Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Katsomusopetus ja sen järjestämistä koskevat tulevaisuudennäkymät ovat puhututtaneet viime vuosina laajasti. Kysymys katsomusaineiden eli uskonnon ja elämänkatsomustiedon yhdistämisestä kaikille yhteiseksi katsomusaineeksi on noussut esiin myös mediassa, jossa aihe on jakanut mielipiteitä koskien katsomusopetusmallin uudistamista ja säilyttämistä. Erityisesti katsomuksellisen maiseman muuttuminen sekä sen myötä tarve kehittää laajempaa katsomuksellista yleissivistystä – tai vastaavasti katsomuslukutaitoa – on johtanut nykyisen, heikon tunnustukselliseksikin kutsutun katsomusopetusmallin kriittiseen tarkasteluun.

Yksittäisten koulujen ja opettajien toimesta on joissain kouluissa jo otettu käyttöön osittain yhdistetyt opetusjärjestelyt, joiden tarkoituksena on, että oppilaat opiskelevat toisinaan kaikille yhteisillä katsomusoppitunneilla sellaisista teemoista, jotka yhdistävät eri katsomusaineita ja uskonnon oppimääriä. Nämä järjestelyt on hyväksytty virallisesti Opetushallituksen toimesta vuonna 2022. Myös Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet rakentuvat inklusiiviselle arvopohjalle, jonka mukaan oppiminen muun muassa yli uskonto- ja katsomusrajojen rakentaa yhteisöllisyyttä ja aitoa vuorovaikutusta.

Tutkimuksen tarkoituksesta ja toteutuksesta

Aiheen ajankohtaisuudesta koulutuspolitiikassa kertoo Eero Salmenkiven ja Vesa Åhsin laatima selvitystyö, jonka Opetushallitus julkaisi vuonna 2022. Selvitystyön mukaan nykyinen katsomusopetusmalli ei ole ajassamme enää kestävä, minkä vuoksi yhteisten katsomusopetusjärjestelyjen kehittäminen systemaattisesti on tärkeää. Myös lapsiasianvaltuutettu on ilmaissut edellä mainittuun selvitystyöhön viitaten, että työtä yhteisen katsomusopetuksen selvittämisen parissa tulee jatkaa.

Katsomusopetuksen kehittämisen kannalta on oleellista lisätä tutkimuksen avulla ymmärrystä siitä, mistä katsomusaineissa ylipäätään on kyse. Tavoitteeni oli tästä syystä maisterintutkielmassani selvittää katsomusaineita opettavien opettajien näkemyksiä sekä katsomusopetuksen tehtävästä alakoulussa että katsomusopetuksen tulevaisuudesta. Toteutin tutkielmani Helsingin yliopiston Osittain yhdistetty katsomusaineiden opetuksen kehittäminen (Odysseus) -tutkimushankkeen parissa laadullisia tutkimusmenetelmiä käyttäen. Käynnissä olevaan tutkimushankkeeseen osallistuu seitsemän opettajaa, jotka kehittävät osittain integroidulle katsomusopetukselle opetussuunnitelmakuvauksia opettamiinsa Helsingin yliopiston harjoittelukouluihin. Aineisto kerättiin haastattelemalla opettajia hankkeessa toimivan tutkijan toimesta, jonka jälkeen litteroin haastattelut ja analysoin ne sisällönanalyysin avulla.

Tulokset

Haastatellut opettajat kuvasivat katsomusopetuksen tehtävää monipuolisesti erilaisten osa-alueiden kautta. Keskeistä opettajien mukaan katsomusopetuksessa on oppilaan omaa uskontoa ja muita katsomuksia koskevien tietojen oppiminen, oppilaan identiteetin tukeminen, etiikka ja eettinen ajattelu, vuorovaikutustaidot sekä sitouttamattomuus opetuksen lähtökohtana. Katsomusopetuksen tehtävä näyttäytyy opettajien kuvaamana kokonaisvaltaisena sisältäen paitsi oppilaan persoonan kehittymiseen liittyviä työkaluja, mutta myös toivoa vaikuttaa katsomuksellisen yleissivistyksen kartuttamisen kautta paremman yhteiskunnan rakentumiseen.

Katsomusopetuksen tulevaisuudesta opettajat puhuivat vertailemalla katsomusaineita ja uskonnon oppimääriä toisiinsa, kuvailemalla kehittämisen prosessimaisuutta sekä tuomalla esiin erilaisia tunteita ja asenteita. Tulosten perusteella katsomusopetuksen tulevaisuutta säätelee se, millaiseksi katsomusopetuksen keskeinen tehtävä mielletään. Opettajien katsomusopetuksen tulevaisuutta koskevat näkemykset ovat tutkielmani tulosten valossa paikoin jännitteisiä ja ristiriitaisia, mutta samanaikaisesti tulokset antavat väläyksiä siitä, että opettajien punomista yhteensovittamattomuuksista huolimatta yhteisillä katsomusoppitunneilla on potentiaalia edistää oppilaiden katsomuksellista yleissivistystä.

Ajatuksia jatkotutkimuksesta

Jatkoa ajatellen katsomusopetuksesta käytävän keskustelun kannalta on mielenkiintoista, että haastatellut opettajat tasapainoilevat sen äärellä, nähdäänkö katsomuksellisen yleissivistyksen ytimessä yhteisten sisältöjen käsittely vai asetetaanko nykyisten katsomusryhmien niin kutsutut omat painotukset etusijalle. Nykyinen katsomusopetusmalli saattaa muun muassa rakentaa oletuksia oppilaiden katsomuksellisesta identiteetistä sekä erotella oppilaat ”meihin” ja ”muihin”. Siksi tässä katsomusopetuksen murrosvaiheessa olisi tärkeää tutkia myös oppilaiden näkökulmia katsomusopetuksen tehtävästä. Tutkielmani tulokset kiteytyvät lisäksi siihen, voisivatko yhdistetyt katsomusoppitunnit luoda sellaista katsomuksellista yleissivistystä, joka John Deweyn ”yhteistä uskoa” (engl. common faith) mukaillen rakentaa siltaa eri katsomuksellisista taustoista tulevien ihmisten välille.

