Humanistisen tiedekunnan opiskelija
Ennen lähtöä
Ennen lähtöä oli paljon hoidettavaa pitkin vuotta. Doshishan yliopiston hakemusta varten piti hankkia terveystodistus, varallisuustodistus, kielitaitotodistus, kuvat opiskelijakorttiin, sekä uusi passi, koska edellinen olisi vanhentunut ennen vaihdon loppua. Yliopistohakemuksen yhteydessä haettiin myös asuntolaa ja stipendiä. Onneksemme Doshishan yliopistolta tuli hyvin yksityiskohtaiset ohjeet hakemuksen tekoon, joten ongelmia ei juuri ollut. Hyväksymispäätös Doshishaan tuli jo toukokuun lopussa, ja kesäkuun alussa saapui kirje, jossa oli lisää ohjeita loppuvaiheen paperihommiin ja ensimmäisiin askeliin Japanissa. Tuntui, että yliopisto oli todella panostanut näihin ohjeisiin, sillä niistä löytyi kaikki aina paikallisen lentokentän kartasta lähtien. Kesän aikana piti hoitaa vielä Suomen asunnon ja puhelinliittymän irtisanominen, lentojen hankkiminen, rokotukset, matkavakuutus ja viisumi. Itse päätin hankkia myös luottokortin matkaa varten.
Alkubyrokratia vaihtokohteessa
Ensimmäisen viikon aikana tuli käydä oman kaupunginosansa virastossa ilmoittamassa osoitteensa ja hankkimassa japanilainen vakuutus. Vaikka työntekijät eivät juuri puhuneet englantia, olivat he tottuneet neuvomaan ulkomaalaisia, ja kaikki sujui ongelmitta. Ensimmäisellä viikolla piti myös maksaa mm. ensimmäisen kuun vuokra. Oma osoite kannattaa opetella ulkoa tai pitää paperilapulla mukana, sillä sen joutuu ensimmäisten viikkojen aikana kirjoittamaan eri papereihin lukemattomia kertoja.
Asuminen
Hain halvimpaan asuntolaan, jota yliopisto meille tarjosi. Mielestäni hinta-laatusuhde oli hyvin kohdillaan. Rakennus oli vanha, mutta kodikas ja ikäänsä nähden hyväkuntoinen. Huoneita oli alle 30. Huoneesta löytyi välttämättömimmät huonekalut; sänky, naulakko, jääkaappi-pakastin, kirjoituspöytä ja säilytyslaatikoita. Dormissa ei ollut ollenkaan wifiä. Jos sellaisen halusi, piti hankkia oma reititin. Muita miinuksia oli, että jaoimme vessat, ahtaan keittiön ja suihkut muiden asukkaiden kanssa. Lisäksi rakennuksessa ei ollut ollenkaan kylpyä! Japanilaisen kylpykulttuurin tuntien tämä oli melkoinen yllätys. Kylminä talvi-iltoina teki monesti mieli päästä upottautumaan kuumaan kylpyyn. Korttelin päässä oli kuitenkin lähin julkinen kylpy, jossa sai muutamalla sadalla jenillä kylpeä sydämensä kyllyydestä.
Kaiken kaikkiaan olin asumisjärjestelyyn hyvin tyytyväinen. Ympäröivä alue oli rauhallista, ja asuntola sijaitsi kampuksen kupeessa, vain 10 minuutin kävelymatkan päässä. Asuntolan katolla sai vapaasti oleskella ja ihmetellä ympäröivää kaupunkia. Myös Kamo-joki oli vain kivenheiton päässä dormistamme. Sen rannat sopivat hyvin niin lenkkeilyyn kuin piknikkeilyynkin.
Opiskelu ja opetus
Ohjelma koululla alkoi alkuorientaatiolla ja kielitaitotestillä. Testin perusteella meille osoitettiin taso, jolta saimme valita japaninkielisiä kursseja. Koska opiskelijoita tulee ympäri maailmaa erilaisilla opiskelutaustoilla, lienee opiskelijoiden jakaminen haastavaa. Jotkut kokivat heille osoitetut kurssit liian helpoiksi tai vaikeiksi, mutta omalla kohdallani taso meni aivan nappiin. Tuntui, että opinnot olivat suoraa jatkoa sille mihin Suomen opinnoissa jäätiin. Ainoa osio, jossa jäi hieman toivomisen varaa, oli kanjit. Materiaaleissa ei tullut kovin montaa uutta merkkiä, eikä Doshishalla ollut tarjota erillisiä kanjikursseja. Toisaalta tehtävät keskittyivät Suomen kursseja enemmän tekstin tuottamiseen, mikä paitsi kehitti ilmaisukykyä, myös kannusti opettelemaan uusia merkkejä kirjoittaessa (lähes kaikki tehtävät tehtiin käsin).
