai olla heihin muulla tavoin yhteydessä, mikäli haluaa itselleen “ESN-buddyn”, eräänlaisen tuutorin, joka voi antaa vinkkejä ja vastata mahdollisiin käytännön kysymyksiin. Oma buddyni oli kanssani samasta tiedekunnasta, joten hän osasi vastata myös opintokäytäntöihin liittyviin kysymyksiin. Se kuinka paljon neuvoja ja ohjeistusta saa yliopiston puolesta itse opiskelukäytäntöihin, riippuu tiedekunnasta ja ohjelmasta. Itse suoritin kurssini serbiaksi useammasta eri oppiaineesta ja olin useimmilla kursseilla ainut vaihtari, joten mitään järjestelmällista ohjausta en varsinaisesti edes odottanut.

Uuden arjen muodostuminen

Tiesin jo ennestään, että asuntolan huoneet ovat pieniä, niissä asuu useampi henkilö ja että paikalliset tupakoivat asuntolan käytävillä. En voi siis sanoa huonetovereideni tavoin oikeastaan sen enempää pettyneeni kuin järkyttyneenikään, vallankaan kun palvelut olivat oikein kelvolliset: ruokala on asuntolan yhteydessä, vaihtarit saavat syödä ilmaiseksi kolme (no, rehellisyyden nimessä kaksi – aamiainen on aika nimellinen) ateriaa päivässä, siivooja käy päivittäin huoneissa pesemässä lattiat ja wc-tilat (myös kylpyammeen!), ja lakanat ja pyyhkeet vaihdetaan talon puolesta kerran viikossa. Olin myös jo etukäteen päättänyt alkaa etsiä itselleni asuntoa heti perille pääsyn ja välttämättömimmän asettumisen ja tottumisen jälkeen.

Asuntolarakennuksesta löytyy myös hiljainen lukusali (en saanut selvää, onko sinne ok mennä läppärin kanssa), pieni kuntosalintapainen sekä pieni kauppa. Huoneemme eteisessä oli pieni jääkaappi ja irrallinen keittolevy – luojan kiitos! – aamukahvin keittelyä ja muuta pientä kokkaamista varten. Tiskiharja, mikäli sellaista tahtoo käyttää, kannattaa ottaa mukaan Suomesta. Pyykinpesu maksetaan toimistossa etukäteen, mikäli sen rajallisina aukioloaikoina sattuu olemaan paikalla, ja kuitin kanssa vaatteet voi jättää pestäviksi joko klo 7, 10, 13 tai 16. Tupakansavuisesta toimistosta (kannattaa tottua siihen, että Serbiassa tupakoidaan kaikkialla, jopa yliopiston opetustiloissa) saa myös noin 500 dinaarin panttia vastaan haarukkapoletin, žetonin, jota ilman ei parane mennä ruokalaan, ellei halua syödä käsin tai tuo omia ruokailuvälineitä.

Opiskelijaruokaloita on useampia, yleensä opiskelija-asuntoloiden yhteydessä, mutta yksi on myös filologisen/filosofisen/biologisen tiedekunnan läheisyydessä keskustassa. Ruokailun maksaminen onnistuu ainoastaan sirullisella opiskelijakortilla, joka on ladattava kuukausittain erillisessä opiskelijatoimistossa (tai automaatissa, mutta tällöin joutuu itse maksamaan). Haarukka, veitsi ja lusikka vuokrataan žetonilla kassalta maksun yhteydessä. Žetonin saa takaisin astiat palautettuaan. Ruoka ei vastaa ihan Unicafen kotoista tasoa, mutta on toisinaan oikein maittavaa, kunhan et ole kasvissyöjä.

