Humanistisen tiedekunnan opiskelija
Olin vaihdossa Japanin Yokohamassa Kanagawan yliopistossa yhden lukukauden ajan talvella 2022–2023. Kanagawa tarjosi tutkintooni kursseja englanniksi, mikä olikin hyvä, koska kielitaitoni ei vielä millään olisi riittänyt kurssisuorituksiin japaniksi. Sijainti Tokion kyljessä ja hyvien kulkuyhteyksien äärellä oli täydellinen, ja Yokohama itsessään oli sopivankokoinen paikka ainakin tällaiselle, joka ei kaivannut klubeja joka viikonloppu.
Ennen vaihtoa
Korona antoi oman mausteensa Japaniin lähtiessä, sillä se oli edelleen viime syksynä yksi harvoista maista, jotka vaativat maskin käyttöä lentokoneessa ja vahtivat rokotemääriä ja niin edelleen. Karanteeniin ei suomalaisena onneksi sentään joutunut. Yhtenä vaatimuksena oli myös käydä perusterveystarkastuksessa sekä keuhkokuvissa kesällä ja toimittaa todistukset ja kuvat Kanagawaan. Lisäksi oli totta kai käytävä koronatestissä pari päivää ennen lentoa, jotta mukana oli mahdollisimman tuore negatiivinen testitulos. Nämä, kuten myöskään lennot, eivät olleet ihan ilmaisia, joten ennen apurahan saamista oli aika paljon maksuja jo Suomen päässä. Suosittelenkin vaihtoon lähtevälle etukäteen pientä budjetointia ja erilaisten apurahojen hankintaa tai työntekoa ajoissa ennen lähtöä.
Myös ehdottomasti erilaiset muistilistat auttavat, sillä Kanagawaan sai toimittaa kaikenlaisia pikku liitteitä sekä hakuvaiheessa että hyväksymisen jälkeen – kopio tiliotteesta, kurssivalinnat, pari kielitestiä, opintosuoritusote Suomesta… Tärkeimpiä asioita olivat totta kai lennot, majoituksen järjestäminen (itse menin suosiolla koulun tarjoamaan asuntolaan, joka oli oikein kelpo ja huokea vaihtoehto), opiskelijaviisumin hakeminen ja tarvittaessa passin ja matkavakuutuksen päivittäminen (perusvakuutus taitaa kattaa vain 3 kuukautta) sekä muuttoilmoituksen tekeminen digi- ja väestövirastoon. Viisumin hakeminenkin meinasi mennä tuskallisen myöhään, sillä Japanista tarvittavan Certificate of Eligibilityn saamisessa kesti ja kesti.
Ennen vaihtoon lähtöä on myös ihan hyvä tutustua vähän paikalliseen hintatasoon, joihinkin tapoihin, sääennusteeseen ja vaikka Google Mapsin kautta paikkoihin. Japanissa puhutaan aika heikosti englantia eikä avoimia wifi-yhteyksiä ole tarjolla ihan joka paikassa, joten jos ei puhu japania, kannattaa tehdä myös hyvä suunnitelma, miten siirtyä lentokentältä majoituspaikkaan. Jotkut firmat tarjoavat sim-kortteja noudettavaksi lentokentältä, mutta nämä turisteille suunnatut liittymät ovat huomattavasti kalliimpia kuin paikalliset (itse käytin IIJMioa, myös ahamo ja Mobal taitavat olla halpoja). Yllättävän monessa tilanteessa Japanissa käytetään edelleen myös käteistä, joten kannattaa ehkä pieni määrä nostaa viimeistään, kun pääsee lentokentältä parempien valuuttakurssien äärelle.
Niin ja muista ottaa Suomesta deodoranttia ja särkylääkkeitä mukaan, jos käytät.
Saapuminen ja kotiutuminen asuntolaan
Olin käynyt Japanissa ennenkin, joten suurta kulttuurishokkia en kokenut missään vaiheessa. Enemmän olin innoissani kaikesta paikallisesta ruuasta ja juomasta ja maisemista! Kuumuudesta ja kosteudesta sen sijaan en ollut innoissani – vielä syyskuun alussakin oli todella tukalaa, kun lämpötila oli 30 asteessa ja kosteusprosentti 80.