Kursseille ilmoittautuminen oli tarkkaa puuhaa. Tietyn linjan kurssit olivat valittavissa vain yhtenä päivänä, seitsemän tunnin ajan. Jos ei tänä aikana pyrkinyt kursseille, ei niille ollut enää mitään mahdollisuutta päästä. Muille kursseille ilmoittautumisaika oli muutaman päivän mittainen, eli ei kovin pitkä sekään. Kannattaa siis olla ilmoittautumisaikojen kanssa tarkkana! Myös kurssien peruminen oli monivaiheinen prosessi. Ensin täytyi pyytää vastuuopettajalta peruutuslomake, johon täytyi täyttää kurssin tiedot ja syy perumiselle. Tiedot käytiin opettajan kanssa läpi, ja opettaja antoi luvan perumiseen. Sen jälkeen piti vielä itse käydä tiettynä päivänä perumassa kurssi koulun nettisivuilla. Vaihto-opiskelijana ei kuitenkaan haitanne, vaikka kurssin peruminen unohtuisi, sillä ainoa seuraus on hylätty arvosana kyseisestä kurssista. On kuitenkin kohteliasta aina ilmoittaa opettajalle, mikäli aikoo virallisen perumisajan jälkeen keskeyttää kurssin.
Vaikka kielikurssien vaikeustaso oli juuri sopiva, osoittautuivat ne yllättävän työläiksi. Peruskielikurssia oli yksi oppitunti joka arkipäivä, ja joka tunti saimme läksyksi parin sivun edestä kirjoitettavaa, jotka piti olla valmiina seuraavan päivän tunnille. Jo näiden tekemiseen upposi useita tunteja joka päivä, ja päälle oli vielä muiden kurssien tehtävät. Suurin osa opettajista oli kuitenkin ymmärtäväisiä ja antoivat tehtäville lisäaikaa. Siinä missä Suomessa monilla kursseilla suoritukseen oli kuulunut vain luennoilla käynti ja lopputentti ja/tai -essee, oli Japanin yliopiston työskentelymalli enemmän lukiotyylinen, joka tunnilta tuli oma läksynsä seuraavaa tuntia varten. Jokapäiväiset läksytehtävät olivat alkuun pieni kulttuurishokki, mutta pian siihenkin tottui, ja toisaalta jatkuva työnteko merkitsi sitä, etteivät kaikki paineet kasautuneet lukukauden loppuun. Kurssien ajankohdat vaihtelivat linjoittain, omalla linjallani tunnit alkoivat joka päivä klo 9 ja painottuivat aamupäivään, kun toisella linjalla oli enemmän kursseja iltapäivällä ja illalla.
Japaninkielisillä kursseilla kaikki oli materiaaleja myöten täysin japaniksi. Vain harvoin saattoi opettaja antaa jonkun sanan englanniksi ja kiinaksi, jos emme muuten ymmärtäneet. Koin todella hyödylliseksi, että kaikki selitykset olivat japaniksi, sillä niistä oppi ns. ”aitoa” käyttökieltä ja samalla myös itse selittämään asioita japaniksi. Englanninkielisiä kursseja oli tarjolla paljon, mutta (osin pieleen menneen ilmoittautumispäivän takia) kävin itse niitä vain yhden. Kurssilla käyty asia oli melko yksinkertaista, sillä osallistujien englannin kielen taso vaihteli laidasta laitaan, mutta arvostelu suoritettiin loppuesseellä, jossa pääsi näyttämään omat taitonsa. Muiden opiskelijoiden puheen perusteella englanninkielisten kurssien taso vaihteli melko reilusti, eikä tätä voinut aina etukäteen ennustaa, joten voi olla hyvä idea ottaa yksi tai kaksi kurssia varalle, jos joku kursseista yllättääkin vaativuudeltaan (tai tylsyydeltään).
Sairaalakokemukset Japanissa
Jos lähdet vaihtoon, huolehdi, että vakuutuksesi ovat kunnossa! Itse pääsin hyödyntämään vakuutustani heti saapumisiltana. Asuntolaan päästyämme löin isovarpaani ovenkarmiin niin kovaa, ettei se tällin jälkeen liikkunut enää ollenkaan. Pelkäsin sen murtuneen (mitä se ei lopulta ollut, onneksi).
