Talidomidi sai myyntiluvan Saksassa 1954, mutta Suomessa onneksi vasta 1959. Alun perin lääke kehitettiin kouristusten estoon, mihin se ei kuitenkaan ollut kelvollinen. Sen sijaan se osoittautui tehokkaaksi pahoinvointilääkkeeksi ja sitä käytettiin myös raskauspahoinvointiin. Koska vielä 50-luvulla uskottiin, että lääkkeet eivät läpäise istukkaa, ei laajoja teratologisia eläinkokeita vaadittu ennen lääkkeen tuloa markkinoille. Myöhemmin on kuitenkin selvinnyt, että silloin tehdyissä kokeissa talidomidi oli aiheuttanut epämuodostumia sekä apinoissa että kaneissa, vaikka hiiren sikiöihin sillä ei ollut vaikutusta. Lääke tuli myyntiin 46 maassa ja aiheutti 1950-luvun puolesta välistä vuoteen 1962 kestäneen globaalin sikiökuolemien ja epämuodostuneiden lasten epidemian.
Talidomidille altistuneista sikiöistä suuri osa kuoli talidomidifetopatiaan. Sille tyypillisiä ovat sydän- ja lonkkaviat, epämuodostumat suolistossa ja munuaisisssa, raajojen ja aistinelinten kehityshäiriöt. Vaurioita löydettiin melkein kaikissa elimissä. Herkimmin lääkkeelle reagoivat sikiöt 5.-8.-raskausviikoilla. Hengissä selvinneet olivat joko lyhytraajaisia (hylje-epämuodostuma eli fokomelia) tai raajat puuttuivat kokonaan (amelia). Heilläkin oli runsaasti epämuodostumia sisäelimissä.
Yli 20000 lasta vammautui ja arviolta 80000 kuoli kohtuun. Suomalaiset olivat onnekkaita, koska lääkkeen myyntiluvan käsittely kesti vuoteen 1959 asti. Täällä se oli myynnissä vuoteen 1961. Suomessa syntyi näiden kolmen vuoden aikana noin 50 sairasta lasta, joiden äiti oli syönyt talidomidia raskauden aikana.
Vasta loppuvuonna 1961 (8 vuotta Saksan myyntiluvan myöntämisestä, sic!) julkaistiin ensimmäiset tieteelliset artikkelit siitä, että jotain on pielessä. Toisistaan riippumatta saksalainen pediatri Widukind Lenz ja australialainen gynekologi William McBride osoittivat raskauden aikaisen talidomidin käytön ja epämuodostumien välisen yhteyden. Jo aiemmin oli raportoitu fokomelian yleistyneen, mutta sitä ei osattu yhdistää talidomidin käyttöön.
Katastrofin kolmanneksi sankariksi nousi amerikkalainen FDA:n lääkäri Frances Kelsey. Hänen ansiostaan lääke ei saanut myyntilupaa USA:ssa – huolimatta ankarasta painostuksesta. Hän epäili lääkkeen turvallisuutta, koska se aiheutti osalle potilaista perifeeristä neuropatiaa. Tämän lisäksi hän esitti visionäärisen huolensa talidomidin mahdollisista sivuvaikutuksista raskauden aikana. Presidentti John F. Kennedy palkitsi Kelseyn talidomidikatastrofin estämisestä USA:ssa.
Talidomidin kehittänyt saksalainen lääketehdas Chemie-Grunenthal ei koskaan joutunut vastuuseen aiheuttamistaan kuolemista ja epämuodostumista. Oikeudessa yritystä oli puolustamassa 30 juristia. 18. joulukuuta 1970 päättyi 6 vuotta kestänyt oikeudenkäynti Chemie-Grunenthalia vastaan. Tuomarit julistivat yllättävän tuomionsa. Lääketehdas onkin syytön talidomidin aiheuttamiin epämuodostumiin ja lääketehdas sai täyden immuniteetin vastaisten syytösten varalle. Talidomidi-lasten perheet mykistyivät. Myöhemmin on saatu selville, että lääketehtaan edustajat tapasivat salaa seitsemän Saksan Liittotasavallan ministeriä ja sopivat oikeuden lopputuloksesta. Vaikka Chemie-Grunenthal lopetti talidomidin myynnin Euroopassa, sitä myytiin kehittyviin maihin. Uusi talidomidi-epidemia puhkesikin 1900-luvun lopulla Brasiliassa, jossa sitä käytettiin lepran hoitoon. Suomessa ja useissa muissa maissa talidomidin käyttö on taas sallittu syöpäpotilaiden pahoinvoinnin hoidossa, jos ehkäisy on varmistettu huolellisesti.
Talidomidin teratogeenisyyttä on tutkittu paljon. Mekanismi säilyi pitkään mysteerinä, mutta tällä vuosituhannella osoitettiin sen vaikuttavan BMP signalointiin, mikä säätelee ohjelmoitunutta solukuolemaa. Talidomidi aktivoi sitä ja seurauksena on ainakin verisuonten kasvun loppu. BMP signaalien aktivaatio eli solukuoleman laukaiseminen selittänee valtaosan talidomidin teratogeenisyydestä.
Tänä vuonna on kulunut 60 vuotta talidomidin myyntiluvan myöntämisestä Suomessa. Kauheassakin tarinassa on jotain oppimisen arvoista. Talidomidikatastrofi muutti lääkkeiden testauksen ja epämuodostumien tilastoinnin täysin. Epidemian jälkeen vaaditaan myyntiluvan saamiseksi lääkkeen teratogeenisyyden testausta useissa eri eläinlajeissa. Talidomidi on tähän mennessä todettu teratogeeniseksi apinoissa, kaneissa, vyötiäisissä, kynsisammakossa, hamsterissa, kanassa, kaloissa ja jopa bakteereissa. Panee miettimään, onko hiiri sittenkään yksittäinen poikkeus vai tulokset siivottuja. Skandaalin seurauksena Suomeen ja moneen muuhun maahan perustettiin epämuodostumarekisteri 1962, ja ne toimivat edelleen. Positiivinen seuraus lääketestauksen laadun parantumisesta ja epämuodostumien seurannasta on se, että yhtään talidomidin laajuista katastrofia ei ole enää nähty.
Hannu Sariola
Kehitysbiologian professori, ylilääkäri
Helsingin yliopisto ja HUSLAB
Kiitos Hannu erinomaisesta katsauksesta. Parahin terveisin Judit M.
Kiitos Judith, talidomidiepisodi on lääketieteen synkintä historiaa monessakin mielessä. Siitä kannattaa muistuttaa. Jos mä olisi syntynyt Saksassa, olisin itse voinut olla talidomidin uhri.