Kuukausi: kesäkuu 2023

Halusin tutkimuksellani selvittää, miten matematiikan oppimistulokset jakautuvat kaupungin sisällä eri asuinalueilla kuudennen luokan oppilailla. Selvitin oppimistulosten jakautumista myös luokkien ja sukupuolten välillä.  Aihetta oli tärkeä tutkia, koska kevään mittaan medioissa on kirjoitettu paljon siitä, että kaupunkien sisällä kouluissa olisi suuria osaamiseroja. Silti tutkimukseni tuloksena oli, että osaaminen on todella tasaista eri koulujen ja luokkien välillä digitaalisen matematiikkaa mittaavan testin perusteella. Yksi luokka erottui hieman muista, koska siellä kaikki osasivat melkein yhtä hyvin, mutta yleisempää oli, että luokilla suurin osa oppilaista osasi melko hyvin ja muutamat olivat erinomaisia tai heikkoja matikan osaajia.

Miten suomalaiset kaupunkikoulut eroavat toisistaan?

Usein kuulee puhuttavan, että jokin koulu olisi parempi kuin toinen. Tutkimus ei kuitenkaan antanut tukea tälle väittämälle. Koulujen oppimistulosten eriytyminen ei tapahdu Suomessa koulujen välillä, mutta jotkut yksilöt ovat erityisen taitavia ja joidenkin osaaminen on heikkoa. Sen takia olisikin ensiarvoisen tärkeää tukea niiden oppilaiden oppimista, kenen edellytykset ovat siihen lähtökohtaisesti heikommat.

Sukupuolten välinen osaamisero

Alueellisen osaamisen eriytymisen sijaan havaitsin, että pojat näyttävät osaavan matematiikkaa selkeästi tyttöjä paremmin! Poikien keskiarvot olivat siis yleensä parempia kuin tyttöjen keskiarvot. Jaoin tytöt ja pojat osaamisryhmiin heidän matematiikan testituloksen keskiarvon perusteella. Heikossa osaamisryhmässä oli suhteellisesti enemmän tyttöjä, kun taas hyvän ja erinomaisen osaamisen ryhmässä oli enemmän poikia. Tyttöjen osaamisen esteenä saattaa olla se, etteivät tytöt usko omiin kykyihinsä yhtä paljon kuin pojat, vaikka itse asiassa osaisivat matematiikkaa yhtä hyvin kuin pojat. Osaamisen sanotaankin olevan sukupuolittunutta, silloin kuin sukupuolella on jokin erityinen merkitys osaamisen jakautumisessa. Se ei niinkään liity yksilöiden biologiseen sukupuoleen, vaan sukupuoleen yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmiönä. Tytöiltä ja pojilta voidaan odottaa erilaisia asioita ja heitä voidaan kohdella eri tavalla.

Koulun ja opettajien rooli sukupuolittuneen osaamiseron ehkäisyssä

Onko siitä jotain erityistä haittaa, että pojat osaavat matematiikkaa tyttöjä paremmin? Suomessa monet ammatit ovat jakautuneet voimakkaasti mies- ja naisvaltaisiin aloihin. Olisikin tärkeää, että tulevaisuudessa kaikkia töitä tekisivät mahdollisimman moninaiset ihmiset. Meidän koulutusjärjestelmämme tuleekin taata, että lapset voivat aikuistuttuaan valita juuri sen alan, joka heitä kiinnostaa eniten. Jotta tähän päästään, tulee lapsilla olla ollut edellytyksiä oppia kaikkia kouluaineita. Opettajat ovat Suomessa todella koulutettuja ja osaavia, mutta usein kouluissa ajatellaan, että sukupuolten tasa-arvo olisi jo saavutettu. Voisiko olla, että opettajat saattaisivat tukea poikien matematiikan taitojen kehitystä eri tavoin kuin tyttöjen?

Usein syvällinen perehtyminen johonkin asiaan nostaa esiin sen, kuinka laajoja ja monisyisiä ilmiöt pohjimmiltaan ovatkaan.  Myös minun tutkimukseni nosti esiin uusia kysymyksiä, joita toivoisin selvitettävän. Jäin pohtimaan, millaisilla toimilla voisimme taata kaikille tasa-arvoiset edellytykset oppia eri oppiaineita sekä mikä peruskoulussa vaikuttavien tekijöiden ja toimijoiden rooli on sukupuolittuneen osaamisen eriytymisen synnyttäjänä ja siten myös ehkäisijänä. Ratkaisut näihin kysymyksiin voisivat muuttaa maailmaa paremmaksi.

Sari Janhonen

”Matemaattinen osaaminen ala- ja yläkoulun nivelvaiheessa – Kaupunkikoulujen eriytymistarkastelu”

Tutkimuksen taustaa

Lasten ja nuorten lukutaidon tilanne ja kehityssuunta on viime vuosina noussut toistuvasti esille mediassa ja herättänyt pohdintaa. Ihmisten lukuympäristöt ja lukutottumukset ovat kokeneet merkittäviä muutoksia verkkopohjaisten tekstien vallattua alaa painetuilta teksteiltä. Myös lukutaitoon kohdistuvat vaatimukset ovat muuntuneet, sillä esimerkiksi monilukutaidosta ja kriittisestä lukutaidosta puhutaan yhä enemmän. Määritelmästä riippumatta toimivan lukutaidon kannalta keskeistä on se, että lukija saa selvää tekstin sisältämästä viestistä. Puhuttaessa lukemaan oppimisesta monelle tulee ensisijaisesti mieleen kirjain-äännevastaavuuden harjoitteleminen. Lukutaito ilman kykyä ymmärtää lukemaansa on kuitenkin hyödytön. Tämän takia lukutaidon opetuksessa on ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota myös luetun ymmärtämisen opetukseen.

Suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaine perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sisältää tavoitealueen tekstien tulkitseminen, joka vastaa pitkälti sitä, mihin tutkielmassani viittaan luetun ymmärtämisenä. En ole itse käyttänyt kyseistä termiä, sillä keskityn tutkielmassani ensisijaisesti kirjoitettujen tekstien ymmärtämiseen. Luetun ymmärtämisen opetuksesta vastaa alakoulussa esimerkiksi luokanopettaja, S2-opettaja tai erityisopettaja. Tässä tutkielmassa selvitin luokanopettajien ja S2-opettajien näkemyksiä luetun ymmärtämisen opetuksesta. Etsin vastausta kahteen kysymykseen: 1) Miten opettajat määrittelevät luetun ymmärtämistä? 2) Miten luetun ymmärtämisen opetus toteutuu kouluarjessa?

Tutkimuksen toteutus

Keräsin tutkielmani aineiston haastattelemalla neljää luokanopettajaa ja kahta S2-opettajaa, jotka kaikki työskentelivät alakoulussa. Haastattelu oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Aineistonanalyysi tapahtui aineistolähtöisen sisällönanalyysin periaattein.

Keskeisiä tutkimustuloksia

Opettajien määritelmissä luetun ymmärtäminen näyttäytyi moniulotteisena prosessina, johon vaikutti moni niin yksilöön kuin ympäristöönkin liittyvä tekijä. Keskeistä luetun ymmärtämisessä oli kyky muodostaa yleiskuva luetusta tekstistä, mutta toimiva luetun ymmärtäminen edellytti myös tekstilajitaitoja ja lukustrategioiden hyödyntämistä. Opettajien mukaan luetun ymmärtämistä tarvitaan niin arjessa selviämiseen, oppimiseen kuin kriittiseenkin lukutaitoon.

Kouluarjessa luetun ymmärtämisen opetus toteutui kaikkien opettajien mukaan oppiainerajat ylittävästi. Ensisijaisena oppimisen kohteena sitä harjoiteltiin kuitenkin suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineessa. Luetun ymmärtämisen opetus saattoi olla esimerkiksi tekstilajitaitojen opetusta ja lukustrategioiden opetusta, mutta oppiaineesta riippumatta saatettiin harjoitella myös esimerkiksi ohjeiden lukemista. Hyvin keskeiselle sijalle haastatteluissa nostettiin kirjallisuuskasvatus osana luetun ymmärtämisen opetusta. Luetun ymmärtämisen opetuksessa toimivaksi opettajat kokivat esimerkiksi mallintamisen, kuvatuen käytön, eriyttämisen, valinnanvapauden tarjoamisen sekä myönteisten lukukokemusten mahdollistamisen. Arviointi tapahtui sekä oppimisen aikaisesti että hyödyntäen erillisiä arviointimateriaaleja. Arvioinnin osalta tärkeäksi opettajat nostivat arvioinnin monipuolisuuden ja yhteistyön merkityksen. Haastavaksi luetun ymmärtämisen opetuksessa koettiin esimerkiksi eriyttäminen, oppilaiden minäpystyvyyden tukeminen ja opetukseen liittyvät aikapaineet.

Tutkielmani aihe koskettaa kaikkia luetun ymmärtämisen parissa työskenteleviä opettajia sekä lukutaidosta ja sen tilanteesta kiinnostuneita. Luetun ymmärtämisen opetus on hyvin keskeinen osa opettajien työnkuvaa, joten selvittämällä heidän näkemyksiään ja ajatuksiaan saadaan tietoa esimerkiksi siitä, miten heitä voisi tukea työssään. Opettajat nostivat esiin erityisesti kirjallisuuskasvatuksen merkityksen ja sen, miten löytää oppilaita kiinnostavia ja sopivan haastavia tekstejä. He myös kiittelivät kirjaston kanssa tehtävää yhteistyötä. Jatkotutkimusaiheet voisivatkin liittyä esimerkiksi koulun ja kirjaston väliseen yhteistyöhön sekä erilaisiin luetun ymmärtämisen opetuksen ja arvioinnin materiaalien saavutettavuuteen. Toimiva lukutaidon opetus on kaikkien etu, sillä se lisää ihmisten välistä ymmärrystä.

Jenni Kauttu

”Ei jääny ainakaan siit kiinni, et mä en tajunnu tai mä en mistään mitään ymmärtäny…” – Opettajien näkemyksiä luetun ymmärtämisen opetuksesta vuosiluokilla 3–6

Tutkimuksen tausta ja tarkoitus

Ammatillinen koulutus on ollut viime vuosina muutosten kohteena. Muutosten tarkoituksena on ollut uudistaa opetusta yksilöllisemmin opiskelijan tarpeita sekä työelämän muutoksia huomioivaksi ja oppivelvollisuusiän 16 vuodesta 18 vuoteen noston myötä tavoitellaan jokaiselle peruskoulun päättäneelle vähintään toisen asteen koulutuksen suorittamista. Ammatillinen koulutus on ollut erityisesti em. aiheiden osalta mediassa aika ajoin. Olen huomioinut kielteiset uutisoinnit työssäoppimisjaksoille tulleiden ”amisnuorten” heikoista työelämätaidoista ja opiskelijoiden vanhempien kritiikistä ammattikoulun opetuksen tasosta. Autoilevana pohdin varsin arvokkaiden ja kiihtyvään tahtiin uusiutuvien nykyautojen ominaisuuksia ja loin mielikuvia ammattikoulun käyneen nuoren niitä huoltamassa. Halusin selvittää ajoneuvoalan kehitysnäkymiä sekä opiskelijoiden ohjaamista tavoittelemaan tulevaisuudessa alalla tarvittavia työelämätaitoja.