Omalla vakuutusyhtiölläni ei ollut sopimussairaaloita Japanissa, ja vakuutusvirkailijan kanssa tuli muutama kommellus. Ensin sain ohjeet yhteen sairaalaan, mutta minua auttanut paikallinen epäili sen jo olevan kiinni päivältä, joten päätin odottaa aamuun. Onneksi, sillä parin tunnin päästä tuli vakuutusyhtiöstä viesti, ettei kyseinen sairaala ottanut maksusitoumusta vastaan. Sain uuden sairaalan nimen, johon voisin mennä seuraavana aamuna. Hetken päästä tuli uusi viesti, että anteeksi, väärän sairaalan nimi. Tästä viisastuneena suosittelen selvittämään jo etukäteen lähialueen sairaaloita, ja onko niistä saatavilla palveluita englanniksi.
Oikean sairaalan löydyttyä sujui loput hyvin. Heti ovella oli vastassa kaksi englannin kielen tulkkia, jotka johdattivat minua ympäri sairaalaa ja selittivät mitä seuraavaksi tapahtuu. Japanilaisessa sairaalassa asiointi oli jo kokemus sinänsä, sillä asiat toimivat melko eri tavalla kuin suomalaisessa sairaalassa. Ensin täytettiin esitietolomake, jossa piti henkilötietojen lisäksi kertoa, mihin sattuu. Esitietojen käsittelyn jälkeen mentiin uuteen odotushuoneeseen, jossa hoitaja kävi arvioimassa tilannetta, ja siitä taas röntgenhuoneeseen, jonka jälkeen toinen hoitaja kävi tutkimassa ja vääntelemässä varvasta odotushuoneessa. Pienen odottelun jälkeen päästiin lääkärin puheille, joka puhui sujuvaa englantia, eikä tulkin tarvinnut kuin istuskella. Lääkäri totesi, ettei varvas ole rikki ja määräsi pari päivää lepoa. Tämän jälkeen tulkki saattoi minut sairaalan ovelle ja asia oli sillä selvä. Koska olin sopinut käynnistä etukäteen vakuutusyhtiön kanssa, ei maksusta tarvinnut huolehtia. Mikäli olisin marssinut suoraan sairaalaan, olisi byrokratian hoitaminen ollut luultavasti hankalaa.
Pääsin sairaalareissulle toisenkin kerran kipeän viisaudenhampaan vuoksi. Tällä kertaa etsin omatoimisesti lähialueelta hammasklinikoita, jotka mainostivat englanninkielistä palvelua. Varmistin puhelimessa, että klinikalla käytetään nykyaikaisia välineitä ja puudutusta (huhujen mukaan japanista löytyy myös perinteisiä vanhoja klinikoita, jotka eivät käytä). Asiointi sujui hyvin englanniksi, mutta hampaani osoittautui hankalaksi, minkä vuoksi sain lähetteen hammaskirurgiaan erikoistuneelle klinikalle. Tällä klinikalla ei ollut englanninkielistä palvelua, mutta onnistuin asioimaan japanintaidoillani, ja hammaskirurgi puhui jonkin verran englantia. Hammas lähti, ja Japanin vakuutuksen korvaaman osan jälkeen hinta oli hyvin edullinen.
Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville
Vaikka yhä useampi kauppa ja ravintola hyväksyy nykyään korttimaksuja, kannattaa aina varata käteistä mukaan. Porukalla esimerkiksi ravintolaan mentäessä on tapana tilata ruoat yhdessä, ja jokainen maksaa oman osansa käteisellä, joten pikkurahalle on aina tarvetta. Lisäksi löytyy liuta paikkoja, jotka eivät edelleenkään ota ollenkaan korttimaksuja, tai hyväksyvät vain tiettyjä (japanilaisia tai kansainvälisiä) kortteja. Monet isommatkin kaupat, jotka mainostivat korttimaksumahdollisuutta, hyväksyvät vain luottokortteja. Rahaa saa onneksi nostettua niin debit- kuin credit-kortillakin lähes jokaisesta konbinista. Kaikkien pankkien kortit eivät toimi kaikkien kauppojen masiinoissa, joten jos noston kanssa on ongelmia, kannattaa kokeilla toisen ketjun kauppaa tai esimerkiksi postikonttoria.
Japanilaisen vakuutuksen ottaminen on pakollista. Kannattaa huolehtia vakuutusmaksujen maksaminen ajoissa, ja varmistaa että saat varsinaisen vakuutuskortin väliaikaisen vanhettua. Japanilaista vakuutusta kysytään heti alussa esimerkiksi sairaalassa käydessä, ja voimassaolevalla vakuutuskortilla lähtee heti yli puolet pois varsinaisesta hinnasta. Japanilainen vakuutus ei kuitenkaan korvaa kaikkea, joten kannattaa huolehtia, että myös Suomen pään vakuutusasiat on kunnossa.