Senja Hirvelä

Katsomusopetus murroksessa? Opettajien näkemyksiä katsomusopetuksen tehtävästä alakoulussa

Tutkimuksen taustaa

Jokainen kohtaa elämässään haastavia tilanteita ja vastoinkäymisiä, ja erityisesti viime vuosina olemme kohdanneet haasteita ja muutoksia esimerkiksi COVID-19-pandemian ja Euroopassa käytävän sotatilanteen vuoksi. Myös lapset ovat voineet entistä huonommin viime vuosina. Maailmantilanne ja muut elämäämme koskettavat haasteet voivat horjuttaa hyvinvointiamme, ja meidän tulee selviytyä ja sopeutua erilaisiin muutoksiin.

Viime vuosina pinnalla on ollut resilienssin käsite, joka tarkoittaa myönteistä sopeutumista sekä palautumiskykyä vastoinkäymisistä. Resilienssi on muuttuva ja kehittyvä ominaisuus, ja jo pienet lapset opettelevat sen käyttöä. Resilienssi ja siihen liittyviä tekijöitä tulisi nostaa ilmiönä enemmän näkyväksi pienten lasten näkökulmasta, jotta voimme tukea lapsia erilaisissa haasteissa. Lasten ääntä on tärkeää kuulla aiheesta, sillä lapset voivat tuoda paljon ymmärrystä, ideoita ja kykyjään haasteiden ratkaisemiseen ja heidän elämäänsä koskeviin kysymyksiin.

Resilienssiä voi kasvattaa tukemalla lasten voimavarojen sekä vahvuuksien tunnistamista ja hyödyntämistä. Positiivinen psykologia on nostanut esille vahvuuksien tärkeyden resilienssin kasvattamisessa. Omien vahvuuksien tunnistaminen voi auttaa lasta kasvattamaan luottamusta itseensä ja kehittämään itsenäistä ajattelukykyä kohdatessa erilaisia haastavia tilanteita.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus

Tutkielman tutkimustehtävänä oli selvittää 2. luokkalaisten kokemuksia ja selviytymiskeinoja haastavista tilanteista. Lisäksi haluttiin selvittää oppilaiden vahvuuksien käyttöä sekä minäpystyvyyttä haastavissa tilanteissa. Tutkielma toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkielman aineisto tuotettiin puolistruktruroiduilla teemahaastatteluilla. Haastatteluihin osallistui 20 oppilasta eräästä pääkaupunkiseudun koulun 2. luokalta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin etsimällä vastauksista yhdistäviä teemoja.

Tulokset ja pohdintaa

Tutkimustuloksista ilmeni laidasta laitaan erilaisia teemoja haastavien tilanteiden osalta, kuten haasteet vertaissuhteissa, pelottavat ajatukset, aikuisen reaktion jännittäminen ja haasteet osaamattomuuden tai epäonnistumisen takia. Oppilaiden kuvailemista selviytymiskeinoista oli tunnistettavissa omia selviytymiskeinoja sekä muiden tukea selviytymiskeinona. Oppilaiden selviytymiskeinot olivat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa, joissa selviytymiskeinoiksi on tunnistettu muun muassa ongelmanratkaisua, sosiaalista tukea, ajattelun muutosta, tunteiden säätelyä ja toiveikasta ajattelua. Osana selviytymiskeinoja oppilaat kuvailivat käyttäneensä erilaisia luonteenvahvuuksia, kuten sinnikkyyttä, rohkeutta, toiveikkuutta, kiitollisuutta, luovuutta ja itsesäätelyä. Oppilaiden vastauksista ilmeni suurimmaksi osaksi uskoa omiin kykyihin eli minäpystyvyyttä haastavissa tilanteissa, mutta osa oppilaista koki selviytyvänsä haasteista huonommin.

Tutkimukset ovat osoittaneet resilienssin ja vahvuuksien välistä yhteyttä, ja myös tässä tutkielmassa korostui näiden yhteys. Luonteenvahvuudet ja niiden käyttö ovat luonteva osa arkea ja erilaisia vastoinkäymisiä. Tällä tutkielmalla ei pystytty luotettavasti tutkimaan oppilaiden resilienssiä, mutta oppilaiden vastauksista oli tunnistettavissa samankaltaisia piirteitä erilaisiin resilienssin suojaaviin ja edistäviin tekijöihin, kuten toiveikkuutta, itsesäätelyä ja minäpystyvyyttä. Tutkielma vastaa tarpeeseen tutkia lisää vahvuuksien hyödyntämistä osana resilienssin kasvattamista. Resilienssi muodostuu yksilön ominaisuuksien lisäksi myös perheen ja muun yhteisön tuesta. Lasten vahvuuksien ja resilienssin tukemisessa korostuukin perheen ja koulun roolit sekä näiden välinen yhteistyö. Huomiota tulisi kiinnittää erityisesti lapsiin, jotka kokevat selviytyvänsä heikommin haasteista ja ovat haavoittuvaisessa asemassa. Tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia aihetta lisää pienten lasten näkökulmasta ja haastatella oppilaiden lisäksi myös huoltajia ja opettajia.

 

Emilia Haverinen

Toisluokkalaisten kokemuksia haastavista tilanteista ja niistä selviytymisestä –
Resilienssitekijät ja vahvuudet osana selviytymiskeinoja

Käsitöiden harrastaminen elää tänä päivänä uutta nousukauttaan, sillä käsitöiden tekemisestä on vuosien saatossa tullut yksi Suomen suosituimmista harrastuksista. Käsityöt ovat muuttuneet arkisesta työstä harrastukseksi, jota tehdään omaksi iloksi ja itsensä toteuttamiseksi. Monille käsitöistä on tullut toimiva vastapaino arkiselle työlle, josta haetaan nautintoa ja merkityksellisyyttä omaan vapaa-aikaan. Taitoliiton syksyllä 2021 teettämän kyselyn mukaan lähes puolet suomalaisista kertoo tekevänsä käsitöitä vähintään muutaman kerran kuukaudessa.