Tutkimuksen toteutus

Haastattelin kuutta ajoneuvoalan ammatillista opettajaa keväällä 2023. Halusin kuulla, miten he visioivat opetettavan alan tulevaisuutta ja sen osaamistarpeita sekä alalla tarvittavia tulevaisuuden työelämätaitoja. Halusin myös tietää, miten opettaja opettaa ja valmentaa nyt opiskelijoita kohtaamaan tulevaisuuden työelämä. Tulevaisuus oli haastattelussa tarkennettu kymmenen vuoden päähän.

Ajoneuvoala on murroksessa

Opettajien mukaan ajoneuvoala on murroksessa ja sen tulevaisuuden ennakoiminen on haastavaa. Siitä kuitenkin he ovat vakuuttuneita, että tulevaisuudessa ajoneuvoalalla tulee olemaan yhä vaativampia töitä, jotka edellyttävät työntekijöiltä paljon uutta osaamista. Osa töistä katoaa koska esimerkiksi autojen sähköistyminen vähentää huoltotöitä. Tilalle tulee uusia ammatteja ja uusia työtehtäviä. Teknologia ja tekoäly muuttavat töitä, mutta kuitenkaan teknologia ja koneet eivät kokonaan korvaa ihmistä. Ajoneuvoalalla on tulevaisuudessakin edelleen käsillä tehtäviä perinteisiä töitä. Kaikki työntekijät eivät voi hallita kaikkea alalla tarvitsemaa osaamista, joten työntekijöiden tulevaisuudessa on erikoistuttava omille sektoreille. Ajoneuvoalan tulevaisuudessa tarvitaan jatkuvaa uuden oppimista.

Opetuksen arki ei salli tulevaisuuden tavoittelua

Opetuksen arjessa ei ole mahdollisuus kurkotella kauemmaksi tulevaisuuteen. Opettajat noudattavat opetussuunnitelman kirjauksia ja opettavat ”kuin käskettyinä” opiskelijoita tämän hetken työelämän tarpeisiin. Siksi haastatteluista välittyi opettajien tulevaisuuden tarkastelu lähitulevaisuuteen. Opettajien ei ole mahdollista opettaa kaikkea tarpeellista, vaan joudutaan ajan puutteen ja opiskelijoiden eritasoisten omaksumiskykyjen vuoksi opettamaan lähinnä alan perusasiat. Sitten työelämässä opettajien mukaan laajennetaan sitä osaamista työelämän tarpeiden mukaan. Yleiset työelämätaidot jäivät enemmän taustalle opettajien puheessa. Tuli ilmi, että joku muu opettaa oppilaitoksessa ns. yleisiä työelämätaitoja ja muutoinkin ajoneuvopuolen opettajat kokivat tärkeämmäksi keskittyä opettamaan niitä juuri ajoneuvoalan erityisiä osaamisia.

Opetuksen arjen haasteet

Tulevaisuuden työelämään ohjaamista hidastaa monenkirjavat ja usein isot opiskelijaryhmät. On haasteellista huomioida yksilöllisesti opiskelijoita. Opettajien mukaan oppivelvollisuuden laajenemisen myötä ovat opetustilanteiden häiriöt ja kasvatushaasteet lisääntyneet. Turvallisuuskin huolettaa, sillä kuolemanvaara on läsnä ajoneuvopuolen opetuksessa. Sähköautot vaativat erityistä huolellisuutta niitä käsiteltäessä, eivätkä ”ei mitää välii” -opiskelijat vähennä opettajien turvallisuushuolia.

Opettajan työaika ei riitä päivittämään omaa asiantuntijuutta

Ajoneuvojen uudistuminen edellyttää opettajan oman osaamisen päivittämistä. Kiireisen työn vuoksi oman asiantuntijuuden uusiminen vaatisi viitseliäisyyttä ja myös opettajan oman vapaa-ajan käyttöä.

Lopuksi

Mielestäni opettajien puhe siitä, että pitäisi pyrkiä kehittämään ammatillista koulutusta siten, että opetusryhmät olisivat heti opetuksen alusta lähtien enemmän yhteneväisiä ja riittävän pieniä ja joissa myös olisi oikeasti mahdollista huomioida eri ikäiset ja erilaiset oppijat, tulisi ottaa vakavasti. Opetusryhmien eriyttäminen voisi mahdollistaa tehokkaamman opettamisen ja oppimisen. Ammattitaitoisesta työvoimasta on Suomessakin huutava pula ja siksi tarvitsemme kaikki mukaan työelämään. Ammatillisen opetuksen arjen sujuvoittaminen palvelisi jokaisen opiskelijan myötä myös koko yhteiskuntaa.

Tuula Friman

Työelämän muutokset ja tulevaisuuden työelämätaitojen huomioiminen opetuksessa ammatillisen opettajan näkökulmasta

Kuluttajat kohtaavat arjessa toimiessaan monenlaisia haasteita. Muun muassa teknologian kehitys, yleistyneet verkko-ostokset ja ilmastokriisi edellyttävät kuluttajilta uudenlaisia tietoja ja tapoja toimia yhteiskunnassa. Erityisesti vaurastuneet yhteiskunnat kamppailevat ylikulutuksen, impulssiostojen ja ylivelkaantumisen kanssa. Kuluttaminen ei tähtää enää yksilöiden välttämättömään hyvinvointiin, vaan kuluttamisella on mahdollisuus viestiä muun muassa tyyliä ja statusta. Nykyajan lapset ja nuoret tarvitsevat kuluttajakasvatusta. Kuluttajakasvatus edistää tietoista ja kestävää kulutuskäyttäytymistä sekä lisää taloudellista hyvinvointia.