Koulun alkuun oli varmaan kolmisen viikkoa, kun saavuin Japaniin. Aikaa asettumiseen oli siis hyvin. Alussa hoidettavaa oli jonkin verran, mutta opiskelukortin hakemiseen ja kurssi-ilmoittautumiseen, pankkitilin avaamiseen ja asukkaaksi rekisteröitymiseen sai onneksi apua koulun kansainväliseltä toimistolta. Pankkitilin avaaminen ei ollut pakollista, mutta meille selvisi paikan päällä, että olemme oikeutettuja paikalliseen Yoneda Yoshimori -apurahaan, jonka saamista varten täytyi avata paikallinen pankkitili. Apuraha oli 50 000 jeniä kuussa, eli noin 350–400 euroa silloisella kurssilla. Se kattoi sopivasti lähes koko ajalta asuntolan vuokran.
Tiesin, että Japani on byrokratian ja tulostettujen lomakkeiden luvattu maa, mutta kyllä se vähän silti yllätti. Moni asia, mikä meillä tehtäisiin netissä ja varmennettaisiin nettipankkitunnuksilla, tehtiin Japanissa käsin ja henkkareita skannaamalla. Jopa vuokra käytiin maksamassa käteisellä – ensin nostimme rahat tililtä sen pankin automaatista, jonne apuraha maksettiin, ja sitten menimme toisen pankin automaatille syöttämään käteiset ja maksamaan itse vuokran. Pankkitiliä hakiessa lomakkeet sai täyttää koneella, mutta ne täytyi lähettää postitse. Jos ei ollut tulossa yöksi kotiin asuntolalle, siitä piti täyttää lomake ja jättää se asuntolan toimistolle.
Kanagawan yliopisto opiskelupaikkana
Koulu järjesti meille hieman orientaatio-ohjelmaa, jossa pääsimme tutustumaan toisiin vaihtareihin. Yhteisiä, kunnollisia tapahtumia olisi saanut olla enemmänkin, mutta ilmeisesti korona esti osan niistä. Jäin myös kaipaamaan jonkinlaista kierrosta kampuksella – nyt jäi aluksi vähän mysteeriksi, mitä hissejä sai käyttää ja mitkä hissit menevät mihinkin kerrokseen (kerroksia oli 21), miten koululla pystyi tulostamaan lomakkeita ja miten kirjastossa lainaaminen ja kirjojen hakeminen toimivat. Kaikki nämä selvisivät, mutta hieman vaikean kautta, kun japanin taidot eivät riittäneet.
Olin kurssieni kuvauksistani innostunut, mutta jouduin vaihtamaan pari kurssia, sillä vaihtarien ei annettu ottaa seminaarikursseja. Kysyin tästä eräältä opettajalta vaihdon loppupuolella, ja syy olikin päinvastainen kuin olin ensin olettanut – Kanagawan mielestä seminaarikurssit olisivat olleet vaihtareille liian helppoja. Lukukauden loppupuolella jo ymmärsinkin tämän. Kurssit olivat todellakin työmäärältään ja vaatimustasoltaan paljon helpompia kuin Helsingin yliopistossa – ja puheiden mukaan myös monessa muussa Euroopan yliopistossa – joten kursseista itsestään ei tarvinnut ottaa stressiä.
Suurin osa omista opettajistani oli ulkomaalaisia ja pari heistä puhui englantia äidinkielenään. Japanilaisten englannin taso oli vähintäänkin vaihteleva, jopa heikko, vaikka kävin kursseja englannin pääaineopiskelijoiden kanssa. Japanilaisessa peruskoulussa ja lukiossa harjoitellaan ilmeisesti hyvin vähän keskustelutaitoja, mikä näkyi ryhmäkeskusteluissa ja esitelmien pitämisessä – kaikki luetaan paperilta omalla vuorollaan. Lisäksi ulkomaalaisten kanssa puhumista jännitettiin paljon. Oli toki myös poikkeuksia ja oli ilo olla mukana, kun opiskelijat vähän rentoutuivat kielenkäyttönsä kanssa ja pääsivät kehittymään.