Käsityöharrastajat myös innostuvat helposti kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja uusia materiaaleja, mutta välillä eteen tulee tilanteita, joissa käsityö jääkin jostain syystä kesken ja hautautuu laatikon pohjalle tai kaapin perälle. Tuttua vai mitä? Itse en välttämättä edes muista kaikkia keskeneräisiä käsitöitäni, sillä niitä on paljon! Keskustelut käsitöitä tekevien ystävien kanssa on osoittanut, että töiden kesken jääminen on varsinkin paljon käsitöitä tekeville hyvinkin tyypillistä. Tiedän kuitenkin myös ihmisiä, jotka tekevät vain yhtä työtä kerrallaan ja aina valmiiksi saakka. Miksi monet käsityöt jäävät kesken ja hautautuvat kaapin perälle? Onko tarve tehdä suurempi kuin tarve saada jokin tuote valmiiksi? Tiedän etten ole keskeneräisten ja kesken jääneiden käsitöideni kanssa yksin.

Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata kesken jääneiden käsitöiden ilmiötä. Tutkimuksen avulla selvitettiin käsityöharrastajien ajatuksia kesken jääneistä käsitöistä, milloin käsityötä voi heidän mielestään pitää kesken jääneenä, mitkä ovat ne syyt, joiden vuoksi käsityöt jäävät kesken, mitä kesken jääneille käsitöille on tehty ja mitä niille halutaan tulevaisuudessa tehdä. Aiempaa tutkimusta kesken jääneistä käsitöistä on vähän ja laajempaa tutkimusta käsityöharrastajien useilla eri käsityötekniikoilla tehdyistä kesken jääneistä käsitöistä ei ole saatavilla.

Aineisto kerättiin sähköisen kyselylomakkeen avulla käsityöharrastajilta. Kyselyyn vastasi 212 eri ikäistä käsityöharrastajaa ympäri Suomea. Aineistoa analysoitiin sekä laadullisin että määrällisin menetelmin. Aineiston avointen kysymysten vastaukset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen ATLAS.ti -ohjelmistoa.

Tulosten perusteella melkein kaikilta tutkimukseen osallistuneilta käsityöharrastajilta löytyy kesken jääneitä käsitöitä, sillä ainoastaan 6 % vastaajista kertoi, ettei heiltä löydy yhtään kesken jäänyttä käsityötä. Tyypillisesti kesken jääneitä töitä on muutamia, mutta osalla vastaajista töitä löytyy reilusti yli kymmenen. Kesken jääneet työt ovat usein joko suurikokoisia tai suuritöisiä, mutta kesken jää myös pienet neuletyöt, sillä parittomia sukkia ja lapasia kuvattiin vastauksissa myös runsaasti.

Käsityöharrastajien syyt käsitöiden kesken jäämiselle ovat moninaisia ja ne kietoutuvat ja linkittyvät toisiinsa. Käsityön kesken jäämiselle on harvoin vain yhtä ainoaa syytä. Käsitöiden kesken jäämisen syynä painottui eniten käsityöharrastajan taidot, motivaatio työn tekemistä kohtaan sekä se ettei tekeillä oleva työ vastaa mielikuvaa. Muina tekijöinä esiin nousivat aika, elämäntilanne, väärät materiaalivalinnat tai materiaalin loppuminen, terveydelliset syyt, työssä vastaan tulleet ongelmat sekä se ettei tekeillä olevalle työlle ole todellista tarvetta.

Tutkimuksen perusteella ei voida yksiselitteisesti ajallisesti määritellä milloin käsityötä voidaan pitää kesken jääneenä, vaan jokaisella käsityöharrastajalla on mahdollisuus määritellä kesken jäänyt työ omista lähtökohdistaan. Tärkeänä pidettiin kuitenkin ajatusta siitä, että työ mahdollisesti vielä joskus valmistuu. Tulosten perusteella voidaan olettaa tutkimukseen osallistuneiden käsityöharrastajien olevan pääsääntöisesti kiinnostuneita tekemään kesken jääneet käsityönsä joko valmiiksi tulevaisuudessa tai hyödyntämään niissä käytetty materiaali joko purkamalla tai uudelleenkäyttämällä.

Johanna Halonen

Päättelyä vaille valmis – Tutkimus käsityöharrastajien kesken jääneistä käsitöistä

Tutkimuksen tausta ja toteutus

Positiivinen psykologia on länsimaissa vahvistunut tieteenalan suuntaus, joka on viime vuosina vahvistanut asemaansa kasvatustieteissä. Positiivinen psykologia on perinteisesti tutkinut onnellisuutta, mutta myöhemmin onnellisuus on korvattu kukoistuksen käsitteellä. Positiivinen psykologia perustaa toimintansa tunteiden ja vahvuuksien tunnistamiseen sekä niiden vahvistamiseen erilaisin itseen kohdistuvin tekniikoin. Suosiostaan huolimatta positiivista psykologiaa kohtaan on esitetty laajaa kritiikkiä erityisesti yhteiskuntatieteissä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet sen olevan liian yleistävää ja typistävän rakenteelliset ongelmat yksilöiden puutteiksi ja vajavuuksiksi. Positiivista psykologiaa oikeutetaan yksilön ja yhteisöjen hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta toimiakseen se edellyttää, että yksilöt ovat tietynlaisia ja toimivat jollain ennalta määrätyllä tavalla.

Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, millaista ideaalisubjektia positiivinen psykologia diskursiivisena käytäntönä rakentaa ja miten koulu osallistuu tämän ideaalin rakentamiseen. Aineistonani oli Positiivisen psykologian voima -teos, jota käytetään myös kasvatustieteen opinnoissa. Tutkin oppikirjaa Foucault’sta inspiroituneesti diskursiivisesti hallinnan ja psy-tiedon käsitteiden kanssa. Tutkielmani ei pyri esittämään totuutena sitä, millainen on ideaalisubjekti, vaan tavoitteeni on ollut tarkastella ilmiötä valitsemastani yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