Kuluttajakasvatusta on tutkittu koulukontekstissa. Suomessa ei ole aiemmin juurikaan tutkittu vanhempien näkemyksiä kuluttajakasvatuksesta, vaikka vanhemmilla on tärkeä rooli kasvatuksessa. Tämän tutkielma tehtävänä oli selvittää kodeissa tapahtuvaa vanhempien antamaa kuluttajakasvatusta. Tutkimuksessa selvitin, miten vanhemmat ymmärtävät kuluttajakasvatuksen, miten he toteuttavat sitä arjessaan, ja miten kodin kuluttajakasvatuksessa näyttäytyy esimerkiksi eettisyys, vastuullisuus ja kestävyys.

Tämä tutkielma toi merkittävän ja uuden näkökulman kuluttajatutkimukselle, sillä vanhempien näkemykset on sivuutettu aiemmissa tutkimuksissa. Vanhempien mielestä kuluttajakasvatus on tärkeä osa heidän antamaa yleiskasvatusta. Kodeissa opitaan rahankäyttöä, budjetointia ja säästämistä. Kestävyyden osalta painottuivat kuluttamisen ekologinen ja sosiaalinen kestävyys. Kotona opitaan esimerkiksi panostamaan laatuun, tarpeeseen ja lähellä tuotettuun sekä kierrättämään.

Kuluttaminen osa ihmisten arkea, ja lapset harjoittelevat kuluttajataitoja kotona. Vanhemmat keskustelevat rahasta ja säästämisestä lasten kanssa ikätasoisesti. Lisäksi lapset ovat mukana arjen ostoksilla. Vanhempien huolena on kuitenkin lasten eriarvoinen asema; kaikissa kodeissa ei ole resursseja, kuten aikaa tai osaamista, toteuttaa kuluttajakasvatusta. Sen takia myös koululla on tärkeä rooli. Kouluissa on mahdollista saavuttaa koko ikäluokka ja tasata täten taloudellista epätasa-arvoa.

Tutkimus toi ilmi, mitä osa-alueita kotona painotetaan ja ehdotuksia, mitä tulisi oppia muualla. Tämä tutkimus tarjoaa näkökulmia ja aihetta jatkokeskusteluun siitä, miten kuluttajakasvatusta tulisi kehittää yhteiskunnallisella tasolla, jotta se vastaisi paremmin nyky-yhteiskunnan tarpeita ja edistäisi lasten ja nuorten kuluttajataitoja.

Kreetta Ventin

Kodissa tapahtuva kuluttajakasvatus – vanhempien näkemyksiä ja kasvatuksen käytäntöjä

Miten eri ammattilaisten näkemyksiä tutkittiin?

Tutkimustehtävänä oli tarkastella eri ammattilaisten näkemyksiä sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisen toteutumisesta sekä sitä, eroavatko ryhmät toisistaan vastausten perusteella. Moniammatillisen yhteistyön laadukas toteuttaminen tukee sijoitetun lapsen oppimista, hyvinvointia ja koulunkäyntiä ja yksi yhteistyön onnistumisen tekijä on eri ammattilaisten yhtenevät käsitykset kokonaistilanteesta. Moniammatillisia näkemyksiä sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisen toteutumisesta tutkittiin tarkastelemalla vastauksia kyselystä, johon vastasi kolmen eri ammattiryhmän edustajia: hallinnon ja esihenkilötyön, kasvatus- ja opetustyön sekä opiskeluhuollon ammattilaisia (N = 40). Kyselyssä kartoitettiin ammattilaisten näkemyksiä koulunkäynnin järjestämisen tilanteesta. Analyysi toteutettiin kvantitatiivisesti SPSS-ohjelmaa hyödyntäen.

Mitä tulokset kertovat?

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että eri ammattiryhmien mukaan sijoitettuja lapsia tukevat toimet osittain toteutuvat. Ammattiryhmien käsitykset sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisestä ovat pääasiassa linjassa keskenään, mutta pieniä eroja on havaittavissa. Opiskeluhuollon edustajien vastauksissa oli eniten hajontaa ja he raportoivat hieman vahvemmin, että koulunkäyntiä tukevat toimet eivät toteudu. Hallinnon ja esihenkilötyön edustajien vastausten perusteella kuva koulukäynnin järjestämisen toteutumisesta oli myönteisin, kun taas kasvatus- ja opetustyön edustajien vastaukset ilmaisivat neutraalimpaa näkemystä. Jokseenkin yhtenevät näkemykset sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisen tilanteesta voivat kertoa siitä, että tämän osa-alueen suhteen moniammatilliselle yhteistyölle voi olla edellytyksiä.

Miten tuloksia voi hyödyntää?

Sijoitettujen lasten koulunkäynnin kontekstissa tutkimustietoa moniammatillisesta yhteistyöstä on vähän. Tämä tutkimus tarjoaa suuntaa antavaa tietoa yhteistyön edellytyksistä. Sekä aiemman tutkimuksen että tämän tutkimuksen perusteella moniammatillisen yhteistyön kehittäminen edelleen on tarpeellista. Sen keinoin voidaan tehokkaasti tukea sijoitettua lasta: edistää tämän oppimista, koulunkäyntiä ja hyvinvointia. Lisäksi hyvin toimiessaan moniammatillinen yhteistyö voi edistää myös ammattilaisten työssä jaksamista.

 

Emma Björkbacka

Moniammatillisia näkemyksiä sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisen toteutumisesta

Winner takes it all

Vain voittajat muistetaan. Mörkö löi sisään. Den glider in. Virenin kaatuminen. Miedon sadasosa ja Käärijän viisufarssi.

Kilpaurheiludiskurssia tuntevat tietävät voittamisen ja häviämisen näyttelevän isoa roolia urheilubisneksessä.

Tavoiteorientaatioteoria

Tavoiteorientaatioteoriaan kuuluu kaksi orientaatioperspektiiviä:

Tehtäväorientoituneessa tavoiteperspektiivissä yksilö, esim. oppilas tai urheilija arvioi omaa osaamistaan omaan aikaisempaan tasoonsa. Hän arvioi omaa kehittymistään. Onnistumisen kokemuksia saa parhaansa yrittämisestä ja kehittymisestä.