Kurssit oli kuitenkin selvästi tehty tämä japanilaisten kielitaidon taso silmällä pitäen. Pitkiä, kunnon esseitä ei tarvinnut tehdä millekään kurssille, osa kotitehtävistä oli periaatteessa helppoa luetunymmärtämistehtäviä ja muutamat kokeeni olivat pelkästään kummallisiin yksityiskohtiin keskittyviä monivalintatehtäviä. Opintojen puolesta sai ottaa suorastaan rennosti, kunhan kävi tunneilla ja palautti vaadittavat tehtävät. Ehkä ei siis kannata odottaa akateemisen kunnianhimon tyydyttäviä kursseja, jos tarkoitus on opiskella englanniksi – japaninkielisillä kursseilla kieli tarjoaa toki oman haasteensa, mutta sisällön puolesta kuulin niidenkin olevan aika iisejä. Japanista oli mahdollista saada myös niin sanottuja tukiopetuskursseja, joista ei saanut opintopisteitä, mutta joissa käytiin yhdessä läpi erilaisia tekstejä ja keskusteltiin japaniksi.
Syyslukukausi kesti syyskuun puolestavälistä tammikuun loppuun asti, mutta välissä oli melkein kolmen viikon talvitauko, joka alkoi vähän ennen joulua. Lisäksi jotkut kansalliset vapaapäivät tarjosivat meille pitkiä viikonloppuja.
Arki ja matkustaminen
Elin siinä mielessä tylsää arkea, että minulle tärkeää olivat rutiinit. Koulun kuntosali sijaitsi kivenheiton päässä ja sitä sai käyttää alle 10 euron kuukausihinnalla, joten käytännössä kiersin koululta asuntolalle ja sieltä salille ja takaisin. Lisäksi hyödynsin koulun kirjastoa, josta löytyi japanilaisia romaaniklassikoita englanniksi käännettynä.
Asuntolamme Kuritaya Akademeia oli iso, siisti ja todella uusi. Meillä oli oma pieni huone, jossa oli käytännössä vain sänky, vaatelaatikot, naulakko ja työpöytä. Lisäksi asuntolassa oli yhteiset keittiöt, hengailutilat, pesutilat ja pesukoneet, sekä ajanvarauksella toimiva oma kylpy, ofuro. Siinä missä hyvänä puolena saada juttuseuraa lähes kellon ympäri, oli huonona puolena se, ettei kaikilla ollut ihan samanlainen siisteyskäsitys. Yleisesti ottaen olin kuitenkin tyytyväinen valintaani asua muiden kanssa, ja etten etsinyt omaa asuntoa. Asuntolalla oli myös mahtavia keskusteluja muiden vaihtarien kanssa, pidimme yhteisessä keittiössämme pannarituokioita ja katsoimme elokuvia säkkituoleilla.
Asuntola sijaitsi aivan yliopiston Yokohama-kampuksen naapurissa, mutta omalle kampukselleni Minato Miraille olikin matkaa noin 40 minuuttia kävellen ja juna ja bussikaan eivät vieneet ihan ovelta ovelle. En kuitenkaan kokenut sitä missään vaiheessa ongelmallisena. Aivan asuntolan vieressä oli yhdistetty jokatavarakauppa ja apteekki sekä muutama konbini, eli lähikauppa. Isommat supermarketit olivat kävelymatkan päässä. Suomalaisesta näkökulmasta lähinnä jotkin hedelmät, vihannekset ja maitotuotteet tuntuivat kalliilta, kun taas tofu oli lähestulkoon ilmaista. Ruoka-ainerajoitusten kanssa saa olla aika tarkkana, kalaa ja lihaa tuntuu olevan jemmattuna vähän kaikkialle, eikä kasvissyönti ole vieläkään Japanissa niin yleistä kuin monessa muussa maassa.