Kioton julkinen liikenne on muuhun Japaniin nähden melko kallista, ja kaupungin keskusta on melko kompakti, joten suosittelen ehdottomasti pyörän hankkimista. Kaupunki on täynnä pyöräliikkeitä, joista saa myös käytettyjä menopelejä kohtuuhintaan. Pyörällä pääsee liikkumaan ympäri kaupunkia melko kätevästi. Kannattaa kuitenkin opetella paikalliset liikennesäännöt hyvin ja tarkistaa ennen lähtöä, mihin pyörän voi saapumispaikassa jättää. Suurin osa yleisistä pyöräparkeista on Kiotossa maksullisia. Kaupungilla kulkee myös paljon pyöräpysäköinninvalvojia, jotka kärräävät luvattomasti jätetyt pyörät pyörävankilaan. Sinne joutuneen pyörän saa takaisin n. 20 euron suuruista maksua vastaan.
Kannattaa pyrkiä tutustumaan paikallisiin opiskelijoihin heti kuin mahdollista. Doshishalla ei ollut ollenkaan tuutorioppilaita, joten paikallisten yhteyksien löytäminen oli kokonaan omalla vastuulla. Suosittelen lämpimästi käymään läpi oman yliopistosi klubit ja harrastekerhot ja liittymään sinua kiinnostavaan sellaiseen. Kaikki kerhot eivät välttämättä ota vaihtareita jäseniksi, mutta varsinkin circleissä (サークル, saakuru) pitäisi löytyä monia, joihin pääsee mukaan. Kampuksella oli myös jonkun verran kansainvälisille opiskelijoille suunnattua toimintaa, mutta niistä piti itse ottaa aktiivisesti selvää.
Ulkona syöminen on Japanissa reilusti Suomea halvempaa. Halpoja ketjuravintoloita löytyy kaikkialta, mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan lähialueen pikkuravintolat läpi, sillä niistä voi löytyä melkoisia helmiä. Kaikista ei välttämättä löydy englanninkielistä menua, mutta rohkeasti vaan sisään, työntekijät kyllä auttavat parhaansa mukaan.
Ruokakauppojen hinnoissa voi olla isojakin eroja. Luonnollisesti lähikonbinien ruoat ovat paljon kalliimpia kuin isommissa marketeissa. Me löysimme halvimmat hinnat ja parhaan valikoiman lähimmältä kauppakadulta (商店街、shoutengai), joita löytyy pitkin kaupunkia. Siellä oli vierekkäin useampi ruokakauppa, joilla oli jokaisella omat erikoisuutensa.
Vegaaninen ruoka ei ole kovin suosittua Japanissa. Kiotosta löytyy muutamia vegaanisia ravintoloita, mutta ne tarjoavat yleensä vain länsimaalaistyylistä ruokaa, ja tavallisissa ravintoloissa ei usein edes tiedetä, mitä vegaaninen ruokavalio tarkoittaa. Kaupoista löytyy kyllä vihanneksia hyvään hintaan, mutta kasviproteiinit ovat tofua lukuun ottamatta kiven alla ja tavallisista kaupoista löytyy yleensä vain jälkiruokaan tarkoitettuja makeita säilykepapuja. Monista länsimaalaisiin ruokiin erikoistuneista ruokakaupoista voi tehdä vegaanisia löytöjä. Itse löysin lähistön kaupoista mm. kikherneitä, linssipastaa ja ravintohiivahiutaleita. Kuiva-aineita voi shoppailla myös netistä, itse tilasin Amazonin kautta 3 kiloa linssejä melko edullisesti.
Toinen asia japanilaisessa ruoassa, joka voi muodostua ongelmaksi on kuidun vähyys. Tyypillinen japanilainen nykyruoka sisältää yleensä valkoista riisiä tai vehnänuudelia, (usein uppopaistettua) lihaa ja vähän tai ei ollenkaan kasviksia. Itse ratkaisin tämän syömällä paljon sobaa, kaupasta löytämiäni täysjyvämuroja ja konbinien salaatteja sekä tekemällä ruokaa itse. Kuitupitoiset tuotteet ovat kasvattamassa suosiotaan, joten etsimällä niitä kyllä voi löytää. Kiotosta löytyy jopa suomalaistyylinen leipomo, josta saa ruisleipää!