Minäorientoituneessa tavoiteperspektiivissä esim. oppilas tai urheilija arvioi omaa osaamistaan vertaillen itseään muihin. Menestymisestä, voittamisesta ja muita paremmin tekemisestä saadaan onnistumisen kokemuksia.

Arvaatko jo kumpaa orientaatioperspektiiviä urheilijoilla on enemmän?

…… Kyllä vain, tehtäväorientaatiota!

Pelaajat saavat keskiarvollisesti onnistumisen kokemukset parhaansa yrittämisestä ja kehittymisestä eivätkä esim. voittamisesta ja menestymisestä.
Itseasiassa aikaisemman tutkimuksen mukaan lajista, tasosta, maasta, sukupuolesta tai iästä riippumatta kaikki tarkastelemani tutkimukset ja niiden otokset ovat keskiarvollisesti enemmän tehtäväorientoituneita verrattuna minäorientaatioon. Ja ero on jopa melko selvä.

Mittarit

Urheilun kenttää ja siellä toimivia ihmisiä tuntevana olin puulla päähän lyöty katsoessani aikaisempia tutkimuksia. Vielä enemmän ihmetytti mittarit, joilla tutkimuksia oli tehty. Toinen yleisimmin tavoiteorientaatioteoriaa tutkiva mittari TEOSQ (Task and Ego Orientation in Sport Questionnaire) ei kysy lainkaan voittamiseen liittyvää kysymystä. Kilpaileminen on tavoiteorientaatioteorian alkuperäistutkimusten mukaan minäorientaation ytimessä. Urheilu on kilpailua, joku voittaa joku häviää. Toinen mittari POSQ (Perception of Success Questionnaire) kysyy aikuisversiossaan yhden voittamiseen liittyvän kysymyksen.

Motivaatioilmasto

Motivaatioilmasto kumpuaa tavoiteorientaatioteoriasta. Motivaatioilmaston tehtävä- ja minäsuuntautuneisuus toimivat samalla logiikalla tavoiteorientaatioperspektiivien kanssa. Sen tarkastelun kohteena on yksilön orientaatioiden sijaan psykofyysissosiaalinen ympäristö. Ilmapiiri on kansanomainen sana kuvaamaan motivaatioilmastoa.

Tehtäväsuuntautuneessa motivaatioilmastossa arvotetaan henkilökohtaista kehittymistä ja parhaansa yrittämistä. Onnistumisen kokemukset saadaan oman itsensä ylittämisestä ja muihin vertailua vältetään.

Minäsuuntautunut ilmasto puolestaan on vertailua ylläpitävä. Siinä onnistumisen kokemukset saadaan paremmuudesta suhteessa muihin, eli esim. urheilussa voittamisesta. Voidaankin perustellusti sanoa, että urheilu ja varsinkin kilpaurheilu on hyvin minäsuuntautuneesti latautunut. Pisteitä ja maaleja lasketaan. Joku voittaa ja joku häviää.

Arvaatko jo kumpaa motivaatioilmastoa on havaittu olevan enemmän kaikilla tutkimusjoukolla…

Kyllä vain: Tehtäväilmastoa.

Mittarit

Myös tämä kummastutti. Milläs konstein näihin tuloksiin on päästy?
Perceived Motivational Climate in Sports Questionnaire -2 (PMCSQ-2) oli yleisimmin käytetty instrumentti. Siihen kuuluu kuusi ulottuvuutta kolme tehtäväsuuntautuneisuutta tarkastelevaa (yhteisöllinen oppiminen, yrittäminen ja kehittyminen sekä tärkeä rooli) sekä kolme minäsuuntautuneisuutta tarkastelevaa ulottuvuutta (sisäinen kilpailu, virheistä rankaiseminen ja eriarvoinen huomiointi).

Peruskoulu ja kilpaurheilu

Koulu ja urheilu toimivat muuten eri eetoksilla. Ainakin meillä suomessa. Edellä mainitut teoriat kumpuavat alun perin kasvatus- ja koulutuskontekstista. Mittarit on myös sovellettuja versioita alun perin koulukontekstiin luoduista mittareista. Tässä piilee kompastuskivensä.

Haastattelin

Tutkimusongelman ratkaisemiseksi haastattelin kuutta ammattijääkiekkoilijaa, joilla on keskimäärin n. 10-vuoden kokemus ammattilaisuudesta.

Voittaminen, yrittäminen ja peliaika ovat keskiössä

Tavoiteorientaatioista puhuttaessa yrittämistä arvostettiin todella paljon, mutta voittaminen näyttäytyi kaikista merkityksellisimpänä tavoitteena.
Tämä ei arkilogiikalla yllättänyt ja olisikin tärkeää, että POSQ-mittaria käytettäisiin jatkossa ainakin kilpavaiheen urheilijoilla. Siinäkin voisi tosin olla ainakin toinen voittamista käsittelevä väittämä sen ollessa minäorientaation ytimessä. TEOSQ-mittari ei huomioi voittamisen tai häviämisen ilmiötä lainkaan. Sen käyttäminen kilpaurheilussa on perusteetonta.

Motivaatioilmaston puolella taas tärkeän roolin ulottuvuus tunnistettiin olevan ”väärällä puolella” mittaria. Mittarissa se on tehtäväsuuntautunut aspekti, kun taas aineistossa se oli minäsuuntautunut. Tämäkin on melko loogista. Tärkeä roolihan on verrannollinen muihin. On tärkeitä rooleja ja vähemmän tärkeitä rooleja.
Peliaika oli keskeisin teema motivaatioilmaston kannalta. Se tarkoitti käytännössä samaa kuin tärkeä rooli. Tärkeä rooli on yhtä suuri kuin riittävästi peliaikaa. Jääkiekkoilijat haluavat pelata jääkiekkoa mahdollisimman paljon.
Valmentaja on usein ammattilaisvaiheessa pakotettu jakamaan peliaikaa epätasaisesti ja tällöin hän tulee julkituoneeksi pelaajien roolin tärkeyden. Peliaika on näkyväksi tuotu luottamus- tai epäluottamuslause. PMCSQ-2 mittarissa peliaika teemaa käsitellään todella vähän: 33 väittämästä 2 tulee hiukan viitanneeksi peliaikaan.