Tutkielman tulokset

Tutkielmani tuloksissa rakentui positiivinen ideaalisubjekti, joka on kukoistava ja aktiivinen. Kukoistava ideaalisubjekti on analyysini mukaan positiivinen omat tunteensa hallitseva ja terve yksilö. Ideaalisubjekti ei hätkähdä vastoinkäymisistä, vaan niistä muodostuu osa yksilön henkilökohtaista kasvutarinaa. Ideaalisubjekti ei kuitenkaan työstä vain omaa mieltään vaan toimii aktiivisesti myös muussa elämässä, kuten töissä ja opinnoissa. Aktiivisen ideaalisubjektin diskurssissa yksilö näyttäytyy yrittäjämäisenä, elämänsä haltuun ottavana tekijänä. Aktiivisuuden diskurssissa rakennetaan samalla ajatusta siitä, että jokainen voi selättää vaikeudet, jonka jälkeen tulevaisuudessa häämöttää aina jotain hyvää. Tämä hyvä voidaan saavuttaa kuitenkin vain yksilön oman aktiivisen toiminnan kautta, joka tarkoittaa itseen kohdistuvan hallinnan sisäistämistä. Tuloksissani koulusta rakentui tehokas paikka tietynlaisen ideaalin ihmisyyden rakentamiseksi tunne- ja vahvuustaitojen avulla. Jatkuva itsensä kehittämisen vaatimus ja hyvän elämän tavoittelu tulee kuitenkin sulkeneeksi osan ihmisistä ulkopuolelle, sillä se ei ole lupauksistaan huolimatta mahdollinen jokaiselle.

Noora Paananen
Positiivinen psykologia ideaalisubjektin rakentajana – diskursiivinen tutkimus positiivisen psykologian oppimateriaalista

Halusin tutkimuksellani selvittää, miten matematiikan oppimistulokset jakautuvat kaupungin sisällä eri asuinalueilla kuudennen luokan oppilailla. Selvitin oppimistulosten jakautumista myös luokkien ja sukupuolten välillä.  Aihetta oli tärkeä tutkia, koska kevään mittaan medioissa on kirjoitettu paljon siitä, että kaupunkien sisällä kouluissa olisi suuria osaamiseroja. Silti tutkimukseni tuloksena oli, että osaaminen on todella tasaista eri koulujen ja luokkien välillä digitaalisen matematiikkaa mittaavan testin perusteella. Yksi luokka erottui hieman muista, koska siellä kaikki osasivat melkein yhtä hyvin, mutta yleisempää oli, että luokilla suurin osa oppilaista osasi melko hyvin ja muutamat olivat erinomaisia tai heikkoja matikan osaajia.

Miten suomalaiset kaupunkikoulut eroavat toisistaan?

Usein kuulee puhuttavan, että jokin koulu olisi parempi kuin toinen. Tutkimus ei kuitenkaan antanut tukea tälle väittämälle. Koulujen oppimistulosten eriytyminen ei tapahdu Suomessa koulujen välillä, mutta jotkut yksilöt ovat erityisen taitavia ja joidenkin osaaminen on heikkoa. Sen takia olisikin ensiarvoisen tärkeää tukea niiden oppilaiden oppimista, kenen edellytykset ovat siihen lähtökohtaisesti heikommat.

Sukupuolten välinen osaamisero

Alueellisen osaamisen eriytymisen sijaan havaitsin, että pojat näyttävät osaavan matematiikkaa selkeästi tyttöjä paremmin! Poikien keskiarvot olivat siis yleensä parempia kuin tyttöjen keskiarvot. Jaoin tytöt ja pojat osaamisryhmiin heidän matematiikan testituloksen keskiarvon perusteella. Heikossa osaamisryhmässä oli suhteellisesti enemmän tyttöjä, kun taas hyvän ja erinomaisen osaamisen ryhmässä oli enemmän poikia. Tyttöjen osaamisen esteenä saattaa olla se, etteivät tytöt usko omiin kykyihinsä yhtä paljon kuin pojat, vaikka itse asiassa osaisivat matematiikkaa yhtä hyvin kuin pojat. Osaamisen sanotaankin olevan sukupuolittunutta, silloin kuin sukupuolella on jokin erityinen merkitys osaamisen jakautumisessa. Se ei niinkään liity yksilöiden biologiseen sukupuoleen, vaan sukupuoleen yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmiönä. Tytöiltä ja pojilta voidaan odottaa erilaisia asioita ja heitä voidaan kohdella eri tavalla.

Koulun ja opettajien rooli sukupuolittuneen osaamiseron ehkäisyssä

Onko siitä jotain erityistä haittaa, että pojat osaavat matematiikkaa tyttöjä paremmin? Suomessa monet ammatit ovat jakautuneet voimakkaasti mies- ja naisvaltaisiin aloihin. Olisikin tärkeää, että tulevaisuudessa kaikkia töitä tekisivät mahdollisimman moninaiset ihmiset. Meidän koulutusjärjestelmämme tuleekin taata, että lapset voivat aikuistuttuaan valita juuri sen alan, joka heitä kiinnostaa eniten. Jotta tähän päästään, tulee lapsilla olla ollut edellytyksiä oppia kaikkia kouluaineita. Opettajat ovat Suomessa todella koulutettuja ja osaavia, mutta usein kouluissa ajatellaan, että sukupuolten tasa-arvo olisi jo saavutettu. Voisiko olla, että opettajat saattaisivat tukea poikien matematiikan taitojen kehitystä eri tavoin kuin tyttöjen?

Usein syvällinen perehtyminen johonkin asiaan nostaa esiin sen, kuinka laajoja ja monisyisiä ilmiöt pohjimmiltaan ovatkaan.  Myös minun tutkimukseni nosti esiin uusia kysymyksiä, joita toivoisin selvitettävän. Jäin pohtimaan, millaisilla toimilla voisimme taata kaikille tasa-arvoiset edellytykset oppia eri oppiaineita sekä mikä peruskoulussa vaikuttavien tekijöiden ja toimijoiden rooli on sukupuolittuneen osaamisen eriytymisen synnyttäjänä ja siten myös ehkäisijänä. Ratkaisut näihin kysymyksiin voisivat muuttaa maailmaa paremmaksi.

