Vaihtokertomus, King’s College, kevät 2018

Teologisen tiedekunnan opiskelija

Olin vaihdossa King’s College:lla Lontoossa kevätlukukaudella 2018, ja se oli ehdottomasti yksi elämäni hienoimmista kokemuksista!

Ennen lähtöä

Kun vaihtopaikka oman yliopiston puolelta varmistui, täytyi minun vielä erikseen hakea King’s Collegelle heidän omassa haussaan. Mietin, oliko kyseessä Erasmus-vaihdon kohdalla lähinnä muodollisuus, vai karsivatko he tosissaan myös Erasmus-vaihtoon valittuja näiden hakemusten pohjalta. Joka tapauksessa hakemuksen teko oli melko pitkällinen prosessi, sillä siihen vaadittiin kaikki englanninkielisestä yo-todistuksesta motivaatio- ja suosituskirjeisiin.

Kun vaihtopaikka sitten myös kohdeyliopiston osalta varmistui, tuli sieltä myös useita info-kirjeitä ja muutenkin ohjeistettiin kaikki vaihdon alkuun liittyen hyvin selkeästi, joten varsinainen lähtö oli lopulta suhteellisen helppoa.

Asuminen

Heti opiskelupaikan varmistumisen jälkeen sain yliopistolta myös ohjeet heidän omien asuntoloidensa asunnonhakuun. Koska Lontoo on Lontoo ja asunnot ovat siellä jo valmiiksi kiven alla, koin varmimmaksi hakea asuntoa juuri yliopiston omista asuntoloista, joissa oli jo valmiiksi osa asunnoista nimenomaan vaihtareiden käytössä. King’sillä on Lontoossa lukuisia asuntoloita ja itse sain paikan Stamford Streetin asuntolasta Waterloossa, joka oli sijainniltaan aivan unelma, sillä kampus, jolla opiskelin, oli kirjaimellisesti Thamesin vastarannalla. Sijainti muutenkin oli todella keskeinen ja moneen paikkaan pääsikin kävellen. Tämä oli kustannussyistä myös erittäin hyvä, sillä se tarkoitti, ettei minun tarvinnut ostaa Oyster-cardin kuukausilippua (joka on yli 90£!) vaan maksoin tarvittavat matkat arvolla (tähän minulla kului n. 30£ kuussa). Toki Lontoon loistava julkinen liikenne tarkoittaa, että kauemmiltakin asuntoloilta kulkeminen on erittäin helppoa, joskin tosiaan hieman kallista. Myös asuminen Lontoossa on todella kallista (omani ei toki ollut ihan se halvin vaihtoehto) ja maksoin asunnostani lähes 1200£ kuussa. Osa vaihtarikavereistani oli löytänyt todella edullisia kotimajoituksia, joten tällainenkin vaihtoehto kannatta pitää mielessä, vaikka se vaatiikin melko paljon vaivaa jo hyvissä ajoin ennen vaihdon alkua.

Koulumatkalta
Yliopisto piilossa rakennustelineiden keskellä

Minulla oli asuntolassa noin 15 neliön huone omalla kylpyhuoneella, keittiön jaoin käytävämme 8 muun asukkaan kanssa. Huoneesta löytyi yhden hengen sänky, kirjoituspöytä ja tuoli, sekä vaatekaappi. Itse hankin vielä ilmapatjan kevään aikana käyviä vieraita varten, koska hotellimajoitus on Lontoossa myös kallista. Vieraiden suhteen (osittain varmaan tästä syystä) asuntolalla oli sääntö, että vyövieraita sai olla yksi kerrallaan ja he saivat viipyä maksimissaan 3 yötä putkeen. Tämän lisäksi osassa asuntoloissa oli vielä huoneita, joita oli mahdollista vuokrata vieraita varten.

asuntolahuone
asuntolahuone

Kaiken kaikkiaan asuntola oli mukava, joskin ehkä pikku hiljaa remontin tarpeessa. Asuntolalta löytyi myös pesula ja kuntosali, jotka olivat maksusta asukkaiden käytössä. Kuitenkin parasta asuntola-asumisessa olivat ihmiset! Asuntolalla järjestettiin ns. asuntolatuutoreiden toimesta lähes viikoittaista ohjelmaa, kuten peli-, maalaus- ja leffailtoja, koeviikolla mindfulness ja rentoutumistyöpajoja, kokkauskursseja ja sekä retkiä eri kohteisiin. Tämän lisäksi asuntolan respassa oli 24h henkilökuntaa, jotka olivat aina avuliaita ja mukavia.

Opiskelu ja opetus

Varsinainen opiskelujen aloitus yliopistolla oli varsin ongelmatonta. Olimme jo etukäteen toimittaneet yliopistolle passikuvat henkilökorttiamme varten, jotka sitten haimme ensimmäisenä päivänä. Nämä kortit leimattiin sisäänpääsyksi aina yliopiston rakennuksille saavuttaessa. Koska olin vaihdossa vain yhden lukukauden ei minun myöskään tarvinnut erikseen rekisteröityä poliisille yms. Muuten ensimmäinen viikko yliopistolla oli ns. orientoiva viikko kuten suomessakin, jolloin tutustuimme tuutorien johdolla yliopistoon ja kaupunkiin.