Summa Summaarum

Mittarit tarjoavat tehtäväorientaation osin melko oikeanlaisia tuloksia. Pelaajille on todella tärkeää kehittyä ja yrittää parhaansa. Se on urheilijaidentiteetin ytimessä. Minäorientoitunutta voittamista ja siihen liittyvää dynamiikkaa sekä peliajan ilmiötä ei kyseisillä mittareilla tulla saavuttaneeksi riittävän syvällisellä tavalla.

 

Teemu Mielonen

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut kuvata, analysoida ja tulkita alakoulussa työskentelevien laaja-alaisten erityisopettajien kokemuksia omista valmiuksistaan tunnistaa ja tukea psyykkisesti oireilevia oppilaita. Toisena tutkimustehtävänä oli kartoittaa millaista tukea alakoulun erityisopettajat kokevat tarvitsevansa ja millaista tukea he saavat psyykkisesti oireilevien oppilaiden kanssa työskentelemiseen. Tutkimus kohdistettiin alakoulussa työskenteleviin laaja-alaisiin erityisopettajiin, joilla oli eri määrä työkokemusta ja kokemusta oppilaan psyykkisestä oireilusta.

Miten laaja-alaisten erityisopettajien kokemuksia tutkittiin?

Tämä tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena, jonka tutkimusaineisto on kerätty empiirisesti teemahaastattelujen avulla. tutkimusstrategiaksi valittiin fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa, jossa pyritään syvällisesti ymmärtämään ja tulkitsemaan ihmisen kokemusta ja kokemusmaailmaa. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemän alakoulussa työskentelevien laaja-alaisten erityisopettajien haastatteluista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä hyödyntäen Gioia- metodologiaa.

Mitä erityisopettajien haastatteluista nousi esille?

Tutkimuksen tulosten mukaan erityisopettajat tunnistivat oppilaan psyykkinen oireilun normaalista poikkeavana lapsen ulospäin ja sisäänpäin suuntauvana oireiluna. Psyykkisen oireilun ilmenemisessä painotettiin yksilöllisyyttä ja muutosten tunnistamisessa tärkeäksi koettiin hyvä oppilastuntemus.  Erityisopettajat tunnistivat psyykkisen oireilun taustalla ympäristötekijöitä, neurologisia tekijöitä ja ikäkausiin liittyviä muutoksia. Työkokemus, haasteet, uuden oppiminen ja oppilaan asioiden edistämisen koettiin lisäävän voimavaroja ja työn antoisuutta. Toisaalta liialliset odotukset, resurssien puute ja käyttäytymisen haasteet koettiin uuvuttavana. Yleisesti erityisopettajan koulutus nähtiin hyödyllisenä, mutta sen ei koettu antavan riittävästi valmiuksia kohdata psyykkisesti oireilevia oppilaita. Erityisopettajat kokivat saavansa valmiuksia työkokemuksesta, työyhteisöltä sekä koulutuksista. Erityisopettajat mainitsivat saavansa tukea psyykkisesti oireilevien oppilaiden kanssa työskentelyssä oppilashuollosta, luokanopettajilta, erityisluokan opettajilta, mentoriopettajilta ja lähiesihenkilöiltä. Ammatillisen yhteistyön toimivuudesta huolimatta oppilashuollon koettiin olevan liian työllistetty.

Miten tuloksia voidaan hyödyntää tulevaisuudessa?

Tutkimuksessa nousi esille, että nykyinen erityispedagogiikan yliopistotutkinto ei anna tarpeeksi valmiuksia kohdata ja tukea psyykkisesti oireilevia oppilaita koulussa. Erityispedagogiikan yliopistotutkinnon sisältöä tulisi päivittää vastaamaan enemmän tämänhetkisiä tarpeita käytännön työssä. Koulutuksen tulisi antaa enemmän tietoa sekä työkaluja lasten psyykkisen oireilun tunnistamiseen ja tukemiseen kouluympäristössä.  Jatkotutkimuksia tarvitaan siitä, kuinka erityispedagogiikan laitos voisi kehittää lapsen psyykkisen oireilun tukemiseen liittyvää kurssisisältöä enemmän vastaamaan tämänhetkisen työelämän vaatimuksia.

Lisäksi Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että edelleen myös erityisopettajat kaipaavat työhönsä käytännönläheistä, vertaistuellista fyysisesti toteutettavaa koulutuksellista tukea psyykkisesti oireilevien oppilaiden kanssa työskentelyyn. Osalla tämän tutkimuksen erityisopettajista oli mahdollisuus osallistua koulutuksiin työajalla ja heillä oli mahdollisuus anoa palkallista virkavapaata koulutuksen ajaksi. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista kaikkien tutkimukseen osallistuvien erityisopettajien paikkakunnilla, mikä vaikuttaa erityisopettajien eriarvoisuuteen kouluttautumisessa ja oman asiantuntijuuden ylläpitämisessä. Havainto on merkittävä, koska haastatteluissa koulutukset koettiin yhtenä suurimpana valmiuksien antajana kohdata ja tukea psyykkisesti oireilevia oppilaita koulussa. Koulutuksiin osallistumiseen liittyvää eriarvoisuutta riippuen erityisopettajan asuinkunnasta tulisi tutkia enemmän. Lisäksi tulisi tutkia kuinka tällaista eriarvoisuutta voidaan pyrkiä vähentämään.