Sari Janhonen

”Matemaattinen osaaminen ala- ja yläkoulun nivelvaiheessa – Kaupunkikoulujen eriytymistarkastelu”

Tutkimuksen taustaa

Lasten ja nuorten lukutaidon tilanne ja kehityssuunta on viime vuosina noussut toistuvasti esille mediassa ja herättänyt pohdintaa. Ihmisten lukuympäristöt ja lukutottumukset ovat kokeneet merkittäviä muutoksia verkkopohjaisten tekstien vallattua alaa painetuilta teksteiltä. Myös lukutaitoon kohdistuvat vaatimukset ovat muuntuneet, sillä esimerkiksi monilukutaidosta ja kriittisestä lukutaidosta puhutaan yhä enemmän. Määritelmästä riippumatta toimivan lukutaidon kannalta keskeistä on se, että lukija saa selvää tekstin sisältämästä viestistä. Puhuttaessa lukemaan oppimisesta monelle tulee ensisijaisesti mieleen kirjain-äännevastaavuuden harjoitteleminen. Lukutaito ilman kykyä ymmärtää lukemaansa on kuitenkin hyödytön. Tämän takia lukutaidon opetuksessa on ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota myös luetun ymmärtämisen opetukseen.

Suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaine perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sisältää tavoitealueen tekstien tulkitseminen, joka vastaa pitkälti sitä, mihin tutkielmassani viittaan luetun ymmärtämisenä. En ole itse käyttänyt kyseistä termiä, sillä keskityn tutkielmassani ensisijaisesti kirjoitettujen tekstien ymmärtämiseen. Luetun ymmärtämisen opetuksesta vastaa alakoulussa esimerkiksi luokanopettaja, S2-opettaja tai erityisopettaja. Tässä tutkielmassa selvitin luokanopettajien ja S2-opettajien näkemyksiä luetun ymmärtämisen opetuksesta. Etsin vastausta kahteen kysymykseen: 1) Miten opettajat määrittelevät luetun ymmärtämistä? 2) Miten luetun ymmärtämisen opetus toteutuu kouluarjessa?

Tutkimuksen toteutus

Keräsin tutkielmani aineiston haastattelemalla neljää luokanopettajaa ja kahta S2-opettajaa, jotka kaikki työskentelivät alakoulussa. Haastattelu oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Aineistonanalyysi tapahtui aineistolähtöisen sisällönanalyysin periaattein.

Keskeisiä tutkimustuloksia

Opettajien määritelmissä luetun ymmärtäminen näyttäytyi moniulotteisena prosessina, johon vaikutti moni niin yksilöön kuin ympäristöönkin liittyvä tekijä. Keskeistä luetun ymmärtämisessä oli kyky muodostaa yleiskuva luetusta tekstistä, mutta toimiva luetun ymmärtäminen edellytti myös tekstilajitaitoja ja lukustrategioiden hyödyntämistä. Opettajien mukaan luetun ymmärtämistä tarvitaan niin arjessa selviämiseen, oppimiseen kuin kriittiseenkin lukutaitoon.

Kouluarjessa luetun ymmärtämisen opetus toteutui kaikkien opettajien mukaan oppiainerajat ylittävästi. Ensisijaisena oppimisen kohteena sitä harjoiteltiin kuitenkin suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineessa. Luetun ymmärtämisen opetus saattoi olla esimerkiksi tekstilajitaitojen opetusta ja lukustrategioiden opetusta, mutta oppiaineesta riippumatta saatettiin harjoitella myös esimerkiksi ohjeiden lukemista. Hyvin keskeiselle sijalle haastatteluissa nostettiin kirjallisuuskasvatus osana luetun ymmärtämisen opetusta. Luetun ymmärtämisen opetuksessa toimivaksi opettajat kokivat esimerkiksi mallintamisen, kuvatuen käytön, eriyttämisen, valinnanvapauden tarjoamisen sekä myönteisten lukukokemusten mahdollistamisen. Arviointi tapahtui sekä oppimisen aikaisesti että hyödyntäen erillisiä arviointimateriaaleja. Arvioinnin osalta tärkeäksi opettajat nostivat arvioinnin monipuolisuuden ja yhteistyön merkityksen. Haastavaksi luetun ymmärtämisen opetuksessa koettiin esimerkiksi eriyttäminen, oppilaiden minäpystyvyyden tukeminen ja opetukseen liittyvät aikapaineet.

Tutkielmani aihe koskettaa kaikkia luetun ymmärtämisen parissa työskenteleviä opettajia sekä lukutaidosta ja sen tilanteesta kiinnostuneita. Luetun ymmärtämisen opetus on hyvin keskeinen osa opettajien työnkuvaa, joten selvittämällä heidän näkemyksiään ja ajatuksiaan saadaan tietoa esimerkiksi siitä, miten heitä voisi tukea työssään. Opettajat nostivat esiin erityisesti kirjallisuuskasvatuksen merkityksen ja sen, miten löytää oppilaita kiinnostavia ja sopivan haastavia tekstejä. He myös kiittelivät kirjaston kanssa tehtävää yhteistyötä. Jatkotutkimusaiheet voisivatkin liittyä esimerkiksi koulun ja kirjaston väliseen yhteistyöhön sekä erilaisiin luetun ymmärtämisen opetuksen ja arvioinnin materiaalien saavutettavuuteen. Toimiva lukutaidon opetus on kaikkien etu, sillä se lisää ihmisten välistä ymmärrystä.

Jenni Kauttu

”Ei jääny ainakaan siit kiinni, et mä en tajunnu tai mä en mistään mitään ymmärtäny…” – Opettajien näkemyksiä luetun ymmärtämisen opetuksesta vuosiluokilla 3–6

Tutkimuksen tausta ja tarkoitus

Ammatillinen koulutus on ollut viime vuosina muutosten kohteena. Muutosten tarkoituksena on ollut uudistaa opetusta yksilöllisemmin opiskelijan tarpeita sekä työelämän muutoksia huomioivaksi ja oppivelvollisuusiän 16 vuodesta 18 vuoteen noston myötä tavoitellaan jokaiselle peruskoulun päättäneelle vähintään toisen asteen koulutuksen suorittamista. Ammatillinen koulutus on ollut erityisesti em. aiheiden osalta mediassa aika ajoin. Olen huomioinut kielteiset uutisoinnit työssäoppimisjaksoille tulleiden ”amisnuorten” heikoista työelämätaidoista ja opiskelijoiden vanhempien kritiikistä ammattikoulun opetuksen tasosta. Autoilevana pohdin varsin arvokkaiden ja kiihtyvään tahtiin uusiutuvien nykyautojen ominaisuuksia ja loin mielikuvia ammattikoulun käyneen nuoren niitä huoltamassa. Halusin selvittää ajoneuvoalan kehitysnäkymiä sekä opiskelijoiden ohjaamista tavoittelemaan tulevaisuudessa alalla tarvittavia työelämätaitoja.