Yliopiston kirjasto
Opiskelija valmiina

Kursseille oli ilmoittauduttu jo syksyllä etukäteen, toki siihen oli vielä mahdollista lukukauden alussa tehdä muutoksia. Varsinainen opiskelu yliopistolla oli periaatteessa varsin samanlaista kuin Suomessakin. Suurimpana erona oli ehkä pienemmät ryhmäkoot, jolloin luennot olivat luonteeltaan myös keskustelevampia. Kaikki professorit olivat aivan loistavia, joten oli harmi, että juuri tuolle keväälle sattui poikkeuksellinen yliopistojen työntekijöiden lakko, joka söi puolet luennoistamme. Kuitenkin tämäkin huomioitiin opetuksessamme ja arvosteluissa eikä siten aiheuttanut meille tarpeetonta haittaa.

Samat kurssit kestivät koko lukukauden ja niiden arviointi perustui yleensä esseeseen ja lopputenttiin tai kahteen esseeseen. Kirjoitustapa oli varsin samanlainen kuin mihin olin tottunut, tosin viitteiden merkintätapa piti taas opetella erikseen. Tentit puolestaan olivat toukokuulla ns. massatentteinä messukeskuksella, jolloin samassa salissa oli yhtä aikaa satoja eri tentintekijöitä ja meininki vastasi aikalailla yo-kirjoituksia. Kaikille opiskelijoille oli myös jaettu ns. opettajatuutori, johon voi tarvittaessa olla yhteydessä nimenomaan opiskeluihin liittyvissä huolissa. Lopulta kurssit olivat todella mielenkiintoisia ja hyödyllisiä ja olin opintoihini enemmän kuin tyytyväinen!

Terveydenhuolto

Koska itse kärsin kroonisesta perussairaudesta, oli minulle myös tärkeää, kuinka se huomioitiin yliopiston puolelta. Ilmoitin sairaudestani jo rekistöröitymisvaiheessa, ja jo silloin pyytämättä kirjasto tarjosi minulle pidennettyjä laina-aikoja ja säilytyslokeron käyttömahdollisuutta. Tämän lisäksi olisin voinut halutessani sopia erillisen tapaamisen opintoneuvojan kanssa ja tehdä yhdessä yksilöllisen opintosuunnitelman. Eli kaikkinensa sairauteni huomioitiin jo valmiiksi yliopiston puolelta todella hyvin.

Varsinaista terveydenhuoltoa varten rekisteröidyin asiakkaaksi yliopiston yhteydessä toimivaan NHS:n toimipisteeseen. Onnekseni minun ei tarvinnut kevään aikana asioida siellä kuin kerran, jolloin kaikki myös sujui todella jouhevasti. Sain ajan seuraavalle viikolle (asia ei ollut kiireellinen) ja vastaanotolle oli helppo saapua ja lääkäri oli oikein mukava ja osaava, koska hallitsi myös oman harvinaisen sairauteni hoidon, mikä on jo itsessään varsin harvinaista Suomessa. Kaiken kaikkiaan en tästä kaikesta maksanut muuta kuin reseptimaksun (8£) määrättyä lääkettä hakiessa. Siis asia, jota kaikkein eniten stressasin vaihtoon lähdössä, eli sairauteni, ei lopulta tuottanut juurikaan ongelmia ja nekin hoituivat todella helposti!

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Yliopistolla ei ollut samaan tapaan ns. ainejärjestöjä kuin suomessa, vaan järjestöt olivat enimmäkseen kiinnostuksen kohteen tai esimerkiksi kotimaan mukaan järjestäytyneitä. Näin kaikille myös varmasti löytyi mielekästä tekemistä. Monet opiskelijajärjestöt myös järjestivät edullisia matkoja eri puolille Englantia, millä kävin paljon. Ylipäätäänkin kannattaa käyttää mahdollisuus hyödyksi ja matkustella myös kohdemaassa. Omia suosikkejani olivat esimerkiksi Canterbury, Brighton ja Edinburgh. Tätä ajatellen kannattaa ehdottomasti harkita Railcardin hommaamista, 30£ kortilla saa 30% alennusta kaikista junamatkoista (myös Lontoon metrossa!), joten se maksoi itsensä takaisin jo Edinburghissa käydessä ja toi arjen liikkumiseen huomattavan säästön.

Kaiken kaikkiaan nautin Lontoossa olostani suuresti, enkä kokenut oloani sen turvattomammaksi kuin Helsingissäkään. Kaupunkiin oli myös helppo sopeutua, koska sen asukaskunta on jo valmiiksi varsin kansainvälistä ja ihmiset avuliaita. Lisäksi kaupungin kulttuuri tarjonta on aivan omaa luokkaansa: suurin osa museoista on ilmaisia ja teatteri ja musikaalitkin varsin edullisia. Lisäksi joka viikko eripuolilla kaupunkia on käynnissä erilaisia tapahtumia, ja näiden löytämiseksi kannatti seurata esim. Londonist ja Time Out julkaisujen facebook sivuja. Löysin itseni esimerkiksi katsomasta yöllä Star Wars -elokuvia luonnonhistoriallisessa museossa. Lontoo ja Iso-Britannia ovat mahtavia paikkoja asua ja niiden tarjontaa kannattaa ehdottomasti hyödyntää parhaansa mukaan!

Movie night luonnonhistoriallisessa museossa