Minna-Maria Hooli

Alakoulun laaja-alaisten erityisopettajien kokemuksia psyykkisesti oireilevien oppilaiden kanssa työskentelystä

Tutkimuksen lähtökohtia

Tutkin pro gradu työssäni yläasteikäisten osallisuuden kokemusta ja sitä, mitä tekijöitä voidaan koulun arjessa pitää osallisuutta selittävinä ja siten mahdollisesti tukevina. Osallisuuden tarkempi tarkastelu lähti laajemmasta tavoitteesta ymmärtää enemmän mahdollisuuksista tukea koululaisten hyvinvointia opettajan roolissa. Yleinen käsitys hyvinvoinnin tukemisesta ja nuorten mielenterveydestä on herättänyt paljon huolipuhetta. On tutkittu, että hyvinvointia tukee kokemus osallisuudesta, joka tiivistetysti nähdään mahdollisuutena vaikuttaa omassa arjessa sekä kokemuksena ryhmään kuulumisesta. Siten tämän työn avulla tavoittelin tarkempaa ymmärrystä jokseenkin hämärästi määritettävissä olevan osallisuuden kokemuksen muodostumisesta kouluarjen kontekstissa. Siten ainakin teoreettisesti voisin lisätä ymmärrystä osallisuuden tukemisen mahdollisuuksista opettajana.

Tutkimuksen toteutus

Hyödynsin tutkielman aineistona vuoden 2019 kouluterveyskyselyn tuloksia, josta rajasin aineistoksi 8. ja 9. luokkalaisten vastaukset. Luokanopettajan näkökulmasta hedelmällisintä olisi ollut tarkastella alakouluikäisten vastauksia, mutta 4. ja 5. luokkalaisten kouluterveyskysely ei sisältänyt ainakaan vuoden 2019 aineistossa osallisuutta mittaavaa kysymystä. Tarkastelin siten tutkielman tutkimusosuudessa, miten yläkouluikäisten kouluterveyskyselyssä mitatut kokemukset luokan ilmapiiristä, opettajista, vaikutusmahdollisuuksista sekä yhteisöllisyydestä selittävät mitattua osallisuuden kokemusta. Käsitin kyseisten muuttujien ilmentävän teorian valossa osallisuuden kokemusta tai ainakin osaa siitä ja erityisesti koulun kontekstissa. Osallisuuden kokemusta mitattiin kouluterveyskyselyssä validoidulla kymmenen väittämän osallisuusindikaattorilla, jonka väittämien käsitin määrittävän osallisuuden kokemusta yleisesti nuoren elämässä. Aineistoa analysoitiin käyttämällä kvantitatiivisia menetelmiä – regressioanalyysiä.  Tarkemmin esiteltynä lineaarinen regressioanalyysi toteutettiin ensin yhden selittävän muuttujan mallina kaikilla valituilla muuttujilla ja sen jälkeen suoritettiin vielä monimuuttujaregressioanalyysi. Käytännössä siis tarkasteltiin, miten kokemus luokan ilmapiiristä, omista opettajista, vaikuttamismahdollisuuksista liittyen koulutyöhön ja yhteisöllisyyden kokemuksesta selittävät yksin ja lopuksi yhdessä mitattua osallisuuden kokemusta.

Tutkimuksen tuloksia ja tulkintaa

Tutkimustulosten perusteella saatiin tarkempaa ymmärrystä tutkitusta ilmiöstä. Osallisuuden kokemusta selittävät noin kolmanneksen (28,9 %) tutkitut muuttujista yhdessä. Tutkitut muuttujat yhdessä selittivät eniten osallisuuden kokemuksesta verrattuna yhden muuttujan malleihin, mikä osattiinkin arvata teorian pohjalta. Kun muuttujien yhteyttä osallisuuden kokemukseen tarkasteltiin yksi kerrallaan, selitti yhteisöllisyyden kokeminen selkeästi eniten osallisuuden kokemisesta. Tulosten perusteella voidaan olettaa, että koulussa voidaan vaikuttaa oppilaiden osallisuuden kokemiseen esimerkiksi oppilaiden yhteisöllisyyden kokemusta tarkoituksenmukaisesti työstämällä tukemalla. Regressioanalyysin tulosten nähtiin olevan melko hyvin linjassa ennakkokäsitysten sekä aikaisempien tutkimusten kanssa. Tulosten perusteella ei kuitenkaan saatu selville muita osallisuuden kokemusta selittäviä muuttujia, sillä malliin valittiin ennakkokäsitysten perusteella vain yllä mainitsemani. Siitä huolimatta tämän tutkielman tulosten perusteella osallisuuden kokemisen tukemista luokanopettajana voidaan pitää mahdollisena ja kannattava.

Aino Saari

Yläkouluikäisten osallisuuden kokemusta selittävät tekijät koulun arjessa

 

Pro gradu-avhandlingen är skriven på finska och går under namnet: Suomen ruotsinkielisten yläkoulun erityisluokanopettajien kokemuksia työstään

Introduction
I Finland har skolornas kultur och undervisning genomgått stora förändringar de senaste åren och man har börjat sträva efter mera likvärdig och inkluderande undervisning i Finlands skolor. De här förändringarna har resulterat till att specialklass undervisning och specialskolor har avskaffats och eleverna har integrerats till den allmänna klasserna. Enligt min erfarenhet, skriverier i media och andra undersökningar verkar det som om inkludering och integreringen inte har varit så lyckad i och med att resursserna inte har öket i jämförelse med hur behovet har ökat. Jag intresserade mig för det här ämne eftersom jag själv arbetar som specialklasslärare för elever i grundskolan 7–9. Varje dag möter jag elever med olika inlärningssvårigheter och utmaningar och tror inte att de allmänna klasserna är till för alla elever.