Tutkimuksen toteutus

Haastattelin kuutta ajoneuvoalan ammatillista opettajaa keväällä 2023. Halusin kuulla, miten he visioivat opetettavan alan tulevaisuutta ja sen osaamistarpeita sekä alalla tarvittavia tulevaisuuden työelämätaitoja. Halusin myös tietää, miten opettaja opettaa ja valmentaa nyt opiskelijoita kohtaamaan tulevaisuuden työelämä. Tulevaisuus oli haastattelussa tarkennettu kymmenen vuoden päähän.

Ajoneuvoala on murroksessa

Opettajien mukaan ajoneuvoala on murroksessa ja sen tulevaisuuden ennakoiminen on haastavaa. Siitä kuitenkin he ovat vakuuttuneita, että tulevaisuudessa ajoneuvoalalla tulee olemaan yhä vaativampia töitä, jotka edellyttävät työntekijöiltä paljon uutta osaamista. Osa töistä katoaa koska esimerkiksi autojen sähköistyminen vähentää huoltotöitä. Tilalle tulee uusia ammatteja ja uusia työtehtäviä. Teknologia ja tekoäly muuttavat töitä, mutta kuitenkaan teknologia ja koneet eivät kokonaan korvaa ihmistä. Ajoneuvoalalla on tulevaisuudessakin edelleen käsillä tehtäviä perinteisiä töitä. Kaikki työntekijät eivät voi hallita kaikkea alalla tarvitsemaa osaamista, joten työntekijöiden tulevaisuudessa on erikoistuttava omille sektoreille. Ajoneuvoalan tulevaisuudessa tarvitaan jatkuvaa uuden oppimista.

Opetuksen arki ei salli tulevaisuuden tavoittelua

Opetuksen arjessa ei ole mahdollisuus kurkotella kauemmaksi tulevaisuuteen. Opettajat noudattavat opetussuunnitelman kirjauksia ja opettavat ”kuin käskettyinä” opiskelijoita tämän hetken työelämän tarpeisiin. Siksi haastatteluista välittyi opettajien tulevaisuuden tarkastelu lähitulevaisuuteen. Opettajien ei ole mahdollista opettaa kaikkea tarpeellista, vaan joudutaan ajan puutteen ja opiskelijoiden eritasoisten omaksumiskykyjen vuoksi opettamaan lähinnä alan perusasiat. Sitten työelämässä opettajien mukaan laajennetaan sitä osaamista työelämän tarpeiden mukaan. Yleiset työelämätaidot jäivät enemmän taustalle opettajien puheessa. Tuli ilmi, että joku muu opettaa oppilaitoksessa ns. yleisiä työelämätaitoja ja muutoinkin ajoneuvopuolen opettajat kokivat tärkeämmäksi keskittyä opettamaan niitä juuri ajoneuvoalan erityisiä osaamisia.

Opetuksen arjen haasteet

Tulevaisuuden työelämään ohjaamista hidastaa monenkirjavat ja usein isot opiskelijaryhmät. On haasteellista huomioida yksilöllisesti opiskelijoita. Opettajien mukaan oppivelvollisuuden laajenemisen myötä ovat opetustilanteiden häiriöt ja kasvatushaasteet lisääntyneet. Turvallisuuskin huolettaa, sillä kuolemanvaara on läsnä ajoneuvopuolen opetuksessa. Sähköautot vaativat erityistä huolellisuutta niitä käsiteltäessä, eivätkä ”ei mitää välii” -opiskelijat vähennä opettajien turvallisuushuolia.

Opettajan työaika ei riitä päivittämään omaa asiantuntijuutta

Ajoneuvojen uudistuminen edellyttää opettajan oman osaamisen päivittämistä. Kiireisen työn vuoksi oman asiantuntijuuden uusiminen vaatisi viitseliäisyyttä ja myös opettajan oman vapaa-ajan käyttöä.

Lopuksi

Mielestäni opettajien puhe siitä, että pitäisi pyrkiä kehittämään ammatillista koulutusta siten, että opetusryhmät olisivat heti opetuksen alusta lähtien enemmän yhteneväisiä ja riittävän pieniä ja joissa myös olisi oikeasti mahdollista huomioida eri ikäiset ja erilaiset oppijat, tulisi ottaa vakavasti. Opetusryhmien eriyttäminen voisi mahdollistaa tehokkaamman opettamisen ja oppimisen. Ammattitaitoisesta työvoimasta on Suomessakin huutava pula ja siksi tarvitsemme kaikki mukaan työelämään. Ammatillisen opetuksen arjen sujuvoittaminen palvelisi jokaisen opiskelijan myötä myös koko yhteiskuntaa.

Tuula Friman

Työelämän muutokset ja tulevaisuuden työelämätaitojen huomioiminen opetuksessa ammatillisen opettajan näkökulmasta

Kuluttajat kohtaavat arjessa toimiessaan monenlaisia haasteita. Muun muassa teknologian kehitys, yleistyneet verkko-ostokset ja ilmastokriisi edellyttävät kuluttajilta uudenlaisia tietoja ja tapoja toimia yhteiskunnassa. Erityisesti vaurastuneet yhteiskunnat kamppailevat ylikulutuksen, impulssiostojen ja ylivelkaantumisen kanssa. Kuluttaminen ei tähtää enää yksilöiden välttämättömään hyvinvointiin, vaan kuluttamisella on mahdollisuus viestiä muun muassa tyyliä ja statusta. Nykyajan lapset ja nuoret tarvitsevat kuluttajakasvatusta. Kuluttajakasvatus edistää tietoista ja kestävää kulutuskäyttäytymistä sekä lisää taloudellista hyvinvointia.

Kuluttajakasvatusta on tutkittu koulukontekstissa. Suomessa ei ole aiemmin juurikaan tutkittu vanhempien näkemyksiä kuluttajakasvatuksesta, vaikka vanhemmilla on tärkeä rooli kasvatuksessa. Tämän tutkielma tehtävänä oli selvittää kodeissa tapahtuvaa vanhempien antamaa kuluttajakasvatusta. Tutkimuksessa selvitin, miten vanhemmat ymmärtävät kuluttajakasvatuksen, miten he toteuttavat sitä arjessaan, ja miten kodin kuluttajakasvatuksessa näyttäytyy esimerkiksi eettisyys, vastuullisuus ja kestävyys.