Asuntolamme ei oikein tukenut kestävää kehitystä, sillä edellisten asukkaiden jättämät hyötyesineet oli heitetty jo roskiin meidän saapuessamme, ja sama tapahtui meidän lähdettyämme. Esimerkiksi asiat ja henkarit olisi tuntunut fiksulta jättää seuraaville, mutta huoneeseen tai yleisiin tiloihin ei saanut lopulta jättää mitään odottamaan seuraavia. 100 jenin kauppa oli pienen kävelyn päässä ja sieltä vaihtarit hakivatkin kaikkea hyödyllistä, mutta tyhmältähän se vähän tuntui, kun kaikki kuitenkin tarvitsevat pääasiassa samoja asioita.
Pääsin matkustelemaan riittävästi Japanin sisällä, ulkomaille en halunnutkaan lähteä. Yokohamasta oli helppo lähteä melkein minne vain ja Hanedan lentokenttäkin sijaitsi lähellä. Juna- ja bussiliput olivat kohtuullisen hintaisia, varsinkin jos jaksoi nähdä vaivaa reittien selvittämiseen, eikä valinnut suorinta ja nopeinta reittiä. Majoituksia löytyi laidasta laitaan, 20 eurollakin sai jo ihan asiallisen kapselihotellisängyn. Ja ulkona syöminen oli huomattavasti halvempaa kuin Suomessa, joten matkustaminen ei tullut kovin kalliiksi – suunnitelmallisuutta se vähän toki vaati ja esimerkiksi lennot kannatti katsoa ajoissa.
Tein pitkän vaelluksen Fujin huipulle, kävin ihmettelemässä sekä Sapporoa että Okinawaa, kylvin useissa onsen-kylpylöissä ja kiertelin Kyuushulla. Lisäksi tutustuimme toisen suomalaisen vaihtarin kanssa ahkerasti paikalliseen ruoka- ja juomatarjontaan. Kerran uskaltauduin muiden vaihtarien kanssa tokiolaiselle klubille, missä oli itse asiassa oikein hauska käydä yöllisellä aerobic-tunnilla. Adrenaliini piti hereillä onneksi koko aamun, sillä Tokion junaliikenne pysähtyy yön ajaksi.
Lopuksi
Yksi lukukausi meni ihan älyttömän nopeasti, kun sitä näin jälkikäteen miettii. Kannattaa ehkä vähän pohtia jo ennakkoon, mitä haluaa nähdä ja milloin – moni vaihtari esimerkiksi pettyi, kun talvilomalla joulun ja uudenvuoden aikaan matkalippuja tai majoituksia ei meinannutkaan saada, tai sitten kaikki oli todella kallista. Uusi vuosi on yksi japanilaisten isoimmista matkustussesongeista.
Olisin halunnut koota lopuksi jotain fiksuja käytännön vinkkejä, mutta jostain syystä en keksi niitä nyt lainkaan. Tyydyn siis toteamaan, että Japaniin kannattaa ehdottomasti lähteä vaihtoon, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Vaikka sanoin, etteivät japanilaiset puhu hyvin englantia, ovat he kuitenkin todella avuliaita ja kohteliaita, ja osaavat käyttää esimerkiksi puhelimien käännösohjelmia. Osa vaihtareista ei puhunut saapuessaan lainkaan japania, mutta pärjäsivät ihan hyvin kuitenkin. Tärkeämpää on ehkä kunnioittaa tapoja, kuten riisua kengät sisätiloissa ja pitää maskia, jos sitä vaaditaan.
Ennen paluuta meidän täytyi käydä virastolla ilmoittamassa, että lähdemme maasta, ja sulkea pankkitilimme. Näihin emme enää saaneetkaan apua kansainväliseltä toimistolta, vaan piti selviytyä itse. Lisäksi piti katkaista paikallinen vakuutus ja puhelinliittymä, sekä lähteä asuntolalta tiettyyn päivään mennessä. Matkustelin viimeiset pari viikkoa ennen lentoani, mutta näin joitain vaihtareita vielä ennen paluutani. Opiskelijakortti täytyi jättää koululle, mutta paikallisen henkkarin sai tuoda rei’itettynä kotiin muistoksi. Paluu tuntui toisaalta haikealta, toisaalta oli hyvä palata kotiin.