Yksityisesti majoittuvan on hyvä varmistaa, että tuleva vuokranantaja on valmis rekisteröimään vuokralaisensa poliisiasemalla. Jokaisen ulkomaalaisen on oltava “kirjoilla” jossain osoitteessa, ja yksityismajoituksessa asunnon omistajan on oltava mukana rekisteröitymässä. Lisäksi tämän on tapahduttava 24 tunnin sisällä maahan saapumisesta. Asuntolassa majoittuvan ei tarvitse huolehtia rekisteröitymisestä, koska asuntola hoitaa sen asukkaan puolesta. Maasta poistuessa on kuitenkin hyvä pyytää mukaan valkoinen paperikortti, joka osoittaa, missä olet majoittunut ja ollut rekisteröityneenä. (Teoriassa on mahdollista saada ilman sitä rajalla sakot ja jopa väliaikainen maahantulokielto, vaikkei tämä lienekään todennäköistä, varsinkaan viisumin kanssa.) Toisen käden tietona kuulin, ettei rekisteröitymistä kuitenkaan tarvitse viisumin kanssa tehdä jokaisen ulkomaanmatkan jälkeen, ainoastaan majapaikkaa vaihdettaessa.

Oma vuokranantajani oli haluton rekisteröimään minua asunnon osoitteeseen, joten jäin virallisesti kirjoille asuntolaan, vaikka muutinkin ensimmäisen kuukauden jälkeen käytännössä muualle. Kannattaa myös huomioida, että jotkut vuokranantajat toivovat vuokran euroina, joten mikäli suunnitelmissa on asua vuokralla, voi tulla halvemmaksi nostaa tukku euroja jo Suomesta. Asuntola-asumisesta ei tarvitse maksaa, mutta yksityisyyttä kaipaava löytänee asunnon sivukuluineen 250–450 eurolla riippuen, kuinka siistin asunnon haluaa ja minkälaisella sijainnilla. Ruokakuluihin ei tarvitse juurikaan budjetoida, mikäli tyytyy mensojen antiin, joten opintotuella, -lainalla ja vaihtoapurahalla tulee hyvin toimeen, vaikka asuisi vähän kalliimmin keskustassakin.

Alkubyrokratia yliopistolla

Ensirekisteröityminen yliopistoon hoitui filosofisen tiedekunnan rakennuksesta löytyvässä opintotoimistossa. Sieltä sain matkaan tarvittavat tiedot ja dokumentit hoitaakseni muut asiat: mm. bussilipun ja opiskelijakortin sekä rekisteröitymisen omaan tiedekuntaan. Paikallisen liikenteen henkilökohtaiseen korttiin saa opiskelija- alennuksen 26-vuotiaaksi asti, ja sitä vanhemmatkin saavat opiskelijatodistuksella kuukausikortin sentään paikallisen ”työssäkäyvän” hintaan, mikä on turistihintaa halvempi, vajaa 30 euroa kuussa. Mainittakoon, että tarkastajia näkyy busseissa ja raitiovaunuissa tasaisin väliajoin – sikäli kuin ruuhkan sekaan mahtuvat. Kerran olin unohtanut bussilippuni kotiin, mutten jostain syystä saanut sakkoja.

Ruokaluun vaadittavaan opiskelijakorttiin, kuten bussikorttiinkin, tulee paikan päällä otettava valokuva, opintokirjaa indexiä varten sen sijaan tulee käydä teettämässä kuvat itse. Kirjastokortteja suunnittelin myös hankkivani, mutta niille ei toistaiseksi ole vielä tullut tarvetta.