Tämä tutkielma toi merkittävän ja uuden näkökulman kuluttajatutkimukselle, sillä vanhempien näkemykset on sivuutettu aiemmissa tutkimuksissa. Vanhempien mielestä kuluttajakasvatus on tärkeä osa heidän antamaa yleiskasvatusta. Kodeissa opitaan rahankäyttöä, budjetointia ja säästämistä. Kestävyyden osalta painottuivat kuluttamisen ekologinen ja sosiaalinen kestävyys. Kotona opitaan esimerkiksi panostamaan laatuun, tarpeeseen ja lähellä tuotettuun sekä kierrättämään.

Kuluttaminen osa ihmisten arkea, ja lapset harjoittelevat kuluttajataitoja kotona. Vanhemmat keskustelevat rahasta ja säästämisestä lasten kanssa ikätasoisesti. Lisäksi lapset ovat mukana arjen ostoksilla. Vanhempien huolena on kuitenkin lasten eriarvoinen asema; kaikissa kodeissa ei ole resursseja, kuten aikaa tai osaamista, toteuttaa kuluttajakasvatusta. Sen takia myös koululla on tärkeä rooli. Kouluissa on mahdollista saavuttaa koko ikäluokka ja tasata täten taloudellista epätasa-arvoa.

Tutkimus toi ilmi, mitä osa-alueita kotona painotetaan ja ehdotuksia, mitä tulisi oppia muualla. Tämä tutkimus tarjoaa näkökulmia ja aihetta jatkokeskusteluun siitä, miten kuluttajakasvatusta tulisi kehittää yhteiskunnallisella tasolla, jotta se vastaisi paremmin nyky-yhteiskunnan tarpeita ja edistäisi lasten ja nuorten kuluttajataitoja.

Kreetta Ventin

Kodissa tapahtuva kuluttajakasvatus – vanhempien näkemyksiä ja kasvatuksen käytäntöjä

Miten eri ammattilaisten näkemyksiä tutkittiin?

Tutkimustehtävänä oli tarkastella eri ammattilaisten näkemyksiä sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisen toteutumisesta sekä sitä, eroavatko ryhmät toisistaan vastausten perusteella. Moniammatillisen yhteistyön laadukas toteuttaminen tukee sijoitetun lapsen oppimista, hyvinvointia ja koulunkäyntiä ja yksi yhteistyön onnistumisen tekijä on eri ammattilaisten yhtenevät käsitykset kokonaistilanteesta. Moniammatillisia näkemyksiä sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisen toteutumisesta tutkittiin tarkastelemalla vastauksia kyselystä, johon vastasi kolmen eri ammattiryhmän edustajia: hallinnon ja esihenkilötyön, kasvatus- ja opetustyön sekä opiskeluhuollon ammattilaisia (N = 40). Kyselyssä kartoitettiin ammattilaisten näkemyksiä koulunkäynnin järjestämisen tilanteesta. Analyysi toteutettiin kvantitatiivisesti SPSS-ohjelmaa hyödyntäen.

Mitä tulokset kertovat?

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että eri ammattiryhmien mukaan sijoitettuja lapsia tukevat toimet osittain toteutuvat. Ammattiryhmien käsitykset sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisestä ovat pääasiassa linjassa keskenään, mutta pieniä eroja on havaittavissa. Opiskeluhuollon edustajien vastauksissa oli eniten hajontaa ja he raportoivat hieman vahvemmin, että koulunkäyntiä tukevat toimet eivät toteudu. Hallinnon ja esihenkilötyön edustajien vastausten perusteella kuva koulukäynnin järjestämisen toteutumisesta oli myönteisin, kun taas kasvatus- ja opetustyön edustajien vastaukset ilmaisivat neutraalimpaa näkemystä. Jokseenkin yhtenevät näkemykset sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisen tilanteesta voivat kertoa siitä, että tämän osa-alueen suhteen moniammatilliselle yhteistyölle voi olla edellytyksiä.

Miten tuloksia voi hyödyntää?

Sijoitettujen lasten koulunkäynnin kontekstissa tutkimustietoa moniammatillisesta yhteistyöstä on vähän. Tämä tutkimus tarjoaa suuntaa antavaa tietoa yhteistyön edellytyksistä. Sekä aiemman tutkimuksen että tämän tutkimuksen perusteella moniammatillisen yhteistyön kehittäminen edelleen on tarpeellista. Sen keinoin voidaan tehokkaasti tukea sijoitettua lasta: edistää tämän oppimista, koulunkäyntiä ja hyvinvointia. Lisäksi hyvin toimiessaan moniammatillinen yhteistyö voi edistää myös ammattilaisten työssä jaksamista.

 

Emma Björkbacka

Moniammatillisia näkemyksiä sijoitettujen lasten koulunkäynnin järjestämisen toteutumisesta

Winner takes it all

Vain voittajat muistetaan. Mörkö löi sisään. Den glider in. Virenin kaatuminen. Miedon sadasosa ja Käärijän viisufarssi.

Kilpaurheiludiskurssia tuntevat tietävät voittamisen ja häviämisen näyttelevän isoa roolia urheilubisneksessä.

Tavoiteorientaatioteoria

Tavoiteorientaatioteoriaan kuuluu kaksi orientaatioperspektiiviä:

Tehtäväorientoituneessa tavoiteperspektiivissä yksilö, esim. oppilas tai urheilija arvioi omaa osaamistaan omaan aikaisempaan tasoonsa. Hän arvioi omaa kehittymistään. Onnistumisen kokemuksia saa parhaansa yrittämisestä ja kehittymisestä.

Minäorientoituneessa tavoiteperspektiivissä esim. oppilas tai urheilija arvioi omaa osaamistaan vertaillen itseään muihin. Menestymisestä, voittamisesta ja muita paremmin tekemisestä saadaan onnistumisen kokemuksia.

Arvaatko jo kumpaa orientaatioperspektiiviä urheilijoilla on enemmän?

…… Kyllä vain, tehtäväorientaatiota!