Syftet med avhandlingen
Med den här studien var att identifiera de utmaningar som lärare i specilaklassundervisnin möter i sitt arbete med att undervisa elever med särksilt stöd från årskur 7–9. Samtidigt ville jag också höra deras åsikt om specialklassundervisningen borde avskaffas eller utvecklas ännu mera och i såfall på vilka sätt. I och med att arbetet som specialklasslärare kan vara väldigt utmanande och påfrestande tyckte jag att det också var viktigt att höra vilka fenomen i arbetsvardagen ger specialklasslärare glädje och ork i arbetet.

Avhandlingen metodologi
Jag genomförde min undersökning med att skicka ut ett strukturerat elektroniskt frågeformulär som riktades till specialklasslärare som arbetar med specialklassundervisningen i Finlands svenska högklass skolor. Jag genomförde undersökningen både kvantitativt och kvalitativt. Frågeformuläret innehöll först några frågor om specialklasslärares bakgrundsinformation, därefter delades enkäten in i fyra avsnitt: (1) respondenternas erfarenheter av sitt dagliga arbete och huruvida de anser att deras kunskaper och professionalism är tillräckliga för att undervisa elever med särskilda behov, (2) vilka typer av uppgifter som ingår i deras dagliga arbete, (3) vilka utmaningar relaterar rakt till eleverna inlärningssvårigheter (4) frågor som rör samarbete.
I slutet av formuläret hade jag 2 stycken öppna frågor som gällde vad som ger specialklasslärare glädje i sitt arbete och hur de motiverar att specialklassundervisningen borde forsätta eller anser de att specialklassundervisning borde avskaffas och eleverna flyttas över till de allmänna klasserna.
Avhandlingens resultat
Resultatet baserade sig på 39 svar, varav drygt 60 % hade en specialklass lärarexamen och resten hade en speciallärarexamen, annan pedagogisk examen eller annan examen. Resultaten av undersökningen visade att specialundervisningen bör bibehållas men att förändringar i praktiken bör göras för att säkerställa att specialundervisningen är lämplig och att elever i specialundervisning får det stöd som de är berättigade till. Många lyfte fram hybridundervisning så att eleverna hade bättre möjligheter att få stöd i de ämnen som det fanns behov som skulle resultera i att specialklass-undervisninge kunde tjäna en större volym av elever och inte enbart de 10 som är flyttade till specialklassundervisninge. Speciallärarna gav många förbättringsförslag, varav många var värdefulla och genomförbara utan ytterligare finansiering.

Liknande forskningar har inte gjorts Finland och jag anser att resultaten av min forskning kan vara betydelsefull för att få veta hurdana utmaningar det finns i specialklasslärarnas vardag och för att kunna utveckla smågruppsundervisningen mera ändamålsenligt enligt behovet. Resultatet kan också användas då beslutsfattare skall besluta om specialklassundervisningen skall utvecklas eller avskaffas för att istället öka på inklusionen. Forskningsresultatet kan också användas i fortsatta forskningar.

Micaela Ståhlberg

Miten nuorten kansalaisosallisuus digitaalisessa mediassa tutkittiin?

Nuorten mediaosaamista ja kansalaisaktiivisuutta digitaalisessa mediassa tutkittiin Suomessa, Norjassa ja Romaniassa vertailevalla tutkimusmenetelmällä. Tutkimuksessa hyödynnettiin Mediataidot -kyselyä, joka sisälsi sekä monivalinta- että avoimia kysymyksiä joihin 18-29 vuotiaat nuoret Norjassa, Suomessa ja Romaniassa vastasivat. Aineiston analyysi suoritettiin tilastollisella ohjelmistolla tarkastellen mm. media käytön ja taitojen esiintyvyyksiä, prosentteja ja malleja kolmessa maassa.

Mitä tuloksissa selvisi?

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoret Suomessa, Norjassa ja Romaniassa kokevat olevansa kyvykkäitä digitaalisen median käyttäjiä ja siksi raportoivat vahvaa itsevarmuutta mediataidoissaan. Lisäksi tutkimus selvitti, että nuoret kaikissa tutkituissa maissa pitivät digitaalisessa mediassa tapahtuvaa viestintää kaikkein tärkeimpänä mediataitona. Yhteisiä huolenaiheita kolmen vertailumaan kesken havaittiin syväväärennöksistä, valeuutisista ja algoritmien vaikutuksesta. Kuitenkin, nuoret osoittivat itseluottamusta tiedon etsimisessä ja hyödyntämisessä, mutta epävarmuutta vastaajien kesken havaittiin vastuullisen mediasisällön tuottamisessa. Oli mielenkiintoista havaita, että merkittävä osa nuorista kolmessa tutkitussa maassa arvioivat, etteivät tarvitse apua mediataitojen kehittämisessä.

Tutkimuksen tulokset korostavat erityisesti tarvetta lisätä tietoisuutta turvallisesta ja eettisestä toimimisesta verkossa. Nuorten aktiivinen osallistuminen digitaalisen median alustoilla, kuten Facebookissa, TikTokissa ja Instagramissa, on merkittävä mahdollistaja nuorten kansalaisaktiivisuuden kentällä. Tutkimus tarjoaa merkityksellisiä ja vakuuttavia oivalluksia digitaalisen median, mediataitojen ja nuorten kansalaisaktiivisuuden välisestä suhteesta.

Mihin tutkimustuloksia voidaan hyödyntää tulevaisuudessa?

Tutkimustiedosta voi olla hyötyä ja apua nuorten mediakasvatuksen kehittämisessä. Tulokset korostavat vastuullisten ja tietoisten digitaalisten kansalaisten kasvatuksen tärkeyttä. Tutkimus herättää myös uusia kysymyksiä ja tutkimusaiheita, jotka voivat edistää nuorten kansalaisuuden ymmärtämistä ja tukemista digitaalisessa mediaympäristössä.

 

Sharon Laine