Opiskelu

Luodessani lukujärjestystäni järkytyin aluksi parin kurssin luentoajoista (perjantaisin klo 18:30–21:45), mutta huomasin, että täällä tosiaan on koko vuorokausi hyötykäytössä. Omassa tiedekunnassani kursseja on todellakin maanantaista lauantaihin koko päivän välillä 8:00–21:45, ja niiden välillä on 15 minuutin siirtymätauko. Sekin tosin menee nopeasti umpeen eräiden opettajien vetäessä surutta yliaikaa. Eri oppiaineiden luentoajat eivät kuitenkaan välttämättä synkkaa keskenään, ja toisinaan joudunkin luikkimaan luennoilta etuajassa seuraavalle tai saapumaan järjestään puoli tuntia myöhässä. Vaihtareiden suhteen ollaan kurssien suorittamisessa yleensä luonnollisesti vähän rennompia kuin paikallisten opiskelijoiden, jotka eivät välttämättä pysty suorittamaan kurssia, jos sen edeltämän kurssin suoritus puuttuu. Yhden kurssin lopputentin olen saanut luvan suorittaa kotiesseellä, jolloin minulla on enemmän aikaa ja apuvälineitä tuottaa serbiankielistä tekstiä. Itse valitsin kursseja vapaasti eri oppiaineista, mutta kurssien suorittaminen useista eri tiedekunnista ei ehkä ole suositeltavin ratkaisu paitsi jo tiedekuntien fyysisen etäisyyden vuoksi, myös siksi, että kurssien rekisteröiminen voi paikallisen byrokratian vallitessa osoittautua haastavaksi.

Ulkomaalaisille tarkoitettua serbian kurssia suosittelen kuitenkin kaikille, etenkin kun tämä osaavien opettajien vetämä arvokas ja tehokas kurssi on yliopiston opiskelijoille ilmainen. Kurssin jälkeen voi halutessaan suorittaa myös maksullisen virallisen tasokokeen. Keväällä vaihtoon lähtevän kannattaa kuitenkin huomioida, ettei kevätlukukaudella välttämättä ala uutta alkeiskurssia, vaan mukaan tulee hypätä syksyllä aloittaneeseen ryhmään. Serbian alkeita voi syksyllä 2019 opiskella Helsingissä sekä yliopistolla että Työväenopistolla. Toisaalta yksityiset kielikoulut Belgradissa järjestävät myös vähemmän intensiivisiä serbian alkeiskursseja noin sadalla eurolla/lukukausi. Serbialla tulee ainakin välttämättömimmässä toimeen melko lailla ympäri Balkania, ja yhden slaavilaisen kielen ja kyrilliset kirjaimet opittuaan voi ymmärtää auttavasti ainakin perusteita myös muista slaavilaisista kielistä.

Kurssien suorittaminen ja tenttikäytännöt vaihtelevat eri tiedekunnissa. Tuttavallani oikeustieteellisessä kurssit kestivät aina kuukauden ja kunkin kurssin tentti oli seuraavassa kuussa. Omat kurssini filologisessa kestävät koko lukukauden helmikuun puolivälistä toukokuun loppuun, ja kesäkuu on tenttikausi. Tenttien tarkat päivämäärät eivät tosin kaikkien kurssien osalta ole vielä toukokuun lopussakaan tiedossani.

Viihdyn Belgradin yliopistossa ja meikäläisittäin pienestä oppiaineesta tulevana nautin siitä, että yhtäkkiä ympärilläni on valtava määrä motivoituneita ihmisiä, jotka jakavat kanssani kiinnostuksen vaikkapa slovakialaista kansanmusiikkia, slaavilaisia vähemmistökieliä, albanian morfofonolgiaa tai unkarilaista runoutta kohtaan. Ongelmallisena olen kokenut vain järkyttävän ergonomian opetustiloissa. Omassa tiedekunnassani joutuu kaikkialla istumaan naurettavassa pienessä pulpetissa, jonka alle eivät ainakaan omat koipeni siististi mahdu, jolloin muistiinpanojen kirjoittaminen on joko muuten vain hankalaa tai sen joutuu tekemään erittäin tukalassa asennossa.