Pelaajat saavat keskiarvollisesti onnistumisen kokemukset parhaansa yrittämisestä ja kehittymisestä eivätkä esim. voittamisesta ja menestymisestä.
Itseasiassa aikaisemman tutkimuksen mukaan lajista, tasosta, maasta, sukupuolesta tai iästä riippumatta kaikki tarkastelemani tutkimukset ja niiden otokset ovat keskiarvollisesti enemmän tehtäväorientoituneita verrattuna minäorientaatioon. Ja ero on jopa melko selvä.

Mittarit

Urheilun kenttää ja siellä toimivia ihmisiä tuntevana olin puulla päähän lyöty katsoessani aikaisempia tutkimuksia. Vielä enemmän ihmetytti mittarit, joilla tutkimuksia oli tehty. Toinen yleisimmin tavoiteorientaatioteoriaa tutkiva mittari TEOSQ (Task and Ego Orientation in Sport Questionnaire) ei kysy lainkaan voittamiseen liittyvää kysymystä. Kilpaileminen on tavoiteorientaatioteorian alkuperäistutkimusten mukaan minäorientaation ytimessä. Urheilu on kilpailua, joku voittaa joku häviää. Toinen mittari POSQ (Perception of Success Questionnaire) kysyy aikuisversiossaan yhden voittamiseen liittyvän kysymyksen.

Motivaatioilmasto

Motivaatioilmasto kumpuaa tavoiteorientaatioteoriasta. Motivaatioilmaston tehtävä- ja minäsuuntautuneisuus toimivat samalla logiikalla tavoiteorientaatioperspektiivien kanssa. Sen tarkastelun kohteena on yksilön orientaatioiden sijaan psykofyysissosiaalinen ympäristö. Ilmapiiri on kansanomainen sana kuvaamaan motivaatioilmastoa.

Tehtäväsuuntautuneessa motivaatioilmastossa arvotetaan henkilökohtaista kehittymistä ja parhaansa yrittämistä. Onnistumisen kokemukset saadaan oman itsensä ylittämisestä ja muihin vertailua vältetään.

Minäsuuntautunut ilmasto puolestaan on vertailua ylläpitävä. Siinä onnistumisen kokemukset saadaan paremmuudesta suhteessa muihin, eli esim. urheilussa voittamisesta. Voidaankin perustellusti sanoa, että urheilu ja varsinkin kilpaurheilu on hyvin minäsuuntautuneesti latautunut. Pisteitä ja maaleja lasketaan. Joku voittaa ja joku häviää.

Arvaatko jo kumpaa motivaatioilmastoa on havaittu olevan enemmän kaikilla tutkimusjoukolla…

Kyllä vain: Tehtäväilmastoa.

Mittarit

Myös tämä kummastutti. Milläs konstein näihin tuloksiin on päästy?
Perceived Motivational Climate in Sports Questionnaire -2 (PMCSQ-2) oli yleisimmin käytetty instrumentti. Siihen kuuluu kuusi ulottuvuutta kolme tehtäväsuuntautuneisuutta tarkastelevaa (yhteisöllinen oppiminen, yrittäminen ja kehittyminen sekä tärkeä rooli) sekä kolme minäsuuntautuneisuutta tarkastelevaa ulottuvuutta (sisäinen kilpailu, virheistä rankaiseminen ja eriarvoinen huomiointi).

Peruskoulu ja kilpaurheilu

Koulu ja urheilu toimivat muuten eri eetoksilla. Ainakin meillä suomessa. Edellä mainitut teoriat kumpuavat alun perin kasvatus- ja koulutuskontekstista. Mittarit on myös sovellettuja versioita alun perin koulukontekstiin luoduista mittareista. Tässä piilee kompastuskivensä.

Haastattelin

Tutkimusongelman ratkaisemiseksi haastattelin kuutta ammattijääkiekkoilijaa, joilla on keskimäärin n. 10-vuoden kokemus ammattilaisuudesta.

Voittaminen, yrittäminen ja peliaika ovat keskiössä

Tavoiteorientaatioista puhuttaessa yrittämistä arvostettiin todella paljon, mutta voittaminen näyttäytyi kaikista merkityksellisimpänä tavoitteena.
Tämä ei arkilogiikalla yllättänyt ja olisikin tärkeää, että POSQ-mittaria käytettäisiin jatkossa ainakin kilpavaiheen urheilijoilla. Siinäkin voisi tosin olla ainakin toinen voittamista käsittelevä väittämä sen ollessa minäorientaation ytimessä. TEOSQ-mittari ei huomioi voittamisen tai häviämisen ilmiötä lainkaan. Sen käyttäminen kilpaurheilussa on perusteetonta.

Motivaatioilmaston puolella taas tärkeän roolin ulottuvuus tunnistettiin olevan ”väärällä puolella” mittaria. Mittarissa se on tehtäväsuuntautunut aspekti, kun taas aineistossa se oli minäsuuntautunut. Tämäkin on melko loogista. Tärkeä roolihan on verrannollinen muihin. On tärkeitä rooleja ja vähemmän tärkeitä rooleja.
Peliaika oli keskeisin teema motivaatioilmaston kannalta. Se tarkoitti käytännössä samaa kuin tärkeä rooli. Tärkeä rooli on yhtä suuri kuin riittävästi peliaikaa. Jääkiekkoilijat haluavat pelata jääkiekkoa mahdollisimman paljon.
Valmentaja on usein ammattilaisvaiheessa pakotettu jakamaan peliaikaa epätasaisesti ja tällöin hän tulee julkituoneeksi pelaajien roolin tärkeyden. Peliaika on näkyväksi tuotu luottamus- tai epäluottamuslause. PMCSQ-2 mittarissa peliaika teemaa käsitellään todella vähän: 33 väittämästä 2 tulee hiukan viitanneeksi peliaikaan.

Summa Summaarum

Mittarit tarjoavat tehtäväorientaation osin melko oikeanlaisia tuloksia. Pelaajille on todella tärkeää kehittyä ja yrittää parhaansa. Se on urheilijaidentiteetin ytimessä. Minäorientoitunutta voittamista ja siihen liittyvää dynamiikkaa sekä peliajan ilmiötä ei kyseisillä mittareilla tulla saavuttaneeksi riittävän syvällisellä tavalla.

 

Teemu Mielonen