Vapaa-aika

Päätin jättää aiemmat harrastukseni, ratsastuksen ja jalkapallon, Suomeen odottamaan ja hankkia Belgradista uudet. Ostin juuri ennen vaihtoon lähtöäni hetken mielijohteesta klarinetin, etsin paikallisen musiikkikoulun ystävällisen tädin avulla klarinetti- ja pianonsoiton opettajan ja kävin silloin tällöin teatterissa. Nämä toimivat paitsi vapaa-ajan harrastuksina, myös serbian kielen käytännön harjoitteluna. Lisäksi kävin kielikahvilatapahtumissa puhumassa serbiaa, suomea, ruotsia, unkaria tai saksaa. Opintomatkallamme harjoittelin Bela Crkvan torilla tinkimistä ostaessani harmonikan, mutta sitä tyydyn vielä soittelemaan kotona itsekseni.

Julkiseen terveydenhuoltoon en ole tällä reissulla toistaiseksi tutustunut, aiemmissa seikkailuissamme olemme ystäväni kanssa joskus käyneet eräässä serbialaisessa sairaalassa röntgenissä ja kipsattavana, eikä tästä koitunut meille edes kuluja ystäväni kainalosauvoja lukuunottamatta. Apua on siis varmasti saatavissa tarpeen tullen.

Serbian erikoisuudet suomalaisen näkökulmasta

Yksi paikallinen ilmiö, josta on hyvä olla tietoinen, on promaja, eräänlainen petollinen ja kauhistuttava läpiveto tai viima, minkä vuoksi on täysin normaalia, ettei kahta ikkunaa voi pitää samaan aikaan auki, vaikka ulkona olisi 30 astetta lämmintä ja sisällä 40. Luulen tälle olevan sukua myös sen seikan, ettei täällä voi missään nimessä mennä märällä tukalla ulos lämpimälläkään säällä, muutoin saattaa tapahtua ties miten kamalia asioita.

Saavuttuani Belgradiin eräs minua syvästi hämmentänyt ilmiö oli koskettaminen. Kun ensi kerran minua reippaasti vanhempi miespuolinen opettaja keskustelun päätteeksi koski  minua tuttavallisesti selkään, mietin hetken, onko tämä nyt sitä ”lääppimistä”, mistä on oltava huolissaan. Samana iltapäivänä kuitenkin bussipysäkillä tuntematon nainen toisti tismalleen saman eleen kerrottuani hänelle, paljonko kello on. Pian opin tämän koskettelun olevan positiivinen, eräänlainen hyväksyntää osoittava ele ja siten täysin luonnollinen osa kanssakäymistä. Siinä missä suomalaisessa kulttuurissa arkinen, ei-romanttinen, ei-seksuaalinen koskettelu ei ole kovin yleistä, opettajien ja opiskelijoiden välillä sellaista tuskin koskaan tapahtuu ja itsekin olisin ennen täällä oloani kokenut sellaisen epämukavana, olen tällä nyt siihen totuttuani tajunnut sen olevan yksi niistä asioista, joita jään täältä eniten kaipaamaan.

Muutoin mm. yliopistolla ollaan huomattavasti muodollisempia kuin meillä päin, mikä tosin pätee aika moneen maahan Euroopassa. Teitittely ja muu muodollinen puhuttelu ei toki näy samalla tavoin englantia käytettäessä kuin serbiassa. Oma tila on täällä paljon vähemmän pyhä kuin vaikkapa siellä kuuluisalla suomalaisella bussipysäkillä. Täällä istutaan ja seistään surutta sumpussa liikennevälineissä. Tien ylittämisestä punaisia päin tai muuten vain suojatien ulkopuolella saattaa saada muutaman tuhannen dinaarin sakot, ja tätä todella tapahtuu (kaveri kertoi).

Balkan opettaa muun muassa kärsivällisyyttä ja yllätystensietokykyä, sillä kaikki ei täällä todellakaan aina mene suunnitelmien mukaan. Eniten olen ehkä rakastanut sitä, että täällä saa viihtyä omana itsenään, tunteita saa kokea ja niitä saa näyttää, ja kokemuksista ja ajatuksista voi ja saa puhua – vaikka kanssamatkustajalle bussissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *